Oona Järvinen
Ketkäpä meistä eivät olisi poimineet marjoja, samoillut metsässä virkistäytymistarkoituksessa tai käyttänyt huonekaluja, joiden raaka-aineena on puu? Näiden konkreettisesti havaittavien asioiden lisäksi luonto tarjoaa meille useita elintärkeitä hyötyjä, joita on mahdotonta tai vaikeaa havaita ilman tieteellistä tutkimusta. Tällaisia ovat muun muassa metsien toimiminen hiilinieluina ja maaperän eroosion estäminen. Edellä mainittuja luonnon tuottamia hyötyjä ihmiselle kutsutaan ekosysteemipalveluiksi. Kiinteästi ekosysteemipalveluihin liittyy myös biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus. Luonnon monimuotoisuus mahdollistaa luonnon uusiutumisen ja uuteen sopeutumisen, jotta ekosysteemipalvelutkin säilyvät.
Ekosysteemipalvelut voidaan teoreettisesti jakaa tuotanto-, säätely-, kulttuuri- ja tukipalveluihin. Lyhyesti sanottuna ekosysteemipavelut voivat siis tarkoittaa sekä aineellisia tavaroita että aineettomia palveluita, joita ekosysteemit, kuten metsät ja pellot meille tuottavat. Ekosysteemipalveluiden laajasta kirjosta johtuen myös niiden turvaamiskeinot ovat moninaiset, mutta keskeisimpänä keinona voidaan pitää julkista ohjausta ja sääntelyä. Myös markkinoiden luominen on potentiaalinen ohjauskeino, mikäli ekosysteemipalvelun luonne on sellainen, että palvelun tuottaja ja ostaja pystytään selkeästi määrittelemään.
Markkinoita luodessa on tärkeää löytää sopiva kannustin ekosysteemipalveluita tuottavasta alueesta huolehtimiseen, jotta luonnon monimuotoisuus ja sen myötä luonnon tarjoamat ekosysteemipalvelutkin säilyisivät. Payments for Environmental Services (PES) -ohjelmat on kehitetty juuri tätä tarvetta varten. PES-ohjelmien kautta ekosysteemipalveluiden tuottamisesta voi saada rahallista korvausta. Niiden ajatuksena on siis luoda mekanismeja, joilla kannustettaisiin tuottamaan sekä turvaamaan ekosysteemipalveluita ja lisäämään niistä saatavaa hyötyä. Dasguptan artikkelissa on nostettu esiin hypoteettisena esimerkkinä tilanne, jossa suurena hiilinieluna tunnetun Amazonin sademetsän hakkaaminen tulisi välttämättömäksi Brasilian taloudelliselle kehitykselle. Pitäisikö muun maailman maksaa Brasilialle vuosimaksua, jotta se suojelisi sademetsää ja samanaikaisesti saisi pidettyä taloutensa pyörät pyörimässä? Ekosysteemipalveluihin liittyy siis ristiriita erilaisten intressien ja arvojen välillä. Toisessa vaakakupissa painaa yksityisen maanomistajan tai valtion omaisuuden suoja ja oikeus hyödyntää omistamaansa aluetta omiin tarkoituksiinsa, mutta toisessa vaakakupissa on taas muun muassa ilmastonmuutoksen hillitseminen ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen. Suomessakin on käyty keskustelua perustuslain 15 §:n takaama omaisuuden suojasta suhteessa yksityisten metsänomistajien hakkuumahdollisuuksien rajoittamiseen luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalveluiden suojelemiseksi.
Usein ympäristöt, jotka tuottavat jonkinlaisia ekosysteemipalveluita, sijaitsevat yksityisten omistamilla alueilla. Esimerkiksi Suomen metsäpinta-alasta yksityishenkilöt omistavat noin 60 %, joten ei ole yhdentekevää, miten vaikkapa juuri metsänomistajat metsäänsä hoitavat. Kun metsä suojellaan, tarkoittaa se metsänomistajan näkökulmasta tavallisesti tuoton kuihtumista, sillä puustoa ei voi hakata ja myydä. Suomessa suojelun ja taloudellisen hyötymisen välistä ristiriitaa on pyritty ratkomaan METSO-ohjelmalla. METSO-ohjelmassa voi suojella metsää pysyvästi, määräaikaisesti tai osallistua luonnonhoitohankkeeseen. METSO-ohjelma mahdollistaa korvauksen maksamisen metsänomistajalle suojelua vastaan, jolloin samanaikaisesti luonnon monimuotoisuus ja metsänomistajan taloudellinen hyöty säilyvät. Vastaavasti myös ohjelman mukaisiin metsänhoidollisiin toimenpiteisiin on haettavissa Kemera-tuki.
Aivan omanlainen ympäristönsä PES-ohjelmien toteuttamiseen on matalien tulotasojen kehittyvät maat. Voitaisiinko PES-ohjelmien avulla sekä suojella luonnon monimuotoisuutta että kehittää taloudellista hyvinvointia? Esimerkiksi Zimbabwessa toimii Campfire Association Zimbabwe -niminen hanke, jolla on tarkoitus samanaikaisesti tuottaa taloudellista hyötyä kyläyhteisölle ja toisaalta kannustaa paikallisia suojelemaan luontoa. Paikalliset ovat saaneet ohjelman myötä oikeuden hyödyntää valtion maita safariturismiin kestävällä tavalla. Käytännössä siis esimerkiksi villieläinten metsästäminen on tietyissä rajoissa sallittua, jolloin salametsästys on vähentynyt. Ohjelman avulla saatujen tuottojen avulla on rahoitettu myös informaatiokampanjoita luonnon monimuotoisuuden suojelusta.
Markkinoiden luominen ja ekosysteemipalveluista maksaminen ovat siis yksi keino ekosysteemipalveluiden säilyttämiseen tulevillekin sukupolville. Tärkeää on kuitenkin myös informaation jakaminen. Johtuen monien ekosysteemipalveluiden ilmaisuudesta (kuten metsien virkistyskäyttö), luonnon tarjoamat hyödyt monesti aliarvioidaan. Ilmaisia ekosysteemipalveluita saatetaan myös käyttää kestämättömästi. Ongelmallisia ovat myös vaikeasti havaittavien ekosysteemipalveluiden arvostaminen (esimerkiksi ympäristöä puhdistavat ekosysteemipalvelut). Tällöin tietoisuus käytetyn ekosysteemipalvelun tärkeydestä nousee erityiseen arvoon.
Lähteet:
https://www.campfirezimbabwe.org, luettu 24.3.2022.
https://www.metsonpolku.fi/fi-FI/Metsanomistajalle, luettu 29.3.2022.
https://www.mhy.fi/metsatietoa, luettu 30.3.2022.
Maa- ja metsätalousministeriö https://mmm.fi/metsat/metsien-ekosysteemipalvelut, luettu 1.4.2022.
Pellervon Taloustutkimus työpapereita 154: Kniivilä, Matleena – Saastamoinen, Olli: Markkinat ekosysteemipalveluiden ohjaus- ja edistämiskeinona, 2013.