Tulevaisuudentutkimuksen markkinointia Brasiliassa

Tulevaisuudentutkimuksen markkinointia Brasiliassa

Ennen kuin yhdessäkään koulutusvientihankkeessä päästään toteutukseen asti, takana on lukemattomia tunteja työtä tuotekehityksessä, markkinoinnissa, myynnissä, neuvotteluissa jne.

Marraskuussa 2018 lähdimme Tulevaisuudentutkimuksen laitoksen asiantuntijoiden kanssa markkinoimaan yksikön osaamista ja koulutusta Brasiliaan. Takana oli tiivis rutistus tuotteiden muotoilussa ja materiaalian valmistamisessa. Matkaviikon ohjelma oli muotoutunut asiantuntijoiden kontaktien ja Finland Universityn paikallisen vastuuhenkilön kartoittamien potentialisten kumppaneiden kanssa sovittujen tapaamisten ympärille. Tavoitteena oli löytää muutama hyvä kumppaniehdokas jatkokeskusteluihin.

Tiimi valmistautumassa tapaamiseen.

Viikon aikana istuttiin vähintään kymmenessä neuvottelupöydässä keskustelemassa tulevaisuudentutkimuksesta ja yhteistyömahdollisuuksista. Sao Paolon vilinässä paljon aikaa kului jo siirtymisiin tapaamisesta toiseen, vaikka kuinka oltiin “ihan lähellä”. Taksin takapenkki tuli tutuksi.

Sao Paolon liikenteen vilinää nähtiin taksista käsin riittämiin.

Aikataulumuutoksiltakaan ei voinut välttyä. Paikallisen tavan mukaan tapaamiset vahvistetaan aina samana tai edellisenä päivänä, ja sattuihan sekin päivä, jolloin vahvistusviestin vastauksena oli “Kello 11 tapaaminen ei valitettavasti enää sovi meille.” Mikä liekään ollut peruutuksen syy, onneksi uusi tapaamisaika järjestyi vielä loppuviikolle. Muitakin tapaamisaikoja siirreltiin pitkin viikkoa, onneksi ohjelma oli alunperin jo mitoitettu ottamaan huomioon mahdolliset muutokset.

Taidetta Parque Ibirapuerassa. Piipahduksen mahdollisti taas yksi aikataulumuutos.

Huolellinen pohjatyö ja joustavuus aikatauluissa tuotti hyviä tuloksia: Tavoitteeksi otettu “pari hyvää keskustelunavausta” muuttui kymmeneksi keskustelunavaukseksi, ja muutama yhteistyöaihio kehittyi jo tapaamisessa varsin pitkälle. Suomeen paluu tiesikin taas uutta työsprinttiä: nyt on pohdittava yhteistyöavaukset, harkittavat teemat ja laskettava taloudelliset mahdollisuudet. Uudet yhteistyökumppanit odottavat toki saavansa asian edistymään jouhevasti, ja me teemme parhaamme sen eteen.

 

Kuvat ja teksti:
Anna Hirsikoski
Kirjoittaja työskentelee koulutusvientikoordinaattorina Kehittämispalveluissa. 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *