Helteinen viikko maailman erisnimien ja nimistöntutkijoiden seurassa

Yliopiston opettajan ja tutkijan tehtäviin kuuluu käydä kertomassa uusista tutkimustuloksistaan erilaisissa akateemisissa seminaareissa ja konferensseissa niin kotimaassa kuin maailmallakin. Konferenssimatkoilla myös tutustutaan uusiin ihmisiin ja tavataan vanhoja tuttuja, kuullaan kollegoiden tutkimushankkeista ja opitaan tuntemaan muiden maiden tutkijoiden lähtökohtia, näkökulmia ja tutkimuksenteon haasteita.

Vietin helteisen viikon kansainvälisessä nimistöntutkijoiden konferenssissa (ICOS) Debrecenin yliopistossa Unkarissa elo-syyskuun vaihteessa.  Nyt jo 26. kerran järjestetty konferenssi toteutuu joka kolmas vuosi jossain päin maailmaa, ja aina jaksaa hämmästyttää, mitä kaikkea mahtuu nimistöntutkimuksen eli onomastiikan alaan. Kun osallistujia on lähes 250 yli 40:stä eri maasta ja esitelmiäkin runsaat parisataa, ei millään ehdi viikon aikana kuulla kuin murto-osan tarjonnasta.

Itse opin uutta maailman nimistä pohjoisesta etelään ja idästä länteen: niin kahden sukupolven saamelaisten poromiesten paikannimitaidosta kuin myös Etelä-Afrikassa suosittujen, zulu-rytmejä moderniin muotoon sovittavien maskandi-muusikoiden taitelijanimistä, niin Japanin moottoritietunnelien nimeämisprosesseista kuin myös amerikkalaisesta, yrityksille ja julkisille toimijoille tarjolla olevasta palvelusta, jossa valtavan henkilönnimi- ja paikkadatan perusteella pystytään – ilmeisesti kohtalaisen luotettavasti – tekemään päätelmiä henkilöiden etnisestä alkuperästä. Viimeksi mainitun kaltainen toiminta on totta tosiaan Yhdysvaltain ja Kanadan lakien mukaista, vaikka me eurooppalaiset ajatusta äkkiseltään aika lailla kavahdimme.

Suomessa ja pohjoismaissa yleensäkin nimistöntutkimusta tehdään melko paljon ja se on kansainvälisesti arvostettua. Suomalaisia tutkijoita olikin paikalla tusinan verran, enemmistö Helsingin yliopistosta; itse edustin ainoana Turun yliopistoa. Suomalaisten esitelmänaiheet liittyivät ns. sosio-onomastiikkaan sekä nimitypologiaan, eli kiinnostuksemme kohteena oli niin nimien käyttö kuin myös nimien rakenteeseen ja olemukseen liittyvät kysymykset. Mainitsemani Anni Magga-Eiran poromiesten nimitaitoa käsittelevä työ on tyypillinen esimerkki sosio-onomastisesta tutkimuksesta samoin kuin Väinö Syrjälän selvitys siitä, minkälaisia havaintoja monikielisessä lähiössä asuvat helsinkiläisnuoret tekevät ympäröivästä nimimaisemasta. Uudenlaista typologista nimistöntutkimusta taas edustaa esimerkiksi Lasse Hämäläisen tutkimus netissä pelattavan minigolf-pelin eri tasojen nimistä.

Itse kerroin konferenssissa soveltavan onomastiikan symposiossa työkalusta, jota yhdessä kauppakorkeakoulun yliopistonlehtori Ulla Hakalan kanssa olemme kehittäneet paikannimeen kytkeytyvän paikan perintöarvon mittaamiseen. Nimi on itsessään tärkeä osa paikan, esim. kunnan, perintöä, johon kuuluu myös paikan historia ja nykyinen ”persoonallisuus”, ja juuri perintö on se, mihin menestyksellinen paikan brändääminen voi perustua. Asukaskyselyn ja paikan perintöarvon määrittelyn pohjalta teimme mm. havainnon, että mitä vahvempi kunnan perintöarvo on, sitä tärkeämpi paikannimi on kunnan asukkaille.

Yksi mielenkiintoisimmista ja parhaiten koostetuista esitelmistä oli singaporelaisen Peter Tanin teoreettis-filosofinen pohdinta siitä, onko nykyisessä postmodernissa maailmassa mitään perustetta pitää toisia nimiä (kuten perinteisiä paikannimiä) ikään kuin ”oikeina niminä” ja samalla tuomita jotkin toiset nimet (esim. singaporelainen talonnimi D’Zire) ”ei-oikeiksi” vain sillä perusteella, että nimet eivät ole entisenlaisia ja että ne ovat syntyneet ehkä markkinointitarkoituksessa. Hän piti ajatusta nykynäkökulmasta problemaattisena, koska elämme maailmassa, jossa kulttuurit jatkuvasti kohtaavat, jossa erilaisten kulttuurien sietokyky kasvaa ja jossa ihmisten identiteetit ja elämäntyyli muuttuvat monikulttuuriseksi. Tätä hän kutsui metroetnisyydeksi, ja tähän maailmaan kuuluvat hänen mukaansa myös uudenlaiset nimet, joiden päällimmäinen tehtävä on olla ”cool”, ei välttämättä ”aito”. (Metroetnisyyden käsitteestä on kirjoittanut John C. Maher v. 2005.)

Debrecenin nimistökonferenssi tarjosi oivan kattauksen siitä, miten monenlaisia erisnimet voivat olla ja miten moniin tarpeisiin ne ovat aikojen kuluessa vastanneet ja vastaavat. Paikannimien ja henkilönnimien tutkimus on toki edelleen valtavirtaa – ja tutkittavaahan riittää – mutta myös kirjallisuuden nimistöä ja kaupallista nimistöä tutkitaan nykyään runsaasti. Kongressissa kuultiin myös monista kansainvälisistä ja kansallisista yhteishankkeista, nimistöpolitiikasta (kuten YK:n alaisesta paikannimien standardointityöstä) sekä eri koulutusasteilla toteutetuista opetuskokeiluista, joissa nimet ovat olleet joko opetuksen pääkohde tai väline muiden asioiden oppimiseen.

Mieltä ilahdutti tämänkertaisessa ICOS-konferenssissa erityisesti nuorten tutkijoiden suuri joukko. Ensikertalaisia oli mukana runsaasti, ja moni heistä oli väitöskirjantekijöitä. Vaikka onomastiikka on varsin tuntematon tutkimusala jopa lingvistien keskuudessa – saati yleisemmin – kiehtovat erisnimet kuitenkin yhä uusia tutkijasukupolvia ottamaan selvää tämän sanaryhmän erityislaadusta ja siitä, mitä antamamme ja käyttämämme nimet kertovat meistä ihmisistä itsestämme.

Konferenssissa valitaan aina myös uusi hallitus ICOSille (International Council of Onomastic Sciences) seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi. Yleiskokouksessa viimeisenä kongressipäivänä ICOSin 12-jäseniseen hallitukseen valittiin kaksi suomalaista, FM Lasse Hämäläinen jatko-opiskelijoiden edustajaksi ja minut hallituksen puheenjohtajaksi. Hallituksen tehtävänä on edistää nimistöntutkimuksen asemaa maailmalla mm. julkaisemalla Onoma-vuosikirjaa. Seuraava ICOS-konferenssi päätettiin yleiskokouksessa pitää v. 2020 Krakovassa.

Paula Sjöblom, yliopistonlehtori