Pitkittyneen työkyvyttömyyden riskit jakautuvat epätasaisesti eri sosioekonomisten ryhmien välillä läpi elinkaaren

 

Laura Salonen

INVEST Blog 16/2020

Joka vuosi suuri osuus suomalaisesta työikäisestä väestöstä on työelämän ulkopuolella työkyvyttömyyden vuoksi. Työkyvyttömyydestä aiheutuvat ongelmat käyvät kalliiksi sekä yhteiskunnalle, työnantajille että yksilöille – lisäksi ne jakautuvat epätasaisesti eri väestöryhmien välillä. Työkyvyttömyyden ehkäisemiseksi ja jäljellä olevan työkyvyn ylläpitämiseksi tarvitaan varhaista tukea ja monipuolisia toimia eri elämän osa-alueilla läpi elinkaaren.

Vaikka työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvien määrä on Suomessa jo pitkään ollut laskussa, piiloutuu tämän yleisen hyvän kehityksen taakse huolestuttavia ilmiöitä. Erityisesti nuorilla aikuisilla työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on päinvastoin kasvanut. Samoin myös mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden perusteella myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden osuus on yhä suurempi.

Lokakuussa tarkastavaksi jätettävässä väitöskirjassani ”Processes of long-term work disability and socioeconomic disparities: Unwinding the roles of family background, sickness absence, and psychosocial work environment” tarkastelen, miten työkyvyttömyys ja siinä ilmenevät sosioekonomiset erot kehittyvät erityisesti perhetaustan, sairauspäivärahahistorian ja psykososiaalisen työympäristön näkökulmista.

Tässä DPINVEST-tohtoriohjelmasta valmistuvassa väitöskirjassa jokaista taustatekijää tarkastellaan sekä työkyvyttömyyden kehittymisen prosessina itsessään, että osana laajempaa työkyvyttömyyden eriarvoisuuteen liittyvänä prosessina. Sosiaalisen eriarvoisuuden näkökulmasta perhetaustan merkitys on suuri työkyvyttömyyden kehittymisen kannalta erityisesti nuorilla aikuisilla mutta sosioekonomiset erot työkyvyttömyyseläkeriskissä jatkuvat myös työelämään. Sosioekonomisia eroja työkyvyttömyyseläkkeissä tarkasteltiin erityisesti sairauspäivärahapäivien kertymien ja psykososiaalisen työympäristön näkökulmasta.

Näin tutkittiin

Väitöskirjassa hyödynnettiin kattavia suomalaisia ja ruotsalaisia rekisteriaineistoja. Näiden avulla seurattiin työikäisten suomalaisten ja ruotsalaisten työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä usein vuosien aikana. Erityisesti tarkasteltiin perhetaustan vaikutusta nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen riskiin, sairauspäivärahahistorian yhteyttä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen eri ammattiryhmissä, sekä ammattisidonnaisen psykososiaalisen työympäristön yhteyttä työkyvyttömyyspäivien kertymiseen.

Perhetaustalla on merkitystä nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä

Terveys- ja työkykyongelmien kasautuminen alkaa jo varhain. Erityisesti nuorena aikuisena koetuilla työkykyyn liittyvillä ongelmilla on kauaskantoisia seurauksia: terveysongelmat voivat pitkittyä tai myöhemmin uusiutua ja täten hankaloittaa myöhempää kouluttautumista ja työmarkkinoille kiinnittymistä. Väitöskirjassani osoitin että etenkin nuoret, joilla oli ainoastaan perusasteen koulutus, tai joiden vanhemmilla oli matala koulutus tai tulotaso, siirtyivät muita useammin työkyvyttömyyseläkkeelle 19-27-vuotiaana.

Työkyvyttömyydestä aiheutuvat ongelmat jakautuvat epätasaisesti eri väestöryhmien välillä.

Suurin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen riski oli matalasti koulutetuilla nuorilla aikuisilla, joilla oli korkeasti koulutetut vanhemmat. Toisaalta heidän sosioekonominen asemansa työmarkkinoilla työkyvyttömyyseläkkeen jälkeen oli parempi kuin niiden nuorten aikuisten, joilla oli matalasti koulutetut vanhemmat. Tulokset kertovat siitä, että korkeasti koulutetuilla vanhemmilla saattaa on parempi pääsy resursseihin, joiden avulla nuorten työkykyongelmat havaitaan ja niihin pystytään puuttumaan jo varhain.

Ammattiryhmittäiset erot selkeitä pitkittyneen työkyvyttömyyden kehittymisessä

Sosioekonomiset erot työkyvyttömyysriskissä ilmenevät myös myöhemmin työelämässä. Etenkin pitkäaikaistyöttömillä ja työntekijä-ammattiryhmään kuuluvilla on enemmän työkyvyttömyyteen liittyviä ongelmia, kun taas ylemmillä toimihenkilöillä työkykyongelmia on vähemmän. Näiden ammattiryhmien välillä on myös eroa siinä, miten pitkittynyt työkyvyttömyys kehittyy.

Tutkimuksissa havaittiin, että ylipäänsä sairauspäivärahan saaminen nosti työkyvyttömyyseläkeriskiä enemmän ylemmillä toimihenkilöillä kuin esimerkiksi työntekijä-ammattiryhmään kuuluvilla.

Sairauspäivärahakauden pituuden kasvaessa ylempien toimihenkilöiden työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen riski kasvoi kaikkein nopeimmin. Pitkäaikaistyöttömillä ja työntekijöillä oli kuitenkin kaikkein suurin työkyvyttömyyseläkeriski sairauspäivärahakauden pituudesta huolimatta. Nämä ammattiryhmittäiset erot saattavat selittyä joko sairastavuuteen liittyvistä ammattiryhmittäisistä eroista, tai esimerkiksi työpaikkakohtaisilla eroilla sairauspoissaolokäytännöissä.

Yleisesti mielenterveyden häiriöiden ja tuki- ja liikuntaelinsairauksien perusteella saatu sairauspäiväraha nosti kaikkein voimaikkaimmin työkyvyttömyyseläkeriskiä. Mielenterveyden häiriön perusteella myönnetty sairauspäiväraha nosti erityisesti ylempien toimihenkilöiden työkyvyttömyyseläkeriskiä, kun naisilla taas alemmilla toimihenkilöillä ja työntekijöillä työkyvyttömyyseläkeriskiä nostivat voimakkaasti tuki- ja liikuntaelinsairaus perusteinen sairauspäiväraha. Lisäksi hengityselinsairauksien ja verenkiertoelinsairauksien perusteella myönnetty sairauspäiväraha oli yhteydessä jollain toisella diagnoosilla myönnettyyn työkyvyttömyyseläkkeeseen. Toisin sanoen, nämä diagnoosit saattavat olla yhteydessä monisairastavuuteen.

Psykososiaalinen työympäristö selittää pitkittyneen työkyvyttömyyden kehittymisen eroja

Työympäristö on yksi merkittävimmistä työkyvyttömyyseläkeriskiin ja siihen liittyviin sosioekonomisiin eroihin vaikuttavista tekijöistä. Tarkastelin väitöskirjassani myös , miten psykososiaalinen työympäristö vaikutti työkyvyttömyyspäivien kertymiseen pitkällä aikavälillä. Erityisesti ammateissa, joissa sekä työhön vaikuttamisen mahdollisuudet että työn vaatimustaso olivat matalat, olivat yhteydessä kasvaviin työkyvyttömyyseläkepäiviin. Sen sijaan niissä ammateissa, joissa työhön vaikuttamisen mahdollisuudet ja työn vaatimustaso olivat korkeat, työkyvyttömyyspäiviä kertyi vähän. Tuloksista on kuitenkin vaikea päätellä, kuinka paljon yhteydestä selittyy varsinaisesti psykososiaalisen työympäristön vaikutuksesta, ja kuinka paljon työntekijöiden valikoitumisesta tietynlaiseen työympäristöön.

Nuoret, joilla oli ainoastaan perusasteen koulutus, tai joiden vanhemmilla oli matala koulutus tai tulotaso, siirtyivät muita useammin työkyvyttömyyseläkkeelle 19-27-vuotiaana.

Työkyvyttömyyden ehkäisemiseksi ja siinä ilmenevien sosioekonomisten erojen tasaamiseksi olisi jatkossa tarjottava varhaista apua perheille ja nuorille aikuisille. Ehkäisemällä sairauspäivärahapäivien kertymistä ja puuttumalla esimerkiksi psykososiaaliseen työympäristöön voitaisiin ehkäistä työkyvyttömyyttä ja siinä ilmeneviä sosioekonomisia eroja sekä ylläpitää jäljellä olevaa työkykyä.

Julkaisu

Tämä blogikirjoitus perustuu VTM Laura Salosen väitöskirjaan ”Processes of long-term work disability and socioeconomic disparities: Unwinding the roles of family background, sickness absence, and psychosocial work environment”, joka esitettään julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa torstaina 8.10.2020 klo 12 (Turun yliopisto, Publicum, Pub 1, Assistentinkatu 7, Turku)

Vastaväittäjänä toimii dosentti Pauli Forma (Varma) ja kustoksena professori Mikko Niemelä (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen.

Koronavirustilanteen vuoksi väitöstilaisuuden yleisömäärä paikan päällä on korkeintaan 50 henkilöä. Tilaisuutta on mahdollista seurata myös etäyhteyden välityksellä linkistä: https://utu.zoom.us/j/66832582938

Linkki väitöskirjaan

Kirjoittaja

Laura Salonen, VTM, työskentelee erikoistutkijana INVEST-lippulaivahankkeessa ja sosiologian oppiaineessa, Turun yliopistossa.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *