MARIA VAALAVUO: Tervetuloa kuuntelemaan INVEST-podcastia Samassa veneessä, matkalla hyvinvointivaltiossa. Mä oon Maria Vaalavuo ja vieraina studiossa on tutkimuspäällikkö Johanna Lammi-Taskula ja erikoistutkija Merita Mesiäislehto Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. Ja tänään keskustellaan lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnista, eli ollaan oikein INVEST-teemojen ytimessä. Ihan eka mä haluaisin kysyä teiltä, Johanna ja Merita, että millaista tutkimusta lapsiin ja lapsiperheisiin liittyen te ootte tehnyt? Aloitetaan Johanna susta.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Joo, mä oon aika monta vuosikymmentä tutkinut työn ja perheen yhteen sovittamista ja perhevapaita. Ne on siinä tutkimuksen ytimessä. Toki sitten lapsiperheiden hyvinvoinnin kysymykset vähän laajemminkin on olleet siinä tutkimuksen kohteena ja sukupuolten tasa-arvo, miten se sitten tähän kaikkeen liittyy.
MARIA VAALAVUO: Jes, näistä kaikista teemoista jonkin verran tänään varmaankin puhumme. Merita.
MERITA MESIÄISLEHTO: Joo, mulla on ollut nyt varmaan se yks keskeisimmistä teemoista, jota mä oon tutkinut Miia Hakovirran kanssa Turun yliopistosta, niin elatusapu ja yksinhuoltajien hyvinvointiin liittyvät kysymykset ja sitten elatusapujärjestelmät, jota me ollaan sit tutkittu ihan kansainvälisesti. Ja et minkälaisia vaikutuksia sitten näillä järjestelmillä on yksinhuoltajien tai yksinhuoltajaperheiden toimeentuloon ja lapsiköyhyyteen.
MARIA VAALAVUO: Kiva. Puhutaan noistakin teemoista vielä lisää. Mut puhutaan hei eka, ihan eka niin perhevapaista ja sukupuolten tasa-arvosta. Ja tää on ajankohtainen teema ja oot Johanna tän asian parissa tehnyt viime aikoina varmaan aiempaa intensiivisemmin töitä, elikkä perhevapaat uudistuu tän vuoden elokuussa ja sä oot tätä uudistusta seurannut tarkasti, niin voisitko lyhyesti kerrata, että mitä tässä perhevapaauudistuksessa on nyt saavutettu?
JOHANNA LAMMI-TASKULA: No, siinä ensinnäkin on saavutettu pidempi kiintiö isälle, mitä on erittäin pitkään yritetty saada aikaiseksi ja pienin askelin matkan varrella toki sitä jo, se on ollut olemassa lyhyempänä versiona ja vähän sit viikko viikolta pidennetty ja nyt se pitenee sitten vielä vähän reilummin sellaiselle pohjoismaiselle tasolle. Samalla sitten koko se ansiosidonnainen vanhempainvapaa pitenee, mikä on niinku perheen talouden kannalta tietysti hyvä, koska ansiosidonnainen päiväraha on aina parempi kuin pieni kotihoidon tuki, mitä kuitenkin sitten monet on käyttäneet ainakin joitain kuukausia. Sit aika iso muutos on itse asiassa terminologian muutos, mikä ei välttämättä tietysti perheille sillä tavalla näy, et useinhan on niin, et perheet käyttää niinku ihan eri käsitteitä näistä vapaista, kun mitä sitten, mitä niitten nimet niinku virallisesti on. Esimerkkinä siitä, että puhutaan äitiyslomasta, mut kun joku on kotihoidon tuella hoitovapaalla. Mutta tota, nyt sitten elokuun alusta meillä ei enää ole äitiysvapaata, meillä ei oo isyysvapaata, vaan meillä on pelkästään vanhempainvapaata ja sitä sitten voi käyttää synnyttänyt vanhempi tai toinen vanhempi. Eli nää on niinku sukupuolineutraaleja käsitteitä tästä eteenpäin ja siinä takana on tietysti se, et myös luodaan symbolisella tasolla yhdenvertaiset asetelmat erilaisille perheille. Myös samaa sukupuolta olevien vanhempien perheille tai tai periaattees niinku minkälaisille tahansa perheille niin niin tota siellä yleensä on sitten vanhempia.
MARIA VAALAVUO: Toi on varmaan aika suuri muutos itse asiassa, joka on niinku viime vuosikymmenenä kenties tullut esiin, että perhe nää, tää perheen käsite ja perhemuodot on moninaistunut. Onks Merita sulla tullut tää tutkimuksessa vastaan, että ei ookaan enää tämmöistä perinteistä ydinperhettä? Tietenkin yksinhuoltajien kautta, mutta sitten myös vielä laajemmin monimuotoiset perheet.
MERITA MESIÄISLEHTO: No joo, joo siis meillä on näissä tutkimuksissa, missä me ollaan tutkittu sit elatusapujärjestelmiä, niin se toki tulee siinä, siinä muodossa esille, että et miten, miten määritellään se, et esimerkiks et kenen luona lapsi asuu ja kuinka paljon, kenen tulot lasketaan ja näin, et siinä ehkä kun vanhemmat eroo, niin sitten voi olla just et on uusia kumppaneita tai sitten just et on toisia lapsia, jotka asuu siin samas kotitaloudessa. Mut sen lisäks mä oon myös tutkinut pelkästään eurooppalaisia maita, mutta myöskin tällä hetkellä niin meillä on myös tutkimuksesta latinolaisesta Amerikasta ja siellä sitten niin perheet voi olla hyvin vielä eri tavalla moninaisempia, et me katotaan myös sitä, et miten tämmöinen extended family, eli tämmöinen laajempi perhekäsitys sit, et jos asuu useampi sukupolvi esimerkiksi samassa kotitaloudessa, niin miten se sitten vaikuttaa siihen, että et saako, no täs tapaukses tutkitaan äitejä, yksinhuoltajaäitejä, niin sitten et jatkuuko sitten se etävanhemman tuki.
MARIA VAALAVUO: Joo. Mä oon itte miettiny kun käyttää esimerkiks rekisteriaineistoja, joissa lapsi on kirjattu yhteen kotitalouteen ja Johanna, sä taisit olla just jossain vuoroasumisseminaarissa, niin käsiteltiinkö siellä tämmöistä, että saatetaanko me aliarvioida ne resurssit, mitä lapsella on käytettävissä silloin kun vanhemmat on eronnut, jos me ei hahmoteta sitä laajempaa verkostoa, joka hänellä kuitenkin on.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Niin siis sekä sen, sekä tavallaan lapsen arkielämän ja lapsen hyvinvoinnin näkulmasta, tietysti myös sosiaaliturvan näkökulmasta tää on aika iso kysymys, että virallisesti lapsi asuu vain yhdessä kotitaloudessa, mutta käytännössä nykyään kuitenkin eroperheistä aika monet sitten. Ensinnäkin niillä on yhteishuoltajuus, mutta sitten myös se, että asutaankin suunnilleen fifty-fifty molempien vanhempien luona, eli lapsella on kaksi kotia ja sitten kuitenkin niistä vain toinen on meiän systeemissä se virallinen koti. Niin tästä aiheutuu kyllä aika paljon kaikennäköisiä pulmia. Tietysti jos meil on hyvätuloinen perhe, jossa vanhemmat tulee hyvin toimeen keskenään, niin se nyt ehkä ei sit oo niin mikään iso ongelma, mutta sittenhän se kysymys kuuluukin, että onko sitten taas kaikilla mahollisuutta tällaiseen esimerkiks vuoroasumiseen, koska se edellyttää sit et pitää olla kaks vähän tilavampaa kotia ja siellä pitää olla kaikennäköistä tarviketta lapsille ja pitää olla mahollisuus kuljettaa lasta molemmasta kodista hoitoon taikka kouluun ja kaikkea tällaisia asioita, että siinä tulee tietynlainen eriarvoisuus sitten aika nopeasti eteen.
MARIA VAALAVUO: Joo, tosi kiinnostava kysymys. Mä itse asiassa nyt harhauduin tästä mun alkuperäisestä kysymyksestä, elikkä nää perhevapaauudistukset mä oisin halunnut Johanna vielä sulta kysyä, et kun sä oot niin syvällä tässä teemassa, että oliks sulla jotain semmoisia, tai jäikö jotain uupuun tästä uudistuksesta, että olisiksä halunnut nähdä jotain vielä lisää siinä?
JOHANNA LAMMI-TASKULA: No siinähän oli poliittisesti asettu reunaehto, et kotihoidontukeen ei kosketa ollenkaan. Ja kotihoidon tuki on kuitenkin aika iso, sehän on vähän sellainen suomalainen erikoisuus, mut se on aika iso kysymys, mitä pitäis vähän tarkastella vielä jatkossa sitten. Että ei sitä voi loputtomiin väistellä, ettäkö sille ei voi koskaan ikinä mitään tehdä. Sit mikä tietysti linkkaa nyt nää, sekä tän perhevapaauudistuksen että vuoroasumiskysymyksen, on se, että molemmissa on se ajatus, et isä on yhtä hyvä hoitaja lapselle kuin äiti. Tai molemmat vanhemmat on yhtä hyviä ja lapselle on hyvä olla molempien vanhempien kanssa. Et siihenhän perhevapaauudistuksella on pyritty tasaamaan sitä lasten hoidon vastuuta ja monissa perheissä, jotka tekee sen vuorohoitoratkaisun, niin hehän itse katsoo, et tää on se mitä me halutaan ja että isää ei sivuuteta ja pullauteta ulos siitä lapsen elämästä myöskään eron jälkeen. Niin ehkä sitten, kunhan nyt seurataan vähän, et miten toi perhevapaauudistuksen jälkeinen vapaiden käyttö sitten etenee, että miten isät alkaa käyttää sitä omaa pidempää kiintiötänsä, et saavutetaanks sillä nyt niitä tavoitteita mitä on asetettu tältä osin. Niin ehkä sinnekin sitten jää vielä jotakin sellaista, että muutaman vuoden päästä voidaan miettiä, että no, toimiiko tämä tälläisenään vai tarvitaanko sitä kiintiötä sitten pidentää. Nythän se on siis, se on niinku symbolisesti jaettu tasan. Noin kuus kuukautta kummallekin. Mut käytännössä ku voi siirtää omasta kiintiöstään kuitenkin toiselle, niin mitä ilmeisimmin tapahtuu niin, että isät siirtää omast kiintiöstään äidille. Niin täs on yks kohta mitä voi sitten jatkossa vielä pohtia, että rajoitetaanko sitä siirtämistä vai ei, että.
MARIA VAALAVUO: Joo. Tässä tulikin jo vähän esille tää sukupuolten välinen tasa-arvo tai yhdenvertaisuus, mikä liittyy perhevapaisiin ja laajemminkin sitten lapsiin ja lapsiperheiden hyvinvointiin ja sä Merita oot nyt viime aikoina tutkinu koronan vaikutuksia sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Ja varmaan se on aika paljonkin yhteydessä just siihen, et mitä siellä kotona tapahtuu, että lapset on ollu poissa päiväkodista ja koulusta ja tarvinnut siellä toisen tai kummankin vanhemman apua. Niin onks sulla jotain pääviestejä tästä teidän hankkeesta, että miten tää hoivavelvoitteet ja sukupuoli on näkynyt koronan aikana?
MERITA MESIÄISLEHTO: Joo. Täytyy nyt mainita, et Johannahan on itse asiassa myös ollut tässä hankkeessa ja juuri tästä asiasta myös tehnyt tutkimusta yhdessä Johanna Narvin ja sitten Kelan tutkijoiden kanssa. Siinä oli, joo, tää on siis sillä tavalla on mielenkiintoinen teema, koska silloin kun koronakriisi alkoi, niin tässä oli vähän kahdenlaista ennakkokäsitystä siitä, et mitä tulee tapahtumaan. Et toisaalta ajateltiin, että et nyt kun koulut menee kiinni, päiväkodit menee kii, no Suomessahan päiväkodit oli vaan pari kuukautta silleen, et oli suositus ettei viedä lapsia päiväkoteihin, mutta muutenhan ne oli auki koko korona-ajan. Toisin ku esimerkiks Saksassa, missä siis ne oli koko vuoden kiinni. Mut kuitenkin, et täst oli hirveesti keskustelua, et nyt me taannutaan takas jonnekin 50-luvulle, äidit jää koteihin, isät käy töissä ja näin. Ja sit taas toisaalta niin Suomessa oli myös semmoista keskustelua, et ajateltiin, et no täs vois toisaalta ehkä tapahtua myös toiseen suuntaan muutosta. Eli kun molemmat vanhemmat tekee paljon, Suomes tehdään kuitenkin kansainvälisesti verrattuna hyvin paljon etätöitä, niin ja mikä siis korostu korona-aikana, niin sit ajateltiin, et no et kun ne molemmat vanhemmat on kotona, niin tässähän vois tapahtua myös siihen suuntaan muutosta, et isät alkais sitten myös osallistumaan lastenhoitoon aiempaa enemmän. Ja sitten se tuloshan nyt sitten oli se, et näyttää siltä, et toki sillon kevään 2020 aikana, niin äidit koki isiä useemmin, että työn ja perheen yhteensovittaminen oli hankalampaa. Mut sehän ei sitte, se vaikutushan oli melko lyhyt. Et sit jo, oliks se syksyllä, kun oli tää FinLapset, oliks se FinLapset-kyselyn tuloksia?
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Taisi olla Jyväskylän yliopiston kanssa tehty, siin on kolmest aikapisteest tietoo. Ennen koronaa, sit keväällä ja sit loppuvuodesta.
MERITA MESIÄISLEHTO: Joo niin, niin siinähän siis joo ilmeni, että sit ne alko olla jo samalla tasolla nää kokemukset, kun just ennen koronaa. Ja sit taas toisaalta niin yks mikä sitten kans, kun ajateltiin, et no joo, et ehkä sitten et isät ois käyttänyt sit vaikka jotain vanhempainvapaata enemmän. Et jos se ois lisääntynyt. Niin sithän se tulos oli, että ne lisäänty vähän niinku molemmilla, mut ei sit niinku. Sekin oli melko semmoinen hetkittäinen. Eli ei nyt sit käynyt oikein suuntaan tai toiseen mitään semmoista radikaalia muutosta.
MARIA VAALAVUO: Joo.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Mä luulen, et se oli just siitä kiinni, et kuka tekee etätöitä, kuka tekee läsnätöitä.
MARIA VAALAVUO: Mm.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Et tota se kuka siellä etätöissä kotona oli niin sitten tilapäisesti ehkä enemmän siinä kohtaa kun lapset, jos päätettiin et viedä lapsia, vaikka olis voinut viedä varhaiskasvatukseen. Noudatettiin sitä suositusta. Ja ylipäänsä se oli aika sellasta tiukkaa vuorottelua, mitä meillä haastatteluissakin on tullut esille, että läpsystä vaihdetaan ovella sitten ja tota.
MARIA VAALAVUO: Mites toi sosioekonominen asema, koska nää etätyöt ja se mahdollisuus tehdä etätöitä, niin aika vahvasti linkittyy siihen, että ooksä toimistotyöläinen vai ooksä sairaanhoitaja tai rakennustyömaalla töissä. Et näkyks tää?
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Joo tottakai, tottakai se vaikuttaa siis siihen, et jos tää niinku etätyöstä aiheutuu se, et jos se nyt sattuu olee se isä siellä etätöissä, niin se sit huolehtii niistä lapsista enemmän siinä kohtaa, ja et niinku sairaanhoitajat ei voi tehdä etätöitä, niin sen takii monet äidit sit varmaan koki raskaampana sen just, että koska nää on naisvaltaisia aloja monet näistä, missä jouduttiin olee läsnätöissä. Niin sit kun varhaiskasvatuspalvelut ei siinä kohtaa toiminu ja koulutkin oli, niinku koululaistenkin kanssa oli hankaluutta siinä koulunkäynnissä sitten. Et miten vanhemmat tukee sitä lastansa, et se nyt onnistuu se koulunkäynti, niin äidit otti tän raskaammin. Ja sitten kesäloman koittaessa kaikki huokaisee helpotuksesta, ahh se on ohi! Poikkeustila on ohi! Koulusta kesälomaa, päiväkodit aukee, sit alko jotenkin palautuminen normaaliin.
MERITA MESIÄISLEHTO: Ja täshän oli kans se mikä oli mun mielest mielenkiintoista just kun kattoo muita maita, että monissa Euroopan maissahan tehtiin sellasia ratkaisuja, et annettiin esimerkiks taloudellista tukea perheille, jotka joutuu olee, et vanhemmat joutu jäämään kotiin hoitamaan lapsia. Mutta tota –
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Niinhän meilläkin.
MERITA MESIÄISLEHTO: No meil oli se, joo. Meil oli se tilapäinen silloin se kaks kuukautta ja se oli siis kotihoidontukeen, se sama määrä kuin ois kotihoidontukea saanu. Mut esimerkiks Saksassa sai mun mielestä, se oli ansiosidonnainen. Taloudellinen tuki. Mutta näis voi olla sitten, et toki tarve oli Saksassa suurempi, mut meillä ei esimerkiks missään vaihe, kun täskin on ollut semmoisia ehkä että, vaik ensin ajattelee, et tämähän on hienoa, että tuetaan, mut sit kun ajattelee, et kuka sinne sit jäi sinne kotiin? Et se oli varmaan sitten aika pitkälti sitte, et ne oli ne äidit. Jotka sitten lyhensi työaikaa tai jäi just kokonaan kotiin. Et Suomessa ehkä niinku kans se, et minkä takia meillä vaikutukset sukupuolten tasa-arvoon, niin korona-aikana ei oo ollu niin voimakkaita, kuin monissa muissa maissa. Vaikka niitä vaikutuksia toki oli. Niin on kans se, et meil on kuitenkin semmosia sukupuolten tasa-arvoon liittyviä periaatteita meiän järjestelmässä tai yhteiskunnassa. Niin on aika syvällä. Et me ajatellaan, et naiset, esimerkiks et naiset käy töissä ihan yhtä lailla kun miehetkin-
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Ja ne haluaa itsekin käydä.
MARIA VAALAVUO: Mm.
MERITA MESIÄISLEHTO: – ja haluaa, niin. Ja siis se, et me ei oleteta, että nyt kun kriisi iskee, niin kaikki naiset jää nyt, tai ne joilla on lapsia niin jää sit kotiin hoitamaan lapsia. Meillä on varhaiskasvatusjärjestelmä, joka on julkinen, todella kattava ja myös siis varsin edullinen siihen nähden, että se ei oo sillä tavalla, et sitten joutuis samalla tavalla ku monissa maissa sitten, et joutuu niinku, et siellä saatto jäädä, et jos on yksityistä varhaiskasvatusta, tai varhaiskasvatusjärjestelmässä myös yksityisiä toimijoita, niin saatto sulkea ovensa ja silleen, et joutu ehkä miettiä sit sitä, et onko varaa ees laittaa lapsia päivähoitoon. Niin tämmöset kysymykset ehkä myös Suomessa sit taas esti sen, että ne vaikutukset jäi sit kuitenkin vähän pienemmiksi.
MARIA VAALAVUO: Mm. Mä kyllä nään tän joidenkin tota teidän, mitä nyt sanoitte, niin nään, että tässä on tämmöistä intersektionaalisuutta, että me ei voida tässäkään tilanteessa vaan katsoa niitä miehiä ja naisia, vaan että siihen linkittyy se, ne muut tekijät esimerkiks henkilön sosioekonominen asema tai ammattiasema aika voimakkaasti.
MERITA MESIÄISLEHTO: Ehdottomasti. Ja siis just, et se että tää etätyötä ja lähityötä tekevien kokemukset, niin oli hyvin erilaisia toki korona-aikana. Ja sit nää just naisvaltasella sote-alalla työskentelevät niin heillehän tää nyt on ollu muutenkin jo kuormittavampaa tää aika kun tota oli jo ennen koronaa, niin oli just näitä hoitovajetta ja niin edelleen. Et se sit varmasti kasaantu, kasaantu myös (-) [19:47]
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Ja sit oli niitä pienipalkkaisia palvelualojen työntekijöitä, jotka sitten lomautettiin, kun –
MERITA MESIÄISLEHTO: Mm.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: – ravintolat meni kiinni ja –
MERITA MESIÄISLEHTO: Aivan.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: tähän sekottuu aika monta asiaa.
MARIA VAALAVUO: Joo, joo.
MERITA MESIÄISLEHTO: Ja just et kylhän meilläkin sitten just tosta tota, no MigCOVID-tutkimuksessahan myös käynyt ilmi, et maahanmuuttajataustaset on myös ollut sillein, tai et heillä hyvinvointiin liittyvät muutokset on ollu myös osittain voimakkaampia kun muilla.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Jos ajatellaan pikkulapsiperheitä, niin maahanmuuttajat on sit taas usein niitä, missä äidit on pidempään kotona. Niin sillon se ei ehkä niinku siihen sukupuolten työnjakoon hirveesti vaikuttanut, että nyt korona tuli kun oltiin jo valmiiks kotona. Tai samoin vauvaperheissä, että vauvaperheaineistosta, FinLapset-aineistosta sen näkee, että no siellä kotona oltais oltu muutenkin, kun oltiin perhevapaal. Tietenkin isovanhempia ei sit voinut, ne ei voinutkaan olla hoitoapuna tai tietysti maahanmuuttajaperheessä ehkä sit se isä saattoi menettää toimentuloansa, jos oli sen tyyppisissä töissä ja näin. Mut että se ei, sitä ei itte, kuka niitä hoitaa, niin se ei välttämättä siinä kaikista pienempien lasten perheissä ihan niin paljoo vaikuttanu.
MARIA VAALAVUO: Joo, näkyny tietysti muulla tavoin sitte. Et tähän sukupuolten tasa-arvoon liittyen vielä niin tota, kun tässä tuli Merita jo huomioi, että Suomi on tämmönen aika usein nähdään sukupuolten tasa-arvon mallimaana jossain määrin ja me pidetään kiinni tämmösestä ajatuksesta, että naiset ja miehet on tasa-arvosia ja uskotaan siihen, että me ollaan tässä edelläkävijöitä monilla tavoin. Mutta Johanna, tuleeko sulle nyt mieleen tai varmaan sulla on mielessä jotain semmosia epäkohtia, joihin sä haluaisit meidän kuuntelijoiden kiinnittävän huomioo, että mistä vielä löytyy epätasa-arvoa naisten ja miesten välillä Suomessa?
JOHANNA LAMMI-TASKULA: No kyllähän niitä varmaan paljonkin on ja no yks mikä tohon koronakriisin vaikutuksiin liittyy, on tietysti lähisuhdeväkivalta. Mutta mä en oo sen alan asiantuntija, mut et riskithän siinä kasvoi, kun oltiin neljän seinän sisällä. Mutta et sitten, niinku jos ajattelee tätä työn ja perheen yhteensovittamista, perhevapaakuvioita, pienten lasten hoitovastuuta, niin onhan siin vielä sellasta tietyn ikäisten naisten syrjintää työmarkkinoilla, mikä on, vaikka naiset on siis, nuoret naissukupolvet niin nehän on korkeammin koulutettuja kuin miehet Suomessa. Eli periaatteessa pitäis olla ja varmaan onkin menty koko ajan siihen suuntaan, et ne on erittäin haluttuu työvoimaa, koska ne on fiksuja ja osaavia. Ja sit kuitenkin on olemassa se riski, et no mitäs jos se nyt saa sit sen lapsen ja mitäs jos se jää nyt perhevapaalle. Ja sit kun meillä kuitenkin saa olla kolmevuotiaaks asti kotihoidon tuen turvin kotona, niin se saa sitten työnantajat miettimään sitä vähän toisesta näkökulmasta, että palkkaanko mä nyt tämän naisen vai tämän miehen. Ja tietenkin tää pitäs mennä silleen, että ensinnäkin se on ihan yhtäläinen riski, että tämä mieskin voi saada lapsen ja jäädä sitä kotiin hoitamaan ja sitten sen pitäis olla myös työnantajalle ikään ku tällänen positiivinen asia, et jotkut tässä maassa saavat lapsia ja hoitavat niitä ja yleensähän ihmiset on sitten lapsen saatuaan niin ehkä vielä tietyl taval aikuistuu silleen, että nyt on joku josta olen vastuussa ja se suhtautuminen siihen työhön ja toimeentuloon on aika niinku. Et se otetaan vakavasti, niin silloinhan näähän tälläset ihmisethän on usein toivottuja työntekijöitä. Niin, et se koko ajatusmaailma. Mut mä luulen, et se on kyllä mennyt tähän suuntaan pikkuhiljaa. Silleen että työelämän, se kun me alotettiin ensimmäisiä työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamishankkeita 90-luvun, 1990-luvulla, [naurua] niin tota. Niin silloin tuntui vielä, että on aika paljon tekemistä siinä työorganisaatioitten kulttuurin kehittämisessä. Miten ylipäänsä ajatellaan, et mikä on se ideaalityöntekijä, mikä on tämmöinen myös tutkimuksissa tuttu käsite, että sehän on sellanen ideal worker, sehän on sellanen, jolla ei oo mitään muita kuin se työ, mitään velvoitteita mihinkään suuntaan. Mitkä häiritsis työn tekemistä. Eli hän antaa kaikkensa ja on aina työn ehdoilla niinku elää elämäänsä.
MARIA VAALAVUO: Mistä ne oikein puhuu lounastunnilla sitten työkavereiden kanssa?
JOHANNA LAMMI-TASKULA: No varmaan, miten vois vielä paremmin ja tehokkaammin tehä töitä. [naurua] Tää on tää ideaali. Ja se on eri asia, että mikä todellisuus on tietenkin. Mutta et tää on selkeesti ollut tämmönen mies sitten.
MERITA MESIÄISLEHTO: Mm, mm. Niin.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Sitten jos mietitään, et kuka nyt vois olla tällänen ideaali työntekijä. Niin tota. Mies, jolla on sitten vaimo, joka sitten hoitaa ne lapset jos niitä on. Mut että tää nyt on aika tällänen suomalaisesta näkökulmasta jotenkin menneen maailman ajatus, että.
MARIA VAALAVUO: Joo jotenkin tosi tunkkasen kuuloinen ajatus. Mitä Merita?
MERITA MESIÄISLEHTO: Tota, joo, noihin näihin epäkohtiin sukupuolten tasa-arvo Suomessa, niin ehkä yks mikä just täs koronatutkimuksessakin tuli esille, on just tää ihan kansainvälisestikin hyvin segregoituneet työmarkkinat. Eli meillä on miesten ammatit ja meil on naisten ammatit. Ja sehän sitten todella tuli selväksi sillon ensimmäisenä koronakeväänä, kun naisten työllisyys romahti. Kun ravintolat, hotellit, palvelualalla meni yritykset kiinni, niin tota siellä siis, no pääosin nuoret naiset. Niin jäi sitten joko lomautetuks tai sitten työttömäks. Ja se on ehkä semmoinen, mikä sitten just Suomessa. Siis Suomi on yks Euroopan maista, joissa sitten sillon vuonna 2020 niin naisten työllisyys laski miehiä enemmän. Ja tää oli mulle yllättävää, mä jotenkin ajattelin, et eiks tää nyt oo kaikkialla näin. Mut ei siis ole.
MARIA VAALAVUO: Joo. Joo.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Ja tottakai tää on siis se mikä siitä sitten, mihin se johtaa, on se sukupuolten palkkaero, mikä siinä sitkeästi on olemassa ja on yks tällänen tasa-arvopolitiikan kestoaiheita, joita on yritetty monilla eri työryhmillä ja ohjelmilla korjata, mut et se liittyy moneenkin asiaan, mut se liittyy just tähän, yhtäältä tähän syrjintään, että kun sä olet potentiaalinen synnyttäjä ja lastenhoitaja, niin sua joko ei palkata tai sä saat määräaikasen työsuhteen, etkä pysyvää, tai sit sua ei ylennetä johonkin niinku vaativampaan tehtävään, koska koko ajan ajatellaan, että no, se ehkä jää kuitenkin perhevapaalle. Eli tän tyyppistä syrjintää on siellä palkkaeron taustalla, mut sit myös tää segregaatiot, et on naisvaltaset alat ja miesvaltaset alat, joilla on erilainen se palkanmaksun. Tai palkanmaksajakin on usein eri, et se on julkinen sektori versus yksityinen ja sitten se, et miten ajatellaan siitä, että paljonko niille kuuluu palkkaa. Että mikä se työn vaativuus on ja mitä siitä sitten maksetaan. Ja tässäkin se semmonen ehkä tunkkaiselta tuntuva ajatus, et se sisar hento valkoinen tekee kutsumustyötä, et ei sille niin paljon tarvi maksaa, mut katotaan nyt sit tätä tän hetkistä tilannetta, missä ollaan nyt ikään ku et sairaanhoitajat on vissiin saaneet tarpeeksi.
MARIA VAALAVUO: Mm.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Tästä.
K: Joo, kyllähän tää on ajankohtanen teema tietenkin ja jotenkin kahden vuoden korona, niinku tavallaan hehkutettu koronan aikana näitä sairaanhoitajia ja hoitoalalla tärkeetä työtä tekeviä, jotka tekee tärkeintä työtä koko yhteiskunnassa, mutta taloudellisesti siitä ei sitten saa mitään hirveitä bonusta.
MERITA MESIÄISLEHTO: Työn tuottavuus on vaikee laskee näillä aloilla niin. [naurua]
MARIA VAALAVUO: Niin joo joo, niin, siihen.
MERITA MESIÄISLEHTO: Tää on tää perinteinen. Mut tähän täytyy sanoo lyhyesti, että täs on Tilastokeskuksen tutkijat kun on selvittäny Anna Sutelan johdolla tätä just näitä työmarkkinoilla tapahtuneita muutoksia sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta, niin ovat myös havainneet siis sellasen, että se ei oo pelkästään, et nythän, jos kattoo nyt yleisesti tilastoi niin naisten ja miesten työllisyys on suunnilleen sillä tasolla, millä se oli ennen korona-aikaa. Mutta siis tää majoitus- ja ravitsemisala, missä naiset on yleensä töissä, niin sehän ei oo vielä palautunut sille tasolle kun se oli. Ja sit se mikä on myös mielenkiintosta, niin nyt on kyl myös miesvaltasia aloja, niinku rakennus- ja kuljetusala, niin niissähän siis työllisyystilanne on heikentynyt. Ja tää on semmoinen asia, mistä ei hirveesti puhuta. Et siel on kyl nyt semmosia aloja myös, jossa niinku et miehet, et mikä liittyy tietysti siis vähän laajemminkin työmarkkinoiden rakenteellisiin muutoksiin, mut kuitenkin, et siitä –
MARIA VAALAVUO: Ja Ukrainan sota varmaan vaikuttaa sitten omalta osaltaan.
MERITA MESIÄISLEHTO: Toki, joo se epävarmuus. Ja sitten kans se, että kun ihmiset on siirtynyt paljon etätöihin, niin ei myöskään oo sit sitä tarvetta niinku esimerkiks just kuljetusalalla.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Ja ne kaikki kiertyy sit siihen takas, että okei, että haluuks ihmiset, et uskaltaaks lapsia hankkia ja kuka niitä lapsia sit hoitaa, et mietitään just et no, kenen työ ja kenen palkka ja miltä tulevaisuus näyttää ja kaikkea. Että kaikki nää liittyy. Tämä on varsin laaja tämmöinen iso systeemi, jossa kaikki liittyy kaikkeen.
MARIA VAALAVUO: Niin. Joo. Ja tämmöinen yksityinen ja julkinen menee lomittain. Hei jos puhutaan vähän laajemmin vielä lapsiperheiden hyvinvoinnista, niin Suomihan on tässäkin suhteessa yleensä erilaisilla mittareilla mitattuna parhaiten pärjäävien joukossa. Ja esimerkiks meillä on kansainvälisesti vertailtuna aika alhainen lapsiköyhyysaste. Miten te kuvailisitte lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia? Tai sitten hyvinvoinnin puutteita Suomessa?
JOHANNA LAMMI-TASKULA: No siis ehkä se semmonen slogan, jota on jo pari vuosikymmentä ainakin hoettu, mut kylhän se pitää paikkansa tänäänkin, et suurin osa voi hyvin ja sitten on se pieni joukko, joka ei voi hyvin.
MARIA VAALAVUO: Mm.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Ja mikä sen joukon koko sitten on riippuu mitä mittaria katotaan, mutta ehkä se on jossain siinä viiden ja kymmenen prosentin välissä, niinku kenellä on vähän pahempia ongelmia ja ei tietysti meillä pitäs olla tällästä ilmiötä lainkaan olemassa. Että vaikka keskimäärin on asiat tosi hyvin ja tota kansainvälisessä vertailussa todellakin asiat on erittäin hyvin, niin kyl meillä silti on kuitenkin niitä haavottuvassa asemassa olevia lapsia, joiden hyvinvointi sitten vaarantuu ja tavallaan kehitysmahdollisuus kouluttautua ja päästä elämään kiinni ja tulla veronmaksajaksi, joka ylläpitää hyvinvointivaltiota, niin tota. Vaarantuu. Et ei meillä, kun meillä on syntyvyys niin paljon laskentu vielä, niin ei meil oo oikein varaa menettää yhtään lasta. Tässä mielessä.
MARIA VAALAVUO: Joo. Mites Merita, mitä sä, tai mitä mieltä oot siitä, et kuinka hyvä mittari ylipäätänsä joku lapsiköyhyys on, jos me tarkastellaan lapsiperheiden hyvinvointia? Antaaks se ihan liian karkeen kuvan?
MERITA MESIÄISLEHTO: No varmaan mikään mittari ei oo silleen yksittäisenä hyvä. Eli tutkitaanko, et jos nyt katotaan vaan absoluuttisilla mittareilla, niin antaa vaan sen yhdenlaisen kuvan, että sithän tietysti, et on näitä erilaisia muita mittaustapoja niinku miten ollaan nytten tässä Maria Vaalavuonkin kanssa tarkasteltu tota materiaalista deprivaatiota. Ja siis, että –
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Lastensuojelu niinku tilastot varmaan yks mittari myöskin.
MERITA MESIÄISLEHTO: Mm.
MARIA VAALAVUO: Mitenkäs jotkut semmoiset vähän pehmeemmät arvot tai?
JOHANNA LAMMI-TASKULA: No vaikkapa yksinäisyys, mitä kouluterveyskyselyssä kysytään, tai erilaisten –
MERITA MESIÄISLEHTO: Nii ja sillä tavalla laajemmin lapsien, joo.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Niin.
MERITA MESIÄISLEHTO: (-) [33:31] tähän vähän niinku köyhyyteen, mutta siis jos niinku hyvinvointia mitataan, niin sitten toki niin.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Niin. Niin.
MERITA MESIÄISLEHTO: Pitää ehkä laajentaa vähän enemmän.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Ja tietenkin se on niinku se köyhyyden mittaaminen, me tarvitaan joku mittari, jotta me voidaan tehdä aikasarja ja kattoo miltä kehitys näyttää, mihin suuntaan se on menossa ja me voidaan verrata eri maiden välillä, niin jotain mittareitahan siinä on hyvä olla. Mut sitten mittarit tosiaan ei koskaan oo kauheen aukottomia tai sillä tavalla. Että kun se köyhyysaste riippuu siitä, mikä se yleinen taloudellinen hyvinvointi on tai tulotaso, että se kun nousee niin köyhyysrajakin nousee ja hups, sinne jääkin enemmän väkee sen rajan alle, vaik niilläkin on voinut tulot nousta. Niinku et se ei välttämättä oo semmonen, että kauheeta, nyt meil on yhtäkkiä näin paljon enemmän tai sitten näin paljon vähemmän köyhiä. Että ihmiset ei ehkä itse huomaa elämässään sitä, et he on tilastossa siirtynyt johonkin toiseen ryhmään.
MARIA VAALAVUO: Joo. Toi yksinäisyys, tai siis paljon on puhuttu yksinäisyydestä ja usein ehkä vanhusten yksinäisyydestä. Kuinka suuri ilmiö on sitten lasten yksinäisyys? Onks sulla mielessä jotain tilastoja?
JOHANNA LAMMI-TASKULA: En mä muista niitä, en mä nyt muista niit lukuja ulkoo, mut siis että. Ja sehän oli korona-aikana se just tää nuorten yksinäisyys nousi vahvasti esille ja sitä myötä myös mielenterveyden haasteet. Että kun kuitenkin nuorille ne kaverit on todella tärkeitä, että sitten jos on jostain syystä ei ole kavereita tai sitten tulee tommonen koronakriisi, että sä et vaan pääse niitä tapaamaan, niin se on aika kova koettelemus nuorille. Ja sitä tässä nyt ihmetellään, että miten sitten, kun se näkyy vähän niissä ahdistus- ja masennus ja muissakin mittareissa, et mitä siitä seuraa. Kui, onko tää pitkäaikainen. Onks se samal taval tilapäinen vaihe niinku monet muut oli, että on poikkeustila ja sit jotenkin palataan normaaliin, vai onks se semmonen, et sielt lähtee huonot kierteet kehiytymään ja saadaanko niitä katkaistua ja.
MERITA MESIÄISLEHTO: Täähän oli siis kouluterveyskyselyssä, joka toteutettiin viime vuonna, niin siellä havaittiin, et muistaakseni, et oisko 30 prosenttia tytöistä niin koki ahdistuneisuutta. Siis jonkun tasoista. Ja sit se oli 8 prosenttia pojista. Et siinäkin näkyy vähän semmoista sukupuolittaista eroa, et tytöt on kokenut tän ajan vielä poikia raskaammin. Ja se oli viel lisääntynyt tytöillä poikia enemmän siit vuodesta 2019.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Ja taas me voidaan palata siihen lapsiperhekysymykseen. Että sillon, jos meillä on ahdistuneita, masentuneita nuoria naisia, niin ne todennäköisesti ei rupee lapsia tekemään. Ne kokee, että heillä ei ole voimia ryhtyä äidiksi, vaan hyvä että pystyy niinku omasta elämästään selviytymään. Ja tää voi olla yks tekijä siellä syntyvyyden alenemisen taustalla myöskin. Ja mitä sit taas, mistä se sitten kertoo se nuorten naisten mielenterveyden haasteet, niin siin on varmaan kaiken näköisiä paineita olla hyvä ja pärjätä ja osa niistä ehkä on semmosia epärealistisia siinä mielessä, et ei tarvis, ei kukaan vaadi sitä muuta kun nuoret naiset itse itseltänsä, mut et mitä sille voi tehdä niin on kyllä tuhannen taalan kysymys.
MARIA VAALAVUO: Mm. Tota, kun Merita sanoit, että nimenomaan tytöillä oli toi ahdistuneisuus kasvanut, niin ylipäätänsähän yleensä nähdään, et pojilla on enemmän niitä käytöshäiriöitä ja tytöillä tämmöstä jotain masentuneisuutta tai ahdistuneisuutta, niin näkyks siellä sitten pojilla jossain tämmösessä, oliks teillä jotain käytöshäiriöihin liittyviä tai onks siellä kysytty jotain käytöshäiriöstä?
MERITA MESIÄISLEHTO: Joo, toi onkin ihan hyvä kysymys. Kouluterveyskyselyssähän siinä on kysytty lapsilta näitä tota –
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Itseltä.
MARIA VAALAVUO: Mm.
MERITA MESIÄISLEHTO: – näitä tota omia kokemuksia, eli siinähän ei tiedetä sitten, että ei oo tätä varmaan tarkemmin sitten. Tai pystytä selvittää sillä aineistolla.
MARIA VAALAVUO: Tehän ootte tehnyt näitä raportteja tästä koronan yhteiskunnallisista vaikutuksista, niin onks siellä erikseen katottu jotain lasten hyvinvoinnin mittareita, et miten ne on, jotain muita kuin tuloja ja sitten vaikka tätä mielenterveyttä, että miten laajasti te ootte sitä tarkastellu?
MERITA MESIÄISLEHTO: Joo, se meiän koronaseuranta, niin sehän, siinähän me kootaan vähän niinku olemassa olevia tutkimuksia yhteen. Nyt ei tule mieleen suoranaisesti, et –
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Se mitä siel seurataan myös niinku palvelujen toimivuus.
MERITA MESIÄISLEHTO: Niin, joo, toki. Et ne on sosiaali- ja terveyspalvelut.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Niin niin, ja nehän liittyy lapsiperheitten hyvinvointiin siinä mielessä, et esimerkiks jos neuvola ei toimi normaalisti, niinku koronan aikana neuvolan terveydenhoitajia on tosi paljon siirretty rokottamaan ihmisiä esimerkiks. Ja sitten ne ei ehdikään. Meillä on kuitenkin aika tiheästi vauvaperheet käy neuvolassa sen ensimmäisen vuoden aikana ja sit se vähän harvenee. Tietysti raskausaikanakin käydään, mut että näitä on sitten jouduttu vähän niinku harventamaan näitä neuvolakäyntejä ja sitä myöten kasvaa riski sille, että jos siellä perheessä on jotain huolia ja murheita joihin kaipais neuvolan terveydenhoitajan neuvoja, niinku neuvolassa neuvotaan ja ohjataan ehkä eteenpäin johonkin sitten mikä olis tarpeen, mistä sais tukea johonkin tiettyyn asiaan, niin silloin näitä tämmösiä pieniä murheita ei huomata ajoissa. Et tietysti me mietitään niinku sitä, että onko varaa tämmöseen universaalipalveluun tässä laajuudessa kaikille perheille, vaikka niillä ei ois omasta mielestään yhtään mitään neuvonnan tarvetta tai kaikki menee ihan hyvin. Niin mut et siin on just se, että havaittais mahdollisimman varhases vaiheessa ja ne pienet pulmat saatas hoidettuu, ettei niistä pääse kasvamaan isompia. Puhumattakaan siitä sitten, et jos on isompia ongelmia siellä. Sama pätee nytten koronan vaikutukset myös tietysti niinku kouluterveydenhuollossa ja koulun psykologien ja koulukuraattoreiden työssä, niin kun ollaan oltu etänä niin ei oo sitten päästy kasvokkain tapaamaan niitä lapsia ja siellä on voinu jäädä sitten muhimaan jotakin.
MERITA MESIÄISLEHTO: Täähän tota tää neuvolakäynnit niin on silleen jännä, et muistan vaan kun mun ensimmäinen lapsi kun syntyi, niin mulla oli ainakin semmonen olo, et hitsi, et pitääks mun oikeesti joka viikko? Niinku silleen, et kun mä, mulla on semmonen mielikuva, et mä ravasin siel ihan koko ajan siel neuvolassa. Ja sit mä aattelin et mitä, mä meen sinne juttelemaan jotain, et toki sitten että välil oli väsyneempi ja siis silleen, että oli ehkä enemmänkin juteltavaa. Mut et sit mä kans ajattelin sen sillä tavalla, et onhan se siis ihan ainutlaatunen järjestelmä, että.
MARIA VAALAVUO: Eiks siit oo kuitenkin tutkimustuloksia, et neuvola on yks tämmönen vaikuttavimmista?
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Mm. Ja tokihan siellä tietysti, siel on niin laaja kirjo niitä asioita, mitä siel seurataan. Et seurataanhan siel sitä lapsen fyysistä kasvua, että –
MERITA MESIÄISLEHTO: Toki, mut se on tää –
JOHANNA LAMMI-TASKULA: ja havaitaan, et jos on joku vaikka näköön tai kuuloon tai johonkin tämmöseenkin liittyvä pulma, et se saadaan kiinni ajoissa, mut tottakai myös se vanhempien mielenterveys, vanhempien päihteiden käyttö, mahdollinen lähisuhdeväkivalta, kaikki tälläset asiat, niin pitäis saada neuvolassa kii. Se on eri asia tietysti, et huomataanks niitä aina, et jos niist ei haluu. Jos ne yrittää peitellä, eikä niistä haluu kertoo, niin toki ei ne välttämättä tuu esille, mut ainakin siihen on mahollisuus.
MARIA VAALAVUO: Mm. Osasiksä Merita nyt käyttäytyä siel kuitenkin vai?
[naurua]
MERITA MESIÄISLEHTO: Onhan se ihan siis, sehän on myös ihan hurjan mukavaa myös pienen vauvan äidille se, et joku kysyy säännöllisesti, et mitä sulle kuuluu.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Mm, kuinka sä voit?
Maria Vaalavuo: Joo.
MERITA MESIÄISLEHTO: Niin.
MARIA VAALAVUO: Kaikki muut on jo kyllästyny kuuntelee sun juttuja niin yks ainakin kuuntelee. Tota, Merita kun aluks sanoit, että sä oot tutkinut näitä elatusapujuttuja.
MERITA MESIÄISLEHTO: Mm.
MARIA VAALAVUO: No mun täytyy nyt heti paljastaa, et mä en oo hirveen, en tunne hirveen hyvin tätä koko käsitettä ja mitä sillä tarkotetaan, niin voitko vielä selventää, että mitä tää elatusapu tarkottaa ja mitä eroja eri maiden välillä tähän liittyy?
MERITA MESIÄISLEHTO: Joo. Elatusapu on siis tämmönen tota, se on raha joka maksetaan, jonka maksaa siis etävanhempi lähivanhemmalle, sillon kun vanhemmat on eronnu. Ja Suomessa meillä on tää elatusapu ja sit meillä on myös elatustuki. Ja se elatustuki on sit taas tämmönen Kelan maksama korvaus sille lähivanhemmalle sillon, kun syystä tai toisesta tämä etävanhempi ei sitä sovittua elatusapua maksa.
MARIA VAALAVUO: Eli te ootte tutkinu näitä elatustukia? Vai sekä että?
MERITA MESIÄISLEHTO: Sekä että. Jokaises maassahan ei oo elatusapua.
MARIA VAALAVUO: Joo.
MERITA MESIÄISLEHTO: Elatustukea anteeksi. Eli siis elatusapu on se, minkä tää etävanhempi maksaa lähivanhemmalle, mut sit elatustuki on sellanen, mikä on Suomessa, Saksassa, useammas mones muussakin maassa, mut et ei todellakaan kaikkialla. Ja siis täs elatusavussa on nyt siis tärkeä muistaa, että tämä ei, vaikka se on, sanotaan että se maksetaan, se on siis raha jonka tää etävanhempi maksaa lähivanhemmalle, mutta se ajatus siellä taustalla on siinä, et erotilanteessa kun vanhemmat muuttaa erilleen ja lapsi on toisen vanhemman luona, niin sillon lapsi, eli se niinku lapsen taloudellinen turva taataan tällä elatusavulla. Koska usein siinä käy sillä tavalla, et siin julkises keskustelussakin puhutaan siitä, että pitääkö nyt tälle lähivanhemmalle niin kuinka paljon sille nyt maksetaan ja mihin se nyt sen rahan käyttää ja tälleen. Et vaan siis se on nimenomaan, et se on tarkotettu, et se on lapselle maksettava.
MARIA VAALAVUO: Mihinkä se summa sitten perustuu?
MERITA MESIÄISLEHTO: No Suomessahan on sillä tavalla, että elatusapu voidaan, vanhemmat voi sopia sen keskenään. Tai sitten oikeudessa. Ja siinä on siis sellanen tietty laskentakaava, joka sitten jonka mukaan sitä lasketaan. Ja sit jos ei vanhemmat pääse siitä keskinäisesti sopimukseen, niin sit tosiaan päätetään oikeudessa.
MARIA VAALAVUO: Kuinka merkittävä tää on näitten yksinhuoltajavanhempien tuloissa?
MERITA MESIÄISLEHTO: No kyllä se on merkittävä. Suomessa on tietysti sillä tavalla, että, tai tietysti mutta siis mielenkiintosta se, että kansainvälisesti verrattuna niin Suomessahan elatusapusummat on melko pieniä. Eli se on keskimäärin niin nyt jos oikein muistan, niin se on reilu 200 euroa kuussa.
MARIA VAALAVUO: Mm.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Per lapsi.
MERITA MESIÄISLEHTO: Mm.
MARIA VAALAVUO: Se on kyl aika vähäsen kuulonen summa.
MERITA MESIÄISLEHTO: Ja sitten mehän ollaan sit myös tarkasteltu, no hyvin erilaisia –
MARIA VAALAVUO: Tai riippuu tietenkin maksajan näkökulmasta.
MERITA MESIÄISLEHTO: Joo, eli Suomessa on sillein, että elatus, koska meil on se elatustuki, niin on aika suuri osuus, yksinhuoltajista saa sitä elatusapua tai tukea, mutta tosiaan niin summat on paljon pienempiä kuin monissa muissa maissa. Et sitten on tietysti ääriesimerkkinä Yhdysvallat, joissa ne voi olla hyvinkin suuria ne summat.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Tietysti tähän liittyy varmaan se, että kun meillä naiset käy töissä ja heillä on palkkatuloja, he pystyy elättämään ittensä ihan toisella tavalla eron jälkeen, kuin jossain ehkä Yhdysvalloissa, missä sitten syystä tai toisesta, varmaan osittain sen takia, että päivähoito on niin älyttömän kallista ja ei oo ehkä perhevapaita. Menettää sen työpaikkansa ja kulttuurisesti ajatellaan asioista ehkä eri tavalla, mut joka tapauksessa silloinhan sä oot aivan tyhjän päällä eron jälkeen ja sillon luontevasti sitten se toinen osapuoli joutuu elättämään isommilla summilla.
MERITA MESIÄISLEHTO: Joo ja sit on tosiaan edelleenkin maita, joissa maksetaan elatusta puolisolle erotilanteissa.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Sekä lapselle että entiselle puolisolle.
MERITA MESIÄISLEHTO: Niin, sekä lapselle että. Mut se otetaan huomioon myös sitten siinä kun sitä määrää määrätään.
MARIA VAALAVUO: Joo. Toi on jotenkin toi elatusapu alimony jäänyt vaan jostain amerikkalaisista leffoista ja TV-sarjoista, et siellähän aina taistellaan näistä mutta ei pelkästään siellä. Hei tästä voidaankin hypätä sosiaaliturvauudistukseen, eli Suomessa on meneillään sosiaaliturvan uudistaminen ja sä Johanna toimit puheenjohtajana lasten ja perheiden sosiaaliturva ja palvelut -työryhmässä. Mitäs täällä, tässä työryhmässä pohditaan?
JOHANNA LAMMI-TASKULA: No siellä pohditaan näitä sosiaaliturvan kysymyksiä sitten lapsiperheiden näkökulmasta, että komitean jaostothan aloitti työnsä jo paljon aikasemmin ja siellä on käyty läpi sitä sosiaaliturvan erilaisia kysymyksiä ja niitä ongelmia, mitä siellä havaitaan ja nyt sitten jo ollaan siirtymässä etsimään vähän niitä ratkaisujakin. Mut et meidän työryhmä aloitti sit vähän takamatkalta, kun oli painetta siihen, että hei, että on pakko ottaa huomioon se niissä, kun sitä sosiaaliturvaa tarkastellaan, että aika monella ihmisellä on sitten kuitenkin lapsia hoidettavana ja elätettävänään ja vastuullaan. Et millä tavoin tää sitten pitää ottaa huomioon siinä. Puhutaan me nyt sitten sairauteen taikka työttömyyteen liittyvästä turvasta. Mut sitten on tietysti tiettyjä erityisiä tulonsiirtoja ja etuuksia, joita maksetaan juuri niille lapsille, kuten lapsilisä esimerkiks tai tää elatusapukin on vähän sen tapanen jota ei makseta lainkaan muille kuin vaan niille keillä lapsia on. Eli tota on siis ihan valtava määrä kaikennäköisiä kysymyksiä pöydällä. Ja tota mut me alotettiin sillä, et me käytiin ne jaostojen ongelmaraportit läpi, koska siellä sit tulee jo sitä. Siel on jo pohdittu sitä asumisen asiaa ja sitä kautta tulee vuoroasumisen kysymykset sitten lapsiperheiden osalta esimerkiks ja on pohdittu työllisyyden kannustinloukkuja ja siel tulee taas sitten lapsiperhenäkökulmaa siinä, että kun meidän täytyy nyt sit miettiä sitä työn ja perheen yhteen sovittamista myöskin suhteessa kannustinloukkuihin ja niin edelleen. Et me yritetään viedä se läpileikkaavasti sinne komitean työhön se lasten ja perheiden näkökulma ja sitten joitakin erityiskysymyksiä tulee vielä. Mitä ei oo oikeestaan muuten oliskaan minkään jaoston pöydällä.
MARIA VAALAVUO: Joo. Mut ei oo ajatusta tai semmosta ajatusta, että jotkut peruspäivärahat tai joku työttömyysturva oisi eri tasosta sen mukaan, että onko lapsia vai ei?
JOHANNA LAMMI-TASKULA: No on sekin yks kysymys, mikä meiän täytyy vielä tässä käydä läpi, että erilaisia lapsikorotuksiahan on erilaisissa etuuksissa. Niis on vähän erilaista logiikkaa, et joissain on ja joissain ei ja minkä suuruinen se on ja kenelle se, miten sen saa ja niin edespäin, et se on yks tämmönen yks kysymys joo. Mitä tarkastellaan. Periaatteessa kai oon ymmärtänyt, et ne lapsikorotukset sit, niitä pidetään vähän semmosena menneen maailman asiana, et niitä ei pitäis olla, et se pitäis muulla tavoin hoitaa, mut että niitä meiän järjestelmässä kuitenkin on.
MARIA VAALAVUO: Mm. Eihän me saada palkkaakaan sen mukaan, et onko meillä lapsia vai ei.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Nimenomaan ja varsinkin, et jos se on tämmönen vakuutustyyppinen sosiaaliturva, että se korvaa sitä menetettyä ansiota, niin sillon juuri tää sama logiikka pitäis päteä sielläkin.
MERITA MESIÄISLEHTO: Tommonen yks iso juttuhan siellä on tää asumiseen liittyvät kysymykset. Et kun meillä just on silleen, et jos on, et lapset voi asua vain yhdessä osoitteessa, niin miten sitten esimerkiks jos saa asumislisää, niin jos se ei virallisesti nyt ole se lapsi siellä samassa osoitteessa, mutta kuitenkin oikeasti on, niin tota miten sitten tämmösissä tilanteissa.
MARIA VAALAVUO: Mm.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Tai voidaanko, voitaisko lapsilisä jakaa tasan molempien vanhempien kesken, jos lapsi asuu puolet ajasta toisen ja puolet toisen luona esimerkiks.
MERITA MESIÄISLEHTO: Nythän on sit semmosia, voi olla semmosia erikoisia järjestelyitä, et jos ois esimerkiks kaks lasta, niin vanhemmat tekee sit silleen, et toinen asuu virallisesti toisen luona ja toinen toisen luona. Jolloin siit pystyy korvaamaan tätä mut et.
MARIA VAALAVUO: Tässä niinku yksilölle vinkki, että erota ei kannata ennen ku on kaks lasta jaettavaks.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Tai neljä. Tasaluku.
[naurua]
MARIA VAALAVUO: Tässä kuuntelijoille vinkki. Hei tota, nyt kun päästiin tämmöisiin ajan, tai tähänkin ajan, kaikki nää on ollu ajankohtaisia teemoja, mutta vielä tämmöisiä, jotka on nyt poliittisella agendalla ja keskustelussa, niin onko teillä vielä jotain semmosia aiheita tai asioita, joita te haluaisitte nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun tai poliittiselle agendalle liittyen lasten ja lapsiperheiden hyvinvointiin?
JOHANNA LAMMI-TASKULA: No mehän sivuttiin kyllä tota palvelujärjestelmääkin tossa. Että jotenkin mä niinku, koska tossa sosiaaliturvassa on tietyissä kohtaa sekä se etuuksien että palveluitten yhdistelmä on tärkee. Et se ei oo joka kohdassa. Mut et just tässä esimerkiks työllisyyteen kannustamisessa, koska se nyt on sosiaaliturvauudistuksessa yks sellanen punanen lanka siellä, että meiän pitäis saada työllisyysastetta mahollisimman ylös ja kaikkia esteitä siitä pitäs poistaa ja sillon me sitten mietitään ehkä just näitä ideal worker -tyyppisiä, että okei, että mut mitäs jos sillä ihmisellä sit onkin niitä pieniä lapsia ja miten me nyt sit kannustetaan ja miten me sit siihen ne palvelut tuodaan niin, et se työllistyminen ei aiheuta kohtuuttomia ongelmia sit taas sen lapsenhoidon ja muun näkökulmasta, et onhan sit palvelujärjestelmästä, et on tietysti työllisyyspalveluita, jotka tukee sit niitä kellä on heikompi koulutustaso ja tarvii lisäkoulutusta ja tai harjoittelua ja muuta tämmöstä näit, et saa jalan sinne oven väliin, työmarkkinoille pääsee siitä sit. Jos on vaikka ollut lasten kanssa pitkään kotona, eikä oo kouluja käynyt esimerkiks. Mut et myös muut palvelut. Et vaikkapa nyt lapsiperheiden kotiapu, joka on joskus ollut sellanen vähän mittavampikin järjestelmä, että jos vaikka lapsi sairastuu ja meillä on kyl sairaan lapsen hoitovapaakin järjestelmässä olemassa, mut et tai sit varsinkin jos se vanhempi itse on kipeänä samaan aikaan kun se lapsikin on koronassa. Molemmat hirveessä kuumeessa siellä, et kuka tulee, vois tulla sit auttamaan siinä tilanteessa. Niin täähän on aika lailla mennyt heikoksi sillä tavalla, että sit pitää olla ihan lastensuojelutapaus, että sit rupee saamaan kotiapua. Et miksei se vois olla sellasten ns. tavallisten perheiden mahdollisuus yhtälailla, joka helpottais arkielämää ja sitä työn ja perheen yhteen sovittamista myös ja kaikkien perheenjäsenten hyvinvointia sitä kautta.
MERITA MESIÄISLEHTO: Niin ja sit just sellasena ehkä ennemmin tämmösenä ennaltaehkäsevänä, et ei tarvi odottaa siihen, et siel on kaks vanhempaa täysin uupuneina. Ja nythän –
MARIA VAALAVUO: Siitä puhutaan paljon.
MERITA MESIÄISLEHTO: Niin. Et nythän se on sillä tavalla, toki se riippuu kunnasta tosi paljon, että kuka voi sitä apua saada, mutta yleensä siin on myös tuloraja. Eli et se on kohdennettu just niille, joilla on pienemmät tulot. Ja koska varmaan sit oletetaan, et muut voi sit ostaa vapailta markkinoilta tätä. Mut et just silleen, et ennaltaehkäisevästi, et esimerkiks siel neuvolassakin kun tulee sitten puheeks, että kun siinä jutustellaan nyt. Et se ois semmosena matalal kynnyksel pystyis saamaan sitä palvelua. Tai just apua, niinku hetkittäistä apua. Et nythän se on silleen mun mielest aika usein, et siin on se tuloraja, mut sit siin on myös se, et toki jos on yksinhuoltaja. Niin silloin saada. Tai sitten jos on vaikka, et on kaksoset. Tai niinkun näin.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Mikä on tietysti ihan hyväkin. Ja luonteva. Ne on varmaan niitä ryhmiä, jotka sitä ehkä vähän vielä enemmän tarvii kun monet muut, mut että siellä jää sitten avun ulkopuolelle aika paljon ihmisiä, joille sillä pienellä avulla olis todella suuri merkitys.
MARIA VAALAVUO: Ja vois ajatella, että toi tarve vielä kasvaa, jos saadaan lapsia myöhemmällä iällä, että ne omat vanhemmat on jo ehkä liian vanhoja tai jo edesmenneitä, että ne ei oo siellä huoltamassa tai etäisyydet isovanhempiin on niin pitkät, että he eivät ole läsnä siinä.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Niin ja omatkin ei oo enää ihan niin nuoria, noi vielä kun saa lapsen lähempänä neljääkymppiä verrattuna siihen, että sai sen, jotkut saa joskus kakskymppisenä lapsia, niin silloin on ehkä voimia itselläkin enemmän eri tavalla.
MERITA MESIÄISLEHTO: Sekin vielä.
MARIA VAALAVUO: Joo. Hei, me ollaan jo puhuttu tässä aika pitkään ja meiän ois pitänyt ottaa varmaan heti kakkossetti tähän, kun näitä kysymyksiä mulla ois ollut täällä hirvee määrä vielä lisää. Mutta jatketaan joskus toisella kertaa keskusteltua. Mutta vielä tähän loppuun haluaisin kysyä kevennyksenä, kun Johanna susta on tullut vastikään nuori isoäiti ja Merita sulla taas on pieniä lapsia, niin millaista tulevaisuutta näille pienille lapsille toivotte ja miten tämmöseen positiiviseen tulevaisuuteen oikein päästään?
MERITA MESIÄISLEHTO: No mä nyt ainakin aattelisin, että (-) [57:46] et mul on siis kaksi pientä poikaa ja oon ajatellut, että toivoisin heidän kannaltaan, et he sais kasvaa juuri sellaisena kun he itse haluavat ja mahdollisimman pitkään niin, että eivät joutuisi kokemaan minkäänlaisia yhteiskunnan paineita siitä, että minkälaisia he saavat olla tai mitä he saavat tehdä.
MARIA VAALAVUO: Mm.
MERITA MESIÄISLEHTO: Että yllättävän, oon huomannut, että yllättävän nopeasti ne kuitenkin tulee sieltä ne semmoset nyt just vaikka jos sukupuolesta puhutaan, niin semmoset, et mitä tytöt tekee ja mitä pojat tekee, niin tota. Ja yleensäkin sellaset, ettei joutuis tämmöisiä paineita sitten ottamaan siitä.
MARIA VAALAVUO: Mm.
MERITA MESIÄISLEHTO: Niin kauan kun vielä lapsia ovat.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Joo kyllä se mullakin ihan ensimmäisenä tuli mieleen juuri sama asia. Et mulla on siis pojanpoika kuusviikkoinen, että hän sais omana itsenänsä tehdä asioita riippumatta siitä, mikä hänen sukupuolensa on. Mut tottakai tietysti tässä nyt vallitsevas tilanteessa sitä murehtii isoäitinä sitten monenlaisia uhkakuvia. Näkee, että on tietysti kaikenlaisia tauteja ja nekin voi olla vaarallisia riippumatta yhteiskuntaluokasta. Että vaikka mä sinänsä nään sen hyvin selkeesti, et miten etuoikeutetussa asemassa tää mun lapsenlapsi on, kun hänellä on korkeasti koulutetut vanhemmat, joilla on työpaikat ja hänellä on korkeasti koulutetut isovanhemmat, joilla on työpaikat ja mahdollisuudet tukea ja auttaa monin tavoin. Niin se on, en mä nyt tietenkään voi huonoa omatuntoa kokea missään tapauksessa niinku hänen puolestaan tästä asiasta, mut se on jotenkin kirkastunut vielä selkeämmin. Et mä toivoisin, että kun hän on sitten muiden lasten keskuudessa päivähoidossa, koulussa, et siellä olis se sellanen tietynlainen, et ei tapahtuis jyrkempää eriarvoistumista ja kahtia jakautumista sillä tavalla, että on selkeästi ne paremmat ja heikommat porukat. Vaan et kaikki olis kaikkien kavereita ja tietenkin tää sitten liittyy myös yleiseen turvallisuuteen yhteiskunnassa. Että varsinkin poikalapsella niin tietysti väkivallan riskit huolestuttaa, sodan riskit ja siihen liittyvät poikiin kohdistetut tietyt velvollisuudet huolestuttaa ja mut en mä sitä sano, et jos hän ois tyttölapsi niin mä oisin ehkä vieläkin huolestuneempi sitten tästä esimerkiks väkivallasta ja tälläsistä asioista. Että mä uskon, että just tälläsistä keskiluokkasista perheistä niin kyllä ne lapset aika hyvin elämäs tulee pärjäämään, koulussa ja työelämässä aikanaan ja niin edespäin. Että se ei niin paljon huoleta, mutta ehkä nää turvallisuuskysymykset on sellaisia ja silloin me tullaan siihen myös siihen eriarvoisuusteemaan, joka sitten voi uhata myös meiän sisäistä turvallisuutta.
MARIA VAALAVUO: Joo, kiitos. Ihania ja kauniita ajatuksia. Mä mietin, että ehkä noihin jälkimmäisiin on vähän vaikea yksilötasolla puuttua, mut ainakin tää, minkä Merita heti alussa toit sille, niin jokaisella aikuisella on ehkä roolinsa siinä, että miten ne lapset saa sitten toteuttaa itseään, että se on ehkä kaikille kuuntelijoille nytten opasnuoraksi. Kiitos Johanna ja kiitos Merita.
MERITA MESIÄISLEHTO: Kiitos.
JOHANNA LAMMI-TASKULA: Kiitos.
