Monitieteisen tutkimuksen haasteet

Alkanut vuosi tuo tullessaan muutoksia Suomen Akatemiaa koskevaan lakiin ja siihen perustuvaan asetukseen. Valmisteluun liittyvä lausuntokierros on käyty läpi ja muutoksista tuntuu vallitsevan suhteellisen hyvä yksimielisyys toimijoiden kesken. Itse muutokset eivät ole kovin dramaattisia. Niistä kiinnostavin on asetuksen muutos, joka pienentäisi Akatemian tieteellisten toimikuntien määrää nykyisestä neljästä kolmeen.

Toimikunnat vastaavat Suomen Akatemian tutkimusrahoituksen jaosta asiantuntijoiden ja asiantuntijapaneelien arviointien perusteella. Jokainen toimikunta edustaa varsin laajaa tieteenalojen kokonaisuutta ja tarkoitus on, että yhdessä ne kattavat koko tieteen kirjon.

Käytännössä nykyiset Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta sekä Terveyden tutkimuksen toimikunta yhdistettäisiin. Uuden toimikunnan nimeksi tulisi luonnollisesti Biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta. Lisäksi entisellään jatkaisivat Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta ja Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta. Akatemia voi kuitenkin omalla päätöksellään säätää, mihin toimikuntaan eri tieteenalat kuuluvat – esimerkiksi kulttuurimaantieteen sijoittuminen on herättänyt keskustelua.

Edellisen kerran toimikuntien rakennetta uudistettiin 1990-luvulla yhdistämällä niitä isommiksi kokonaisuuksiksi. Nyt tavoitellaan entistä parempaa monitieteisen tutkimuksen tukea, koska on yhä enemmän hakemuksia, jotka osuvat yhdistettävien toimikuntien rajapintaan – eli putoavat arvioinnissa niiden väliin.

Taustalla häämöttää myös Euroopan tiedeneuvoston (ERC) käyttämä jaottelu: Life Sciences, Physical Sciences and Engineering, Social Science and Humanities. Valitettavasti englanninkieliselle termille ”Life Sciences” ei ole hyvää suomenkielistä vastinetta, toki tarjolla on termejä kuten ”elämäntieteet” tai ”elotieteet” tai ”elävän luonnon tutkimus”.

On selvää, ettei suunniteltu muutos poista kaikkia ongelmia monitieteisen tutkimuksen arvioinnissa ja rahoittamisessa. Tutkimuksen kenttä on tavallaan kakku, jota voi jakaa eri tavoin, mutta aina on leikkauskohtia, jotka osuvat keskelle joitakin tutkimusaiheita. Tämä koskee varsinkin monitieteisyyden varaan rakentuvaa tieteidenvälistä tutkimusta, jossa usein luodaan aivan uusia lähestymistapoja ja jopa uusia tutkimusaloja.

Toki tutkimusrahoittajat kuten Suomen Akatemia tai Euroopan tiedeneuvosto kehittävät käytäntöjä ja poikittaisia toimia, joilla pyritään huomioimaan ja arvioimaan asianmukaisesti ja laadukkaasti myös monitieteistä tutkimusta ja uudenlaisia avauksia, jotka eivät yksikäsitteisesti sovi perinteisten tieteenalojen tai toimikuntamäärittelyjen lokeroihin. Siksi voi myös perustellusti kysyä, saavutetaanko toimikuntarakenteiden muutoksilla lopulta entistä kattavampaa rahoitushakemusten arviointia? Vai pitäisikö ennemminkin perinteisiin tieteenaloihin perustuvan jaottelun oheen luoda poikittainen rakenne, joka painottaa temaattisuutta.

Ajatus poikittaisista temaattisista kokonaisuuksista löytyy myös Turun yliopiston strategiasta, jossa monitieteisyydellä ja tieteidenvälisellä tutkimuksella on merkittävä rooli. Siirtyminen Akatemiasta yliopistomaailmaan nostaa esiin myös sen, että perinteisten tieteenalojen määrittely kytkeytyy vahvasti tutkimuksen ohella koulutukseen. Siksi perinteinen rakenne muuttuu hitaasti monestakin syystä.

Tieteenalan metodologia syntyy pitkäjänteisen ja huolellisen kehityksen tuloksena. Ja vaikka työnantajat odottavat valmistuvilta opiskelijoilta yhä monipuolisempaa osaamista, pohjalla on kuitenkin odotus siitä, että merkittävin ja syvällisin osaaminen osuu johonkin selkeästi määriteltyyn ja tuttuun alaan. Siksi temaattisten kokonaisuuksien rakenne ei voi korvata perinteisten tieteenalojen rakennetta, vaan mieluummin täydentää sitä. Toisaalta tällaisena se on myös joustava, ja voi muuttua nopeastikin uusien teemojen noustessa esiin. Parhaimmillaan pysyvyys ja dynaamisuus kohtaavat hyvällä tavalla.

Monitieteinen tutkimus toteutuu parhaiten, kun eri tieteenalojen edustajat tekevät sitä yhteistyössä – harva meistä kykenee hallitsemaan syvällisesti monia aloja. Siten tarvitsemme erilaisia tapoja tuoda yhteen tutkijoita yli tieteenalarajojen ja kannustaa heitä vuoropuheluun. Ja vastaavalla tavalla tutkimuksen rahoittajat etsivät poikkileikkaavia tutkimusteemoja ja pyrkivät arvioimaan monitieteisiä hakemuksia parhaan taitonsa mukaan. Haasteellisinta on tunnistaa ne nupuillaan olevat monitieteiset tutkimusaiheet, joita emme vielä pysty sijoittamaan edes tunnistettuihin temaattisiin kokonaisuuksiin.

Kalle-Antti Suominen
Kirjoittaja on Turun yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori.