The Department of European and World History, Turun yliopisto / University of Turku

Siirtolaisuuskokoelma

Yleisen historian oppiaineella on ainutlaatuinen, pääosin 1960-1970-luvuilla koottu siirtolaisuushistorian kokoelma, johon sisältyy mm. siirtolaisten kirjeitä, leikekirjoja ja valokuvia, heidän julkaisemiaan lehtiä sekä aikalaiskirjallisuutta. Kokoelma sijaitsee Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen arkistossa (Arcanum, Arcanuminkuja 1). Kokoelma on muodostettu pääosin siirtolaisten ja heidän jälkeläistensä lahjoituksista. Valtaosa materiaaleista keskittyy Amerikan-siirtolaisuuteen, mutta joukossa on myös esimerkiksi Australian-siirtolaisuuteen liittyvää aineistoa. Tarkat kuvaukset kokoelmien sisällöstä löytyvät lahjoitusluetteloista. Seuraavassa kuvailtuna eräitä kokoelmista löytyviä materiaalityyppejä:

Kirjekokoelma

Siirtolaisuushistorian aineiston yhteydessä on laaja kirjekokoelma, joka on kerätty 1960-luvulla Satakunnasta ja Varsinais-Suomesta. Kirjeet ovat pääosin Amerikkaan siirtolaisiksi muuttaneiden suomalaisten lähettämiä. Kirjeiden joukossa olleet valokuvat sekä suurin osa postikorteista on sijoitettu erilliseen kuvakokoelmaan.

Kirjakokoelma

Lahjoitusten mukana on saatu runsaasti siirtolaisuutta käsittelevää tai siirtolaisten tuottamaa kirjallisuutta. Kirjallisuus on järjestetty temaattisesti ja se on luetteloitu kokonaisuudessaan.

Lehtikokoelma

Kokoelmaan kuuluu runsaasti suomalaissiirtolaisten julkaisemia sanoma- ja aikakauslehtiä, joista osasta on olemassa monia vuosikertoja, osasta yksittäisiä numeroita. Kaikki lehdet on luetteloitu.

Kuvakokoelma

Siirtolaisuuskokoelman kuvamateriaali on koottu omaksi kokoelmakseen. Kuva-aiheiden mukaan järjestetyt postikortit muodostavat oman kokonaisuutensa. Toisen kokonaisuuden muodostavat siirtolaiskirjeiden ja -lomakkeiden joukosta kerätyt valokuvat. Molemmat kokonaisuudet on luokiteltu.

”Suomi-Seuran” kokoelma

Suomi-Seura (http://www.suomi-seura.fi/) on perustettu vuonna 1927  yhteydenpitovälineeksi ulkomailla olevien suomalaisten ja heidän jälkeläistensä ja Suomen välillä. Seura toimii tänäkin päivänä aktiivisesti. Yleisen historian siirtolaisuustutkimuksen laajetessa  yhteydet Suomi-Seuraan olivat vilkkaat. Seura oli

kerännyt laajan ulkosuomalaisia ja Suomi-yhteyksiä koskevan lehtileikekokoelman, jossa on materiaalia monista maista ja  erilaisista aihepiireistä (vierailuista, yhdistysten toiminnoista, Suomen avustamisesta sodan aikana,  sisä- ja ulkopoliittista kysymyksistä,  jne.).  Eniten on aineistoa amerikansuomalaisista, mutta paljon Kanadasta, Australiasta, Venäjältä/Neuvostoliitosta ja muualtakin.  Yleisen historian oppiaineen vuosia kestänyt digitointiprojekti, yhdessä Siirtolaisuusinstituutin kanssa viime vaiheissa, on saatettu nyt loppuun, tuloksena n. 23000 suomalaista ja ulkomaista lehtileikettä n. v. 1920-1965.  Leikkeitä voi lukea kokoelmahuoneen yhdeltä tietokoneelta.  Kokoelman perusluettelo ja tarkka leikeluettelo ovat oheisessa linkissä.

Kyselykaavakkeet Pohjois-Amerikan siirtolaisille

Yleisen historian oppiaineessa tehtiin 1960-1970-luvulla laaja kysely  Pohjois-Amerikkaan menneille ja sieltä palanneille siirtolaisille. Lomakkeet sisältävät  80 kysymystä, alkaen perus- ja henkilötiedoista ja ulottuen moniin kysymyksiin jotka liittyvät työhön, perheeseen, sulautumiskysymyksiin, siirtolaiskulttuuriin jne.  Kaavakkeita on kahta tyyppiä, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan menneet ja sinne jääneet siirtolaiset  (nro. 1-2521, vuosilta 1968-1976, yhteensä 2521  kaavaketta), sekä Suomeen palanneille siirtolaisille osoitetut kaavakkeet (nro. 5001-6349 ja 7001-7346, vuosilta 1969-1977, yhteensä 1695  kaavaketta).  Kaavakkeita voi lukea kokoelmahuoneen yhdeltä tietokoneelta.  Kaavakkeita koskevat kaksi luetteloa ovat oheisessa linkissä.

Muita aineistoja

Siirtolaisuuskokoelmaan sisältyy lisäksi lukuisia muita aineistoja, kuten muistelmia ja päiväkirjoja, matkakertomuksia, leikekokoelmia, passiluetteloja, senaatin siirtolaisuutta koskevia pöytäkirjoja, matkustusasiakirjoja, siirtolaisluetteloita, Yhdysvaltain suurlähetystön materiaalia, sotilaskantakorttikokoelma sekä äänestysluetteloita. Valta-osa aineistosta koskee Yhdysvaltain siirtolaisuutta, mutta joukossa on myös Australian, Kanadan ja Etelä-Amerikan siirtolaisuutta koskevia materiaaleja. Kiinnostava kokonaisuutensa on myös ”loikkarisiirtolaisuuden” kokoelma.

Siirtolaisarkistossa on lisäksi runsaasti aineistoa Amerikansuomalaisista yhdistystoiminnasta, työväen-, osuustoiminta- ja raittiusliikkeistä. Myös siirtolaisten uskonnolliseen elämään liittyvää materiaalia löytyy runsaasti. Esimerkiksi Suomi-Opiston ja Suomi-Synodin aineistot ovat laajat. Kattavamman kuvan materiaaleista saa selailemalla lahjoitusluetteloita.