Paluu arkeen – siis mihin?

Toivon mukaan jokainen lukija on saanut kesän aikana viettää edes jonkin verran lomaa, mielellään aitoa sellaista, joka rentouttaa ja energisoi. Paluu arkeen on tapahtunut toisenlaisissa merkeissä, kuin moni meistä toivoi. Koronapandemia ei Suomessa eikä maailmanlaajuisesti ole todellakaan ohi, toisin kuin alkukesästä vielä saatettiin ajatella. Päinvastoin, epävarmuus pandemian kehityksestä ja sen seurannaisvaikutuksista on nyt ja vielä pitkään luonamme.

Turun yliopiston tiedekunnat ovat aktiivisesti toteuttaneet koronakriisiin liittyvää tutkimusta, koulutusta ja muuta aktiviteettia, myös ulkoisten sidosryhmien kanssa ja heille suunnatusti. Turun kauppakorkeakoulun tutkijat tarttuivat koronakriisin seurausten analysointiin selviämisstrategioiden, logistiikan ja talouden näkökulmista. Toimitusketjujen johtamisen oppiaine avasi huhtikuussa maailmanlaajuiseen jakeluun sivuston, jolla seurataan koronaviruksen vaikutuksia toimitusketjuihin, kuljetusmarkkinoihin ja talouteen laajemminkin. Katsauksia on laatinut lukuisa joukko toimitusketjujen johtamisen ja logistiikan huippuasiantuntijoita ympäri maailman.

CCR:n tutkijat ovat havainnoineet koronakevään kulkua alkumetreiltä asti kahdessa blogissa. Poikkeustilassa-blogissa seurataan kahdeksan pk-yrityksen taivalta ja In the Light of Corona -blogissa aikaa katsotaan disruptiotutkimuksen näkökulmasta. Alumneillemme tarjosimme kevään aikana suosittuja aamuwebinaareja ajankohtaisista kriisijohtamisen teemoista, ja tätä käytäntöä on tarkoitus jatkaa syksyllä. Opiskelijoille suunnatusta annista voin nostaa esiin esimerkkinä ”Vastuullinen sijoittaminen ja rahoitus kriisiaikana” -kurssin, jonka ideoi ja toteutti vapaaehtoispohjalta Aasian kehityspankissa työskentelevä alumnimme KTT Timo Teinilä. Kurssi oli tarkoitettu etenkin niille opiskelijoille, jotka koronakriisin vuoksi jäivät ilman kesätöitä.

”Tarttis tehrä jotain”

Presidentti Koiviston toteamukseen peilaten, meitä ympäröi niin muutoksen tarve kuin sen toteuttamisen vaikeus. Yliopistot vannovat kriittisen ajattelun nimeen ja pyrkivät myös opettamaan sitä opiskelijoille. Tämä hyve on nyt ja tulevaisuudessa entistäkin arvokkaampi, ellei korvaamaton. Meidän tulee entistä voimallisemmin ohjata opiskelijoita tähän suuntaan ja tehdä myös kriittistä tutkimusta, jossa arvioidaan yhteiskunnan instituutioita moniulotteisesti, myös kyseenalaisten vallitsevia, syvään juurtuneita ideologioita ja käytäntöjä. Tähän liittyvät myös moraalikeskustelut, joiden puitteissa on hyvä laittaa itsemme ja opiskelijat pohtimaan asioita rohkeasti mitä jos -tyyppisesti. Esimerkiksi näin: mitä jos tulevilla sukupolvilla tai luonnolla olisi ääni?

Vaikuttavuus ja muutoksen aikaansaaminen eivät synny yksin. Siksi tarvitaan entistä tiiviimpää yhteistyötä ja ajatusten vaihtoa yhteiskunnan toimijoiden kanssa: niin yritysten, julkisen sektorin organisaatioiden, kuin myös kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Kriisin voi nähdä myös mahdollisuutena edistää positiivisia muutoksia.

Kauppakorkeakoulussa käynnistimme jo kesäkuussa keskustelun ”uudesta normaalista” ja siitä mitä se meille tarkoittaa. Tätä keskustelua tullaan syksyn mittaan laajentamaan niin, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Jo kesäkuun visiointi pienemmällä porukalla oli värikästä, ääripäässään maailmaa oikeasti muuttavaa ja parantavaa, ellei jopa maltillisen hurmahenkistä. Keskustelun fokus oli strategiamme mukaisesti vastuullisuudessa ja tulevaisuussuuntautuneisuudessa. Kuten esimerkiksi PRME-raporttimme (Principles for Responsible Management Education, United Nations) demonstroi, olemme jo kulkeneet huikean pitkän matkan tällä polulla. On erityisen hienoa, että työmme yhdessä muiden yliopiston tiedekuntien kanssa on aitoa ja toimivaa juuri tässä hengessä.

Kesäkuun keskustelumme laajeni nopeasti arvo- ja etiikkakeskusteluihin sekä yleisemmin yliopistojen rooliin yhteiskunnallisessa keskustelussa ja muutoksessa. Tätä keskustelua pitää mielestäni jatkaa laajasti ja monipuolisesti. Systeemisten muutosten tarve ei ole ainakaan vähenemään päin, kun katsoo vaikkapa edessämme entistä jämerämmin seisovia ”pirullisia ongelmia” ilmastonmuutoksesta eriarvoisuuteen ja poliittiseen polarisoitumiseen.

Tähän kohtaan sopii myös muistutus, joka löytyy Turun yliopiston laatutyön toimintasuunnitelmasta:

”Koulutuksen työelämärelevanssin ja tutkimuksen tieteellisen vaikuttavuuden rinnalla yliopistojen yhteiskunnallisen roolin painoarvo on kasvanut. Yliopistot vaikuttavat monin tavoin päätöksentekoon yhteiskunnan eri tasoilla, taloudelliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin, työelämän ammattikäytäntöihin ja käsityksiimme luonnosta ja yhteiskunnasta.”

Kas siinäpä osuvaa ajateltavaa ja ohjenuoraa. Ohjenuorilla, köydellä ylipäätään, on kuitenkin valitettavan vaikeaa työntää. Yhteiskunnan eri toimijoita sitovat konventiot ja tottumukset, eikä suurista puheista huolimatta näytä olevan lainkaan selvää, että toimijat pystyvät muuttumaan ja muuttamaan. Olen viime päivinä lukenut useita skenaarioita ”uudesta normaalista”, jotka valitettavasti näyttävät kopioilta ajasta ennen koronaa. Tottumuksista ja saavutetuista eduista on tunnetusti todella vaikeaa päästää irti. Minusta pääasia on, että voisimme kuitenkin itse ylpeinä todeta tulevina vuosina, että me ainakin teimme kaikkemme mitä voimme – reunaehdot huomioiden – paremman tulevaisuuden eteen.

Entä juuri nyt?

Niin, mihin ja miten me tulemme nyt pienen tauon jälkeen takaisin? Joidenkin mielestä valitettavasti ja joidenkin mielestä onneksi, etätyö ja -opetus jatkuvat pääsääntöisesti. Näistäkin haasteista selviämme, ei epäilystäkään siitä. Turun yliopiston henkilökunta ja opiskelijat ovat mieleltään ja liikkeiltään ketteriä. Tulemme ottamaan tästä ajasta paljon opiksi myös tulevaa ajatellen: uuden työnteon ja opiskelun muodot ovat täällä enemmän tai vähemmän jäädäkseen.

Haluan lopuksi toivottaa kaikille yliopistolaisille, niin opiskelijoille kuin henkilökunnalle, hyvää lukuvuoden alkua ja ulkoisille sidosryhmillemme voimia haastavassa tilanteessa. Pidetäänhän aktiivisesti yhteyttä! Yhdessä tästä selvitään, yhdessä rakennamme entistä parempaa yliopistoa, yhdessä rakennetaan myös uutta ja ehompaa yhteiskuntaa.

Ja muistetaan pitää näinä aikoina erityisen hyvää huolta itsestämme ja toisistamme niin, ettei yksikään opiskelija tai henkilökunnan jäsen putoa kelkasta: ketään ei saa jättää yksin, oman onnensa nojaan.

Markus Granlund
Kirjoittaja on Turun kauppakorkeakoulun dekaani