Mirkka Danielsbacka & Antti O. Tanskanen Otsikossa esitettyyn kysymykseen vastataan Pohjois-Euroopan maissa useammin ”ei”, kun taas Etelä ja Itä-Euroopan maissa siihen vastataan useammin ”kyllä”. Kysymys siitä, kenellä on vastuu vanhusten hoivasta, on tärkeä vauhdilla ikääntyvissä Euroopan maissa. Tutkimme eurooppalaisten hoiva-asenteita The European Value Study (EVS) -aineistolla, joka on kerätty vuosien […]
perhe
Satu Helske ja Anna Erika Hägglund Suomessa on houkuteltu isiä perhevapaille jo 1970-luvun lopulta, ja perhevapaajärjestelmä onkin käynyt läpi monenlaisia pienempiä ja suurempia uudistuksia vuosikymmenten aikana. Vuodesta 1993 asti isällä on ollut itsenäinen oikeus kolmen viikon isyysvapaaseen, jota on voinut vapaasti käyttää äitiys- ja vanhempainrahakaudella. Vanhempainvapaan isäkiintiö otettiin ensimmäisen kerran […]
Mia Hakovirta, Milla Salin, Eija Lindroos ja Mari Haapanen INVEST blog 1/2024 Lasten vuoroasuminen eli asumisjärjestely, jossa lapsi asuu vanhempien eron jälkeen lähes yhtä paljon kummankin vanhempansa luona, on yleistynyt useissa Euroopan maissa reilun parin vuosikymmenen aikana. Euroopan maiden välillä on kuitenkin suuria eroja vuoroasumisen yleisyydessä. Kun lapsen vanhemmat asuvat […]
Malin Kinnunen INVEST blog 22/2020 Perhe voi jäädä hyvin yksin kasvatuksen vaikeuksien kanssa, jos tukiverkostot puuttuvat, olosuhteet kuormittavat tai opitut kasvatuskeinot perustuvat lapsen arvosteluun ja rangaistuksiin. Avun tarpeen varhainen tunnistaminen ja myönteisen vanhemmuuden tuki antavat perheelle voimavaroja haastavassa tilanteessa ja tukevat lapsen hyvää kehitystä. Kasvatuskeinomme ovat usein peräisin omasta lapsuudestamme. […]
André Sourander INVEST blog 18/2020 Lasten, nuorten ja perheiden mielenterveysongelmien lisääntyminen on yksi merkittävimpiä koronapandemian pitkäaikaisvaikutuksia. Hoitamattomat ongelmat vaikuttavat perheiden hyvinvointiin ja jaksamiseen ja voivat pitkällä aikavälillä voimistua, kasautua ja lisätä terveys- ja sosiaalipalvelujen käyttöä. Ongelmien ehkäisyä tulisi tehostaa jo pandemian aikana, mikä on haastavaa. Mielenterveyspalvelujen tuottajilla ei ole käytettävissään […]
Hans Hämäläinen INVEST Blog 4/2020 Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa suuri osa aiemmin perheen ja lähiyhteisön tarjoamasta tuesta, avusta ja hoivasta on siirretty julkisen vallan vastuulle. Kehityksellä on ollut tasa-arvoistava vaikutus, sillä yksilöiden hyvinvointi ei ole niin vahvasti sidoksissa heidän perhetaustaansa kuin esimerkiksi maissa, joissa julkiset palvelu- ja etuusjärjestelmät ovat heikommilla kantimilla. Onko […]