Molekyyli- ja solutason biotieteet ovat perinteisesti olleet varsin laitekeskeisiä. Monet biotieteiden tärkeät paradigmamuutokset ovat nimenomaan juontaneet jonkin uuden teknologian ja/tai…
”Tunnen yhden suomalaisen joka vietti Namibiassa vuosikymmeniä”, kertoi pankin harjoittelija siirtäessään vaimoltani lainaamiani euroja namibialaisen vuokraisäntäni tilille Windhoekiin. Selvisi, että…
Sademetsä ei pala, siellähän sataa aina. Mutta nyt Amazonia oli tulessa. Maantien varrella näkyi palojen korventamaa kasvillisuutta niin pitkälle kuin…
Yliopistojen toiminta tapahtuu yhä useammin verkostoissa, niin paikallisissa ja kansallisissa kuin kansanvälisissä. Turussa yhteistyö alueen korkeakoulujen ja muiden toimijoiden kesken…
Viime vuonna olimme mukana tieteellisessä läpimurrossa, kun avaruudesta tulevien korkeaenergisten neutriinojen alkuperä pystyttiin ensimmäistä kertaa paikallistamaan. Neutriinojen sanotaan olevan uusi…
Tänä vuonna tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta siitä, kun 29 Euroopan maan opetusministerit allekirjoittivat ns. Bolognan julistuksen Eurooppalaisen korkeakoulualueen kehittämisestä. Tällä…
Yhdysvalloissa järjestettiin viime viikolla kongressivaalit sekä kuvernöörivaalit useissa osavaltioissa. Ääntenlasku on edelleen käynnissä. Äänten sataessa suurelta osin demokraateille uutisotsikot puntaroivat,…
Kesken kesäloman kilahti Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoiden sähköposteihin mielenkiintoinen viesti otsikolla: ”Oletko sinä matkalla Singaporeen?”. Viestiä oli vaikea ohittaa, ja lukuisat…