Liike-blogi Tutkimushankkeiden kuulumisia Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksiköstä
Tutkimushankkeiden kuulumisia Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksiköstä

Applen nousu ja uho: Steve Jobsin elämänkerta

Suuren suosion saavuttanut Applen perustajan Steve Jobsin elämänkerta maalailee mielenkiintoisen kuvan Applen perustajan vaiherikkaasta elämästä. Kirja valottaa mukaansatempaavalla tavalla Jobsin elämää aina varhaislapsuudesta viime syksynä tapahtuneeseen poismenoon asti. Kirja on mielenkiintoista luettavaa myös niille, joita ei varsinainen tietotekniikka kiinnosta. Värikkäänä ja itsepäisenä persoonana tunnetun Jobsin edesottamukset päihittävät monet kuvitteelliset tarinat. Pidän teosta myös hyvänä luettavana yrittäjyyden näkökulmasta. Se voisi toimia osin jopa oppikirjana tarjoten totutusta poikkeavia ajattelumalleja moniin asioihin.

Jobsin ja samalla Applen kantava voima on tiukka integraatio. Laitteet ja sovellukset ovat tiukasti sidottu toisiinsa. Applen käyttöjärjestelmää ei myydä muille. Samalla käyttöjärjestelmä toimii ainakin periaatteessa hyvin, sillä valmistaja kykenee pitämään laadun mahdollisimman korkealla pitämällä ohjat käsissään. Applen periaatetta pidettiin tuhoon tuomittuna jo 1990-luvun alkupuolella, sillä silloin perinteiset vanhat kotitietokonemerkit, mm. Commodore ja Atari, jäivät Microsoftin DOS- ja Windows-käyttöjärjestelmiä käyttäneiden valmistajien jyräämäksi. Tietokonevalmistajille vapaasti lisensoitava käyttöjärjestelmä ja yritysmaailman herruus takasivat Microsoftille vähitellen vahvan paalupaikan myös kotona.

Myös Applen valitsema suljetumpi tie oli koitua yrityksen kohtaloksi. Yritys kun oli muutaman kuukauden päässä konkurssista vuonna 1997. Jobs oli saanut kenkää perustamastaan yrityksestä vuonna 1985 näkemyserojen vuoksi. Hän perusti uuden firman, NeXT:in, joka valmisti tietokoneita, joissa oli hänen itse kehittämänsä käyttöjärjestelmä. Yritys ei saavuttanut mainittavaa menestystä, mutta Apple kiinnostui uudenlaisesta käyttöjärjestelmästä 90-luvun puolivälin jälkeen. Apple osti NeXT:in ja sai mukanaan toimitusjohtajakseen Steve Jobsin kahdentoista vuoden tauon jälkeen.

Jobs alkoi välittömästi kääntää Applen kelkkaa, ja jo seuraavana vuonna julkistettiin pyöreä ja pastellinvärinen iMac, joka sai välittömästi suurta suosiota osakseen. Yhtiön rönsyilevä tuotevalikoima supistettiin muutamaan tuotteeseen, mikä pitkällä aikavälillä osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi. Applen kriisi oli ohi. Applen vanhentunut käyttöjärjestelmä uudistettiin kokonaan käyttäen NeXT:iä pohjana. Tähän ei kuitenkaan kovin paljon kiinnitetä kirjassa huomiota. Itse olisin asiasta lukenut mielelläni enemmän, vaihdos kun vauhditti Macien kauppaa selvästi.

2000-luvun alussa julkaistu iPod nousi megahitiksi, ja sen nerous piili soittimen ja verkkomusiikkikaupan, iTunesin, saumattomassa yhteispelissä. Jobsin neuvottelutaidot saivat aikaisemmin vastahankaiset suuret levy-yhtiöt myymään kappaleita myös yksittäisinä tiedostoina kokonaisten albumien sijaan. Menestyksessä merkittävää oli myös Applen joustava toimintatapa. Eri divisioonat eivät kilpailleet toisiaan vastaan, sillä niiltä ei vaadittu omaa tulosta. Yrityksellä oli vain yksi tulos. Aikaisempi taskusoittimien herra, Sony, ei onnistunut siinä, vaikka yhtiöllä oli sekä laitevalmistusta (Walkman) että levy-yhtiö (Sony Music) saman katon alla. Eri osastojen saumaton yhteispeli ei kuitenkaan ollut onnistunut. Tämä osoittaa yleisesti myös sen, että eri osastoille ei välttämättä kannata asettaa omia tulostavoitteita, jos (ja kun) koko organisaation etu on ykköstavoite.

Myöhemmin Jobs (ja todennäköisesti jotkut muutkin Applella) ideoi iPadin ja iPhonen, jotka ovat osoittautuneet myös kultakimpaleiksi. Jobsin nerous piileekin kyvyssä yhdistää eri asioita ennennäkemättömällä tavalla. Hän ei piitannut käyttäjätutkimuksista, vaan piti omaa näkemystään aina parhaana. Tämä osoittautuikin monesti oikeaksi myynnin perusteella. Myös tuotteiden hiottu ulkoasu viimeistä ruuvinkantaa myöden sekä brändin ja vahvojen, joskaan ei aivan katteettomien mielikuvien luominen, ovat olleet avainasemassa menestystarinassa. Yksi hänen vahvuuksistaan oli myös palkata mahdollisimman pätevät henkilöt erityyppisiin tehtäviin. Henkilövaihdokset hoituivat tarvittaessa ripeästi, jos hommat eivät sujuneet odotetulla tavalla. Jobs ei ollut miellyttävä mies, jos asioiden hoito takkusi.

Mielenkiintoista on se, että aiemmin tuhoon toimittu periaate – tiukka laitteiston, käyttöjärjestelmän ja ohjelmistojen integrointi – onkin osoittautunut varsin menestyksekkääksi sopivalla johtamisella. Apple on paisunut markkina-arvoltaan maailman kärkiyhtiöksi, ja sen kassa pullistelee rahaa. Apple takoo merkittävän osan IT-alan voitoista, vaikka sen markkinaosuus perinteisissä tietokoneissa onkin yhä melko pieni. Jopa pahin kilpakumppani, Microsoft, on jäänyt markkina-arvoltaan pienemmäksi. Apple on onnistunut teknologisten murrosten yhteydessä hivuttautumaan kilpailijoidensa ohi. Näitä murroksia ovat mm. MP3-soittimien yleistyminen, älypuhelimet ja tabletit. Markkinaosuuksien nopeat muutokset kuvaavat IT-alan jonkinlaista kypsymättömyyttä, sillä aikaisempi menestys tietyssä tuoteryhmässä saattaa muuttua suhteellisen lyhyessä ajassa päinvastaiseksi. Nokia on tästä murheellinen esimerkki.

Kirjoittanut: Saku Vähäsantanen

Vähäsantanen toimii projektitutkijana Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikössä

Kuva: Wikipedia

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *