Viikot 30-31 (5.-18.10.) Tilanne hieman huolettaa

Lokakuun ensimmäisellä puoliskolla sekä Suomessa että laajemmin Euroopassa pandemiatilanne kehittyi huonompaan suuntaan. Seuraamamme yritykset kertovat tarkastelevansa tilannetta hieman huolissaan, mutta edelleen omaan tulevaisuuteensa uskoen. Henkilöstön terveystilanne on jatkunut hyvänä; vain joitakin testauksia on tarvittu tavallisen syysflunssan takia. Yritysten taloustilanne on edelleen suhteellisen hyvä, mutta yhä useampi haastateltava tunnistaa, että haastavia aikoja on tulossa. Pitkien kansainvälisten toimitusketjujen myötä kumuloituvia vaikutuksia alkaa vähitellen realitsoitua myös seuraamillemme yrityksille.

Jo käsillä olevia ja ennen muuta tulevia kysyntään liittyviä haasteita taklatakseen suurin osa seuraamistamme yrityksistä panostaa nyt entistä enemmän ja uudistetuin keinoin myyntiin. Aivan kuten edellisessä blogissa kirjoitimmekin. Joissakin aiemmissa kirjoituksissamme olemme käsitelleet myös kansainvälisen kasvun teemaa, sillä kuudella kahdeksasta seurattavasti yrityksestä on tavoitteita kansainvälisen liiketoiminnan suhteen. Maaliskuusta syyskuuhun haastateltavamme ovat kertoneet siitä kuinka käytännössä kaikki kansainvälistymispyrkimykset on laitettu koronan takia hyllylle odottamaan. Ensisijaisena syynä tähän oli matkustusrajoitukset, mutta myös globaali epävarmuus lähitulevaisuudesta.

Lokakuun puolella olemme kuitenkin kuulleet kansainvälisten yhteyksien uudelleen lämmittelystä. Vaikka matkustaminen ei vielä ole ajankohtaista, useampi seuraamamme yritys on aktivoitunut uudelleen kansainvälisen kasvun tavoittelussa. Kahdessa yrityksessä on tehty päätös, että työn takia nyt ei matkusteta. Osa haastateltavista myös kertoi, että matkustaminen ei tässä tilanteessa tuntuisi mielekkäältä. Yksi yritys oli saanut Etelä-Euroopasta pyynnön tulla tekemään lyhyt erityisosaamista vaativa keikka paikanpäälle. Koronan toisen aallon voimistuessa yrityksessä joudutaan puntaroimaan erittäin tarkkaan onko keikan hoitaminen inhimillisesti ja kustannusten kannalta järkevää

Osa seuraamistamme yrityksistä kertoo nyt tekevänsä etäyhteyksien välityksellä pohjatyötä, jotta ovat valmiita ”iskemään” kun tilanne muuttuu niin, että kasvotusten tapaaminen on mahdollista. Vaikka osalla käsitys kansainvälisten suhteiden rakentamisesta etäyhteyksin on muuttunut keväästä selvästi positiivisemmaksi, yritykset jakavat edelleen näkemyksen kasvotusten tapaamisen välttämättömyydestä:

“Ei varmaankaan synny kauppaa ennen kuin sinne pääsee”

Kaiken kaikkiaan olemme havainneet, että seurattavien yritysten kansainvälistymissuunnitelmat nojaavat kohdemarkkinoilla tehtäviin rekrytointeihin, eikä esimerkiksi yrityskauppoihin. Myös asiakkaan tai muun päämiehen kautta laajentuminen on osa joidenkin yritysten suunnitelmia.

Missä tilanteessa seurattavat yritykset tällä hetkellä sitten ovat henkilöstöresurssien suhteen? Keräsimme blogia varten vertailutietoa yrityksistä, ja kokonaiskuva painottuu tällä hetkellä selvästi positiiviseen puoleen. Puolet seurattavista yrityksistä on alkusyksyn aikana päättänyt lisärekrytoinneista tai toteuttanut ne jo. Vastaavasti vain yksi seurattavista yrityksistä on vähentänyt henkilöstöään koronaan liittyvistä syistä, käytännössä laskeneesta kysynnästä ja liiketoiminnan volyymin pienenemisestä johtuen. Uudet rekrytoinnit eivät ole olleet luonteelta korvaavia vaan perustuvat joko uusiin asiakassuhteisiin ja isompiin tilauksiin tai tuleviin laajentumissuunnitelmiin. Yksi seurattavista yrityksistä piti tehtyä rekrytointipäätöstä jopa yrityksen lähihistorian merkittävimpänä päätöksenä. Olosuhteissa, jotka eivät kauhean paljon enemmän epävarmemmiksi voi muuttua. Päätökset kertovat mielestämme rekrytoivan joukon luottamuksesta omaan selviämiseen ja samalla myös kasvuhalukkuudesta vaikeinakin aikoina.

Yritysten henkilöstö vaikuttaa edelleen selviävän tilanteesta pääosin hyvin, mutta huoli työntekijöiden hyvinvoinnin jatkuvuudesta on yhä enemmän läsnä joillakin yrityksillä. Muutamissa yrityksissä on nyt selvempiä merkkejä ihmisten väsymisestä pitkittyneeseen tilanteeseen, huonommasta yleisfiiliksestä ja epävarmuudesta sopeutumistoimenpiteiden mittasuhteisiin. Useampi yritys samalla kuitenkin kehuu edelleen hyvää työilmapiiriä ja henkilöstön motivaatiota. Yritysten tilanteet ovat siis tässä suhteessa eriytyneet.

”Ei tässä semmonen ilonen olotila ihmisillä ole”

Inhimillinen sopeutuminen tilanteeseen, joka näyttää olevan ns. uusi normaali ja jatkuvan toistaiseksi alkaa vähitellen nostaa haasteita. Olemme viime viikkoina havainneet eroja myös haastattelemiemme johtajien asenoitumisessa tilanteeseen kasvavia eroja. Niistä lisää tulevissa kirjoituksissamme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *