”Urheilu on urheilua, politiikka politiikkaa, eikä näitä kahta tule sotkea keskenään”, on yksi pönäkimpiä urheilujohtajien suusta kuultuja latteuksia. Kaikki aloittelevatkin…
Neljännet valtakunnalliset historiantutkimuksen päivät järjestettiin syksyisen aurinkoisessa Turussa 19.–21.10.2017. Historiantutkimuksen päivät tarjoavat joka toinen vuosi suomalaisille historioitsijoille mahdollisuuden tavata toisiaan,…
Turun yliopistolla tehtiin vuoden 2015 aikana laajamittainen ja koko yliopiston kattava tutkimuksen arviointi. Tarkasteltavaksi ajanjaksoksi valittiin vuodet 2010–2013 ja kohteena…
Tokaluokkalainen tyttäreni tuli mukaan työpaikalleni kielikeskukseen yhtenä syyslomapäivänä kolme vuotta sitten. Halusin näyttää hänelle konkreettisesti, mitä teen töissä, ja halusin…
Elokuun loppupuolella järjestettiin Helsingissä 41. pohjoismainen lakimieskokous (Det 41. Nordiska Juristmötet). Osanottajien joukossa oli muun muassa syyttäjiä, asianajajia, tuomareita, lainvalmistelijoita,…
Turun yliopiston blogin kirjoitukset julkaistaan jatkossa yliopiston verkkosivuilla osoitteessa www.utu.fi. Tätä sivustoa ei enää päivitetä.