YLE uutisoi laajasti elokuussa 2020[i] viiden yliopiston käyttöön ottamasta Sisu-tietojärjestelmästä, jonka oli määrä helpottaa tiedonsiirtoa, mutta toisin kävi. Ylen mukaan järjestelmän käyttöönoton myötä sekä Tampereen että Jyväskylän yliopistoissa on ilmennyt laajoja ongelmia ilmoittautumisten ja tiedonsiirron kanssa. Lisäksi raportoitiin, että järjestelmävaihdos aiheutti opiskelijoille huomattavaa stressiä. Itse olen kollegoilta ympäri Suomea kuullut, että stressiä ei ole aiheutunut ainoastaan opiskelijoille. Nimittäin järjestelmän käyttöönoton myötä moni aiemmin opintohallinnolle kuulunut tehtävä siirtyikin nyt opettajien ja professoreiden riesaksi – esimerkiksi opiskelijoiden tenttitulosten kirjaaminen järjestelmään siirtyi tietojärjestelmäuudistuksen myötä opettajien työtaakkaa lisäämään. Tämä ei suinkaan ole ainoa uudistus, joka on siirtänyt nimenomaan hallinto- ja tukitoimintojen tehtäviä niin sanottuja yliopistojen ydintehtäviä suorittavien henkilöiden – opettajien ja tutkijoiden – työlistan jatkeeksi.
Hiljattain yhdessä kollegoideni Tomi J. Kallion ja Annika Blombergin kanssa julkaisemassamme tieteellisessä tutkimusartikkelissa[ii] toteamme, että viime vuosikymmenen aikana toteutetut yliopistolain uudistus, yliopistojen rahoitusrakenteen muutokset sekä yliopistojen yhdistymiset ovat johtaneet mm. siihen, että yliopistojen hallintorakenteet, suunnittelu- ja kontrollijärjestelmät sekä henkilöstön rooli ovat muuttunet nopeasti. Myös valta on uusissa yliopistoissa keskittynyt yhä harvemmille.
Ennen yliopistolain uudistusta päätäntävalta oli jakautunut yliopistojen akateemisen ydintyön tekijöiden kesken, kun taas nyt valta on keskittynyt strategiselle huipulle, kuten dekaaneille ja rehtoreille, joten perinteinen kollegiaalinen päätöksenteko on korvautunut pääosin hierarkkisella mallilla. Vaikka tällä kehityksellä on varmaankin strategiatyöskentelyn kannalta myös hyviäkin puolia, hälyttävää on kuitenkin se, että yliopistojen teknostruktuuri eli hallinnollista ohjausta ja seurantaa suorittava organisaation osa on koko ajan kasvattanut kokoaan, tarkoittaen sitä, että professorit, opettajat ja tutkijat raportoivat jatkuvasti enemmän ja enemmän tekemisistään laajenevalle hallinnolle. Kun lisääntyneeseen raportointiin lisätään se tosiasia, että varsinaisen tukihenkilöstön osuus on vähentynyt, ollaan tilanteessa, jossa akateemiset tietotyöläiset suorittavat oman ydintyönsä lisäksi enenevässä määrin hallinnollisia tehtäviä. Tehtäviä, joihin heitä ei ole koulutettu ja joissa he eivät välttämättä ole edes kovin hyviä. Tällaisia tehtäviä ovat vaikkapa laskutus, tuntikirjanpito, tenttien valvonta ja tämän kirjoituksen alussa mainittu opintorekisterien ylläpito.
Voidaan siis todeta, että itse opettamiseen, sen suunnitteluun sekä tutkimuksen tekemiseen on yhä vähemmän aikaa käytettävissä. Tämän on todennut myös Professoriliiton puheenjohtaja Kaarle Hämeri jo 2016 kertoessaan, että ”[y]liopistoissa on menty liian pitkälle avustavan henkilöstön määrän vähentämisessä. Hallinnolliset työt eivät kuitenkaan mihinkään häviä – ne kasautuvat professoreitten ja muun opetus- ja tutkimushenkilöstön hoidettavaksi, mikä ei ole järkevää resurssien käyttöä.”[iii]
Samansuuntainen kehitys on edelleen jatkunut ja tuonut mukanaan yhä uusia tietojärjestelmiä, joiden avulla hallintotehtäviä edelleen allokoidaan opettajille lisää. Kuvattu kehitys ei liene riesa ainoastaan suomalaisissa yliopistoissa, eikä välttämättä edes rajoitu yliopistomaailmaan, vaan koskenee asiantuntijatyötä hyvin laajalti.
Lisäksi näyttää siltä, että koronakriisi vielä tämän päälle on lisännyt erityisesti opettavan henkilöstön työtaakkaa. Ei riitä, että lähes yhdessä yössä kaikista yliopistojen opettajista oli tultava etäopetuksen, digitoimisen, livestriimauksen, tallentamisen ja tubettamisen moniosaajia, vaan hallintotaakkaa on lisätty myös koronan varjolla. Esimerkiksi ennen kriisiä opintosihteeri tulosti tentit ja hoiti niihin ilmoittautumisen ja valvonnan. Nyt opettajat syöttävät itse etätentin tiedot järjestelmään, eikä hallinto voi auttaa, koska tämä ei kuulu heidän työtehtäviinsä.
Aika näyttää, koska huomataan, – jos koskaan – että on liian kallista käyttää tutkijan työaikaa tuntikirjanpitoon ja rekisterien ylläpitoon, ja palkataan järjestelmiä osaavia käyttäjiä ja hallintotehtäviin kouluttautuneita henkilöitä näitä tehtäviä hoitamaan. Tällöin voitaisiin vihdoin antaa opettajien opettaa ja tutkijoiden tutkia – eli tehdä niitä töitä, joihin he ovat kalliisti kouluttautuneita, joista heille maksetaan ja joissa he ovat oikeasti hyviä.
Kirsi-Mari Kallio
Kirjoittaja toimii laskentatoimen ja rahoituksen apulaisprofessorina ja monitieteisen LUMO-tutkimusryhmän vetäjänä Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikössä, Porin yliopistokeskuksessa.
Kuva: Petra Laurila
[i] https://yle.fi/uutiset/3-11516921, noudettu 10.11.2020
[ii][ii] Kallio, Tomi, Kallio, Kirsi-Mari & Blomberg, Annika (2020) From professional bureaucracy to competitive bureaucracy – Redefining universities’ organizational principles, performance measurement criteria, and reason for being. Qualitative Research in Accounting and Management. Vol. 17 (1), 82–108, https://www.emerald.com/insight/content/doi/10.1108/QRAM-10-2019-0111/full/html, noudettu 10.11.2020
[iii] http://www.professoriliitto.fi/?x23370=564951, noudettu 10.11.2020