Yliopistoon hakeminen on ollut yksi elämäni tärkeimmistä valinnoista ja isoimmista päätöksistä. Olen hakenut yliopistoon kahdesti, ja molemmilla kerroilla ovet ovat…
Yhteishaku on käsillä ja hakijat kuumeisesti pohtivat mihin hakisivat. Ensin toki pohditaan mikä kiinnostaa ja innostaa, mitä halutaan tehdä ”isona”. …
Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa toimii moniammatillinen opetusklinikka, jossa on mukana kolme oppiainetta tiedekunnasta: logopedia, psykologia ja sosiaalityö. Vastuu klinikan toteuttamisesta…
Kurssivalinnat olivat helppoja ensimmäisenä vuonna, kun piti vain osallistua pakollisille kursseille. Tänä vuonna homma on mennyt hankalammaksi, koska kurssivalikoima on…
Terveysteknologia tarjoaa innostavan ja merkityksellisen polun tulevaisuuden huipputekniikan parissa. Suomessa tämä ala kukoistaa voimakkaasti, ja sen rooli korostuu entisestään väestön…
Minulle on aina ollut todella tärkeää tietää, mitä haluan tehdä urallani ja elämälläni. Muistan ensimmäisen kerran kokeneeni paineita tästä viidennellä…
Minusta tulee isona kokki Pienenä hiekkalaatikolla kerrottiin kovaan ääneen, että minusta tulee isona lääkäri, opettaja, palohenkilö tai esimerkiksi autokorjaaja. Joillain…
Yleensä pääsyy hakea korkeakouluun on kiinnostus opiskella itselleen mieluista alaa. Yliopisto antaa vapauden omien opintojen lisäksi opiskella myös muita kursseja…
Tiesitkö, että valtio, kunnat ja hyvinvointialueet ostavat tavaroita ja palveluita vuosittain yli 45 miljardilla eurolla? Näitä ostoja eli julkisia hankintoja…