Ajatuksia utopioista
Työpajoja suunnitelleet Anni Rikkonen, ensimmäisen vuoden valtio-opin opiskelija Turun yliopistosta ja Miikka Ylä-Jussila, ensimmäisen vuoden journalismin opiskelija Turun AMK:n Taideakatemiasta, odottavat pajojen käynnistymistä ja reflektoivat tekstissään valmistautumisvaiheen nostamia ajatuksia.
Jäiden lähtö siivittää mielen unelmoimaan keväästä ja kesästä. Kuva: Miikka Ylä-Jussila
Annin mietteitä:
Utopiaako? -hankkeen ensimmäinen vaihe alkaa vähitellen olla taputeltu. Vuoden 2020 keväälle suunnitellut työpajat on muokattu kuluvan kevään työpajajaksolle soveltuviksi, ja demoillat vietetty. Pääsiäisen jälkeen käynnistyy työpajaohjaus toisen asteen opiskelijoille.
On siis oiva aika reflektoida, millaisia ajatuksia projekti on tähän mennessä herättänyt.
Itse olen hankkeen edetessä huomannut palaavani hyvin usein itse utopian käsitteeseen. Arkikielessä utopialla viitataan tyypillisesti ideaaliin tai täydelliseen yhteiskuntaan. Toisaalta “utopistiseksi” saatetaan luonnehtia myös jotain, joka nähdään mahdottomana, epärealistisena tai saavuttamattomana. Termin “utopia” merkitystä pohtiessa keskeinen kysymys onkin, onko utopia sellainen todellisuus, joka ei vielä ole olemassa, vai joka ei ylipäänsä voi muuttua todeksi?
Onko utopia sellainen todellisuus, joka ei vielä ole olemassa, vai joka ei ylipäänsä voi muuttua todeksi? Kuva: Anni Rikkonen
Molemmissa työpajoissa, joiden muokkaamisessa olen itse ollut keskeisesti mukana, katse on vahvasti tulevaisuudessa. Koko hankkeen nimelle uskollisena näissä työpajoissa pyritään vahvistamaan optimistista suhtautumista tulevaisuuteen. Siitäkin huolimatta, että dystooppiset kuvaukset tulevaisuudesta tuntuvat tänä päivänä yleistyneen utopististen kustannuksella.
Erityisesti Kestävä tulevaisuus -nimisessä työpajassa tätä toiveikasta suhtautumista tulevaisuuteen pyritään vahvistamaan kannustamalla nuoria unelmoimaan. Unelmoinnissa nimittäin on muutosvoimaa. Emme voi odottaa muutoksen tapahtuvan, jos sitä ei ensin pysty näkemään omissa mielikuvissaan. Tämä pätee sekä henkilökohtaisella että yhteiskunnallisella tasolla.
Kestävästä tulevaisuus -työpajassa ilmastouutisista luodaan toiveikkaita runoja. Kuva: Anni Rikkonen.
Miikan ajatuksia:
Moni meistä unelmoi maailmasta, jossa ei olisi sotia. Maailmasta, jossa ihmiset puhaltaisivat yhteen hiileen. Maailmasta, jossa siis ihmiset tulisivat hyvin toimeen toistensa kanssa.
Olen ollut muokkaamassa Rakentava vuorovaikutus -nimistä työpajaa, jossa pyrimme raivaamaan tietä kohti unelmaamme. Työmaata raivausprojektissa riittää. Näin koronakurimuksen keskellä olen harmikseni huomannut, että ihmisten vuorovaikutus on kärjistynyt ja suorastaan huonontunut vähentyneiden livekontaktien myötä. Kanssakäyminen on siirtynyt suurelta osin sosiaaliseen mediaan, jossa ihmiset laukovat toisistaan erittäin ikäviäkin asioita.
Vuorovaikutus on kärjistynyt sosiaalisessa mediassa, jossa kirosanat ja solvaukset sinkoilevat. Kuva: Miikka Ylä-Jussila
Sosiaalisen median törkykommenteista päästäänkin vihapuheeseen. Unelma laajasti vallitsevasta rakentavasta vuorovaikutuksesta vähentäisi toteutuessaan vihapuhetta. Vuorovaikutuksen toimiessa ihmiset nimittäin ymmärtävät toistensa näkökulmia paremmin sekä tuntevat empatiaa keskustelukumppaneitaan kohtaan. Tällaisessa tilanteessa ihmisten ei tee mieli puhua toisista äärimmäisen rumasti.
teksti: Anni Rikkonen, Miikka Ylä-Jussila