Myös suosittu nuori voi joutua ikätovereiden aggressiivisen käytöksen kohteeksi – tunnistamattomana se voi johtaa tovereihin kohdistuvaan aggressiokierteeseen

 

Sarah Malamut

INVEST blog 15/2020

Tovereihin kohdistuva aggressiivinen käytös on vakava ongelma lasten ja nuorten vertaissuhteissa. Aggressiiviseen käyttäytymiseen liittyy myös muita sosiaalisia, emotionaalisia ja käyttäytymiseen ylipäätään liittyviä vaikeuksia (Card & Hodges, 2008). Siksi on tärkeää saada kattava käsitys siitä, ketkä nuoret ovat alttiimpia kohtelemaan muita aggressiivisesti tai keitä toverit kohtelevat muita useammin aggressiivisesti. Vuosien mittaan tehty tutkimus on osoittaaa, että uhreiksi joutuneet nuoret eivät yleensä pidä luokkakavereistaan ja syrjäytyvät sosiaalisesti (Card & Hodges, 2008).

Tyypillinen käsitys osapuolten välisestä dynamiikasta on se, että suosittu lapsi tai nuori kohtelee aggressiivisesti vähemmän suosittua luokkatoveriaan. Uudet tutkimukset viittaavat kuitenkin vastoin yleistä käsitystä siihen, että suositut nuoret eivät ainoastaan kohtele muita aggressiviisesti – he voivat itsekin olla usein uhreja (Dawes & Malamut, 2018).

Tätä tukee sosiaalisen dominoinnin teoria, jonka mukaan jotkut yksilöt kilpailevat keskenään yrittäessään nousta ylemmäs sosiaalisessa hierarkiassa (esim. Hawley, 1999). Lähellä sosiaalisen hierarkian yläpäätä olevia nuoria voidaan kiusata, koska vähemmän suositut haluavat ottaa heidän paikkansa.

Valitettavasti suosittujen, toisten ikävän kohtelun kohteeksi joutuneiden nuorten kokemukset jäävät usein huomaamatta. Tämä voi johtua siitä, että heidän luokkatoverinsa tai opettajansa ajattelevat suosittujen oppilaiden menestyvät kaverisuhteissa hyvin ja täten olettavat, etteivät suositut nuoret todennäköisesti joudu ikävän kohtelun uhreiksi.

On tärkeää saada kattava käsitys siitä, ketkä nuoret ovat alttiimpia kohtelemaan muita aggressiivisesti tai keitä toverit kohtelevat muita useammin aggressiivisesti.

Vastaavasti interventiotoimissa ei ole vielä otettu huomioon suosittujen nuorten kokemuksia uhriksi joutumisesta, mikä on huolestuttavaa useista syistä. Esimerkiksi suositut nuoret ovat usein aggressiivisia (esim. Cillessen & Mayeux, 2004). Jos he tuntevat suosionsa tai asemansa vertaisryhmässä olevan uhattuna, he saattavat olla vielä todennäköisemmin aggressiivisia. Jos siis suosittuihin nuoriin kohdistetaan aggressiivisuutta, voi se johtaa vertaisryhmän lisääntyneeseen aggressiivisuuteen.

Testasimme hiljattain tutkimuksessa, lisääkö suosio riskiä joutua tovereiden aggressiivisen käytöksen uhriksi. Tutkimme myös, kasvoiko suosittujen, uhriksi joutuneiden nuorten aggressiivisuus ajan myötä. Keskityimme epäsuoriin aggression muotoihin (ei-fyysiset teot, joihin voi sisältyä piiloon jääviä loukkaamisen tai satuttamisen muotoja tai vertaissuhteiden manipulointia), koska suositut nuoret joutuvat todennäköisemmin juuri tällaisen aggressiivisen käyttäytymisen kohteeksi (Dawes & Malamut, 2018).

Yhteensä 370 yhdysvaltalaista nuorta (iältään 14-16 -vuotta) osallistui tutkimukseen, jossa he kertoivat omista kokemuksistaan liittyen tovereiden heihin kohdistamaan aggressiiviseen käytökseen kahden peräkkäisen vuoden aikana (T1 ja T2). Tutkimuksessa nuoria pyydettiin myös raportoimaan luokkatovereidensa käyttäytymistä ja ominaisuuksia. Opiskelijat nimesivät luokkatoverinsa, jotka 1. olivat epäsuoran aggression uhreja, 2. kohdistivat epäsuoraa aggressiota toisiin ja 3. olivat suosittuja ikäluokassaan. Lisäksi erotimme toisistaan juoruilun uhriksi joutumisen ja poissulkemisen tai ulkopuolelle jättämisen, joita ei ole aiemmissa tutkimuksissa tarkasteltu erikseen.

Huomasimme, että suosio tutkimuksen alussa oli riskitekijä sille, että nuoresta levitettiin juoruja seuraavana vuonna (esim. levitettiin ilkeitä juttuja), mutta se ei ollut riskitekijä poissulkemiselle tai sille, että nuori jätettiin ulkopuolelle. Keskeistä juorujen ja huhujen levittämisessä on, että niiden takana voi toimita nimettömänä. Niinpä siis nuoret valitsevat tämän aggression muodon halutessaan vahingoittaa suosittuja ikätovereitaan, koska se on helpommin kätkettävissä ja se on “vähäriskinen” tapa vahingoittaa heidän mainettaan. Toisaalta nuorille voi olla vaikeampaa tai riskialtista yrittää sulkea suosittuja luokkatovereita toiminnan/ryhmän ulkopuolelle, koska suosituilla nuorilla on tyypillisesti paljon ystäviä.

Seuraavaksi tutkimme, ennustaako suosittujen nuorten oma tunne joutumisesta tovereiden aggressiivisen käyttäytymisen kohteeksi  heidän oman epäsuoran aggressionsa lisääntymistä myöhemmin.

Kuviosta 1 käy ilmi, että ne vertaisryhmässään suositut nuoret, joita vertaiset kohtelivat aggressiivisesti, olivat vuotta myöhemmin itsekin aggressiivisempia. Toisin sanoen tunne uhriksi joutumisesta lisäsi aggressiivisuutta nuorilla, jotka olivat hyvin suosittuja vertaisryhmässään. Sitä vastoin kokemuksilla aggressiivisen käyttäytymisen kohteeksi joutumisesta (itsearvioilla mitattuna) ja epäsuoran aggressiivisuuden välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä nuorilla, joiden suosio oli heikko.

Kuvio 1. Vertaisten aggressiivisen käyttäytymisen kohteeksi joutumisen (T1) yhteys omaan epäsuoraan aggressioon (T2), kun otetaan huomioon nuoren suosio (T1).

Tutkimuksen tärkeimmät opit:

  • Erityisen vahva suosio vertaisten parissa on riskitekijä sille, että nuoresta levitetään vertaisryhmässä juoruja, mutta ei sille, että nuori jätettäisiin ryhmän ulkopuolelle.
  • Sellaisten suosittujen nuorten, jotka tuntevat joutuvansa luokkatovereidensa aggressiivisen käyttäytymisen kohteeksi, oma käyttäytyminen muuttuu ajan myötä todennäköisesti aggressiivisemmaksi.

Nämä tulokset vaikuttavat merkittävästi vertaisryhmän aggressiivisuuden ymmärtämiseen ja interventio-ohjelmien kehittämiseen. Ensinnäkin tulokset tuovat esiin joukon nuoria, jotka ovat vaarassa joutua aggressiivisen käyttäytymisen uhriksi, mutta jotka on yleensä jätetty huomiotta. Koska suositut nuoret ovat sosiaalisesti monin tavoin menestyviä, opettajat ja vanhemmat eivät ehkä ajattele, että heidän täytyisi olla erityisen huolissaan näistä nuorista. Tulokset osoittavat kuitenkin, että jopa suosituilla nuorilla on riski joutua tovereiden aggressiivisen kohtelun uhriksi, vaikka aikuiset eivät huomaisikaan heidän kokemuksiaan.

Jos suosittujen nuorten kokemuksia heihin kohdistuvasta aggressiosta ei käsitellä asianmukaisesti, se voi vahvistaa kielteistä kehää, jossa aggressiivisuus ryhmässä lisääntyy.

Kun otetaan huomioon, että ikätovereiden aggressiivisen käyttäytymisen kohteeksi joutuminen liittyy myös mielenterveyteen ja myöhempiin vaikeuksiin opinnoissa, on tärkeää, että kaikkien uhriksi joutuvien kokemukset otetaan huomioon ohjelmissa, joilla pyritään ennalta-ehkäisemään aggressiivisuutta ja puuttumaan siihen.

Lisäksi tulokset osoittavat, että suosittujen nuorten kokemukset vertaisten heihin kohdistamasta aggressiosta lisäsivät heidän omaa aggressiivisuuttaan. Jos suosittujen nuorten kokemuksia heihin kohdistuvasta aggressiosta ei käsitellä asianmukaisesti, se voi vahvistaa kielteistä kehää, jossa aggressiivisuus ryhmässä lisääntyy.

Alkuperäinen julkaisu

Malamut, S. T., Luo, T., & Schwartz, D. (2020). Prospective associations between popularity, victimization, and aggression in early adolescence. Journal of Youth and Adolescence.  doi:10.1007/s10964-020-01248-4

Kirjoittaja

Sarah Malamut toimii erikoistutkijana Turun yliopiston psykologian laitoksella INVEST tutkimuksen lippulaivassa.

Lähteet

Card, N., & Hodges, E. (2008). Peer victimization among schoolchildren: Correlations, causes, consequences, and considerations in assessment and intervention. School Psychology Quarterly, 23, 451–461. doi:10.1037/a0012769

Cillessen, A. H. N., & Mayeux, L. (2004). From censure to reinforcement: Developmental changes in the association between aggression and social status. Child Development, 75, 147–163. doi:10.2307/3696572

Dawes, M., & Malamut, S. (2018). No one is safe: Victimization experiences of high-status youth. Adolescent Research Review, 1-21. doi:10.1007/s40894-018-0103-6

Hawley, P. H. (1999). The ontogenesis of social dominance: A strategy-based evolutionary perspective. Developmental Review, 19, 97–132. doi: 10.1006/drev.1998.0470

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *