Pian päättyvä vuosi 2020 on ollut kaikille poikkeuksellinen. Time-lehden uusimman numeron kansi julistaa kuluneen vuoden olleen ”kaikista pahin” (2020 –…
Tätä kirjoittaessani, äänestyspaikkojen sulkeutumista seuraavana päivänä, Yhdysvaltain presidentinvaalien ääntenlaskenta käy kierroksilla, ja tilanne on äärimmäisen täpärä. Ellei vallitseva demokratian alennustila…
Koulutuksen kehittäminen kohta vuoden kestäneellä rehtoraattikaudella on upeassa vauhdissa yliopistossamme. Uusi strategia on valmisteltu niin hyvin, että sen toteuttaminen pääsi…
Osaaminen arkikielen terminä on helppo ymmärtää: kun osaa jotain, selviää paremmin tehtävistään yliopistossa, kotona ja työelämässä. Osaaminen tieteellisenä käsitteenä on…
Tällä viikolla vietämme Turun yliopiston lukukauden avajaisia. Lääketieteellisessä tiedekunnassa osa opiskelijoista aloitti opintonsa kuitenkin jo elokuun alkupuolella. Alku oli tavanomaisesta…
Yliopiston satavuotisjuhlavuosi tulee monella tavalla painumaan mieliimme. Alkuvuonna Yliopistonmäelle kokoontui tuhansittain yliopiston ystäviä riemukkaaseen ulkoilmatapahtumaan, seuraavana päivänä juhlistimme yliopistoa täpötäydessä…
Kesän kynnyksellä monilla on mielessä häät. Poikkeusaikanakin ihmisillä on tarve virallistaa suhteitaan; kertoa kaikille, että haluan sitoutua olemaan juuri tämän…
Tähän asti on ollut trendikästä kirjoittaa yliopistojen blogeissa esimerkiksi työ- ja opiskeluelämän muutoksesta, perheen ja muun elämän yhteensovittamisesta ja kaiken…
Turun yliopiston blogin kirjoitukset julkaistaan jatkossa yliopiston verkkosivuilla osoitteessa www.utu.fi. Tätä sivustoa ei enää päivitetä.