Gea ja Ellu kertovat omasta perheellistymisprosessistaan somessa auttaakseen muita samassa tilanteessa olevia sateenkaaripareja. Naisparien lastensaanti on yleistynyt vuosina 2002–2016 rekisteröidyissä parisuhteissa etenkin korkeasti koulutetuilla, kertoo väitöskirjatutkija Maria Ponkilainen. Hänen väitöskirjansa käsittelee samaa sukupuolta olevien parien perhe-elämää ja etenkin lasten saamista. Haastattelimme Geaa, joka julkaisee vaimonsa Ellun kanssa Instagramissa omaa tarinaansa […]
Lapset
Haastattelussa sarjakuvataiteilija Jenni Kettusalo ja INVESTin tutkija Tiia Ståhlberg – Kävin neuvolapsykologilla puhumassa ahdistuksestani ollessani raskaana, ja psykologi kysyi, miten piirtäisin ahdistukseni. Sanoin, että se olisi koira. Psykologi ehdotti, että piirtäisin sarjakuvan, jossa opettaisin sen antamaan tassua. Jenni Kettusalo on neljän lapsen äiti, sarjakuvataiteilija ja somevaikuttaja. Hänen sarjakuvansa käsittelevät perhe-elämän […]
Päivi Lindberg ja Elisa Heikkilä Ihmeelliset vuodet -menetelmää on toteutettu Suomessa pian 20 vuoden ajan. Sen avulla tuetaan lasten sosiaalista ja emotionaalista kehitystä, myönteistä käytöstä sekä edistetään kasvatus- ja vanhemmuustaitoja. Tavoitteena on estää, vähentää ja hoitaa lasten käyttäytymisongelmia. Ohjelmaa on kansainvälisesti tutkittu paljon ja sillä on todettu olevan positiivisia vaikutuksia […]
Saara Aho ja Johanna Kallio Suomessa lapsiperhesosiaalityön ja lastensuojelun rekisteritutkimusta on toteutettu melko vähäisesti, ja tähän on vaikuttanut keskeisesti hyödynnettävissä olevien sosiaalihuoltoa koskevien rekisteriaineistojen niukkuus. THL on vuodesta 1991 ylläpitänyt kansallista lastensuojelurekisteriä kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista ja nuorista, joka on mahdollistanut osaltaan lastensuojeluun kohdistuvan rekisteritutkimuksen. Vastaavaa henkilötasoista tietoa sisältäviä rekistereitä […]
Timo Teräsahjo Pieni haalaripukeinen tyttö purskahtaa itkuun Prisman eteisessä ilman mitään havaittavaa syytä. Hänen perässään kulkeva isä valmistautuu reagoimaan. Se miten hän reagoi riippuu siitä, mitä hänen mielessään liikkuu. Ajatteleeko hän lapsen tekevän hänelle kiusaa temppuilemalla? Tällöin hän saattaa kiskaista lasta kädestä vähemmän lempeällä otteella. Tai tulkitseeko hän itkun olevan […]
Jenni Alisaari, Elina Kilpi-Jakonen, Anuleena Kimanen, Anna Kuusela ja Aleksi Seger Tutkimme Nuorten osallisuuden ympäristöt -hankkeessa lasten ja nuorten kokemaa osallisuutta kouluissa ja asuinalueilla, nuorten koulutus- ja työelämäpolkuja, kotoa pois muuttamista sekä nuorten ajatuksia yhteiskunnallisesta osallistumisesta. Tuloksista voit lukea lisää tutkimuskatsauksestamme. Järjestimme maaliskuun alussa hankkeen loppuseminaarin Turussa maaliskuun alussa esitelleen […]
Henri Salokangas ja Maria Vaalavuo INVEST Blog 3/2022 Perhevapaat ja hoitovastuu jakautuvat epätasaisesti äitien ja isien kesken, mikä selittää merkittävästi sukupuolten välisiä eroja ansioissa. Lapsensaannilla on havaittu olevan negatiivisia vaikutuksia naisten työuriin ja ansiokehitykseen myös Suomessa (Sieppi & Pehkonen 2019). Äitien ja isien välisiä eroja voi ylläpitää myös myöhemmät lastenhoitoon […]
Miia Tuominen & Mariikka Whiteman INVEST Blog 16/2021 Mitä tämä käytännössä oikein tarkoittaa, on varmasti moni miettinyt kuultuaan Turun yliopiston Sote-akatemian, INVEST -lippulaivan ja Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ry:n (VSLJ) tiedekummi-yhteistyöstä. Ihan relevantti kysymys, jota me toiminnassa mukana olevat olemme miettineet paljon itsekin. Nyt parin vuoden kokemuksen jälkeen pystymme jo vastaamaan kysymykseen paremmin. Olemme löytäneet yhdessä […]
Virpi Pöyhönen INVEST blog 12/2021 Koulut alkoivat pari viikkoa sitten. Monelle lapselle ja nuorelle se tarkoittaa opiskelun ja oppimisen lisäksi yhdessäoloa kavereiden kanssa. Monenlaisen oppimisen lisäksi koulu tarjoaa paikan erilaisiin ryhmiin kuulumiselle – yhteenkuuluvuudelle, joka on perustavanlaatuinen tarve. Samaan aikaan opitaan myös taitoja olla toisten kanssa. Kuitenkin Suomessa noin joka […]
Jenni Alisaari INVEST blog 7/2021 Opettaminen on usein mukavaa ja palkitsevaa. Se, millaiseksi opettajat kokevat oman osaamisensa ja miten he haluavat kehittää omaa työtään, on yleensä yhteydessä siihen, kuinka mielekkääksi he työnsä kokevat. Jotta opettajien kokema mielenkiinto ja arvostus työtään kohtaan säilyisi ja työuupumuksen uhka vähenisi, on hyvä pitää yllä […]
Satu Helske & Hanna Ylöstalo INVEST blog 6/2021 Kun koronavirus lähti leviämään keväällä 2020, puhuttiin alkuun siitä, miten virus kohtelee samalla lailla niin hyväosaista kuin vähäosaistakin, miten olemme kaikki samassa veneessä. Hyvin pian alkoi kuitenkin selvitä, että koronakriisi ei kohtele kaikkia samalla tavoin vaan syventää olemassa olevaa eriarvoisuutta. Kuten useimmissa […]
Mia Hakovirta, Marja Lindberg, Mikael Nygård, Fredrica Nyqvist INVEST blog 23/2020 Noin puolet suomalaisista lapsista murehtii raha-asioita ja kokee taloudellista stressiä, tytöistä jopa 63 ja pojista 43 prosenttia. Lasten kokemat taloudelliset huolet vaikuttavat heidän hyvinvointiinsa, erityisesti siihen, miten tyytyväisiä he ovat elämäänsä. Huolet saattavat kertoa perheen talouden niukkuudesta mutta myös […]