Edistyneet suomenoppijat kieltä oppimassa

13. huhtikuu 2017 Oppiaineen yleiset 0
Edistyneet suomenoppijat kieltä oppimassa
Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaineessa on käynnissä useita tutkimushankkeita, joissa on mukana oppiaineen henkilökuntaa ja apurahatutkijoita. Oma hankkeemme kulkee nimellä Täsmäopetusta edistyneille suomenoppijoille ja on Koneen säätiön rahoittama. Koneen säätiö myöntää apurahoja mm. kielitieteelliseen tutkimukseen. Hankkeemme sai Koneen säätiöltä apurahan viime kevään haussa, joka oli suunnattu kielten oppimisen tukemiseen. Työryhmäämme kuuluvat oppiaineestamme Kirsti Siitonen ...

Yhteisöllisyyspäivä

09. huhtikuu 2017 Oppiaineen yleiset 0
Yhteisöllisyyspäivä
Ensimmäistä kertaa järjestetty oppiaineen ja ainejärjestöjen yhteisöllisyyspäivä kokosi yhteen kolmisenkymmentä Turun yliopiston fennistiä. Yhteisöllisyyspäivä aloitettiin oppiaineen kuulumisilla, joihin sisältyi mm. Hämeenkadun tilojen mahdollisuuksien ja toisaalta myös haasteiden pohdintaa sekä iloinen uutinen siitä, että professori Kirsti Siitonen on palaamassa pitkältä sairauslomaltaan takaisin tehtäviinsä. Kuulumisensa jakoivat myös ainejärjestöt Kanta ja Sugri, jotka molemmat ovat viime aikoina käynnistäneet ...