Asiakaslähtöisten palvelujen tuottamisen lähtökohta on asiakkaan tarpeiden ja toiveiden huomioiminen. Ikäihmisten kotihoidossa asiakaslähtöisyys on toimintaa ohjaava periaate, jolla pyritään yksilöllisten tarpeiden huomioimiseen mahdollisimman hyvin. Asiakkaan, myös ikäihmisen, osallisuus on lakiin kirjattu perusoikeus, joka palvelujen käyttäjän näkökulmasta tarkoittaa oikeutta tulla kuulluksi ja sopia palveluistaan yhteistyössä ammattihenkilöstön kanssa. Osallisuus merkitsee myös laajempaa […]
Artikkelit
Ikäihmisten hoito ja palvelut puhuttavat niin laitoshoidon kuin kotihoidonkin osalta ja aihe on saanut osakseen ajankohtaista mediahuomiota. Hoivakotien käytänteet ovat herättäneet ristiriitaisia tunteita. Dokumenttisarjassa Arman Pohjantähden alla avattiin kotihoidon todellisuutta ja tutustuttiin kotihoidon arkeen niin työntekijän kuin ikäihmisten näkökulmasta. Kurkistus ikäihmisten kotiovien taakse nosti pintaan hämmennyksen, surun, ilon ja avuttomuudenkin […]
Sosiaali- ja terveyspalveluja on moitittu pirstaleiseksi jo kauan. Edellisen hallitus tarttui aiheeseen ja palveluintegraatio nostettiin yhdeksi sote-uudistuksen päätavoitteeksi. Valittavasti uudistuksen muodostuessa monelta muulta osin haasteelliseksi integraatiosta puhuttiin aina vain vähemmän. Sote-uudistuksessa integraatiota pyrittiin edistämään erityisesti palvelurakenteen uudistuksella. Sote-uudistus tai rakenteelliset muutokset eivät kuitenkaan ole välttämättömiä palveluintegraation toteuttamiseksi vaan se voidaan […]
Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikön KumppanuusAkatemia -hankkeessa pureudutaan ikäihmisten koti- ja omaishoitoon erityisesti palvelujen verkostomaisen kehittämisen ja toteuttamisen näkökulmasta.
Joitakin vuosia sitten keskustelin erään suomalaisessa liike-elämässä pitkän uran tehneen asiantuntijan kanssa. Olin itse tuolloin saamassa ensimmäistä maisterintutkintoani valmiiksi ja minulle tarjoutui mahdollisuus vaihtaa työelämään ja uraan liittyviä ajatuksiani tämän kokeneen kehäketun kanssa. Keskustelu oli erittäin antoisa monella eri tapaa ja olen usein palannut siihen mielessäni vielä näin vuosienkin päästä. […]
Mitä hyvä asiantuntijuus oikeastaan on? Onko se korkean koulutuksen antama teoreettinen osaaminen vai kokemuksen myötä karttunut ymmärrys siitä, miten asiat käytännön elämässä sujuvat. Kuinka paljon ihmisen henkilökohtaiset ominaisuudet, opitut tai luontaiset, vaikuttavat hyvän asiantuntijuuden muodostumiseen? Näitä asioita pohdittiin muun muassa Asiantuntijatyö nyt ja tulevaisuudessa –seminaarissa 1.3.2016 Porin yliopistokeskuksessa. Seminaarin tavoitteena […]
Seminaari torstaina 10.4.2014 Aika: 9.30 – 13.00 Paikka: Kulttuuritehdas Kehräämö, Pumpulikatu, Puuvillatehtaan sisäpiha, Pori Seminaari on tarkoitettu hyvinvointipalvelujen johtamisen ja kehittämisen parissa työskenteleville julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin edustajille, opiskelijoille sekä kaikille asiasta kiinnostuneille. Ohjelma 9.30 Avaussanat, tietohallintojohtaja Heikki Haaparanta, Porin kaupunki 9.40 Hyvinvointi – Mikä siinä nyt niin pirullista on? FT […]
Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön uudessa Asiantuntijaorganisaatioiden liiketoimintaosaamisen maisteriohjelmassa pureudutaan asiantuntijaorganisaatioiden johtamisen ja asiantuntijapalveluiden markkinoinnin haasteisiin. – Asiantuntijuuden johtaminen on varmasti yksi johtamisen haastavimmista osa-alueista, pohtii johtamisen ja organisoinnin yliopisto-opettajana toimiva Päivikki Kuoppakangas, joka vastaa maisteriohjelman sisällöllisestä kehittämisestä yhdessä markkinoinnin erikoistutkija Arja Lemmetyisen kanssa. Arja Lemmetyinen ja Päivikki Kuoppakangas […]
Tero Pitkämäellä jos kenellä on erinomainen näkemys tämän päivän työelämän haasteista sekä siitä, miten opinnot voivat vastata näihin haasteisiin. Mies työskentelee Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän johtajana ja viimeistelee parasta aikaa kauppatieteiden maisterin tutkintoa Porin yliopistokeskuksessa Hyvinvointialan liiketoimintaosaamisen maisteriohjelmassa. Pääaineena on johtaminen ja organisointi, ja menossa on kolmas opiskeluvuosi. Pitkämäen mielessä oli […]
Islannin yliopistossa järjestettiin 21.–23.8.2013 jo 22. Nordic Academy of Management -konferenssi. Pohjoismaista yhteistyötä korostavan konferenssin ohjelmistossa nähtiin yli 400 esitystä. Erilaisia teemakokonaisuuksia oli yhteensä 32. Konferenssin avauspuheenvuoron piti tohtori Barbara Czarniawska Göteborgin yliopistosta. Turun kauppakorkeakoulun Porin yksiköstä konferenssiin osallistui kahdeksan edustajaa, heidän mukanaan tohtoriopiskelijat Kati Suomi (markkinointi) sekä Päivikki Kuoppakangas (johtaminen ja […]
TUA NOI, EI MITÄÄ IREAA OLIS KIRJURILUOTOO? Porin yliopistokeskus ja Satakunnan ammattikorkeakoulu toivottavat korkeakouluopiskelijat jälleen tervetulleeksi 24 tunnin intensiiviseen työpajaan. Työpajan tavoitteena on ideoida uusia liiketoimintakonsepteja Porin Kirjurinluodon kehittämiseksi: kokonaan uusia palveluita ja uusia yrityksiä, uusia tai uudenlaisesti toimivia yritysten välisiä verkostoja…. Vain taivas on kattona! Työpaja on avoin […]
Pelit ovat aihe, joka jakaa mielipiteet. On niitä, jotka eivät voisi elää ilman pelejä ja joille pelaaminen on rakas harrastus. Toiset kokevat pelit ajanhukkana ja jopa väkivaltaista käytöstä provosoivana. Tästä huolimatta pelit löytävät nykyään tiensä yhä useamman kuluttajan arkipäiviin, ja niistä on siten muodostunut myös yksi tärkeimmistä medioista kuluttajan tavoittamiseksi. […]