Eila Rantonen
Kirjailija Kalle Aleksander Tähtelä kuoli 1919 Oranienbaumissa lähellä Pietaria bolševikkien ilmasotalaivueen taistelulentäjänä. Hänen jälkeenjääneet paperinsa sisälsivät lyhyen elämäkerran, jonka hän oli kirjoittanut tietoisena kuolemanvaarasta:
”On perin juurin mukavaa tuntea elävänsä lähellä maailmanvaltasuonta, ihmiskunnan nousun aikaa, tuntea että on ymmärtänyt maailman ja ihmisen ja jaksaa olla ottamatta sydämelleen pikkuasioita.”
Leppävirroilta kotoisin oleva Tähtelä (Franzen) (1891–1919) oli melko vauraasta romaniperheestä. Hän kävi alkeiskoulua kotiseutunsa lisäksi Kuopiossa ja Porvoossa sekä kuusi vuotta Helsingin suomalaista lyseota aikana, jolloin kansakoulu ei ollut kaikkien ulottuvilla. Kirjeessään hän kertoo yrittäneensä ottaa elämästä irti sen, minkä on katsonut itselleen kuuluvan ja huokaisee olevansa tyytyväinen, ettei hänen ole tarvinnut viettää henkisesti “kitu-elämää”.
Euroopan romanien kirjallisuutta tunnetaan vähän. Sitä paikkaa Berliinissä vuonna 2019 avattu eurooppalainen digitaalinen romaniarkisto RomArchive, https://www.romarchive.eu, jonka tietokantaan on kerätty tietämystä Euroopan romanikulttuurista. Vuonna 2020 Romarchive sai tietoa, kasvatusta ja koulutusta edistävän Grimme Online palkinnon. Arkisto nostaa esille romanikulttuurin eri alueita, kuten musiikin, elokuvat, teatterin, kirjallisuuden, kuvataiteen, tanssikulttuurin ja valokuvauksen.
Arkiston eurooppalaisen kirjallisuuden kokonaisuutta veti professori Beate Eder-Jordan Innsbruckin yliopistosta. Itse koordinoin Suomen osuutta ja laadin katsauksen ”Books of Birds: Romani Literature in Finland”, jossa esittelin proosaa, lastenkirjallisuutta ja omaelämäkertoja. Viola Parente-Čapková käsitteli kirjailija Kiba Lumbergin tuotantoa. Arkisto satsaa monikielisyyteen, kirjoituksemme on julkaistu romaniksi, englanniksi ja saksaksi. Tehtävän sain lyhyellä varoitusajalla, mutta oli välttämätöntä saada Suomi mukaan 17 muun maakohtaisen esittelyn joukkoon.
Vasta projektin jälkeen tein löydön eli Kalle Tähtelän Suomen romanien historiasta (toim. Panu Pulma, 2014). Hän oli kirjoittanut 16-vuotiaana näytelmän Mustalaisen kosto (1907, Karisto) ja julkaissut Yhdysvalloissa novellikokoelman Ihmisiä (1913), joka ilmestyi Suomessa nimellä Siirtolaisia (Kirja-kustantamo). Hänen muita teoksiaan olivat näytelmät Lowellin lakko ja Horna sekä novellit amerikansuomalaisten Työmies-lehdessä.
Luulin ensin, että tämän lähes tuntemattoman kirjailijan teokset ovat tiettömien taipaleiden takana. Mutta digitaalinen ihme miltei tainnutti minut: Tähtelän suomeksi kirjoittama Ihmisiä löytyi Madridin, Toronton, Montrealin ja Michiganin yliopistojen kirjastoista avoimina digitaalisina tallenteina. Syvä kumarrus nimettömille skannaajille eri puolella maailmaa! Tähtelä kaivautui esiin myös Raoul Palmgrenin työväenkirjallisuuden kartoituksesta Joukkosydän (1966), jossa kehutaan Tähtelän kehittynyttä muototajua. Toden totta, tyyliltään Tähtelä oli kypsä lahjakkuus jo parikymppisenä.
Nettiosuman sain lisäksi Elsi Hyttisen Amerikan-siirtolaisuutta käsittelevästä artikkelista ”Samaan aikaan toisaalla. 1910-luvun siirtolaiskuvaukset toisin kuvittelemisen tilana” (Avain 1/2016). Hyttinen kiteyttää, että maailmankirjallisuuden peruskysymyksiä vapaudesta, vallasta ja ihmisen osasta käsitellään 1900-luvun alun siirtolaiskuvauksissa työväenluokkaisen naisen hahmon kautta. Tästä tärkeänä esimerkkinä ovat Tähtelän novellit.
Tähtelä oli kosmopoliitti, joka opetteli useita kieliä. Hän lähti opiskelemaan Saksaan 1909. Sieltä hän suuntasi Yhdysvaltoihin ja opiskeli draamaa sekä journalismia Columbian yliopistossa. Hän kertoi työskennelleensä Yhdysvalloissa (1910–1917) toimittajana, kadunlakaisijana, puutarhurina, kotipalvelijana ja ”lakimiehenä”. Tähtelä kirjoitti Etelä-Suomeen, Aamulehteen ja turkulaiseen Sosialistiin sekä amerikansuomalaisiin työväenlehtiin. Palattuaan Suomeen hän jatkoi toimittajana, mutta joutui pakenemaan Neuvosto-Venäjälle vuoden 1918 tapahtumien takia. Oranienbaumissa (nykyinen Lomonosov) Tähtelä ryhtyi taistelulentäjäksi, kunnes Nikolai Judenitšin joukot surmasivat hänet Venäjän sisällissodassa vuonna 1919. Amerikkalainen Säkeniä-lehti (1/1920) laati hänestä muistokirjoituksen. Sekin löytyi digitoituna. Lehti siteerasi Tähtelän luonnehdintaa itsestään, jossa hän tiedostaa ennenaikaisen kuoleman mahdollisuuden: ”En ole fanatikko ja siksi jaksan senkin mielitekoni menetyksen kestää, etten ehtinyt kirjoittaa mitä viime vuosina olen oppinut.” Työn alla hänellä oli romaani aiheesta ”Työn ylösnousemus”.
Oma tehtäväni on saada täydennettyä Tähtelä Euroopan romanikirjallisuuden uranuurtajiin. Juuri korjausliikkeistä voi avautua uusia näkymiä ja tutkimusreittejä.
Kirjoittaja Eila Rantonen on ma. yliopisto-opettaja Turun yliopistossa.
Vastaa