Katriina Siivonen

Tänään on tärkeä päivä. Suomen uusi kestävän kehityksen asiantuntijapaneeli kokoontuu ensimmäiseen tapaamiseensa, ja ensimmäisen kerran kulttuurinen kestävyys on mukana tässä paneelissa.

Paneeli sekä tukee että haastaa kestävän kehityksen vankistamista Suomessa. Tehtävä on hienosti asetettu. Vain riippumattomasti tuotettu tieteellinen ymmärrys kykenee haastamalla tukemaan nykyisen globaalin ekokriisin mutkikkaiden ongelmien ratkaisemisessa. Paneelin työ kohdistuu Suomessa valtioneuvostoon ja valtion hallintoon, mutta myös koko suomalaiseen yhteiskuntaan ja kaikkiin Suomessa toimiviin ihmisiin.

Kulttuurinen kestävyys Turun yliopiston vahvuutena

Olen iloinen ja ylpeäkin siitä, että kulttuurisen kestävyyden asiantuntijuus on Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneeliin kutsuttu nimenomaan Turun yliopistosta. Se on yksi yliopistomme kestävän kehityksen työn vahvuuksista.

Turun yliopistossa kulttuurista kestävyyttä on tutkittu erityisesti kansatieteessä ja tulevaisuudentutkimuksessa jo noin kahdenkymmenen vuoden ajan, mikä on pitkä aika sekä kotimaisessa että kansainvälisessä vertailussa. Kulttuurisen kestävyyden opetus on meillä asetettu kestävän kehityksen sivuaineessa tasaveroiseksi ekologisen, sosiaalisen ja taloudellinen kestävyyden rinnalle jo kymmenen vuotta sitten, mikä on edelleenkin harvinaista muualla.

Yliopiston ulkopuolelta on kulttuurisen kestävyyden asiantuntijuutta haettu usein juuri Turun yliopistosta kulttuuri- ja kulttuuriperintötyöhön sekä valtakunnalliselle että alueelliselle ja paikalliselle tasolle jo vuosien ajan. Nyt kulttuurisen kestävyyden näkökulma on ensi kerran kutsuttu mukaan kestävän kehityksen kokonaisvaltaiseen asiantuntijatyöhön valtion korkeimmalle tasolle, ja se on sinne kutsuttu mukaan nimenomaan Turun yliopistosta.

Miksi kulttuuria tarvitaan kestävässä kehityksessä?

Muutosta kohti kestävää kehitystä ei tapahdu ilman kulttuurin muutosta. Kulttuuri koostuu jokaisen ihmisen tiedoista, taidoista, maailmankuvasta ja niihin pohjautuvista toimista. Jos näissä ei tapahdu tietoisia, kestävyyteen tähtääviä muutoksia, kestävä kehitys ei toteudu.

Tämä vaikuttaa yhtä lailla arjen toimien kautta kuin talouden, politiikan ja hallinnon alueilla. Jokaisessa tarvitaan ihmisiä, jotka alkavat ajatella toisin ja toimia kulttuurisessa vuorovaikutuksessa yhdessä toisten ihmisten kanssa kohti ekologisesti ja muilta ulottuvuuksiltaan kestävämpää maailmaa.

Kulttuurin merkitystä kestävyydelle on vaikea havaita

Kulttuurin vaikutus kestävään kehitykseen on vaikeammin havaittavaa ja ymmärrettävää, kuin taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen ulottuvuuden. Kestävän kehityksen termi on peräisin YK:n ympäristön ja kehityksen maailmankomission raportista Yhteinen tulevaisuutemme. Sen englanninkielinen versio valmistui vuonna 1987 Norjan pääministerin Gro Harlem Brundtlandin johdolla, ja raporttia kutsutaankin usein Brundtlandin raportiksi. Raportin suomennos on vuodelta 1988.

YK:n ympäristön ja kehityksen maailmankomission työn taustalla on useamman aiemman vuosikymmenen havainnot ihmisten aiheuttamista saasteista, eliölajien sukupuutoista ja maailmanlaajuisesti luonnon kantokykyä kaikkiaan koettelevista toimista. Raportissa näkyy ymmärrys siitä, että muutosta kohti ekologisesti kestävää kehitystä ei tapahdu, jolleivät ihmiset kautta maailman koe riittävää turvaa taloudelliselta ja sosiaaliselta kannalta. Siinä on siis ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden kolmiliitto määriteltynä.

Kulttuurin kestävyys itsessään

Ei ole ihme, että kulttuuria ei heti Brundtlandin raportin ilmestyttyä osattu ottaa mukaan ajatuksiin. Kulttuuripolitiikan yhteyksiä ympäristökysymyksiin ei havaittu. Pian raportin ilmestymisen jälkeen alettiin kuitenkin myös kulttuuripolitiikan tavoitteita tarkastella kestävän kehityksen näkökulmasta. Yhteyksiä näiden välille löydettiin ensin taiteen ja kulttuuriperinnön suojelusta ihan jo niiden itseisarvon vuoksi. Niiden nähtiin myös tukevan alueiden identiteettiä ja sitä kautta ihmisten hyvinvointia sekä edistävän taloutta. Erilaisten kulttuuristen ilmiöiden jatkuvuus ja pysyvyys ovat tämän ajattelun mukaan kulttuurisen kestävyyden ydintä. Silloisen sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden määrittelyiden tavoin kulttuurisenkin kestävyyden suora yhteys ympäristökysymyksiin oli etäinen ja tarkasteltiin kunkin ulottuvuuden kestävyyttä itsessään.

Kulttuuri transformatiivisena voimana kohti kestävyyttä

Tieteellinen ymmärrys kulttuurin luonteesta on muuttunut kuluneina vuosikymmeninä. Kulttuurista pystytään sen myötä nykyisin huomaamaan ja valjastamaan käyttöön uudenlaisia ulottuvuuksia. Jatkuvuuden ja pysyvyyden sijasta esille on entistä vahvemmin nostettu kulttuurin luonne jatkuvasti muuttuvana ja vuorovaikutteisena prosessina. Tämän avulla on mahdollista tarkastella kulttuurista transformaatiota kohti kokonaisvaltaista kestävyyttä.

Transformaatiossa ihmisten taloudellinen toiminta, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset rakenteet sekä ihmisten ja luonnon välinen suhde määrittyvät uudenlaisiin kulttuurisiin muotoihin. Siten kulttuurinen transformaatio on edellytys ekologiselle, taloudelliselle ja sosiaaliselle kestävyydelle samalla kun nämä kaikki tukevat toisiaan. Myös taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin prosessit on samoihin aikoihin alettu entistä vahvemmin nähdä ekologista kestävyyttä ja kestävyyden kokonaisuutta tuottavina transformatiivisina voimina.

Kulttuurisen muutoksen suunnan määrittämisessä on keskeistä, että jokaisella ihmisellä on oikeus itselleen tärkeän kulttuurisen ympäristön määrittämiseen. Kyse on perustavista ihmisoikeuksista. Tämä saattaa kuitenkin olla ristiriidassa esimerkiksi ekologisen kestävyyden vankistamisen kanssa, jos osallakin ihmisistä on tavoitteenaan epäekologisten tapojen jatkaminen tai vahvistaminen. Työ kestävyyden saavuttamiseksi onkin uusien, kestävien toimintatapojen kulttuurista määrittämistä osin jännitteisessä inhimillisten toiveiden, sosiaalisen tasa-arvon ja luonnon kantokyvyn kentässä.

Luontosuhde kulttuurisena kestävyyden määrittäjänä

Keskeinen ekologisen kestävyyden ulottuvuus on ihmisen ja luonnon välisen suhteen kulttuurinen määrittyminen. Yleisellä tasolla ekologiselta kannalta siinä on oleellista tavoitella kulttuurin ja ihmisen ymmärtämistä luonnon ja sen kantokyvyn osana. Yksittäisten ihmisten toimissa tämä tulee esille heidän luontosuhteessaan. Toisaalta kyse on siitä, millaisia luontosuhteita kulttuuri ympärillämme tukee. Toisaalta kyse on siitä, millaisia tulevia luontosuhteita meistä kukin rakentaa yhdessä toisten ihmisten kanssa. Saaristotutkijana olen tutustunut saaristoidentiteetteihin, joissa elää vahvana ymmärrys luonnosta ihmistä viime kädessä hallitsevana auktoriteettina, jonka kanssa ei ole leikittelemistä. Tämän kulttuuriseen luontosuhteeseen sisältyvän ymmärryksen soisin vahvistuvan kaikkialla.

Ulla-Lena Lundberg on taidokkaasti kuvannut luonnon suhdetta saaristoihmisiin Finlandia-palkitussa romaanissaan Jää. Tänään ensimmäisen kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin kokoukseni jälkeen juhlistan iltaa katsomalla miten säveltäjä Jaakko Kuusisto ja libretisti Juhani Koivisto ovat onnistuneet siirtämään luontosuhteen kuvaamisen oopperaksi. Onko luonto siinä päähenkilö, kuten minun luennassani se on romaanissa?

Katriina Siivonen
Kirjoittaja on tulevaisuudentutkimuksen yliopistonlehtori, kulttuuriperinnön tutkimuksen dosentti ja kansatieteestä väitellyt filosofian tohtori, joka toimii Turun yliopiston edustajana uudessa kestävän kehityksen asiantuntijapaneelissa vuosina 2019–2021.



FacebooktwitterFacebooktwitter