Pohjois-Italian Bolognassa on akateemiselle turistille muitakin kiinnostavia paikkoja kuin Euroopan vanhin yliopisto. Kaupungin piazza Maggioren kupeessa seisoo jylhä Palazzo del…
Liikkuvuus on tunnusomainen piirre ihmislajille. Näin väittää arvostettu historioitsija ja muuttoliiketutkija Patrick Manning teoksessaan Migration in World History (2005). Hänen…
Kaksikymmentäviisi vuotta on pitkä aika, kokonainen neljännesvuosisata. Sellaisen ajallisen kaaren aikana ehtii tapahtua paljon niin yksilön elämässä, yhteiskunnassa tai maailmanpolitiikassa….
Globaalin kaupan muutoksesta on puhuttu jo pitkään, mutta 2010-luvulla muutos on ollut ennennäkemättömän nopeaa ja moniulotteista. Muun muassa digitalisaatio ja…
”Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle” mahdollisti maailman ensimmäisen suomenkielisen yliopiston syntymisen vuonna 1920. Kaikkiaan 22 040 lahjoittajaa tuki uuden yliopiston…
Olen tehnyt töitä tulevaisuuden tutkimuksen parissa viimeistään silloin kun minut rekrytoitiin professori Pentti Malaskan toimesta vuoden 1996 lopulla Turun kauppakorkeakoulun…
Suomalainen yhteiskunta on turvallinen ja kansainvälisesti vertaillen erittäin vakaa. Yliopistollista tutkimusta tehdään kuitenkin paljon maissa, joissa ei ole turvallista toimintaympäristöä;…
Suomen ja maailman ongelmat ja ilmiöt ovat monimutkaisia. Tarvitsemme luotettavaa ja laadukasta tutkimusta ja korkeinta koulutusta, jotta voimme ymmärtää maamme…