Turun hovioikeudessa on aikoinaan jaettu tietyntyyppiset alioikeuksista saapuneet siviili- eli riitajutut hovioikeuden jäsenille arpomalla. Kuvassa näkyvissä peltisissä arvontapurkeissa on päällä tekstit ”Wädjade mål” ja ”Lotter”. Ensin mainitusta purkista nostettiin arvottavien vetojuttujen, alioikeuden riita-asioissa antamien lopullisten ratkaisujen muutoksenhakuasioiden, diaarinumeroita ja toisesta purkista hovioikeuden jäsenten nimilappuja. Näin kullekin jutulle saatiin siitä vastaava tuomari.
Hovioikeudessa on säilynyt kolmaskin samanlainen purkki, jonka kannessa on teksti ”Suppl. mål”, josta vastaavasti ilmeisesti arvottiin anomusasioiden käsittelijät.
Hovioikeudessa ei ole käytetty arvontaa juttujen jakamisessa enää vuoden 1976 jälkeen. Nykyään jutut jaetaan hovioikeuden jäsenille vuoroperiaatteella.
Mieluisan työpaikan perässä joutuu usein muuttamaan kasvukeskuksiin. Näin oli tilanne myös 1600- ja 1700-luvuilla. Käsityöläisammattien harjoittajat joutuivat muuttamaan sinne, missä heidän tuotoksensa kävivät kaupaksi ja aateliset ottivat pestin vastaan sieltä, missä kuningas näki heidän parhaiten valtakuntaa hyödyttävän.[1]
Erityisen haastavassa tilanteessa olivat ne muutamat ylimystön pojat, jotka sattuivat syntymään valtakunnan itäiseen osaan, Suomen Turkuun. Turku oli aikansa keskukseen, Tukholmaan, verrattuna selvästi vaatimattomampi kaupunki, jossa ylimystölle sopivia tehtäviä oli suhteellisen vähän. Tilannetta helpotti kuitenkin vuonna 1623 Turkuun perustettu hovioikeus.
Monen jalompisukuisen turkulaispojan haaveena saattoikin olla pesti Turun hovioikeudessa. Mikäpä sen mukavampaa kuin arvostetun viran saaminen omasta kotikaupungista. Tie presidentiksi ei kuitenkaan ollut yksioikoinen, sillä kuningas nimitti presidentit, ja kuninkaan suosioon oli haastavaa päästä valtakunnan itäosasta käsin. Tiettävästi ainoastaan viiden turkulaisen onnistui Ruotsin vallan aikana lutvia tiensä oman synnyinkaupunkinsa hovioikeuden presidentiksi.
Turku 1639, Olof Gangius. Kuva: Jyväskylän yliopisto, Heikki Rantatupa historialliset kartat –portaali: https://expo.oscapps.jyu.fi/s/vanhakartta/item/54612
Ensimmäisenä tässä onnistui Jöns Kurck, joka tunnettiin myös nimellä Jöns Knuutinpoika Kurki. Kurck oli 41-vuotias tullessaan valituksi Turun hovioikeuden presidentiksi vuonna 1631. Ennen valintaa Kurck oli muun muassa opiskellut yliopistossa Saksassa, kiertänyt Hollantia, Englantia ja Ranskaa, toiminut aatelisratsuväen ratsumestarina ja Turun sekä Viipurin käskynhaltijana. Kurck oli siis osoittanut kuninkaalle monien luottamustehtäviensä kautta olevansa uskollinen alamainen. Presidenttiyden kannalta Kurck tuskin pelasi korttejaan myöskään huonosti avioituessaan Märta Oxenstiernan kanssa, joka oli isänsä puolelta vaikutusvaltaista Oxenstiernan sukua ja äitinsä puolelta puolestaan lähes yhtä vaikutusvaltaista Bielken sukua.[1]
Kului yli neljäkymmentä vuotta ennen kuin Turun hovioikeus sai seuraavan Turun kasvatin presidentikseen. Vuonna 1674 kuninkaan valinta kohdistui 55-vuotiaaseen Ernst Johan Creutziin, tuttavallisemmin (ja nimisekaannusten välttämiseksi) E. Creutziin. E. Creutz oli hankkinut oppinsa Tartossa ja Leidenissa ja oli aiemmalla urallaan toiminut muun muassa maaherrana ja Svean hovioikeudessa asessorina.[2]
Johan Creutz. Kuva: Museovirasto.
Creutzin jälkeen seuraava turkulaissyntyinen hovioikeuden presidentti valittiin vuonna 1719. Tälläkin kertaa valinta kohdistui Creutziin, joskin tällä kertaa 68-vuotiaaseen Johan Creutziin. J. Creutz oli opiskellut Turussa, Uppsalassa ja Strasbourgissa sekä toiminut muun muassa kapteenina, everstiluutnanttina, maamarsalkkana, laamannina sekä maaherrana. J. Creutz oli lisäksi avioitunut Anna Sparren kanssa, jonka isä oli aiemmin toiminut Turun hovioikeuden presidenttinä. J. Creutzin nimitystä presidentiksi tuskin hidasti myöskään se, että hänen isänsä oli kuninkaan sisäpiiriin, valtaneuvoskuntaan, kuuluva Lorentz Creutz.[3]
Seuraavaa turkulaistaustaista presidenttiä saatiin odottaa liki viisikymmentä vuotta, kunnes vuonna 1768 pestiin valittiin 67-vuotias Johan Lagerflycht. Lagerflycht oli opiskellut Tukholmassa ja toiminut ennen presidenttiyttään muun muassa Svean hovioikeudessa auskultanttina, Turun hovioikeudessa oikeuskanslerina sekä Turun hovioikeuden varapresidenttinä. Vastoin edeltäjiään Lagerflycht pysyi naimattomana koko ikänsä, joten avioliiton kautta hän ei vauhdittanut asemaansa presidentiksi. Lagerflycht kokemus hovioikeuksissa oli kuitenkin niin mittava, että hän varmasti osasi aavistellakin, että hän voisi ilman avioliittoakin nousta hovioikeuden presidentiksi.[4]
Viimeinen kuninkaan nimittämä turkulaistaustainen Turun hovioikeuden presidentti valittiin vuonna 1796, jolloin kuningas Aadolf Fredrik nimitti 54-vuotiaan Georg Wilhelm Loden virkaan. Lode oli opiskellut Turussa ja auskultoinut Turun hovioikeudessa. Työurallaan Lode oli toiminut muun muassa revisiosihteerinä, oikeuskanslerina sekä Vaasan hovioikeuden asessorina ja presidenttinä. Lode pysyi myöskin naimattomana koko ikänsä. [5]
Turkulaispojan matka kotikaupunkinsa hovioikeuden presidentiksi ei siis ollut mutkaton. Jokaisen miehistä oli ensin täytynyt opiskella ja toimia useissa viroissa ympäri valtakunnan, ennen kuin heille myönnettiin arvostettu virka synnyinkaupungistaan. Haittaa ei ajalle tyypillisesti ollut myöskään siitä, jos oli osannut valita puolisonsa oikein. Kaiken kaikkiaan turkulaispojan paluu kotikaupunkiinsa kesti keskimäärin kauan ja ajoittui usein vasta elämän ehtoopuolelle. Huomionarvoista on myös se, että jokainen valituista myös pysyi virassaan viimeiseen hengenvetoonsa asti, eli taisi Turun poika lopulta kuitenkin Turussa parhaiten viihtyä.
Teksti: Meri Pisilä
Kirjoittaja on oikeustieteen ylioppilas ja kirjoitti blogitekstin osana Turun hovioikeuden historiaa käsittelevää erikoistumisjaksoa.
[1] Mainittava on, että Ruotsin vallan aikana Turun hovioikeuden presidenteiksi valituista yhden syntymäkaupunki ei ole varmuudella selvillä. Ei siis ole täysin poissuljettua, että myös Gustaf Funck olisi syntynyt Turussa.
[1] Blomstedt, Yrjö, Turun hovioikeus 1623–1973. Werner Söderström osakeyhtiö, Porvoo 1973, s. 70–74 ja Blomstedt, Kaarlo – Grotenfelt, Kustavi – Ruuth, J.W. – Ruuth, Martti – Suolahti, Gunnar – Voionmaa, Väinö – Karilas, Yrjö – Rosén, Ragnar, Kansallinen elämäkerrasto, III. Werner Söderström osakeyhtiö, Porvoo 1930, s. 280.
[2] Blomstedt, Turun hovioikeus 1623–1973, s. 74–75; Kansallinen elämäkerrasto, I. Werner Söderström osakeyhtiön kirjapaino, Porvoo 1927, s. 435
[3]Kansallinen elämäkerrasto, I, s. 436; Lagus, Wilhelm Gabriel, Åbo hovrätts historia intill den 12 Nov. 1823. J. C. Frenckell & son, Helsinki 1823 s. 31.
[4] Lagus, Åbo hovrätts historia, s. 49–50; Leche, V – Nyström, J.F. – Warburg, K. – Westrin, Th., Nordisk familjebok – konservationslexikon och realencyklopedi. 15. painos. Tukholma 1911, s. 844.
[5] Lagus, Åbo hovrätts historia, s. 59–60; Kansallinen elämäkerrasto, III, s. 479.
Turun hovioikeuden presidentin Jöns Kurckin (1590-1652, presidenttinä 1631-1652) poika ylioppilas Gabriel Kurck (1630-1712) sai keväällä 1642 asuttavakseen tuvan ja kamarin huoneiston Vanhan Hakolan keskiaikaisen kivitalon toisesta kerroksesta. Huoneisto sijaitsi torilta tuomiokirkolle johtavan Hämeenkadun varrella torin kulmalla.
Tähän huoneistoon muuttivat Kurckin kanssa hänen ranskalainen ja saksalainen renkinsä sekä hänen koiransa Lascus. Hakolan suuremmassa kivitalossa, joka sijaitsi torin reunalla, asui Turun Akatemian teologian professori Johannes Terserus, josta tuli myöhemmin Turun piispa.
Johannes Terserus. Kuva: Wikimedia Commons.
Hakolan kivitalo mainitaan jo vuonna 1456, jolloin kauppias Ragvald Suurpää lahjoitti sen Naantalin luostarille. Vuonna 1479 se päätyi asemies Bengt Jönssonille, joka oli aatelisen Blåfield-suvun kantaisä. Tontti joutui ns. Hakolan kauppiassuvun haltuun ilmeisesti 15. helmikuuta 1546 Kirkkokorttelin tuhonneen tulipalon jälkeen.
Taloa isännöi 1540-luvun lopulla kauppias Klemet Hakola ja hänen jälkeensä poika Jakob Klemetsson Hakola. Hänen leskensä Karin Hakola toimi kauppiaana kuolemaansa vuoteen 1609 asti. Karinin kolmas aviomies, rälssitaustainen kauppias ja pormestari Erik Spåra-Hakola, joutui luopumaan tontista 1630-luvulla jouduttuaan taloudellisiin vaikeuksiin. Tuolloin talon osti kauppias Alexander Wattson.
Presidentti Kurck tarkasti poikansa opiskelijaboksiksi aiotut huoneet ja huomasi seinissä halkeamia. Hän määräsi muurarimestarin tarkastamaan ne ja korjaamaan puutteet, mutta mitään ei ennätetty tehdä ennen kuin Hakolaa vavisutti onnettomuus. Gabriel istui tuvassa lukemassa pöydän ääressä 15. huhtikuuta 1642 kello neljä iltapäivällä, kun muurit alkoivat yllättäen sortua.
Gabriel Kurck. Kuva: Wikimedia Commons.
Ikkunapenkillä istunut ranskalainen renki Nicolaus Champagnie ennätti vain huudahtaa Jesus Maria!, kun putoavat kattopalkit surmasivat hänet. Saksalainen renki oli juuri tulossa kamarista, ja palkit osuivat häneenkin niin, että hän menetti tajuntansa. Gabriel aikoi juuri nousta pöydän äärestä, kun valkoinen hahmo painoi hänet takaisin istumaan ja ilmoitti, ettei hänelle tapahtuisi mitään pahaa. Muurit hänen ympärillään sortuivat ja Gabriel päätyi niiden mukana kadulle hautautuneena kainaloitaan myöten rakennusjätteeseen.
Koska muureista putoili edelleen tiiliä, eivät paikalle tulleet uskaltaneet pelastamaan Gabrielia. Kalkkipölyn vähän laannuttua eräs käsityöläismestari tunnisti hänet ja pelastustöihin ryhdyttiin tunnin kuluttua onnettomuudesta. Tällöin voitiin todeta, että Gabriel oli vahingoittumaton, vaikka pöytäliina ja hänen vaatteensa olivat aivan riekaleina. Hänen koiransa Lascus saatiin kaivettua esiin vahingoittumattomana useiden päivien kuluttua. Nicolaus Champagnie haudattiin suuren saattueen kera tuomiokirkkoon.
Turun keskiaikaiset kivitalot olivat usein rappeutuneita 1600-luvulle tultaessa. Toistuvat kaupunkipalot rapauttivat niiden muureja niin, että niistä sortui osia kadulle ihmisten päälle. Raati määräsi useita taloja purettavaksi 1650-luvulla ja se koitui myös Vanhan Hakolan kohtaloksi. Vuoden 1656 suurpalon jälkeen tontin läpi päätettiin vetää uusi Suuri Kirkkokatu torilta tuomiokirkolle. Talon purkamisen suorittivat vuonna 1657 kaupungin laivamiehet ja he saivat purkamansa tiilet työpalkakseen.
Keskiaikainen tiili, jonka pinnalla ihmishahmoa muistuttava painaumapiirros. Kuva: Muoseovirasto, Rakennusfragmenttikokoelma.
Gabriel Kurck sai laajan koulutuksen ajan korkea-aatelisten perheiden poikien tavoin. Hän valmistui vuonna 1654 filosofian maisteriksi Oxfordista ja yleni urallaan maaherraksi. Gabriel antoi järjestää elämänsä loppuun kiitosjumalanpalveluksen pelastumisensa johdosta joka vuosi onnettomuuden vuosipäivänä. Gabriel Kurck kuoli omistamassaan Vesilahden Laukon kartanossa vuonna 1712.
Teksti: Veli Pekka Toropainen
Lähteet:
Hausen, Reinhold 1906: Landshöfdingen Friherre Gabriel Kurcks lefnadsminnen upptecknade af honom själf. Helsingfors.
Lagerstam, Liisa 2008: Laukon Herra Gabriel Kurck (1630-1712). Laukko Historicum. Vammala.
Toropainen, Veli Pekka 2001: Porvarisvaimo Karin Hakola ja hänen perheensä 1500- ja 1600-lukujen Turussa. Genos4•2001. Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja. Vuosikerta 72. Helsinki.
Turun hovioikeudessa on säilynyt kuitteja henkilökunnalle maksetuista ”joulurahoista”. Kuitteja löytyy 1800-luvun loppuvuosilta lähtien aina 1950-luvulle asti, ja niiden perusteella joulurahaa on saanut ainakin ns. tukihenkilöstö. Esimerkiksi jouluna 1932 on maksettu yhdeksälle puhtaaksikirjoittajalle ja neljälle vahtimestarille kullekin 600 markkaa, kun taas hovioikeuden siivoojat (kaksi kappaletta) ja puunhakkaaja ovat saaneet tyytyä 200 markkaan.
Varhaisimmissa kuiteissa joulurahan saaja on useinkin katsonut parhaaksi ilmaista kiitollisuutensa rahasummasta, ja kuvan esimerkissä lahja on vastaanotettu jopa ”nöyrimmästi kuitaten”. Myöhempinä vuosina on riittänyt pelkkä puumerkki valmiiseen nimilistaan. Nykyään joulurahaa ei makseta, ja henkilökunnan kielenkäyttökin on asiallisen arkipäiväistä.
Pyhäinpäivän ympärillä julkaisemme sarjan Veli Pekka Toropaisenblogikirjoituksia, joissa tutustutaan Turun hovioikeuden virkamiesten hautamuistomerkkeihin.
Hovioikeudenneuvos, ritari ja komentaja Karl Werner Björkman syntyi 16. elokuuta 1837 Porissa. Hän kuoli 4. elokuuta 1894 Naantalissa. Hänen vanhempansa olivat August Wilhelm Björkman ja Mathilda Calixta Silfverberg. August Björkman kuului yhteen Porin vanhimmista ja arvostetuimmista kauppiassuvuista ja hän perusti yhdessä Karl Fredrik Rosenlewin kanssa Björkman & Rosenlevin kauppahuoneen.[1]
Karl Werner Björkman valmistui varatuomariksi vuonna 1863. Hänet nimitettiin vuonna 1888 hovioikeudenneuvokseksi Turun hovioikeuteen. Hän toimi vuodesta 1889 myös Suomen Talousseuran puheenjohtajana.[2]
Suomen Talousseuran talo Turun Hämeenkadun varrella toimi Björkmanin työpaikkana hänen ollessaan seuran puheenjohtajana. Talo on siinä muodossa, jonka se sai Turun palon 1827 jälkeen vuonna 1831. Kuva: Aalto-yliopiston arkisto, Arkkitehtuurin historian opetusdiat, kaupungit: Turku (B64).
Björkmanin puoliso Aina Kristina Wilhelmina Ithimaeus syntyi 7. maaliskuuta 1846 Lemussa ja kuoli 1 joulukuuta 1920 Turussa. Hänen vanhempansa olivat lääninkamreeri ja kollegiasessori Urik Ithimaeus ja Sofia Margareta Lode. Samaan hautaan on haudattu pariskunnan seitsemästä lapsesta eversti ja Pyhän Yrjön ritarikunnan ritari Herman Björkman, joka syntyi 23. elokuuta 1868 ja kuoli 15. toukokuuta 1937.[3]
Björkmanin hautamuistomerkki muistuttaa patsaiden jalustaa tai esimerkiksi läheisellä Turun Pyhän Katariinan hautausmaalla olevan prokuraattori Matthias Caloniuksen muistomerkin jalustaa, jolta puuttuu varsinainen muistokivi. Björkmanin hauta ei nouse korkealle, mutta antaa silti kokonsa vuoksi lähestyjälle tunteen, että sen alla lepää merkittävä henkilö. Henkilötiedot on kaiverrettu kolmikerroksisen muistomerkin huipulle.
Lainopin professori ja prokuraattori Matthias Caloniuksen (1738-1817) muistomerkki ei sijaitse hänen haudallaan Turun Pyhän Katariinan hautausmaalla, vaan se on pystytetty sen läheisyyteen. Kuvaaja Åbo Tryckeris Klichéanstalt 1920-1929. Museovirasto.
Björkmanin hauta koostuu kolmeen kerrokseen asetelluista punagraniittipaasista. Päällimmäiseen on kirjoitettu hovioikeudenneuvoksen ja hänen vaimonsa tiedot ja askelmaa alempana kiven kirjoitussuuntaan on merkitty heidän poikansa Hermanin tiedot. Kuva: Veli Pekka Toropainen 2021.
Björkmanin hautakiven tekstit ovat ruotsiksi. Kuva: Veli Pekka Toropainen 2021.
Pyhäinpäivän ympärillä julkaisemme sarjan Veli Pekka Toropaisenblogikirjoituksia, joissa tutustutaan Turun hovioikeuden virkamiesten hautamuistomerkkeihin.
Turun hovioikeuden hovioikeudenneuvos Gustaf Mauritz Tenlén syntyi 6. joulukuuta 1841 Marttilassa tilanomistaja Gustaf Adolf Tenlénin ja Charlotta Zirckin poikana. Hän valmistui varatuomariksi vuonna 1869. Turun hovioikeuden hovioikeudenneuvoksena hän toimi vuosina 1899-1910. Hän oli tosin poliittisista syistä erotettuna tästä tehtävästä vuosina 1903-1907. Tenlén kuoli Turussa 29. syyskuuta 1919.[1]
Tenlén toimi appensa Gustaf Adolf Lindblomin tavoin aktiivisesti myös suomalaisen teollisuuden parissa, sillä hän oli vuodesta 1891 kuolemaansa osakkaana ja myöhemmin pääomistajana Antskogin Verkatehdas Osakeyhtiössä. Hänen ensimmäisen avioliiton poikansa ja ainoa lapsensa Gustaf Adolf Tenlén jatkoi pääomistajana kuolemaansa vuoteen 1954.[2]
Gustaf Mauritz Tenlénin hovioikeudenneuvoksen virkapuvun hattu. Sen on valmistanut Helsingissä Johan Wecksell. Kuva: Turun museokeskus.
Tenlénin ensimmäistä puolisoa Anna Maria Lindblomia, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1881 ja joka kuoli jo seuraavana vuonna, ei mainita ruotsinkielisessä hautakivessä. Anna Marian vanhemmat olivat turkulainen kauppaneuvos ja teollisuusmies Gustaf Adolf Lindblom ja Maria Lovisa Indrén. Tenlén avioitui uudelleen vuonna 1887 ensimmäisen vaimonsa sisaren Bertha Lovisa Lindblomin kanssa. Tämä toinen, vuonna 1930 kuollut puoliso, mainitaan hautakivessä.[3]
Hovioikeudenneuvos Tenlénin ja hänen toisen puolisonsa hautakivi on muotoiltu 1800-luvulla ja seuraavan vuosisadan alussa suosittujen kertaustyylien muotokielen mukaisesti. Kun Egyptistä tuotiin Eurooppaan 1700-luvulta lähtien runsaasti muinaisten valtakuntien haudoista löydettyjä esineitä, päätyivät niiden muodot myös Euroopassa valmistettuihin esineisiin.
Vain kolme vuotta hovioikeudenneuvoksen kuoleman jälkeen egyptomania sai lisää tuulta purjeisiinsa, kun Kuninkaiden laaksosta löydettiin faarao Tutankhamonin hauta vuonna 1922. Tenlénin hautakivi esittää muinaisen Egyptin temppelin ovea, jollaisia on esimerkiksi Luxorin Karnakin temppelissä. Ovea koristavat Horus-haukan tai jopa tämän jumaluuden äidin jumalatar Isiksen siivet. Niiden välissä on Horuksen symboli aurinko. Kuviolla viitataan ilmeisesti muinaisen Egyptin tavoin jumalyhteyteen ja jumalan suojelukseen, mutta tässä tapauksessa kristityn Jumalan.[4]
Hovioikeudenneuvos Tenlénin hautakivi muistuttaa muinaisen Egyptin temppelin ovea. Kuva: Veli Pekka Toropainen 2021.
Pyhäinpäivän ympärillä julkaisemme sarjan Veli Pekka Toropaisenblogikirjoituksia, joissa tutustutaan Turun hovioikeuden virkamiesten hautamuistomerkkeihin.
Tutustuimme sarjan ensimmäisessä osassa Turun hovioikeuden presidentti Gustaf Waldemar von Hellensiin eli Valde Hirvikantaan, joka oli virassa ennen murhaansa vain osan vuotta 1911. Jo hänen isänsä Lars Theodor von Hellens oli toiminut samassa tehtävässä vuosina 1884-1896. Perheestä tuli kaikkiaan kolme tätä virkaa hoitanutta miestä.[1]
Hovioikeuden presidentti Lars Theodor von Hellensin ja Johanna Maria Augusta af Heurlinin nuorempi 22. marraskuuta 1879 Helsingissä syntynyt poika Albert Alexander von Hellens oli seuraava perheenjäsen, jolle tämä tehtävä lankesi. Hän aloitti työuransa vuonna 1903 valmistuttuaan varatuomariksi Turun tuomiokapitulin sihteerinä. Tätä tehtävää hän hoiti vuoteen 1917, jolloin hänet nimitettiin Turun ja Porin läänin väliaikaiseksi maaherraksi. Jo samana vuonna hän siirtyi Kuopion läänin maaherraksi, josta virasta hän siirtyi vuonna 1919 Hämeen läänin maaherraksi viipyen tehtävässä vuoteen 1930.[2]
Varatuomari Albert von Hellens Hämeen läänin maaherrana vuonna 1928. Kuva: Museovirasto.
Albert von Hellens osallistui myös politiikkaan. Säätyvaltiopäivillä 1904-1905 hän edusti sukuaan aatelissäädyssä ja myöhemmin Edistyspuolueen jäsenenä hän oli sisäministerinä Erichin hallituksessa vuosina 1920-1921, vuonna 1922 oikeusministerinä Vennolan toisessa hallituksessa sekä samassa tehtävässä vuosina 1924-1925 Ingmanin toisessa hallituksessa. Vuonna 1930 hänestä tuli oikeuskansleri ja hoidettuaan tehtävää lyhyen aikaa hänet nimitettiin 3. toukokuuta samana vuonna Turun hovioikeuden presidentiksi ja samalla valtakunnanoikeuden jäseneksi. Hän erosi presidentin virasta 22. marraskuuta 1949 vain joitakin kuukausia ennen kuolemaansa.[3]
Vapaaherra Albert von Hellens osallistui myös vuoden 1899 ylimääräisille valtiopäiville aatelin edustajana. Paul Björkin kokoaman aatelin ja ritariston edustajia näillä valtiopäivillä esittävän kuvakollaasin tuotti Atelier Apollo. Kuva: Museovirasto.
Albert von Hellens kuoli 2. huhtikuuta 1950 ja hänet haudattiin Turun vanhalle hautausmaalle. Hänen kuolemansa sattui aikakaudelle, jolloin suurista ja näyttävistä hautakivistä oltiin jo suureksi osaksi luovuttu. Von Hellensin kivi on yksinkertainen, mutta korkea. Ajan tavan mukaan edesmenneille on kuitenkin annettu titteli ja lisäksi suvun vapaaherrallisuus on mainittu. Kiven teksteissä on käytetty kirjainten muotona fraktuuraa, joka oli jo sen pystyttämisen aikaan harvinaista. Sen muodossa lienee ajateltu hänen lapsiaan, jotka oli tarkoitus laskea vanhempiensa jälkeen samaan hautaan.
Albert von Hellensin perheen hautakivi edustaa tyyppiä, joka oli pääsääntöisesti käytössä 1800-luvun loppupuolelta seuraavan vuosisadan alkupuolelle. Kuva: Veli Pekka Toropainen 2021.
Von Hellensin puoliso Maja Oihonna von Hellens, omaa sukua af Ursin, laskettiin samaan hautaan vuonna 1972. Pariskunnan neljästä lapsesta yliopettaja Maj Seidi von Hellensin nimi kaiverrettiin kiveen kaksi vuotta myöhemmin. Pojista Turun kirurgisen sairaalan ylilääkärinä toiminut ja vuonna 1984 kuollut kirurgian professori Arno Albert von Hellens ja hänen vuonna 1992 edesmennyt puolisonsa Inkeri Astrid von Hellens saivat samasta haudasta leposijansa.[4]
Teksti: Veli Pekka Toropainen
Lähteet:
Bergroth, Arne 1973: Turun hovioikeuden presidentit, jäsenet ja virkamiehet 1923-1973. Turun hovioikeus 1623-1973. Toimittanut Yrjö Blomstedt. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.
Pyhäinpäivän ympärillä julkaisemme sarjan Veli Pekka Toropaisenblogikirjoituksia, joissa tutustutaan Turun hovioikeuden virkamiesten hautamuistomerkkeihin.
Turkuun vuonna 1623 perustetun hovioikeuden presidentit, varapresidentit ja asessorit kuuluivat kaupungin parhaisiin piireihin yhdessä raadin jäsenten ja tuomiokapitulin, lääninhallinnon sekä akatemian korkeampien virkamiesten kanssa.
Useat hovioikeuden korkeista virkamiehistä haudattiin 1700-luvun loppupuolelle asti Turun tuomiokirkkoon. Kun Turun tuomiokirkkoa ympäröineelle kaupungin hautausmaalle valittiin 1800-luvun alkuvuosina uusi paikka Kaarinan Skanssilta, siirtyivät heidänkin tulevat hautapaikkansa tälle nykyiselle Turun vanhalle hautausmaalle, joka tunnettiin aluksi Skanssin hautausmaana.
Vanhimpia hautoja 1800-luvun alusta on säilynyt hautausmaalla vain vähän, mutta myöhemmin 1800-luvun ja 1900-luvun mittaan pystytettyjä hovioikeuden virkamiesten hautapaasia on edelleen mahdollista käydä katsomassa. Niissä tulevat esille näiden virkamiesten sosiaalinen asema sekä hautamuistomerkkien muuttuminen aikojen saatossa.
Tutustumme tässä blogin sarjassa joihinkin näistä hautamuistomerkeistä. Kävin muistelemassa tässä mainittuja virkamiehiä teidänkin puolestanne, mutta voitte tehdä niin itse käydessänne hautausmaalla. Osa vanhan hautausmaan viehätystä on kivien monimuotoisuus ja niihin kaiverretut tekstit, jotka kertovat jotakin niiden alla lepäävien ihmisten elämästä.
Käydäänpä ensimmäisenä muistelemassa hovioikeuden presidentti Valde Hirvikantaa. Gustaf Waldemar von Hellens syntyi 17.3.1863 Turussa ja kuoli 2.10.1911 Turussa. Hänen isänsä Lars Theodor von Hellens (1826-1896) teki pitkän virkauran ja päätti sen toimimalla vuodesta 1884 kuolemaansa vuoteen 1896 Turun hovioikeuden presidenttinä. Myös Hirvikannan äiti Johanna Maria Augusta af Heurlin (1840-1918) kuului merkittävään turkulaiseen sukuun. Kun isä korotettiin vuonna 1895 vapaaherraksi, peri poika tämän aatelisarvon. Suomenmielinen vapaaherra Gustaf Waldemar von Hellens suomalaisti sukunimensä vuonna 1906 Hirvikannaksi, ja käytti sen mukaan etunimeään muodossa Valde.[1]
Valde Hirvikannan isä Lars Theodor von Hellens Carl Adolph Hårdhin kuvaamana vuosien 1867-1869 välisenä aikana. Kuva: Museovirasto.
Hirvikanta oli valmistunut varatuomariksi vuonna 1890 ja hänet nimitettiin Turun tuomiokapitulin sihteeriksi, jossa toimessa hän oli vuoteen 1903. Kun Turun hovioikeuden jäsenet erotettiin viroistaan venäläistämiskaudella, nimitettiin Hirvikanta tilalle hovioikeudenneuvokseksi. Vuonna 1905 hänet nimitettiin lisäksi prokuraattoriksi.[2]
Myöntyväisyyssuuntaa, jonka jäsenet suhtautuivat maltillisesti Suomen venäläistämiseen, edustanut Hirvikanta nimitettiin 1910 Turun hovioikeuden varapresidentiksi ja seuraavana vuonna presidentiksi. Hän oli ollut vuoteen 1906 säätyvaltiopäivillä aatelissäädyn edustajana, ja toimi niiden lakkauttamisen jälkeen vuonna 1909 suomalaisen puolueen kansanedustajana. Hän oli muutenkin aktiivisesti mukana politiikassa, sillä hän toimi Turun kaupunginvaltuuston jäsenenä ja Kuusiston kuntakokouksen esimiehenä saarella sijaitsevan kartanonsa Räfsnäsin omistajana. Hän oli myös perustamassa sanomalehti Uusi Auraa.[3]
Valde Hirvikantaa kuvaava piikkiohdakkein ympäröity reliefi hänen hautakivessään. Kuva: Veli Pekka Toropainen 2021.
Hirvikanta oli vasta äskettäin valittu hovioikeuden presidentiksi, kun kauppa-apulainen Bruno Forsström ampui hänet presidentin lähtiessä saunaan nykyisen Yliopistonkadun varrella sijainneesta kodistaan illalla 2. lokakuuta 1911. Ruotsinkielisen murhaajan motiiveissa nähtiin hänen vihansa suomalaismielisyyteen ja sitä edustaneeseen Hirvikantaan, suurempi salaliitto venäläisvallan edustajia vastaan sekä runsaan alkoholinkäytön aiheuttama äkillinen päähänpisto. Joka tapauksessa Hirvikannan hautajaiset muodostuivat suureksi surujuhlaksi, kun vainaja saatettiin Turun hautausmaalle.[4]
Hänen hautakivensä kertoo omaa tarinaansa presidentin yllättävän poismenon aiheuttamasta surusta. Hirvikannan jugendin ja kansallisromantiikan muotokielen mukaisessa hautamuistomerkissä, joka kertoo Hirvikannan suomenmielisyydestä, on kuvattuna kaksi surevaa ihmisfiguuria. Hirvikannan pyöreää reliefiä ympäröivät puolestaan kiveen hakatut piikkiohdakkeet. Samaan hautaan laskettiin vuonna 1965 Hirvikannan puoliso Antoinette, kuten myös eri aikoina kolme heidän viidestä lapsestaan.
Turun hovioikeuden presidentti Valde Hirvikannan perhehauta. Kuva: Veli Pekka Toropainen 2021.
[1] KA, Turun tuomiokirkkoseurakunnan kastetut 1863; Geni, Johanna Maria Augusta af Heurlin; Turun Kansallisseura, Valde Hirvikanta; Wikipedia, Lars Teodor von Hellens.
[2] Turun Kansallisseura, Valde Hirvikannan CV; Wikipedia, Valde Hirvikanta.
[3] Turun Kansallisseura, Valde Hirvikannan CV; Wikipedia, Valde Hirvikanta.
Per Wigelius (aat. Ekenberg), Olof Bure ja Daniel Gyldenstolpe. He kaikki kolme toimivat tuomareina Turun hovioikeudessa 1600-luvulla. Oikeuden jakamisen lisäksi heitä yhdisti se, että he olivat nuoruusvuosinaan matkanneet ulkomaille opiskelemaan. Ulkomailla opiskelu olikin varsin yleistä 1600-luvun laki- ja hallintomiehille, eivätkä edellä mainitut miehet suinkaan olleet ainoat Turun hovioikeuden tuomarit, jotka olivat lähteneet hakemaan oppia meren takaa.
Turun linna, jossa hovioikeus toimi vuosina 1623-1630. Kuva: Wikimedia Commons.
Kun Turun hovioikeutta oltiin perustamassa vuonna 1623, oli ensimmäiseksi ratkaistava, ketkä nimitettäisiin uuteen tuomioistuimeen tuomareiksi. Tämä ei ollut aivan helppo tehtävä, sillä 1600-luvun alun Ruotsissa ei ollut koulutettua lakimieskuntaa valmiina astumaan palvelukseen. Pohjanlahden toisella puolen Tukholmassa tilanne oli ollut vastaavanlainen vuonna 1614, kun Svean hovioikeus perustettiin. Koulutetuista juristeista oli pulaa, eikä vasta toimintansa uudelleen käynnistänyt Uppsalan yliopisto kyennyt vielä vastaamaan kysyntään.
Turun hovioikeuden tuomarikunta jakautui kahteen luokkaan: aateliseen luokkaan ja oppineeseen luokkaan. Oppineiden tuomareiden tuli olla ”oppineita ja lakia tuntevia rehellisiä miehiä” (lärde och laghfarne ährlige män). Oppineilta tuomareilta ei siis edellytetty oikeudellista yliopistokoulutusta. Sen sijaan oppineisuus- ja laintuntemusvaatimus oli jätetty varsin epämääräiseksi. Se on ymmärrettävää, sillä yliopistokoulutettuja juristeja ei ollut 1600-luvun alkuvuosikymmeninä vielä juurikaan saatavilla. Liian tiukoilla pätevyysvaatimuksilla tuomioistuinta ei välttämättä olisi saatu täysilukuiseksi.
Turun hovioikeuden aloittaessa toimintansa vuonna 1623 se ei voinut juurikaan kehuskella tuomareidensa oppineisuudella. Hovioikeuden presidentti Nils Bielke (1569–1639) oli toki suorittanut yliopisto-opintoja Rostockissa ja Sienassa, ja puolet muista aatelistuomareista oli myös matkannut ulkomaille opiskelemaan, mutta ns. oppineen luokan tuomareista yksikään ei ollut opiskellut yliopistossa – ei ulkomailla, eikä kotimaassa. Heidän oikeudellinen osaamisensa perustui käytännön kokemukseen esimerkiksi lainlukijoina. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti ja uusien virkanimitysten myötä Turun hovioikeus oli jo 1630-luvulla huomattavasti oppineemmissa käsissä. Vuonna 1633 oppineen luokan yhdeksästä tuomarista kahdeksan oli suorittanut opintoja kotimaisessa ja/tai ulkomaisessa yliopistossa. Vuosisadan kuluessa kotimaiset yliopistot kasvattivat merkitystään, mutta edelleenkään ei ollut tavatonta opiskella myös ulkomailla. Vasta 1600-luvun lopulla hovioikeustuomareiden ulkomaiset opintomatkat vähenivät selvästi ja seuraavalla vuosisadalla ne loppuivat miltei kokonaan.
Turun hovioikeuden ensimmäinen presidentti Nils Bielke. Kuva: Wikimedia Commons.
Mitä alussa mainittujen kolmen tuomarin – Wigeliuksen, Buren ja Gyldenstolpen – ulkomaanopinnoista sitten tiedetään? Per Wigelius (1603–1677) oli poikkeuksellisen pitkälle kouluttautunut tuomari Turun hovioikeudessa. Opiskeltuaan Uppsalassa Wigelius oli lähtenyt jatkamaan opintojaan ulkomaille. Hän kirjoittautui opiskelijaksi Leidenin yliopistoon vuonna 1627 ja uudelleen 1630. Seuraavana vuonna hänelle myönnettiin oikeustieteen tohtorin arvo Frankfurtin yliopistosta. Tutkinnon suorittaminen ei ollut ruotsalaistuomareiden keskuudessa tuossa vaiheessa vielä kovin yleistä. Palattuaan Ruotsiin Wigelius toimi pari vuotta Turun hovioikeuden sihteerinä, kunnes hänet vuonna 1633 nimitettiin ylimääräiseksi asessoriksi. Vuonna 1649 Wigelius aateloitiin nimellä Ekenberg ja seuraavana vuonna hänestä tuli vakituinen asessori Turun hovioikeuteen. Per Wigelius oli myös osa Suomen kenraalikuvernöörin Per Brahen klienttiverkostoa, mistä oli varmasti etua hänelle virkojen tavoittelussa.
Leidenin yliopisto 1600-luvun alussa. Per Wigelius opiskeli Leidenissa kuten lukemattomat muutkin ruotsalaiset 1600-luvulla. Kuva: Wikimedia Commons.
Siinä missä Wigelius oli saanut oikeudellisen koulutuksen, oli Olof Buren (1578–1655) tausta lääketieteessä. Olof Bureus oli aloittanut opintonsa Uppsalassa ja jatkanut niitä Baselin yliopistossa, josta hän valmistui lääketieteen tohtoriksi vuonna 1611. Hän työskenteli ensin Itä-Götanmaan herttuan Juhanan henkilääkärinä, mutta eteni sittemmin Kustaa II Adolfin henkilääkäriksi vuonna 1618. Bureus oli matemaattisestikin lahjakas ja toimi hetken aikaa veljensä tapaan myös kartografina ja maanmittarina. Vuonna 1621 hänet aateloitiin nimellä Bure. Lääkärin ja kaupunkisuunnittelijan tehtävistä Bure siirtyi hallintotehtäviin: ensin Tukholman pormestariksi ja vuonna 1633 Turun hovioikeuden varapresidentiksi. Bure on esimerkki aikansa polyhistorista. Hän oli oppinut monipuolisesti ja työskenteli niin lääkärinä, kaupunkisuunnittelijana kuin tuomarinakin. Bure ei suinkaan ollut ainoa lääkäritaustainen hovioikeustuomari. Myös Svean ja Götan hovioikeuksista löytyi 1600-luvulla lääkäritaustaiset tuomarit. Ansiokas toiminta kuninkaan henkilääkärinä varmasti takasi maineen luotettavana miehenä.
Daniel Gyldenstolpe (1645–1691) oli Turun akatemian oikeustieteen professorin ja hovioikeuden asessorin Mikael Wexioniuksen (1609–1670) poika. Wexionius oli aateloitu vuonna 1650, joten Danielista oli tullut aatelispoika jo 5-vuotiaana. Opiskeltuaan ensin Turussa Daniel Gyldenstolpe aloitti Euroopan opintoturneensa 1660-luvun lopulla. Matkansa aikana Gyldenstolpe kiersi Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Englannissa ja Hollannissa. Pitkät matkat läpi Euroopan olivat tyypillisiä aatelisnuorukaisille. Todennäköisesti Gyldenstolpe opiskeli matkallaan useampia yleissivistäviä aineita ja tutustui eri maiden kulttuureihin ja nähtävyyksiin. Ei ole tiedossa, mitä ja missä hän tarkalleen opiskeli, mutta on mahdollista, että – isänsä tavoin – Gyldenstolpe olisi perehtynyt myös oikeuteen jossain vaiheessa opintojaan. Palattuaan Ruotsiin hänet nimitettiin Turun hovioikeuden aatelisluokan asessoriksi vuonna 1670, ja tuota virkaa hän hoiti kuolemaansa saakka vuonna 1691.
Turun hovioikeuden perustamisen aikaan ei ollut itsestäänselvyys löytää koulutettuja juristeja hoitamaan tuomarin tehtäviä. Läpi 1600-luvun oli varsin tyypillistä, että tuomarit olivat opiskelleet ulkomaisissa yliopistoissa. Vaikka he työskentelivät oikeushallinnossa, ei ollut mitenkään itsestään selvää, että he olivat aina opiskelleet oikeustiedettä. Aatelistuomareiden koulutustaustaan kuului usein monia eri aineita historiasta valtio-oppiin ja kielistä oikeustieteeseen. Toisaalta tuomariksi saattoi ponnistaa vaikkapa lääkäritaustalla. Vuosisadan jälkipuolella tuomareiden koulutus rupesi kuitenkin keskittymään vahvemmin juuri oikeuteen ja 1700-lukua lähestyttäessä myös ulkomaanopinnot alkoivat hiljalleen hiipua kotimaisten yliopistojen tason parantuessa.
Teksti: Marianne Vasara-Aaltonen
Lähteitä:
Forsius, Arno. ”Olof Bure (1578–1655) – lääkäri ja kuninkaan virkamies”, Lääkärilehti 24/1996.
Hakanen, Marko. Vallan verkostoissa: Per Brahe ja hänen klienttinsä 1600-luvun Ruotsin valtakunnassa. Jyväskylä 2011.
Kostet, Juhani. Bure, Olof. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997–.
Kotivuori, Yrjö. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Daniel Gyldenstolpe. Verkkojulkaisu 2005<https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=743>.
Vasara-Aaltonen, Marianne. “From Well-travelled ‘Jacks-of-all-trades’ to Domestic Lawyers: The Educational and Career Backgrounds of Svea Court of Appeal Judges 1614–1809”, teoksessa The Svea Court of Appeal in the Early Modern Period: Historical Reinterpretations and New Perspectives (toim. Mia Korpiola). Tukholma 2014.
Vasara-Aaltonen, Marianne. Learning Law and Travelling Europe: Study Journeys and the Developing Swedish Legal Profession, c. 1630–1800. Leiden – Boston 2020.
Westerlund, A.W. Turun hovioikeuden presidentit, jäsenet ja virkamiehet 1623–1923. Turku 1923.
Akatemiatalon edessä on ollut vuodesta 1992 lähtien Turun hovioikeuden perustajan kuningas Kustaa II Aadolfin (hall. 1611–1632) patsas.
Patsaan hankinta käynnistyi 1990-luvun alussa hieman sattumalta, kun hovioikeuden silloinen informaatikko Hilkka Karpela-Uusitalo näki Helsingin Sanomissa uutisen, jossa kerrottiin, että Uppsalan yliopisto lahjoittaisi Tarton yliopistolle Kustaa II Aadolfin patsaan. Uppsalan yliopistolla oli patsaan muotti kokoelmissaan. Hovioikeuden presidentti Touko Kosonen (1927–2014, pres. 1988–1993) oli juuri hiljattain todennut, että Akatemiatalon eteen pitäisi saada Kustaa II Aadolfin patsas. Olihan kuninkaalla myös ollut merkittävä rooli länsimaisen oikeusvaltion luomisessa Suomeen.
Turun hovioikeudessa oli aikoinaan ollut kuninkaan pronssikuva, mutta se oli tuhoutunut Turun palossa 1827. Kun patsaan hankinnalle sitten saatiin rahoitus, Virossa valettiinkin kaksi patsasta, joista toinen tuli Turkuun.
Uppsalan yliopiston hallussa olevan muotin tarina alkoi, kun Göteborgin kaupunki tilasi 1840-luvulla perustajansa kunniaksi patsaan kuvanveistäjä Bengt Erland Fogelbergiltä (1786–1854). Patsaan ensimmäinen valu Roomassa epäonnistui, joten toinen valu tehtiin Saksassa. Patsasta Göteborgiin kuljettanut alus kuitenkin haaksirikkoutui lähellä Helgolandin saarta, ja patsaan ylös nostaneet paikalliset vaativat niin suurta korvausta, ettei vakuutusyhtiö suostunut maksamaan summaa. Bremenin kaupunki lunasti lopulta patsaan huutokaupassa, ja göteborgilaisille tehtiin vielä kolmas valu.
Turun hovioikeus järjesti omalle patsaalleen paljastustilaisuuden 6.11.1992, ruotsalaisuuden päivänä, jota vietetään Kustaa II Aadolf kuoleman muistopäivänä. Hän kaatui Lützenin taistelussa kolmikymmenvuotisessa sodassa 6.11.1632. Juhlallisuuksien aluksi Laivaston soittokunta soitti Suomalaisen ratsuväen marssin 30-vuotisessa sodassa ja jatkoi sitten Kustaa II Aadolfin taisteluvirrellä. Tilaisuudessa kuultiin myös 1600-luvulta peräisin olevan fanfaari, ja patsaan kunniavartiona seisseillä Porin prikaatin varusmiehillä oli päällään aidot 1600-luvun sotilasasut ja aseet, jotka oli saatu lainaksi varuskunnan museosta. Kustaa II Aadolf perusti Porin prikaatin (Kuninkaallinen Porin Rykmentti) vuonna 1626.
Kustaa II Aadolfin patsas on näköispatsas, eli kuningas oli 161 cm pitkä.
Lähde: Karpela-Uusitalo, Hilkka: Tapahtuipa kerran: kertomuksia Turun hovioikeudesta. Turun hovioikeus, Turku 2017.
