Opetusharjoittelussa ulkomailla

Minulla on ollut opintojen alkuvuosista alkaen haave: heti S2-alasta kiinnostuttuani päätin, että sopivana hetkenä pyrin saamaan harjoittelupaikan ulkomaisesta yliopistosta suomen kielen opetuksen parista. Kiinnostus muita kieliä ja kulttuureja kohtaan on aina saanut minut suuntaamaan katseeni ulkomaille, joten mahdollisuus asua toisessa maassa yhdistettynä suomen opettamiseen kuulosti mitä houkuttelevimmalta yhdistelmältä. Tänä keväänä haave kävi toteen, sillä olen viettänyt kevään Opetushallituksen (ent. CIMO) lähettämänä harjoittelijana unkarilaisessa Debrecenin yliopistossa.

Tätä blogitekstiä kirjoittaessani on tunnilleen tasan kaksi viikkoa siihen, kun lentoni lähtee Budapestistä ja kuljettaa minut Suomeen. Tammikuussa alkanut seikkailu saa päätöksensä, ja iloiseksi − jos nyt ei yllätykseksi niin ainakin helpotukseksi − Suomessakin taitaa silloin jo olla kesä. Kevät tuntuu kuluneen yhdessä suhahduksessa − aika on rientänyt sympaattisten opiskelijoiden ja kannustavan henkilökunnan seurassa. Olisin voinut jäädä tänne pidemmäksikin rupeamaksi!

Harjoittelun aikana olen päässyt opettamaan hyvin erilaisia ryhmiä BA-opiskelijoista valmistuviin maisteriopiskelijoihin. Erityisen opettavaista ja hauskaa on ollut päästä suunnittelemaan ja toteuttamaan kirjallisuuden opetusta − aikuisten S2-opiskelijoiden kirjallisuuskursseista minulla ei aikaisemmin ollut minkäänlaista kokemusta. Muut kurssit ovat olleet kielen käyttöön ja kielioppiin painottuvia kokonaisuuksia. Lisäksi sain opettaa käännöskurssilla silloin, kun tutustuimme uusiin suomenkielisiin teksteihin, jotka opiskelijat sitten myöhemmin käänsivät unkariksi.

Harjoittelun sisällöistä oli kuvaus hakujulistuksessa, mutta käytännössä ohjaajani (Debrecenin yliopiston suomen kielen lehtori) on myös antanut minun vaikuttaa siihen, mihin ryhmiin ja millaisiin asioihin olen kulloinkin halunnut keskittyä. Koska minulla oli jo ennestään jonkin verran työkokemusta, olen kiitollinen siitä, että hän on niin halutessani myös antanut minulle paljon vastuuta.

Opettaminen sinänsä oli minusta aluksi aika jännittävää, sillä täkäläiset opiskelijat eivät ole tottuneet suomea suomeksi -metodiin, eikä minun unkarin taidoillani voi paljon opetuspuheessa briljeerata. Tulimme kuitenkin pian tutuiksi ryhmien kanssa, ja aratkin opiskelijat uskaltautuivat pian kommunikoimaan kanssani suomeksi. Lopulta heppoisesta unkarin kielestänikin taisi olla enemmän hyötyä kuin haittaa: ei ole parempaa keinoa rohkaista toista puhumaan vierasta kieltä kuin demonstroida itse tämän äidinkielellä, että kuuntelepa, minäkin tässä päästelen kielipuolena menemään!

Harjoittelu on ollut antoisa kokemus myös siksi, että olen saanut uusia kavereita muista suomalaisista harjoittelijoista. Unkarissa oli tänä keväänä peräti kolme harjoittelijaa (Debrecenin lisäksi yksi Budapestissä ja yksi Szegedissä), ja olemme pitäneet yhteyttä ja tehneet myös muutaman matkan yhdessä. Vertaistuki on ollut tärkeä juttu sekä arjen keskellä että yhteisillä reissuilla − porukalla tunnetusti selviää mitä ihmeellisimmistä tilanteista, vaikka kielitaidon rajat ovatkin tulla vastaan.

Nyt harjoittelukevään lopussa tiedän, että ainakin minulle harjoittelun tärkein anti on ollut kokemus siitä, millaista on elää maassa, jonka kieltä ei osaa kunnolla. Useimpina päivinä se on hauska seikkailu, mutta kun esimerkiksi kuumetaudissa ja lopen väsyneenä yrittää selvittää, missä ja milloin voi päästä lääkärin vastaanotolle, ei itku ole kaukana. Joinakin hetkinä energia ei tahdo riittää epäselvien tilanteiden setvimiseen, eikä asiaa helpota se, että Unkarissa esimerkiksi eri virkailijat eivät välttämättä puhu vieraita kieliä. S2-opettajalle tällaisessa asemassa oleminen on valaiseva kokemus: uskon, että pystyn nyt paremmin samaistumaan Suomessa suomea opiskelevien elämään. Harva jaksaa kaiken aikaa olla aktiivinen ja toimia mukisematta epämukavuusalueellaan. 

Kaiken kaikkiaan harjoittelukokemus on ollut niin mahtava, että toivoisin voivani osallistua vastaavaan ohjelmaan vielä uudestaan. Voin lämpimästi suositella sitä kaikille vähänkään kiinnostuneille! Monilla harjoitteluun lähtevillä ei ole juurikaan opetuskokemusta, sitä ehtii hyvin kartuttaa harjoittelun aikana. Rohkeasti hakemaan harjoittelupaikkaa!

Anna Rytkönen