Juha Kaskinen

Uusia ympäristöuhkia ilmaantuu jatkuvasti entisten lisäksi. Mikromuovia löytyy kaikista vesistöistä, kalojen keskikoko pienenee merissä, keinotekoiset tuoksut aiheuttavat terveyshaittoja jne. Näin siis esimerkiksi uutisissa 4.9.2017. Pikaisesti ajateltuna näyttää siltä, että ihmisen toiminta on jatkuvasti luonnon hyvinvoinnin kannalta haitallista.

Vastaukseksi dilemman ratkaisemiseksi on tarjottu 1980-luvulta lähtien kestävää kehitystä. Tutkimusta on tehty mittavasti, ympäristöpolitiikka on kehittynyt, ongelmat tunnustetaan ja edistystäkin on saavutettu. Silti yleiskuva on muuttunut entistä lohduttomammaksi. Mikä siis mättää? Syylliseksi on leimattu niin kuluttajat, tuottajat, teollisuus, väestönkasvu kuin talousjärjestelmäkin. Syytä kaikissa varmasti onkin.

Paljon toivoa on sälytetty kahdelle uudelle taloudelle, joilla voisi olla potentiaalia ihminen-luonto -suhteen ongelmien kestävässä ratkaisemisessa eli bio- ja kiertotaloudella ja niiden yhdistämisellä.

Muutama sana kiertotaloudesta. Kiertotalouden ajatus siitä, että meillä ei enää syntyisi jätettä vaan ainoastaan materiaalia johonkin toiseen (taloudellisesti kannattavaan) tarkoitukseen, on innoittava. Digitalisaation, automatisaation, robotisaation ja keinoälyn aikakaudella meillä on käytössä apuvälineitä, joiden avulla kiertotalouden vaatimat kokeilut, mallintamiset, testit ja tiedonhallinta helpottuvat.

Lisäksi tarvitaan muita sosiaalisia ja teknologisia innovaatioita, ympäristö- ja talouspolitiikan joustavuutta sekä tavallisten ihmisten ja kuluttajien mukanaoloa. Jos ajattelemme tällaisen monimutkaisen systeemin muutosta, sen on tapahduttava systeemin kaikilla tasoilla ja tahoilla. Markkinatalouden kannalta kiertotalouden voidaan sanoa olevan yksi ilmentymä systeemisestä muutoksesta, jota tarvitaan, jotta markkinatalous voi ylipäätään jatkaa olemassaoloaan niukkenevien resurssien ja ympäristöuhkien maailmassa.

Uutta yritystoimintaa ja työpaikkoja syntyy sekä pieniin että suuriin yrityksiin ainakin lyhyellä aikavälillä 2020-luvulla. (Pitkällä aikavälillä pitää pohtia kysymystä, onko ihmisen tehtävä työtä sanan nykyisessä merkityksessä automatisaation ja robotisaation kehittyessä.) Sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden tavoitteita on mahdollista saavuttaa kiertotalouden toteuttamisen kautta. Jätteen käsitteen korvautuminen materiaalin käsitteellä ja tämän periaatteen toteuttaminen käytännössä vaikuttavat positiivisesti ympäristöömme.

Tieteenteon kannalta kiertotalous näyttäytyy minulle suurena mahdollisuutena monella tavalla. Tieteellinen metodi sopii hyvin kiertotalouden vaatiman kokeilukulttuurin toteuttamiseen. Hypoteeseja riittää testattavaksi. Tieteen yhteiskunnallisen relevanssin kannalta ei kai liene suurempaa motivaatiota kuin ihmisten ja luonnon – suoraan sanottuna – pelastaminen mahdolliselta tuholta. Opetuksen ja koulutuksen avulla voidaan antaa ihmisille tietoa ja älyllisiä välineitä käsitellä muutoksia ja olla mukana niissä rakentavasti.

Kauppa- ja liiketaloustieteen piirissä pitää miettiä erityisesti uusia liiketoimintamalleja ja -mahdollisuuksia ehkä aiempaa holistisemmin ja monitieteisemmin. Paradigman muutoksesta on paljon puhetta mutta mielestäni aika vähän villoja. Kiertotalous on yksi tutkimuskohde, jossa monitieteisyyttä voidaan toteuttaa aiempaa aktiivisemmin eikä vain näennäisesti antamalla sama aihe eri tutkimussiiloille.

Kiertotalous näyttäytyy siis monesta näkökulmasta suurena mahdollisuutena. Toivottavasti kiertotaloudesta ei synny uutta ”kierotaloutta” kuten esimerkki niin sanotusta viherpesusta osoittaa.

Juha Kaskinen,
Kirjoittaja on Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen johtaja



FacebooktwitterFacebooktwitter