Lepakkoretki!

TEKS:n perinteinen kevätretkihän muutettiin tänä vuonna lepakkoretkeksi, ja sen aika on nyt!

Eli perjantaina 3.8. lepakkoretki Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa ja sen ympäristössä. Oppaana toimii lepakoista väitöskirjaansa tekevän Anna Blomberg. Hän tuo mukanaan myös detektorin, jolla lepakoiden äänet saadaan korvin kuultaviksi. Retki lähtee liikkeelle puutarhan parkkipaikalta klo 21:00 ja kestää noin 1,5 h.

Ilmoittautumiset Seuran puheenjohtajalle Kalle Ruokolaiselle joko sähköpostitse tai soittamalla/tekstiviestillä (kalle.ruokolainen at utu.fi; 050-5692596). Sateen sattuessa retki siirtyy seuraavaan päivään tai perjantaille 10.8. samalle kellonlyömälle. Mahdollisesta retken ajankohdan siirrosta kerrotaan ilmoittautuneille 3.8. viimeistään klo 14:00.

——

Tiedoksi 2.8.: RETKEN OSALLISTUJAMÄÄRÄ ON TÄYNNÄ! Mukaan ei siis valitettavasti enää mahdu, vaikka apuun on rekrytoitu lisäoppaita ja -detektoreja.

Ilmoittautuneille vielä muistutukseksi, että retki on siirretty alkamaan klo 22:00.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *