Olemme saapuneet leikillisen käänteen aikakaudelle. Leikkiaineksen olemassaolo on saanut näkyvän aseman kulttuurissamme paitsi eri-ikäisten vapaa-ajan toiminnoissa, myös osana työelämää eri organisaatioiden ja yritysten päivittäisessä toiminnassa. Toisin kuin mediapuheessa usein kuulee väitettävän, ei digitalisaatio olekaan näivettämässä leikkiviettiämme tai pelien sulautuminen osaksi työsuoritteita viemässä elintilaa vapaamuotoiselta ja mielikuvitukselliselta leikiltä. Päinvastoin.
Mitä leikkimisellä tarkoitetaan? Leikki on leikkijästään riippuvaista, mielihyvän sävyttämää ja luovaa toimintaa, jolla on hyötytarkoitusten ulkopuolelle sijoittuva ydin. Leikin olemassaolo on ihmisrodun toiminnallisuuden rajat ylittävä biologinen fakta, sillä myös monet eläimet leikkivät. Leikin merkittävyys lapsen kognitiiviselle kasvulle ja kehitykselle tunnistetaan ja tunnustetaan laaja-alaisesti. Leikki onkin tarvehierarkiassamme korkealla juuri lapsuudessa—leikin kautta opimme itsestämme, toisistamme ja ympäröivästä maailmasta.
Luovuudessa leikki on välttämätön lähtökohta. Mielensisäinen leikki avaa ”entä jos?” –tyyppisessä ajattelussa äärettömät horisontit. Mielikuvitus ja maailmojen sepittely kannattelevat leikkiä. Romantisoidun näkemyksen mukaan leikki kasvattaa meidät ketteriksi ja kestävämmiksi, sillä tiedämme, että mahdollisuuksien maailmoissa ei voi edetä kuin tunnustellen ja kokeillen, kunnes ne toimivimmat kanavat toteuttaa omaa leikkiminää löytyvät. Todellisuudessa leikki koulii resilienssiämme – se auttaa meitä kehittymään joustavimmiksi ja sinnikkäimmiksi yksilöiksi, joille mokaamisen kulttuuri ei ole kauhistus, vaan väylä itseymmärrykseen ja portaikko pystyvämpään minään. Toisin kun usein ajatellaan, luova leikki ei kuulu yksinomaan kirjailijoiden, näyttelijöiden tai muiden taiteentekijöiden elämään, vaan kaikille, joiden kykyä kuvitella on ruokittu saduilla ja kasvatettu kertomuksilla. Leikki on elämistä monipuolisuuden keskellä, kulman taakse sijoittuvan mahdollisen hamuamista lähemmäs.
Miksi siis asenteet leikkiä kohtaan muuttuvat kasvaessamme aikuisiksi? Miksi leikiksi lyödyt sosiaaliset tilanteet saavat toiset kiemurtelemaan epämukavuusalueensa rajavyöhykkeillä kun taas toisille leikki on elämäntapa? Minkä vuoksi aikuisten on niin vaikeaa kutsua toimintaansa leikiksi, vaikka se joka tavoin lähenisi pelaamisena, harrastamisena, keräilynä tai sosiaalisena vuorovaikutuksena juuri sitä?
Leikillistyvä aika peräänkuuluttaa ennakkoluulotonta asiantuntijuutta aiheesta, jolla ei lopulta oikeastaan ole niin yksittäistä ”asiaa” kuin ”tuntemustakaan” leikistä sinänsä. Leikki on moninaista ja moniselitteisyydessään arvoituksellista ja kiehtovaa. Vaikka ymmärrämme leikin tapahtuman, on sitä usein kuitenkin vaikea sanallistaa. Leikkiin kuuluu avoimuus ja itsensä altistaminen ihmettelylle ja kokeiluille. Avain leikin ymmärrykseen on leikkimielinen asennoituminen maailmaa kohtaan. Jokainen terve lapsi, joka on vapaan leikkiaikansa saanut, on aiheen asiantuntija. Entä aikuinen?
Näkemyksemme leikistä näyttäisivät usein typistyvän sitä mukaa kun elinvuodet lisääntyvät. Leikki supistuu monen mielessä yksipuoliseksi, lapsekkaasti artikuloiduksi vuorosanoiksi: ”Nyt tää ois se ja tää tekis näin”. Sitäkin leikki on, mutta myös paljon muuta. Leikkiessämme tuotamme kulttuuria, sanoo jo edesmennyt leikintutkija Brian Sutton-Smith. Nykyleikin tutkimus tunnistaa ja tunnustaa myös aikuisen leikkijän.
Yksi tapa lähestyä lapsuuden ja aikuisuuden väliset rajat ylittävää leikkiä on kiinnittää huomio siinä käytettyihin välineisiin. Aikuinen leikkijä, aivan kuten lapsikin, voi kehittyvän mobiiliteknologian avulla harjoittaa pelaamisen ohella myös luovaa ja vapaamuotoisempaa leikillisyyttään missä vain: Yksinleikki on nykyteknologian mahdollistamana ulottuvillamme kaiken aikaa julkisessakin tilassa. Juuri teknologia näyttää madaltaneen aikuisten kynnystä heittäytyä sosiaaliseen leikkiin. Mobiililaitteiden ja kameroiden valjastaminen leikilliseen toimintaan tekee leikistä legitimoitua toimintaa myös aikuisilla. Kameran merkitys lelullistettuna välineenä onkin nykyajassa kiistaton – juuri kuvallinen ja dokumentoitu kulttuuri sosiaalisessa mediassa jaettuine lopputuotteineen tarjoaa näköalapaikan aikuisten vapaa-ajallaan harjoittamaan leikkitoimintaan – 2010-luvun lopussa leikistä on tullut paitsi enemmän näkyvästi sosiaalista ja jaettua toimintaa, myös yhä silmäkeskeisempää.
Leikillistyvää aikakautta näyttäisi luonnehtivan leikkiin kohdistuvan yleisen huomion lisäksi myös kulttuurin lelullistuminen. Lelullistumisella tarkoitetaan erilaisten kulttuurituotteiden, kuten kulutushyödykkeiden—esineiden ja palveluiden—kehittymistä entistä lelumaisemmiksi. Toisin sanoen, lelullistuessaan nämä tuotteet saavat lelujen estetiikasta tutun muodon; ne söpöistyvät, saavat hahmon ja niistä tulee näin helpommin lähestyttäviä. Esimerkiksi monet pelit, sisustusesineet, keittiötarvikkeet ja teknologiset laitteet ovat viime aikoina ammentaneet lelumaisesta estetiikasta. Tämä viestinee siitä, että kaipaamme leikkisyyttä—hauskuutta, kepeyttä ja näennäisesti hyödytöntä—myös hyödyllisiksi arvottamiltamme kulttuurintuotteilta. Olennaista lelullistumisen ajatukselle on siihen liittyvä käsinkosketeltavuus: Etenkin leikin materiaalisista ulottuvuuksista kiinnostuneille, kolmiulotteisten lelujen ja pelien ja niihin liittyvien käyttäjäkulttuurien tutkijoille muodostuvat tärkeiksi asioiksi tähän välineistöön tutustuminen kuvittelun ohella paitsi näkemisen, myös kosketuksen, kokeilun ja koettelun kautta tapahtuvan kehollisen ja tilallisen kokemisen myötä.
Samaan aikaan kuin pelit ja lelut ovat tulleet entistä merkittävämmiksi leikkikokemuksiamme rakentavina esineinä, sovelluksina tai muina elämyksiä tuottavina leikkiä kanavoimina välineinä, ei yhteiseen kokemukseen pohjautuvan ja yhdessä harjoitetun leikkitoiminnan tärkeyttä voi olla huomioimatta. Leikilliselle aikakaudelle tunnusomaista on leikin vuorovaikutuksellisuuden ja yhteisöllisyyttä rakentavan olemuksen korostaminen. Leikkiessämme yhdessä viihtymisen ja oppimisen mahdollisuudet laajenevat. Leikillinen oppiminen onkin kehittymässä tärkeäksi osaksi suomalaista koulutusjärjestelmää. Leikillisyys on tullut myös osaksi työkulttuureja ja organisaatiota. Miksei se voisi olla enemmän sitä myös korkeakouluopetuksessa ja jatkokoulutuksessa tai tieteentekijöiden arjessa?
Myös akateeminen maailma tarvitsee leikille kuuliaisia ja avoimen asenteen omaavia luovia ammattilaisia. Leikkitieto, eli leikin eri muodoista ja tavoista syntyvä asiantuntijatieto on erityisen arvokasta ajassa, jossa pelillistämisen ajamat arvot, kuten optimoinnin, tehokkuuden ja tuloksellisuuden tavoittelu, näyttävät usein ajavan leikkiaiheista keskustelua kapea-alaiseen suuntaan. Toimiessani nyt Porin leikintutkimuksen laboratotorion – Pori Laboratory of Play:n tutkimuspäällikkönä Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen opetusohjelmassa, digitaalisen kulttuurin oppiaineessa, huolehdin osaltani paitsi lelu- ja leikintutkimuksen myös globaalia leluteollisuuttakin koskevan ajankohtaisen tutkimustiedon monipuolisesta jalkauttamisesta niin kansainvälisesti kuin paikallisestikin. Tämä tieteelliseen, taiteelliseen ja tuotekehitykselliseen tarkasteluun erikoistunut leikkikenttä on kaikille avoin yhteisleikin foorumi ja tässä kirjoittamani leikkiinkutsu juuri sinulle. Lähdethän mukaan–PLoP:issa leikitään yhdessä!
Katriina Heljakka
Lelututkija Katriina Heljakka (TaT, FM, Ekon.mag.) on digitaalisen kulttuurin tutkijatohtori Suomen Akatemian Pelikulttuurien tutkimuksen huippuyksikössä, Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa. Lelututkijan tämänhetkisiä tutkimusalueita ovat kulttuurin lelullistuminen, lelusuunnittelu ja leikin visuaaliset, materiaaliset, digitaaliset, hybridiset ja sosiaaliset ilmenemismuodot. Heljakka johtaa Porin yliopistokeskuksessa monitieteellistä leikintutkimuskeskittymää nimeltä PLoP (Pori Laboratory of Play), joka on leikin eri osa-alueista kiinnostunut monitieteinen osaamiskeskittymä ja kaikille leikin mahdollisuuksista kiinnostuneille avoin, toiminnallinen alusta. Katriina Heljakka on Turun yliopistossa toimivan monitieteisen LUMO-tutkimusryhmän jäsen.