Globaalit vapaaehtoiset päästökompensaatiomarkkinat – mikä on Maailmanpankin rooli ja miltä vapaaehtoisen päästökompensaation tulevaisuus näyttää?

Linda Tuhkunen

Kestävä kehitys ja ilmastoasioiden hallinta on globaali, koko ihmiskuntaa läpileikkaavasti koskettava asia. Pariisin ilmastosopimuksen mukaan kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä ja hiilinieluja lisättävä maailmalla, jotta sopimuksen tavoitteet olisi mahdollista saavuttaa. Päästöjen vähentämistoimenpiteet voivat johtua ylikansallisista tai kansallisista viitekehyksistä, mutta voivat olla myös toimijoiden vapaasti valittavissa. Ilmastonmuutoksen torjumisen tueksi toimijat voivat muiden toimenpiteiden ohella kompensoida päästöjään. Yleisesti kompensoinnilla tarkoitetaan tiettyyn päästömäärään liittyvän ilmastohaitan kumoamista siten, että omia kasvihuonekaasupäästöjä vastaava määrä päästöjä vähennetään tai hiilidioksidia ilmakehästä sidotaan toisaalla. Tällä tavoin päästöjä aiheuttava toiminta muunnetaan hiilineutraaliksi.

Mitä globaaleilla vapaaehtoisilla päästökompensaatiomarkkinoilla tarkoitetaan?

Vapaaehtoinen päästökompensaatio eroaa muusta kompensaatiosta siten, että julkinen tai yksityinen toimija kompensoi päästöjään, vaikka sillä ei ole velvollisuutta vähentää niitä. Käytännössä kuka tahansa voi ostaa vapaaehtoisia päästökompensaatiopalveluita. Palveluita hankkivat yritykset, järjestöt, julkisoikeudelliset yhteisöt ja yksityiset kuluttajat, ja eri kompensaatiopalveluiden välillä on mahdollista valita itselleen sopivin vaihtoehto. Palveluita tarjoavat yritykset ja kolmannen sektorin toimijat, ja niitä on käytännössä mahdollista ostaa mistä tahansa maasta.

Globaalit vapaaehtoiset päästökompensaatiomarkkinat juontavat juurensa kansainvälisestä ilmastopolitiikasta. Vuonna 1997 solmitussa Kioton sopimuksessa sovittiin kasvihuonepäästöjen kompensoimisesta tukemalla muualla tehtäviä ilmastotoimia sopimukseen liittyneiden maiden päästövähennystavoitteiden saavuttamisen tueksi. Yritysten vapaaehtoinen päästökompensaatio puolestaan juontaa juurensa 1980-luvun loppupuolelta, jolloin amerikkalainen energiayhtiö AES istutti puita Guatemalaan ja kompensoi siten voimalansa päästöjä. Vapaaehtoiset päästökompensaatiomarkkinat käynnistyivät kunnolla vasta vuosituhannen vaihteessa.

Toistaiseksi vapaaehtoisia päästökompensaatiomarkkinoita koskevaa yhtenäistä sääntelyä ei ole olemassa, vaikka tällaisen sääntelyn voitaisiinkin katsoa olevan sekä palveluntarjoajien että palveluja ostavien toimijoiden intresseissä. Vapaaehtoisten päästökompensaatiomarkkinoiden ongelmana on siten kansainvälisen lainsäädännön ja hallintoratkaisujen puutteiden vuoksi pidetty sitä, että markkinoilta hankittuja kompensaatioita ei ole mahdollista sisällyttää osaksi sitovia tavoitteita.

Monet toimijat ovat kehittäneet omia suosituksia liittyen vapaaehtoisen kompensaation käytäntöihin. Yleisimpänä ja vakiintuneimpana käytäntönä voidaan pitää sellaista vapaaehtoista kompensaatiota, joka perustuu hyvitysyksiköihin eli hyvitysstandardin ylläpitämässä rekisterissä liikkeelle laskettuun yksikköön, joka on käytettävissä kompensointiin. Hyvitysstandardilla puolestaan viitataan kansainväliseen, kansalliseen tai alueelliseen standardiin, joka määrittelee minimikriteerit hillintätuloksille, eli päästövähennyksille ja pitkäaikaiselle hiilensidonnalle. Hyvitysyksiköihin perustuva vapaaehtoinen päästökompensaatio tapahtuu pääsääntöisesti hyvitysyksiköiden mitätöimisellä hyvitysstandardin rekisterissä. Tunnetuimmat vapaaehtoisten päästökompensaatiomarkkinoiden hyvitysstandardit ovat Verified Carbon Standard (Verra) ja Gold Standard.

Maailmanpankin rooli ja tulevaisuuden näkymät

Maailmanpankki (World Bank) on kansainvälinen jälleenrakennus- ja kehityspankki, jonka tavoitteena on köyhyyden vähentäminen ja maailmanlaajuisen kestävän kehityksen edistäminen. Yhtenä sen toiminnan painopisteenä on YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen kehitysmaissa. Lisäksi Maailmanpankilla on useita yhteistyökumppaneita, ja se tuottaa säännöllisesti raportteja liittyen esimerkiksi päästömarkkinoiden hinnoitteluun ja trendeihin. Voisi kuvitella, että Maailmanpankilla olisi isona toimijana mahdollisuus osaltaan vaikuttaa globaaleihin vapaaehtoisiin päästökompensaatiomarkkinoihin. Saattaisiko Maailmanpankilla olla jokin rooli globaalien vapaaehtoisten päästökompensaatiomarkkinoiden tulevaisuuden kehityksessä?

Maailmanpankki on esimerkiksi tutkinut vapaaehtoisen päästökompensaation roolia hiilineutraaliustavoitteen näkökulmasta. Maailmanpankin näkemyksen mukaan on todennäköistä, että globaalit vapaaehtoiset päästökompensaatiomarkkinat tulevat jatkumaan erilaisin standardein ja lähestymistavoin, eikä aidosti yhtenäistä sääntelykehikkoa vapaaehtoiselle päästökompensaatiolle siten olisi vielä näkyvissä. Etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana vapaaehtoinen päästökompensaatio on kasvattanut suosiotaan merkittävästi maailmalla, ja tulevaisuudessa vapaaehtoisten päästökompensaatiomarkkinoiden on arvioitu kasvavan entisestään. Markkinoiden vahvistumisen taustalla on kansainvälinen ilmastopolitiikka, etenkin kansainväliset ilmastokokoukset, ilmastonmuutospaneeli IPCC:n ilmastoraportit sekä kansalaisliikkeet.

Maailmanpankin suosimat hyvitysstandardit vapaaehtoisessa päästökompensaatiossa ovat mm. aiemmin mainitut Verra ja Gold Standard. Maailmanpankki tukee lisäksi sellaisia pilottitoimintoja, joiden tarkoituksena on kehittää vapaaehtoisia päästökompensaatiomarkkinoita. On siis mahdollista kuvitella, että Maailmanpankilla on tietty rooli vapaaehtoisten päästökompensaatiomarkkinoiden tulevaisuuden kehityksessä, oli se sitten esimerkiksi informaation tuottajana tai rahoittajana.

Vapaaehtoinen päästökompensaatiotoiminta on herättänyt jonkin verran keskustelua sen tehokkuudesta neutralisoida päästöjä ja siten edistää päästötavoitteiden ja hiilineutraaliustavoitteen toteuttamista. Kriittinen suhtautuminen liittyy pitkälti järjestelmien monimutkaisuuteen julkisen sääntelyn puuttumisen vuoksi, sekä järjestelmistä paljastuneisiin väärinkäytöksiin ja tehottomuuksiin. Yrityksille vapaaehtoinen päästökompensaatio luo mahdollisuuden kehittää ympäristöystävällistä imagoa. Kompensaatiopalvelujen tarjoajien välillä yrityksen on helppo valita halvin vaihtoehto, joka ei välttämättä ole ympäristön kannalta parhain. Vapaaehtoisten päästökompensaatiomarkkinoiden tulevaisuuden kannalta olisi siten tärkeää, että minimikriteerit päästövähennyksille ja hiilensidonnalle olisivat mahdollisimman selkeät ja yhtenäiset, ja että tavoitteena olisi todellinen ilmastoteko, joka osaltaan edistäisi kestävän kehityksen tavoitteita.

Lähteet

AES. (31.3.2022) Our history.

Belassen, V. ja Leguet, B. (2007) The emergence of voluntary carbon offsetting. Technical Report 11 2007.

Climate Warehouse. (30.3.2022) About Us Overview. 

Finnwatch. (2021) Anekauppaa vai ilmastotekoja? Vapaaehtoisen päästökompensaation kysyntä, tarjonta ja laatu Suomessa. Finnwatch 4/2021.

Hildén, M. ym. (2021) Mahdollisuudet vahvistaa ilmastolakia uusilla keinoilla. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:5.

Laine, A. ym. (2021) Vapaaehtoisten päästökompensaatioiden sääntely. Ympäristöministeriön julkaisuja 2021:26.

Niemistö, J. ym. (2021) Päästökompensaatiot ilmastonmuutoksen hillinnän keinona Suomessa – nyt ja tulevaisuudessa. Selvitys vapaaehtoisen päästökompensaation käytön nykytilanteesta ja odotuksista eri toimijoiden ilmastonmuutoksen hillintätyössä. Ympäristöministeriön julkaisuja 2021:12.

World Bank. (2021) State and Trends of Carbon Pricing 2021. Washington, DC: World Bank 2021.

World Bank. (30.3.2022) Who we are.

World Bank & IFC Corporate Responsibility Program. (31.3.2022) World Bank Group (WBG) Guidelines/Criteria for Selection of Emission Reduction Offsets.

Yritysvastuun juuret

Tuomas Niemi

Ajatukseni oli lähteä tarkastelemaan yritysvastuun kehitystä maailmanpankin näkökulmasta. Tavoitteena oli siis selvittää ovatko jotkin maailmanpankin historian saatossa kehittämät mekanismit vaikuttaneet nykyisiin nimenomaisesti Euroopan Unionin tasolla säädettyihin säädöksiin, jotka sääntelevät yritysten toimintaa yritysvastuun osalta. Aluksi avaan hieman mitä yritysvastuu tarkoittaa. Yritysvastuu, josta puhutaan myös yhteiskuntavastuuna, vastuullisena yrityksenä ja vastuullisena liiketoimintana tarkoittavat kaikki käytännössä samaa. Siinä on kyse yrityksen tai organisaation vastuusta niin sosiaalisista, taloudellisista että ympäristövaikutuksista. Vastuullisessa yritystoiminnassa tulee ottaa huomioon sekä yrityksen suorat, että epäsuorat vaikutukset ympäröivään yhteiskuntaan. 

Maailmanpankki on perustettu 1944. Nykyisellään siihen kuuluu 189 jäsenvaltiota ja sillä on viisi erillistä instituutiota. Sen alkuperäisenä tavoitteena oli antaa lainoja toisen maailmansodan jälkeen uudelleen rakentamista varten. Se kuitenkin muutti nopeasti toimintaansa Marshall-avun tultua Eurooppaan. Maailmanpankki alkoi siirtää katsettaan kehittyvien maiden auttamiseen ja lainoittamaan heidän hankkeitaan. Vuosien saatossa Maailmanpankki alkoi kiinnittämään enenemissä määrin huomiotaan äärimmäisen köyhyyden poistamiseen ja siitä tulikin sen tärkein tavoite. 1990-luvun lopulta lähtien Maailmanpankin on toiminnassaan ottanut kestävän kehityksen kiinteästi mukaan toimintaansa.

Maailmanpankin instituutioista IFC eli kansainvälinen rahoitusyhtiö on yritysvastuun kannalta mielenkiintoinen. IFC on siis se osa Maailmanpankkia, joka rahoittaa kehittyvissä maissa toimivia yrityksiä. Sen tehtäviä ovat investoida yrityksiin, siirtää pääomaa ja neuvoa yrityksiä ja valtioita. He kehittävät toimintaperiaatteita, jotka auttavat luomaan yhteisiä standardeja investoinneille, jotka tähtäävät mitattavissa oleviin positiivisiin sosiaalisiin, taloudellisiin sekä ympäristövaikutuksiin taloudellisen tuoton ohella. Vuonna 2001 IFC teki ympäristön ja sosiaalisen kestävyydestä tärkeimmän prioriteettinsa kaikessa sijoitustoiminnassaan. IFC:llä on kahdeksanosainen toimintastandardien lista, johon kuuluvat: 1. ympäristö- ja sosiaalisten riskien ja vaikutusten arviointi ja hallinta, 2. työympäristö, 3. Resurssien tehokas käyttö ja saastuttamisen ehkäiseminen, 4. yhteisön terveyden ja turvallisuuden standardit, 5. Maanhankinta ja pakkolunastamisen standardit, 6. Biodiversiteetin suojelu ja kestävä hoito, 7. Alkuperäiskansojen huomioon ottaminen ja 8. Kulttuuriperinnön suojeleminen. IFC vaatii yrityksiä, joihin he investoivat noudattamaan näitä standardeja koko sijoituksen elinkaaren ajan.

Euroopan Unioni on erityisesti 2010-luvulta lähtien keskittynyt enenemissä määrin kestävään kehitykseen ja tätä kautta yritysvastuuseen. Tarkastelen seuraavaksi vain muutamia konkreettisia toimia. EU antoi 2014 muiden kuin taloudellisten tietojen raportointidirektiivin (Non-Financial Reporting Directive, NFRD) ja Suomen kirjanpitolakiin hyväksyttiin muutos tätä koskien 29.12.2016. Tämä edellyttää tietyt kriteerit täyttäviä yrityksiä raportoimaan yhteiskuntavastuustaan. Uusi EU:n direktiiviin pohjautuva laki velvoittaa yhtiöitä raportoimaan toimilinjoistaan, jotka koskevat ympäristöä, työntekijöitä ja sosiaalisia asioita, ihmisoikeuksia sekä korruption ja lahjonnan torjuntaa. Yhtiöiden raportointivelvoitteen toteuttaminen on tehty joustavaksi ja yhtiöt voivat täyttää sen parhaaksi katsomallaan tavalla, kuten osana toimintakertomustaan. Euroopan unionilla on lisäksi par aikaa työn alla Euroopan vihreän kehityksen ohjelma. Päällimmäisinä tavoitteina siinä on, että vuoteen 2050 mennessä ei enää aiheuteta kasvihuonekaasujen nettopäästöjä, talouskasvu on erotettu resurssien käytöstä ja ei jätetä ketään ihmistä eikä mitään aluetta jälkeen muista. Komissio on esittänyt EU:n ilmastoluokitusjärjestelmää eli kestävyyskriteereitä vihreiden investointien edistämiseksi. Tätä kutsutaan myös taksonomiaksi ja se on osa vihreän kehityksen ohjelmaa. Kyseessä on siis luokitusjärjestelmä sille, onko jokin investointi ympäristön kannalta kestävä. Nämä yhtenäiset kriteerit helpottavat vastuullista sijoittamista.

Tarkasteltaessa maailman pankin ja etenkin IFC:n kehitystä vuosien saatossa ja verrattaessa sitä nyt Euroopan Unionin tasolla asetettuihin tavoitteisiin ja säädöksiin yhtäläisyyksiä löytyy todella paljon. Yritysvastuun kannalta kehitys on hyvin lähellä toisiaan ja kattaa käytännössä kaikki samat aihealueet. Vaikuttaisi siltä, että Euroopan Unioni on ikään kuin lainannut ideoita suoraan Maailmanpankilta ja kehitellyt niitä omiin tarpeisiinsa sopiviksi. Toisaalta tämähän on nimenomaisesti yksi Maailmanpankin asettamista tavoitteista ja tehtävistä kannustaa tämänkaltaiseen kehitykseen. 

Lähteet

Vastuullisuusraportointi.fi.

Maailmanpankki. worldbank.org.

Kansainvälinen rahoitusyhtiö. ifc.org.

IFC Performance Standards on Environmental and Social Sustainability.

Työ- ja elinkeinoministeriö. tem.fi. 

EU2019.fi.¨

Euroopan komissio. ec.europa.eu

Maailmanpankki, organisaatio ja tehtävät

Dea Henrikson

Johdanto 

Käsittelen tässä blogikirjoituksessa Maailmanpankkia ja sen toimintaa. Käyn ensin läpi mikä Maailmanpankki ja Maailmanpankkiryhmä on, näiden historiaa ja organisaatiota. Tämän jälkeen käsittelen Maailmanpankin ja Maailmanpankkiryhmän tehtäviä. Lopuksi tarkastelen miten Maailmanpankki edistää yritysvastuuta ja tukee hiilineutraaliutta vapaaehtoisten päästökompensaatiomarkkinoiden kautta.

Maailmanpankkiryhmään kuuluvat myös yksityistä sektoria rahoittava Kansainvälinen rahoitusyhtiö (IFC, International Finance Corporation), Monenkeskisten investointien takauskeskus (MIGA, Multilateral Investment Guarantee Agency) ja Kansainvälinen Investointiriitojen sovittelulaitos (ICSID, International Centre for Settlement and Investment Disputes).

Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) perustetiin 1944, toisen maailmansodan jälkeen Bretton Woodissa pidetyissä neuvotteluissa Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian välillä. Neuvottelujen tulos oli Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto. Näiden kahden toimenkuva on muuttunut useampaan otteeseen perustamisen jälkeen. Neuvotteluissa pohdittiin myös kansainvälistä rahayksikköä ja Kansainvälistä kauppajärjestöä.

Maailmanpankin hallinto ja päätöksenteko

Maailmanpankki luotiin alun perin rahoittamaan niiden maiden jälleenrakentamista, jotka olivat kärsineet toisesta maailmansodasta. Maailmanpankki myönsi lainoja näille maille. Pääpaino oli infrastruktuurin jälleenrakentamisessa. IFC:n perustaminen 1956 mahdollisti lainojen myöntämisen yksityisille yrityksille ja rahalaitoksille kehitysmaissa. IDA:n perustaminen 1960 mahdollisti köyhien maiden auttamista, josta myös tuli yksi maailmanpankin päätavoitteista. ICSID:n perustaminen mahdollisti puolestaan kanavoimaan kansainvälisiä talouslähteitä köyhiin maihin.

Maailmanpankissa on yhteensä 189 jäsenmaata. Jokaisella jäsenmaalla on edustaja Maailmanpankin hallintoneuvostossa (Board of Governors). Hallintoneuvosto on Maailmanpankin ylin päättävä elin ja se kokoontuu kerran vuodessa varsinaiseen vuosikokoukseen mikä pidetään yhdessä Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kanssa.

Pankin pääkonttori sijaitsee Washingtonissa. Suomi liittyi jäseneksi 14 tammikuuta 1948. Maailmanpankilla ei ole toimipistettä Suomessa, vaan Suomella on edustaja Maailmanpankissa. Suomessa päävastuu Maailmanpankkiasioissa on valtiovarainministeriöllä, ja Suomen edustaja hallintoneuvossa on valtiovarainministeri. Valtiovarainministerillä on Suomen korkeinta äänestysvaltaa ja hänen varaedustajanaan toimii kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri. Suomi kuuluu Pohjaismaiden ja Baltian maiden yhteiseen vaalipiiriin, jolla on yhteinen, vuorotellen eri maista valittava johtokuntaedustaja. Maailmanpankin hallintoneuvosto on delegoinut suurin osa tehtävistään johtokunnalle, johon kuuluu yhteensä 25 jäsentä. Johtokunta päättää Maailmanpankin toimintapolitiikasta ja hallinnosta, sektori- ja maakohtaisista kehitysstrategioista sekä yksittäisistä hankkeista. Maailmanpankin pääjohtaja toimii johtokunnan puheenjohtajana. Nykyinen pääjohtaja, amerikkalainen David Malpass on ollut virassaan huhtikuusta 2019 lähtien. 

Maailmanpankin ja kansainvälisen valuuttarahaston yhteiselimenä toimii Kehityskomitea. Komitean tehtävä on seurata maailmantalouden yleistilannetta ja erityisesti pääomavirtojen suuntautumista teollisuusmaista kehitysmaihin. Kehityskomitea koostuu 25 ministeristä, joista jokainen edustaa omaa äänestysryhmäänsä. Kehityskomitealla ei ole päätöksentekovaltaa. Komitea voi yhteisesti hyväksytyssä julkilausumassa ohjeistaa jäsenmaita ja Maailmanpankkiryhmän instituutioita. 

Maailmanpankkiryhmän tehtävä

Maailmanpankkiryhmän tehtävä on vähentää maailmanlaajuista köyhyyttä, lisätä yhteistä vaurautta ja edistää kestävää kehitystä. Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan koulutusta, terveydenhuoltoa, julkishallintoa, infrastruktuuria, rahoitus- ja yksityissektoria, maataloutta, ympäristöä ja luonnonvarojen hallintaa. Lisäksi Maailmanpankkiryhmä tukee toiminnallaan ilmastonmuutokseen sopeutumista, ruokaturvan kehittämistä, hyvän hallintotavan vahvistamista, korruption vastaista taistelua ja kriisien ennaltaehkäisyä. Maailmanpankki tekee näiden lisäksi myös kehitystutkimusta.

Kansainvälisen kehitysjärjestö IDA:n tavoitteena on vähentää köyhyyttä tarjoamalla korottomia lainoja ja lahjarahoitusta kaikille köyhimmille kehitysmaille. IDA:n rahoitettavat ohjelmat edistävät talouskasvua, vähentää eriarvoisuutta ja parantavat ihmisten elinolosuhteita. Avunsaajamaiden hallitukset voivat päättää omista prioriteeteistaan sillä IDA:n kautta kohdennettuja varoja ei ole rajoitettu tietyille sektoreille.

Maailmanpankki (IBRD ja IDA) tarjoaa rahoitusta, policy advice (politiikkasuosituksia) ja teknistä tukea kehitysmaille. IDA:n painopiste on maailman köyhimmissä maissa. IBRD keskittyy keskituloisille ja luottokelpoisiin köyhiin maihin.

Maailmanpankki ja yritysvastuu

Maailmanpankki on julkaissut yritysvastuun strategisen suunnitelman (The Corporate Responsibility Startegic Plan) jossa pääpaino on seurata edustusvaltioiden kehitystä yritysvastuun osalta, arvioida yritysvastuun nykytilannetta ja seurata mihin suuntaan se on menossa sekä kannustamaan sidosryhmiä panostamaan vastuulliseen yritystoimintaan.  Maailmanpankilla on kymmenen periaatteen lista suunnattu yrityksille koskien kestävää yritystoimintaa, jossa mm kehotetaan eliminoimaan korruptiota, panostamaan henkilökunnan hyvinvointiin, vähentämään hävikkiä, varmistamaan tehokas raaka-aineiden käyttö, panostamaan kestävään maankäyttöön ja käyttämään vettä taloudellisesti. 

Maailmanpankki ja globaalit vapaaehtoiset päästökompensaatiomarkkinat

Vapaaehtoisella päästökompensoinnilla tarkoitetaan sitä, että aiheutettu ilmastohaitta pyritään kumoamaan hyvittämällä tai vähentämällä omia päästöjä vastaava määrä jossain toisaalla. Vapaaehtoisen päästökompensaatiotoiminnan tarkoituksena on mahdollistaa esimerkiksi matkustamisesta tai hankittavan tuotteen valmistamisesta aiheutuneiden kasvihuonepäästöjen hyvittäminen maksua vastaan. Kompensaatiota voidaan käyttää täydentävänä keinona vain silloin kun oman toiminnan tehokkuuden parantaminen ei riitä hiilineutraaliuden saavuttamiseksi. Vapaaehtoista kompensaatioita voivat ostaa hiilineutraaliutta tavoittelevat kansalaiset, yritykset ja organisaatiot. Hiilidioksidipäästöjen vapaaehtoinen kompensointi tapahtuu yleensä rahoittamalla sellaisia hankkeita, joissa päästöjä vähennetään, tai hankkeita, jotka poistavat suoraan kasvihuonekaasuja ilmakehästä.

Kuten jo aikaisemmin kirjoitettu niin yksi Maailmanpankkiryhmän tehtävä on edistää kestävää kehitystä, jolla tarkoitetaan mm ympäristön ja luonnonvarojen hallintaa. Lisäksi Maailmanpankkiryhmä tukee toiminnallaan ilmastonmuutokseen sopeutumista.

Maailmanpankki tukee hiilidioksidin hinnoittelua ja on 3.6. 2014 julkaissut lausuntonsa aiheesta (Statement Putting a Price on Carbon). Maailmanpankki korostaa hiilidioksidin hinnoittelun tärkeyttä estettäessä ilmaston lämpenemistä yli kaksi astetta ilmaston lämpötilasta ennen teollistumista. Maailmanpankki on myös kehittänyt teknisen avustusohjelman, nimeltään markkinoiden valmiuskumppanuus PMR (The Partenrship for Market Readiness). Ohjelman tarkoitus on edistää hiilidioksidin hinnoittelua ja niiden markkinoita.

Lähteet

Valtiovarainministeriö – Maailmanpankki. vm.fi/kansainvaliset-rahoitusasiat/maailmanpankki.
The World Bank, IBRD – IDA www.worldbank.org.
The Partnershp for Market Readiness – From the Ground Up, A decade of Lessons on Carbon Pricing.
Ympäristöministeriö – vapaaehtoiset päästökompensaatiot. www.ym.fi. 
Finnida. Maailmanpankkiryhmä / World Bank Group. www.finnida.fi. 

                                                      

Whole Woman’s Health v. Hellerstedt

Introduction

Almost half a century after the first – and some would say the most important – decision about abortion and women’s rights case in the United States, Roe v. Wade, the legal battle between pro-choice and pro-life groups has still not come to an end. Every now and then, a case like the currently pending Dobbs v. Jackson Women’s Health Organization finds its way to the Supreme Court.  The current case is specifically about abortions performed after 15-weeks, or as the petitioners put it, after viability, even though the question of viability is also one of those still waiting to be answered. The parties of the case Dobbs v. Jackson Women’s Health Organization are waiting for the Supreme Court to decide its fate. In both of the documents submitted by the petitioner and the respondent to the Supreme Court the case Whole Woman’s Health v. Hellerstedt, 136 S. Ct. 2292 (2016) can be found. This case has already been before the Supreme Court already where the Court had to decide about the constitutionality of the abortion laws in the state of Texas.

Case analysis

The case of Hellerstedt started with a Texas law voted in in 2013. The said law did not ban the abortions performed in the state, however it did severely restrict the facilities providing abortions. The law contained two specific provisions that were challenged before the Supreme Court. One of the requirements was the so-called ‘admitting-privileges requirement’, which meant that the doctor performing the abortion procedure must have had active admitting privileges in a hospital no further than 30 miles from the abortion-providing facility on the day of the procedure. The other challenged part of the law contained the ‘surgical-center requirement’, which means that the abortion facility had to meet the minimum standards of a surgical center.

While the aforementioned law was explained as one protecting women’s health which is the legitimate interest of a State, it resulted in the number of the abortion-providing facilities to decrease to half. When the case was before the District Court, it made findings such as the number of facilities would’ve dropped to only seven or eight in case of the surgical-center requirement being in effect and that before the law, abortions were already safe in the state with a very low late of complications and no deaths.

The Supreme Court in its ruling highlighted to findings of the District Court. With all the mentioned information in mind, the Court ruled that the challenged parts of the law provide only a few health benefits for women, however they do pose as obstacles when seeking abortion and constitute and ‘undue burden’ on the constitutional right of freely seeking abortion.

Handling of Whole Woman’s Health v. Hellerstedt by the litigants in Dobbs v. Jackson Women’s Health Organization

The case of Hellerstedt was included in both the petitioner’s and the respondent’s documents, however on the petitioner’s side it’s only mentioned occasionally. However, the respondent leans on the case and uses it as one of the main cases to support its own arguments. The reason for this is the similarities between the cases and the fact that the Court has already decided in favour of the abortion providers in a previous case where the state tried to regulate their operation. The Hellerstedt case is also known as one of the biggest victories of the women’s rights movement since the historical victory of Roe v Wade, which is also one of the cases cited by both of the parties. For this reason having the Hellerstedt case supporting the arguments of the respondent can be seen as a political move as well.

Conclusion

The main question that is shared by the two cases is whether the State has the right to restrict abortion and abortion-providing facilities. The case also revolves around the viability question, which is really similar to the Hellerstadt case’s question in the perspective of the health reasons supporting banning abortion, and whether the protection of one’s healtj by the State is enough for the State to restrict their right of controlling their own body.

As a windup if anything certain of this case can be said; the ruling of this case can adumbrate the future of abortion cases and woman’s rights issues in the United States and for that alone it is a case worth following. 

V.N.B.A

Roe v. Wade

Introduction

Roe v. Wade, 410 U.S. 113 (1973) is one of the landmark decisions of the U.S. Supreme Court regarding abortion laws. The case was decided in 1973 and it substantially changed the interpretation of existing law in the United States. The case has had a strong standing for almost half a decade, but its place is wavering under the tension of the Supreme Courts pending case, namely Dobbs v. Jackson Women’s Health Organization. This case addresses the problem with the constitutionality of a state law called the Gestational Age Act that banned abortion operations in Mississippi after the first 15 weeks of pregnancy. The core issue of the case is whether all pre-viability prohibitions on elective abortions are unconstitutional. It is yet to be seen if the Supreme Court will overturn its own precedent and decide against Roe v. Wade.

Case analysis

As stated before, the case Roe v. Wade is about abortion laws. The plaintiff of the case was Jane Roe (a fictional name used in court documents to protect the identity of the plaintiff’s), who brought a class action suit against the district attorney of Dallas County, Henry Wade, challenging the constitutionality of the Texas abortion laws. Eventually, the case was about a conflict between the Due Process Clause of the Fourteenth Amendment, which has inherent a fundamental “right to privacy” that protects woman’s choice on whether to have an abortion, and the government’s interests in protecting “the potentiality of human life” and protecting women’s health. The case eventually led to a decision, in which the court held that the decision regarding abortions during the first trimester must be left to the decision of the pregnant woman’s doctor. In other words, abortion during the first trimester shouldn’t be regulated by states. However, then the court stated that states may promote their interests in the potentiality of human life by controlling or even forbidding abortion during the third trimester, except when necessary to preserve the life or health of the mother.

Handling of Roe v. Wade by the litigants in Dobbs v. Jackson Women’s Health Organization

The case Roe v. Wade is brought up by both litigants, Thomas E. Dobbs and the Jackson Women’s Health Organization. No doubt their arguments are rather polar opposites. Where Dobbs argues that Roe’s viability line is arbitrary, constantly changing as medical knowledge increases, and even that it doesn’t respect the fact that states have interests of their own beginning from the beginning of pregnancy, the Jackson Women’s Health Organization brings up that as Dobbs tries to argue that the Roe’s central holding would be “inconsistent with the Court’s recognition that states have legitimate interests in maternal health, potential life, and the integrity and ethics of the medical profession”, he is incorrect, since the court has already accounted for these interest before and decided that they do not contradict. The Organization continues to argue that Roe and the Court’s subsequent cases speak in favour of the fact that it is for the pregnant person to make the final decision on abortion before viability. To clarify, “viability” is a concept that the Court itself has made a pivotal issue in its cases. Viability means, in short, the point at which a fetus is capable of living outside the womb with medical intervention. As both parties make their arguments based on numerous precedents, it is yet for the Supreme Court to decide how this case will unravel. 

Conclusion

To conclude, the most central holding of Roe v. Wade is that an individual has the right to decide whether to continue a pre-viability pregnancy. This has been confirmed in later Supreme Court cases, hence I agree with the Jackson Women’s Health Organization as they state that a pre-viability abortion ban unquestionably would contravene with the fundamental tenet of the Court’s abortion jurisprudence.

Finally, as Dobbs continues to assert that Roe’s viability clause is outdated, and most states reject viability as the rule for determining when prenatal injuries are actionable, it is nonetheless clear that Roe v. Wade has strong standing when it comes to abortion cases.

V.N.B.A

Planned Parenthood of Southeastern Pennsylvania v. Casey

Introduction

In 2018, Mississippi passed a so-called Gestational Age Act, a law, which prohibits abortions after 15 weeks of gestational age unless there’s a medical emergency or severe fetal abnormality. The Courts line for the last fifty years has been that the right to pre-viability abortion must be guaranteed. The issue lies in the word “viability” – at what age is a fetus viable and can woman’s right to abortion be based on that?

Whether the Gestational Age Act is unconstitutional or not has not yet been settled. Case Dobbs v. Jackson Women’s Health Organization is pending in the U.S. Supreme Court. The petitioner as well as the respondent hold on to their arguments which consist of several precedents. One of the most important precedents the respondent, Jackson Women’s Health Organization, cites, is Planned Parenthood of Southeastern Pennsylvania v. Casey 505 U.S. 833 (1992).

Case analysis

In Planned Parenthood of Southeastern Pennsylvania v. Casey, the Court reaffirmed that a state cannot prohibit pre-viability abortions since the state’s interests aren’t strong enough in the pre-viability state compared to women’s rights. This particular case is seen as a “landmark case” when it comes to abortion regulation. As mentioned before, the issue lies in the word viability; for over fifty years the Court has ruled that it is unconstitutional to ban abortions before viability. The respondent in the pending case, Dobbs v. Jackson Women’s Health Organization, puts a great emphasis on this matter. Respondent, Jackson Women’s Health Organization, claims that the state’s interests before viability “cannot override a pregnant person’s interests in their liberty and autonomy over their own body”. Problem seems to be the different interpretations on when the fetus is viable or would be able survive outside the womb – with or without medical assistance. The Court has taken a stand on this issue also in Casey, where it reaffirmed the constitutional importance of viability and described the line between non-viable and viable fetus as follows: “it is the time at which there is a realistic possibility of maintaining and nourishing a life outside the womb, so that the independent existence of the second life can in reason and all fairness be the object of the state protection that now overrides the rights of the woman”. The way I see it, the meaning and significance of the “viability line” seems to be clear yet it’s unclear where to draw the line.

Handling of the Planned Parenthood of Southeastern Pennsylvania v. Casey by the litigants in Dobbs v. Jackson Women’s Health Organization

This case seems to be significant especially to the respondent. Their main arguments are based on this precedent already in the ‘questions’ section in the brief of opposition. The petitioner also cites Casey through its petition for a writ of certiorari but doesn’t build its argumentation on that. What’s interesting to me is that the respondent, Jackson Women’s Health Organization, sticks to the “viability rule” reaffirmed in Casey while the petitioner, Dobbs, is questioning whether the right to abortion can be based on viability at all. According to Dobbs, “viability is not an appropriate standard for assessing the constitutionality of a law regulating abortion”. Petitioner asks if the validity of Gestational Age Act should be considered under Casey’s “undue burden” standard or Hellerstedt’s balancing of benefits and burdens. As stated by the Court in Casey, undue burden exists if a laws purpose or effect is to set significant obstacles for woman trying to get abortion. Question is, does the Gestational Age Act set significant obstacle for getting abortion or not?

Conclusion

The question in the pending case, Dobbs v. Jackson Women’s Health Organizations, revolves mainly around viability and its importance. Since the right to pre-viability abortions has been reaffirmed in Planned Parenthood of Southeastern Pennsylvania v. Casey, which is seen as a landmark case, it’s obvious that its importance is significant. Although the petitioner and the respondent represent different point of views, they both cite CaseyCasey is in many ways setting a framework for findings in Dobbs v. Jackson Women’s Health Organization. It will be interesting to see whether the Court will hold its previous view or change its opinion.

V.N.B.A

Gonzales v. Carhart

Introduction

The case of Gonzales v. Carhart, 550 U.S. 124 (2007) is a landmark decision of the U.S. Supreme Court. It is about the so-called Partial-Birth Abortion Ban Act of 2003, a federal law banning a certain form of abortion called a “partial-birth abortion.” The medical term for it is “intact dilation and extraction”, which is a type of late termination of pregnancy, where the fetus is removed feet-first and then its head collapsed. The statute, however, uses the term “partial-birth abortion” to refer to any type of abortion where the fetus is extracted from the mother’s body past the navel and then terminated.

The Act was protested against by pro-choice groups, due to an absence of exemption in case a pregnant woman’s health is at risk and the procedure is needed to help her. This is one of the reasons why the Act was found unconstitutional by three district courts and three courts of appeals, after which Attorney General Gonzales petitioned the Supreme Court to review the decision. The question presented in Gonzales v. Carhart is whether the Act violates the right to personal liberty protected by the Fifth Amendment because it lacks the aforementioned exemption, whether it imposes an undue burden on a woman’s right to abortion, and whether it should be found unconstitutional for those reasons.

Case analysis

The Court ruled by a 5-4 vote that the Partial-Birth Abortion Ban Act is to be considered constitutional, upholding the law in question and reversing the previous decisions by the courts of appeals. Justice Ruth Bader Ginsburg wrote the dissenting opinion, which took quite a heavy stand on the majority opinion, ruling it as infringing on women’s rights and totally ignoring Supreme Court abortion precedent.

The decision in this case is heavily dependent on the precedent set by Planned Parenthood v. Casey, 505 U.S. 833 (1992). This is because one of the main challenges to the Partial-Birth Abortion Ban Act had to do with the main principle established in Casey, the undue burden standard. In short, the undue burden standard is a constitutional test used in this context to analyze restrictions on the right to have an abortion. A restriction on abortion rights poses an undue burden when it places a considerable obstacle in the path of the woman seeking an abortion. In Gonzales, banning only a certain form of abortion, the “partial-birth abortion”, was deemed in the majority opinion as something that does not pose an undue burden on the woman. This was justified partly by explaining that the woman still has other options and other types of abortion to turn to. 

Another important problem brought forward by the respondents was the absence of an exemption to preserve the health of the mother. The Supreme Court, however, found that there is no consensus in the medical community on whether the procedure is ever necessary to protect the woman’s health. In the past, the Supreme Court has made decisions that allow legislation in areas where there is medical uncertainty, and this is the Court’s reasoning behind the decision to uphold the Act even without this exemption. However, part of the so-called essential holding of Roe v. Wade, 410 U.S. 113 (1973), is that the State can only restrict abortion rights in later stages of pregnancy when there is also an exception for pregnancies where the mother is in danger. Keeping in mind the doctrine of stare decisis, the failure to provide such an exception in Gonzales seems unjust, which is exactly what Justice Ginsburg pointed out in her dissenting opinion, as well.

Handling of Gonzales v. Carhart by the litigants in Dobbs v. Jackson Women’s Health Organization

Gonzales is one of the cases presented in the Table of Authorities of both the Petitioner and the Respondent in the case of Dobbs v. Jackson Women’s Health Organization, but especially the Petitioner’s side uses the case to their advantage and refers to it multiple times. This is because the Petitioner is trying to defend the strict Mississippi law banning abortion after 15 weeks, the Gestational Age Act, which is what Dobbs is all about.

Gonzales is the first case to, in a way, go against previous precedent and to go from supporting reproductive rights to this time restricting them. It could provide Dobbs an example of a case in which these kinds of restrictions were able to be made. I think this is the direction in which the Petitioner in Dobbs is trying to take the case. By using Gonzales as an example, they can show that the Court has previously been willing to limit certain aspects of abortion, so perhaps it could be possible that they go a step further and allow even greater restrictions on reproductive rights.

Conclusions

The case in question is a very interesting one, as it is the first in a long line of decisions after the ground-breaking Roe v. Wade to impose restrictions on abortion rights, without an exception protecting the woman’s health. The decision in Gonzales is interpreted to be the start of a shift toward a more restrictive approach to abortion rights in the Supreme Court.

This shift is essentially made possible not necessarily by a change in public opinion or any justice’s opinion, but rather by a change in the make-up of the Court; Justice Sandra Day O’Connor was succeeded by Justice Samuel Alito just weeks before the petition for a writ of certiorari was granted. Justice Alito is generally thought to be one of the most conservative justices on the Court, while Justice O’Connor is thought to have represented more moderately conservative views, and she cast the swing vote to the more liberal side in many important cases. It will be interesting to see whether Dobbs will be able to further this shift with even more radical restrictions on reproductive rights.

V.N.B.A

Gun Legislation in the United States – a Brief History

The topic of gun control has been a divisive issue since the birth of the United States’s Bill of Rights in 1791, and it has caused fierce debate among legal scholars and laymen alike and that debate is still ongoing and evolving after centuries. The latest example of trying to set a new precedent on the issue can be observed in the case The New York State Rifle & Pistol Association v. Kevin P. Bruen, where the petitioners try to make the claim that laws restricting a citizen’s right to carry a firearm outside of one’s home for self-defense purposes are against their Second Amendment rights.

All the disagreement and legal ambiguity of gun regulation seems to stem from one source: The Second Amendment of the Constitution. The Amendment states that “A well regulated Militia, being necessary to the security of a free State, the right of the people to keep and bear Arms shall not be infringed.” Depending on your interpretation, this either means the citizens’ individual right to bear arms in case of a threat to their personal safety and property or alternatively, the states’ collective right to defend themselves against the tyranny of the federal government and other outside forces. For most of the Amendment’s history, the latter has been the dominant interpretation. However, recent cases brought to the Supreme Court have challenged the status quo, no doubt partly due to the conservative leaning judges appointed to the court who tend to rule in favor of these precedent-shifting petitions.

Historically, the legislative action has tilted towards further restrictions to gun ownership and more broadly the firearm market as a whole. In the 1930s Congress passed the first two federal laws to regulate the firearm market  in the States. The first one, called the National Firearms Act (NFA) was designed to reduce crime and was passed in 1934 and imposed a tax on the manufacturing, transporting and selling of some particular firearms. The second law, called the Federal Firearms Act (FFA) was passed in 1938 and mandated         manufacturers and dealers among others to have a federal firearms license. The FFA also restricted access of convicted felons and the mentally ill to obtain firearms.

The NFA and FFA were followed by multiple laws by Congress to further limit the access to firearms in the coming decades. These restrictions included, among other things, banning weapons of ”no sporting purpose”, banning handguns for citizens under 21 years old and requiring gun dealers to perform background checks on clients. There was one law however, that actually loosened the regulation even before the  current shift in the Overton window of gun regulation. Called the Firearm Owners Protection Act, it prohibited a national registry of gun dealer records, made it possible to sell firearms at so called ”gun shows” and permitted the sales of ammunition without a license.

The Lawslingers

The History and Tradition of New York Gun laws – from the Statute of Northampton to the Sullivan Act

New York State Rifle & Pistol Association v. Bruen is a current case pending in the U.S. Supreme Court that could turn out to be a landmark decision for the interpretation of the 2nd Amendment of the U.S. Constitution. The case in essence begs an answer to the question of whether the 2nd Amendment and it’s clause on the right of the people to keep and bear arms protects the open-carry of firearms outside the home.

In their brief in opposition, as the respondent’s of the case begin to articulate reasons for the court to deny the petition for writ certiorari, the first line of argumentation involves a historical perspective with New York State arguing that its licensing regimes goes back for over a hundred years. Likewise, during oral arguments before the Supreme Court, Barbara Underwood – Solicitor General of New York – began her argument with a statement regarding the centuries long tradition of English and American law imposing limits on the open-carrying of firearms in public in the interest of public safety. Though the history and tradition of a legal scheme is not the only qualification when assessing its constitutionality – as an extreme and quite drastic example, in Brown v. Board of Education the Supreme Court struck down (rightfully so) the racial segregation of public schools even though this segregation had a long historical precedent – it is nonetheless a strong line of argumentation either in favor or against the interpretation of the U.S. Constitution. This is especially true when dealing with the interpretation of the 2nd Amendment, as prior notable 2nd Amendment cases such as District of Columbia v. Heller and McDonald v. City of Chicago relied heavily on the analysis of the history, text and tradition relevant to these cases.

One could argue that this rings truer now than at any other point in modern history. The conservative side of the Court often abides by an originalist interpretation of the Constitution. The most recent addition to the bench, Trump-appointee Amy Coney Barrett – who is also a subscriber to this judicial ideology -, describes originalism as the belief that “constitutional text means what it did at the time it was ratified and that this original public meaning is authoritative”. If a regime has been in place in one form or another since the Founding Period, wouldn’t it be fair to argue that these regimes were ostensibly accepted by the drafters of the Constitution?

One of the earliest examples of Anglo-American judicial legislation cited for justifying modern day regulation of open-carrying of firearms is the Statute of Northampton which was passed by the Parliament of England all the way back in 1328. Chapter 3 of this statute essentially banned carrying weapons in fairs and markets. The statute remains central to this day in the legal debate on whether the 2nd Amendment provides protection to carry arms in public. 

New York State has a nearly one and a half century long history regarding gun regulation. Beginning in 1884, New York enacted a statewide licensing scheme, which required minors to acquire a license for carrying weapons in public. In 1905 this scheme was expanded to cover all persons who wished to carry any pistol, revolver or other firearm in public. 

After the Civil War, in the period called Reconstruction – lasting from around 1865 to 1877 – U.S. States and localities saw a wave of gun regulation with a myriad of laws limiting guns in public places. A watershed moment in New York State came shortly after the expansion of the licensing scheme in 1905 when in 1911 the Sullivan Act was passed by the New York legislature, modeled on the laws passed during Reconstruction. The Act was introduced – according to the bill’s namesake, state senator Timothy Sullivan – after a “marked increase in highly publicized violent street crime” and many prominent New York politicians came under intense public pressure to act. The statewide law required licenses in order for New York residents to possess firearms which were small enough to be concealed. 

The law was amended two years later in 1913 to establish statewide standards for licensing. This is where the contentious “proper cause”-standard, requiring every New York citizen to show that he or she has “proper cause” to carry a firearm, arose from and which is supremely relevant to the current Supreme Court case at hand.

History carries weight and in nowhere else quite as much as the Supreme Court of the United States. The historical record of gun regulation shows that there is more than 700 years of Anglo-American legal tradition of regulating arms in dense and populous areas. This tradition carries over to the colonial and the founding period, all the way through the Civil War to modern day America. 

The Lawslingers

Gun rights for everyone? Gun laws as a tool for excluding minorities from using their constitutional rights

Are gun control laws racist? This provocative question can be brought up when going through the documents of U.S. Supreme Court`s case 20-843, otherwise known as New York State Rifle & Pistol Association v. Kevin P. Bruen. The second amendment in the U.S: Constitution reads: “A well regulated Militia, being necessary to the security of a free State, the right of the people to keep and bear Arms, shall not be infringed.” While the exact content of rights in the amendment are argued to this day, for the purposes of this text we shall use the following: if you are an American citizen, you can own firearms, no matter the color of your skin. With this in mind, let us go over the criticism (and a little bit of the defense) of gun control laws.

The end of the Civil War in the USA and abolition of slavery did not mean that everyone was happily getting along with each other. After the war the southern states passed a collection of laws known informally as Black Codes. The exact wording of the law changed from state to state, but the basic idea was to restore what control was lost over slaves in the war to be reinstituted in a form of law. These included controls on marriage, “vagrancy” (basically homeless or wandering people), and also guns. So, it should be made clear that these laws were not just gun control laws. A more recent law is the 1968 Gun Control Act. It also has been criticized for having hidden motives.  This line of argumentation is brought forth, among others, by gun control activist and journalist Robert Sherill outright saying: “The Gun Control Act of 1968 was passed, not to control guns, but to control blacks.” 

Gun control laws are not allegedly discriminatory against just African-American people. In the beginning of the 20thcentury Italian-Americans were stereotypically considered to be part of the mafia. Italian-Americans were not seen as Americans, but as “swarthy-looking, jabbering foreigners” as one newspaper of the time put it. Newspapers reported (and possibly spread) worries about how Italian-Americans were armed, not just with guns but with knives also. A group of Italo-American jurists argue that Sullivan’s law, one of New York laws related to the case 20-843, would have been made to control access by Italian-Americans to firearms and reduce crimes committed by Italian-Americans. Same argument has also been used by the National Rifle Association, or NRA.

A different view to the issue is taken by the American Civil Liberties Union, or ACLU, which argues that the second amendment, which allows the right to bear arms for all citizens, is in itself a racist amendment. The ACLU’s argument is that the second amendment itself was set up as a way to arm white Americans against African-Americans. The amendment would give rights to white Americans, while gun control would effectively bar minorities from accessing firearms.  This view on the second amendment has also caused discussion in academic circles that is still ongoing. Also it should be noted that the ACLU does not officially support gun control laws.

So, are gun control laws racist? I would use this incomprehensive look into different laws as a reminder that stated objectives of a law might not always correspond with reality. Making laws is a collaborative effort, and there is no guarantee that everybody involved is doing things for the right reasons. Doing research is vital, especially when it comes to law.

The Lawslingers