Elävää tiedettä
9.3.2022
Kasvitaide voi parantaa suhdettamme luontoon
Tutkin väitöskirjassani kasvitaidetta. Kyseessä on ilmastokysymyksiin ja luontosuhteeseemme kytkeytyvä nykytaiteen muoto, jossa taiteilijat työskentelevät yhdessä elävien kasvien kanssa. Tällaisessa yhteistyössä...
7.3.2022
Katoavat metsien kätköihin: Metsäkaartilaisten muistot ja pakopaikat ovat häviävää kulttuuriperintöä
Oliko takapihallasi 80 vuotta sitten piileskelijöitä? Jatkosodan aikana (1941–1944) tuhannet suomalaismiehet välttelivät asepalvelusta tai ryhtyivät sotilaskarkureiksi. Ilmiö ei ollut marginaalinen:...
4.3.2022
Kotitöistä riitely ei aina ole haitallista
Kotityöt ovat yksi suomalaispariskuntien yleisimmistä riidanaiheista (Pietiläinen & Attila 2018). Tilanne on tuskin muuttunut korona-aikana, sillä etätyö ja -koulunkäynti, lasten...
2.3.2022
Munuaispotilaiden sydän- ja verisuonitautiriskin arvioon lisää työkaluja
Turkulainen tutkimus osoitti, että munuaispotilaiden kuolemanriskiä voidaan arvioida kuvantamis- ja verikoetutkimusten keinoin. Yksittäisen potilaan riskinarvio auttaa myös hoidon kohdentamisessa. Krooninen...
28.2.2022
Myyttinen maailmamme näkyy dokumenttielokuvissa
Todellisuuden todistettava esittäminen on dokumenttielokuvan keskiössä. Millaisia todellisuuden esityksiä elokuvista sitten löytyy? Suomen katsotuimpien dokumenttielokuvien kärkipäähän on noussut kolme pohjoiseen...
23.2.2022
Tieto muistisairaan eletystä elämästä ja historiantuntemus parantavat muistisairaan hoidon laatua
Muistisairaus asettaa haasteita hoitotyön laadun mittaamiselle asiakasnäkökulmasta. Muistisairauden edenneessä vaiheessa saattaa olla vaikea saada vastausta kysymykseen ”mikä on sinulle tärkeää?”....
21.2.2022
Kahden yleisimmän lihavuusleikkausmenetelmän välillä ei suomalaisessa satunnaistetussa tutkimuksessa toistaiseksi merkittäviä eroja pitkäaikaisseurannassa
Lihavuus on maailmanlaajuisesti yleistyvä ongelma. Suomalaisista jopa viidennes on lihavia ja yli puolet voidaan luokitella vähintään ylipainoisiksi, ja maailmanlaajuisesti lihavuus...
18.2.2022
Matkailun murroksia ennen ja nyt
Vuoden 2020 keväästä lähtien matkailumme on ollut poikkeuksellisella tavalla rajoitettua. Nekin, jotka ovat matkustaneet koronapandemian varjossa, ovat saaneet totutella uusiin...
16.2.2022
Fotonit auttavat ymmärtämään kvanttitietokoneille vahingollista melua
Materiaalien kehitys, lääkeaineiden mallintaminen ja logistiikan optimointi ovat esimerkkejä laskentatehoa vaativista prosesseista, ja niin sanotut kvanttitietokoneet tarjoavat sitä huomattavasti tavanomaisia...
14.2.2022
Halutaan ulkonäöllisesti pätevä poliitikko
Aloitin tammikuussa 2021 Turun yliopistossa tohtorikoulutettavana. Tulen väitöskirjassani tutkimaan ulkonäön merkitystä ja sen tuomaa hyötyä poliittisen johdon henkilöbrändissä sekä ilmiöön...
26.5.2021
Mikrobien levyraati kokoontui: emme ole kaikkiruokaisia musiikin suhteen!
Äänet ja musiikki ovat mekaanista värähtelyä, joka etenee aaltoina välittäjäaineessa. Me ihmiset aistimme tämän värähtelyn kuulokokemuksena, mutta musiikin on todettu...
24.5.2021
Kertomuksia sairauden kokemisesta
Sairastuminen tai diagnoosin saaminen voivat olla ihmiselle käänteentekeviä tapahtumia. Muutos terveestä sairaan tai potilaan rooliin voi tulla yllättäen ja odottamatta,...
21.5.2021
Ihmiskauppa ja pakkoavioliitot – miten edistää uhrien oikeuksia?
Suomessa rikosuhripäivystyksen (RIKU) ja ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tunnistamien pakkoavioliittotapausten määrä on kasvanut voimakkaasti vuosina 2018–2020. Uhrit ovat yleensä ulkomaalaistaustaisia naisia,...
19.5.2021
Esinerekonstruktioita ja elävöitystä – esimerkkinä Juhana-herttuan paita
Historiaan voi päästä lähelle. Mennyt herää henkiin ja muuttuu käsin kosketeltavaksi esinerekonstruktioiden avulla. Rekonstruktiot eli ennallistukset voivat olla konkreettisia esineitä...
17.5.2021
Simple and improved diagnostics tools to detect cyanotoxin in water
In the Department of Life Technologies (Biotechnology), we have developed several simple and sensitive methods (1) to detect the widely...
14.5.2021
Intiassa perinteiset ja lakiin kirjatut oikeudet kietoutuvat yhteen metsänsuojelukysymyksissä
Intiassa on käyty kiivasta keskustelua vaatimuksesta häätää jopa kymmenen miljoonaa alkuperäiskansojen edustajaa, adivasia, perinteisiltä mailtaan. Häätö uhkaisi niitä adivaseja, joille...
12.5.2021
Väkivalta ja keskiaikainen uskonnollisuus
Väkivaltaisuus ja poikkeuksellinen julmuus ovat ilmiöitä, jotka yhdistetään usein edelleen keskiaikaan. Monet tutkijat, kuten esimerkiksi useita tietokirjoja keskiajasta kirjoittanut Hannele...
10.5.2021
Suomi on etäinen ja vieras kieli Pohjanmaan ruotsinkielisille nuorille
Osa maamme suomenruotsalaisista nuorista tuntuu hallitsevan suomen kielen huonosti. Etnologian pro gradu -tutkielmassani (2019) selvitin Pohjanmaalla sijaitsevien Närpiön ja Kristiinankaupungin...
7.5.2021
Miten hyvinvointivaltio, luottamus poliittisiin instituutioihin ja hiilivero liittyvät toisiinsa?
Luottamuksella poliittisiin instituutioihin on korostunut merkitys sellaisten politiikkakeinojen kannatuksessa, joiden toimeenpanoon liittyy kansalaisiin kohdistuvia riskejä. Riskit voivat olla objektiivisia tai...
5.5.2021
Kasvutekijäreseptoriperheen mysteerikuopus syövässä – ErbB4
Reseptorit ovat solukalvon läpäiseviä proteiineja, jotka välittävät solun ympäristöstä tulevia ulkopuolisia viestejä solun sisään, mikä aiheuttaa solussa vasteen. Käytännön esimerkki...
3.5.2021
Vihreää ruohoa
Mikä innostaa ja inspiroi sinua? Ehkä mieleesi juolahti jokin pieni tai suuri elämänmuutos tai lisä, jota tavoittelet. Toisaalta ehkä juuri...
30.4.2021
Silakat purkkiin?
Kalaöljyn sisältämillä omega-3-rasvahapoilla on lukuisia terveyshyötyjä. Tärkeimmät näistä liittyvät lapsen hermoston ja näön kehitykseen ennen syntymää ja varhaislapsuuden aikana. Äidin...
28.4.2021
Bulgarialainen laulu vahvistaa kehollisuuden ja sukupuolisuuden kokemusta
Bulgarialainen naiskuorolaulu lienee yksi tunnetuimmista kansanlaulutyyleistä maailmassa. Bulgarialaiseen kuorolauluun liitetään korkealta ja kovaa laulaminen, jota ei perinteisessä länsimaisessa kuorolaulussa usein...
26.4.2021
Tutkittu etäpalvelu auttaa vanhemmuuden haasteissa
Vuosien tutkimustyö osoittaa, että myönteisen vanhemmuuden taitoja voi oppia myös etämenetelmiä hyödyntäen. Etäpalvelun tarve korostuu erityisesti pandemia-aikana, jolloin ryhmämuotoiset tapaamiset...
23.4.2021
Voiko liikunta vaikuttaa syöpäkasvaimen ennusteeseen?
Liikunnan vaikutusta syöpäkasvaimen verenkiertoon on tähän mennessä tutkittu vain eläinkokeissa. Tulokset ovat olleet mielenkiintoisia: on todettu, että fyysinen rasitus lisää...
21.4.2021
Roomalaisaikaiset herjaukset auttavat ymmärtämään vihapuhetta
”Victor on kullinimijä!” kirjoitti joku pompejilaisen talon seinälle noin kaksi tuhatta vuotta sitten. Tällaisia herjauksia tunnetaan niin roomalaisaikaisista kuin vielä...
19.4.2021
Sota-aika rohkaisi kaupunkimaatalouden harjoittamiseen
Sota-aikana ruokapula kosketti varsinkin kaupunkeja ja se vaikutti eniten kotirintaman arkipäivään. Ruokapulan helpottamiseksi ja siviilien omavaraisuuden takaamiseksi otettiin käyttöön viljelyohjelmia...
16.4.2021
Kudostuhoa vainuamassa – merkkiaineita Parkinsonin taudin diagnostiikkaan
Koirien hajuaisti on moninkertaisesti ihmisen hajuaistia parempi. Siksi haukkujen neniä hyödynnetäänkin muun muassa ihmisten ja huumeiden etsinnässä. Vaikeasta ja vaihtelevasta...
14.4.2021
Kaunokirjallisuuden suomentajat suomentavat Yhdysvaltain mustan väestön puhekieltä eri tavalla kuin muuta puhekieltä
Tutkin väitöskirjatyössäni sitä, kuinka Yhdysvaltain musta väestö puhuu suomeksi. Toisin sanoen tutkimuskohteena on suomentajien käyttämä suomen yleispuhekieli Yhdysvaltain mustien puheenparren...
12.4.2021
Miehistä ja hiiristä
Sukupuoli ei ole yksinkertainen asia, koska kehitys alkiosta aikuiseksi on monihaarainen polku. Biologisen sukupuolen kannalta ei yleisen käsityksen vastaisesti pelkkä...