Sosiaali- ja terveyspalveluja on moitittu pirstaleiseksi jo kauan. Edellisen hallitus tarttui aiheeseen ja palveluintegraatio nostettiin yhdeksi sote-uudistuksen päätavoitteeksi. Valittavasti uudistuksen muodostuessa monelta muulta osin haasteelliseksi integraatiosta puhuttiin aina vain vähemmän. Sote-uudistuksessa integraatiota pyrittiin edistämään erityisesti palvelurakenteen uudistuksella. Sote-uudistus tai rakenteelliset muutokset eivät kuitenkaan ole välttämättömiä palveluintegraation toteuttamiseksi vaan se voidaan tehdä haluttaessa vaikka heti. On totta, että rakenteellisilla uudistuksella voitaisiin ehkä poistaa joitain tällä hetkellä integraation esteenä olevia hallinnollisia raja-aitoja, mutta ennen kaikkea integraation onnistuminen tai epäonnistuminen on kiinni ihmisten halusta tehdä yhteistyötä ja siitä, että kaikkien toimijoiden palvelut tunnistetaan ja nähdään osana palvelukokonaisuutta.
Kumppanuudet palveluiden saumattomuuden edistämisessä
Toivottavasti jo lähitulevaisuudessa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tuotetaan kumppanuusmallilla, jossa toimijat eri sektoreilta, julkiselta, yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta, rakentavat paikallisesti ja seudullisesti tarkoituksenmukaisimman toimintamallin. Tulevaisuudessa pyritään monitoimijaiseen palvelutuotantoon ja uudenlaisiin kumppanuussuhteisiin. Yksityisten yritysten, järjestöjen ja kuntien tuottamat palvelut voivat korvata tai täydentää toisiaan. Palveluintegraation kehittäminen edellyttää kuitenkin toiminnallisia uudistuksia, joita ovat mm. henkilöstön työnjaon uudistaminen, paikallisten ja alueellisen palvelujen yhdistäminen, tehokkaiden toimintamallien omaksuminen sekä osaamista kehittävien työtapojen käyttöönotto. Keskeistä tulevaisuuden palvelutuottamismallissa on välttää nykyinen vastuujaon epämääräisyys ja hallinnonalojen ja ammattiryhmien väliset raja-aidat. Alueellisissa verkostoissa kaikkien osapuolien tulee olla yhteiseen tavoitteeseen sitoutuneita, jakaa informaatiota ja huolehtia asiakkaiden joustavasta siirtymisestä toimijoiden ja organisaatioiden välillä.
Asiakkaiden joustavan siirtymisen ja palveluiden saumattomuuden lähtökohtana ovat hyvin toimivat yhdyspinnat organisaatioiden, ammattilaisten ja palvelujen välillä. Yhdyspinnoista on alettu puhua vasta viime vuosina. Aikaisemmin käytettiin käsitettä rajapinta, joka tulee englannin kielisestä sanasta interface, joka ei sisällä samalla tavalla negatiivista latausta kuin rajapinta-suomennos. Puhuttiinpa sitten yhdyspinnoista tai rajapinnoista, yhdessä sovitut toimintatavat ovat integroitujen palveluiden edellytys. Toimijoiden on yhteistyössä sovittava mm. prosessien etenemisestä, tehtävänkuvista ja tiedonsiirron käytännöistä. Kirjallisuuden mukaan rajapintojen tehtävä on yhtäältä edistää palvelujen yhteensopimista mutta myös mahdollistaa kattava palveluvalikoima, josta palvelukokonaisuudet voidaan räätälöidä. Mikäli rajapinnoista on sovittu, voidaan palveluita yhdistellä ja palvelukokonaisuuksia muutella joustavasti asiakkaiden muuttuvien tarpeiden mukaan. Mitä selkeämmin palvelujen yhdistämisen ja tiedon siirron ehdoista on sovittu, sitä vähemmän tarvitaan aikaa vievää asioiden selvittelyä. Palveluiden rajapintoihin liittyy myös toimijoiden välistä vuorovaikutusta enemmän kuin teollisuudessa tuotteiden rajapintoihin. Ikäihmisten sosiaali- ja terveyspalveluissa moniammatilliset palvelukokonaisuuksien räätälöintiin tähtäävät hoitokokoukset ovat esimerkki rajapintoihin liittyvästä vuorovaikutuksesta palvelujen asiakaslähtöisessä suunnittelussa.
Toimijoiden tunteminen yhteistyön haasteena
KumppanuusAkatemia –hankkeessa tehtyjen yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin toimijoiden haastattelujen perusteella voidaan todeta, että toimijoiden ja heidän palveluidensa heikko tunnettuus on yksi este asiakaslähtöisten palvelukokonaisuuksien räätälöinnille. Jos toimijoita ei tunneta heidän palveluistaan ei osata kertoa asiakkaille. Nimetyt palveluohjaajat julkisella sektorilla ovat varsin hyvin tietoisia erilaisista palveluvaihtoehdoista, mutta asiakastilanteissa palveluohjausta tekevät lähes kaikki ikäihmisille palveluita tuottavat toimijat. Myös heillä tulisi olla esteetön pääsy tietoon muista palveluntuottajista ja heidän palveluistaan. Palveluintegraatiota osaltaan heikentää myös toimijoiden välisen vuorovaikutuksen vähäisyys ja tiedonsiirron haasteet. Eri sektorirajat ylittäviä toimintakäytäntöjä mm. tiedonsiirtoon on melko vähän. Tietosuoja ja henkilötietojen salassapitoon liittyvät seikat hankaloittavat tiedonsiirtoa entisestään. Vaikka lainsäädäntöä näiltä osin on tietysti noudatettava, olisi tärkeää pohtia, miten esim. asiakkaiden suostumuksen pyytämistä tiedonsiirron turvaamiseksi voitaisiin kehittää.
Palveluintegraatioon liittyvien käytännön ongelmien ratkaisussa olennaisinta on kuitenkin asenne. Muut toimijat on nähtävä yhteistyökumppaneita ja heidän roolinsa ja asiantuntemuksensa osana palvelukokonaisuuksia on tunnistettava. Jo yhteistyö ja yhteisistä käytännöistä sopiminen vaatii resursseja, ennen kaikkea aikaa. Tämän lisäksi on oltava valmis joustamaan ja muuttamaan myös omia työtapoja siten, että saadaan aikaan kaikkien näkökulmasta hyväksyttävä toimintamalli. Yhteisistä toimintatavoista sopimisen keskiössä on ennen kaikkea oltava asiakkaan paras. Jos se tarkoittaa oman organisaation näkökulmasta joustamista ja toimintatapojen muuttamista, se lienee tarpeen tehdä. Sosiaali- ja terveydenhuollossahan ollaan kuitenkin ensisijaisesti asiakkaita varten.
Kirjoittaja: Mervi Vähätalo. Kirjoittaja toimi tutkijana KumppanuusAkatemia -hankkeessa.
