Akatemiatalon edessä on ollut vuodesta 1992 lähtien Turun hovioikeuden perustajan kuningas Kustaa II Aadolfin (hall. 1611–1632) patsas.
Patsaan hankinta käynnistyi 1990-luvun alussa hieman sattumalta, kun hovioikeuden silloinen informaatikko Hilkka Karpela-Uusitalo näki Helsingin Sanomissa uutisen, jossa kerrottiin, että Uppsalan yliopisto lahjoittaisi Tarton yliopistolle Kustaa II Aadolfin patsaan. Uppsalan yliopistolla oli patsaan muotti kokoelmissaan. Hovioikeuden presidentti Touko Kosonen (1927–2014, pres. 1988–1993) oli juuri hiljattain todennut, että Akatemiatalon eteen pitäisi saada Kustaa II Aadolfin patsas. Olihan kuninkaalla myös ollut merkittävä rooli länsimaisen oikeusvaltion luomisessa Suomeen.
Turun hovioikeudessa oli aikoinaan ollut kuninkaan pronssikuva, mutta se oli tuhoutunut Turun palossa 1827. Kun patsaan hankinnalle sitten saatiin rahoitus, Virossa valettiinkin kaksi patsasta, joista toinen tuli Turkuun.
Uppsalan yliopiston hallussa olevan muotin tarina alkoi, kun Göteborgin kaupunki tilasi 1840-luvulla perustajansa kunniaksi patsaan kuvanveistäjä Bengt Erland Fogelbergiltä (1786–1854). Patsaan ensimmäinen valu Roomassa epäonnistui, joten toinen valu tehtiin Saksassa. Patsasta Göteborgiin kuljettanut alus kuitenkin haaksirikkoutui lähellä Helgolandin saarta, ja patsaan ylös nostaneet paikalliset vaativat niin suurta korvausta, ettei vakuutusyhtiö suostunut maksamaan summaa. Bremenin kaupunki lunasti lopulta patsaan huutokaupassa, ja göteborgilaisille tehtiin vielä kolmas valu.
Turun hovioikeus järjesti omalle patsaalleen paljastustilaisuuden 6.11.1992, ruotsalaisuuden päivänä, jota vietetään Kustaa II Aadolf kuoleman muistopäivänä. Hän kaatui Lützenin taistelussa kolmikymmenvuotisessa sodassa 6.11.1632. Juhlallisuuksien aluksi Laivaston soittokunta soitti Suomalaisen ratsuväen marssin 30-vuotisessa sodassa ja jatkoi sitten Kustaa II Aadolfin taisteluvirrellä. Tilaisuudessa kuultiin myös 1600-luvulta peräisin olevan fanfaari, ja patsaan kunniavartiona seisseillä Porin prikaatin varusmiehillä oli päällään aidot 1600-luvun sotilasasut ja aseet, jotka oli saatu lainaksi varuskunnan museosta. Kustaa II Aadolf perusti Porin prikaatin (Kuninkaallinen Porin Rykmentti) vuonna 1626.
Kustaa II Aadolfin patsas on näköispatsas, eli kuningas oli 161 cm pitkä.
Lähde: Karpela-Uusitalo, Hilkka: Tapahtuipa kerran: kertomuksia Turun hovioikeudesta. Turun hovioikeus, Turku 2017.
Turun hovioikeus oli 1600-luvulla monen pitkämatkaisen oikeudessa asioivan savolaistalonpojan matkan päätepiste. Kaupungissa heitä odottivat hovioikeuden asianajajat eli prokuraattorit, jotka toimittivat heidän valituksensa oikeuden käsiteltäväksi. Tavan mukaan talonpoikien oli varauduttava huomattaviin kustannuksiin kaupunkimatkallaan. Ne koostuivat hovioikeuden vetorahasta, asianajajan palkkioista, asiakirjojen kirjoittamisesta, hovioikeuden virkamiesten juomarahoista ja talonpojan omista majoituskustannuksista. Ajettava asia koettiin tärkeäksi, sillä muuten he eivät olisi olleet valmiita maksamaan jopa usean vuoden verojensa suuruisia summia saadakseen mieleisensä ratkaisun asialleen.
Siten esimerkiksi hovioikeudessa toiminut prokuraattori eli hovioikeuden asianajaja Johan Persson Aalman vaati huhtikuussa 1670 Sulkavan pitäjän Erik Mattsson Heikkoriselta 101 taalaria, joka koostui 50 taalarin asianajopalkkiosta, hovioikeuden tuomion lunastamiseen ja hovioikeuden palvelijoille annetuista rahoista sekä köyhäinlippaaseen laitetusta rahoista 12 taalaria, tuomion vahvistamisesta 15 taalaria, toisesta tuomiosta 20 taalaria, matkarahoista 1:16 taalaria ja lainasta 3 taalaria. Talollinen tunnusti velan.[1]
Talonpojat palkkasivat usein myös muita turkulaisia kuin varsinaisia asianajajia hoitamaan asioitaan hovioikeudessa. Esimerkiksi iisalmelainen talonpoika Petter Påvalsson sai maaliskuussa 1681 Turun kämnerinoikeudessa tuomion, jonka mukaan porvari Johan Henrikssonin leski Sara Markusdotter tuomittiin maksamaan Petterille 13 kuparitaalaria. Saran mies oli luvannut eläessään lunastaa talonpojan hänelle antamilla rahoilla asiakirjat hovioikeudesta, mutta ei ollut tehnyt niin, vaan Petterin oli tultava itse Turkuun lunastamaan ne.[2]
1700-luvun lopun mustepiirros rekiajelusta. Museovirasto, Historian kuvakokoelma.
Savosta ja muualta Suomesta Turkuun saapuneet talonpojat joutuivat usein odottamaan jopa viikkoja asiansa käsittelyn valmistumista hovioikeudessa. He majoittuivat mahdollisesti jo aikaisemmilta kaupunkimatkoilta tuttujen porvareiden taloihin. Reessä kulki oma muona, joka valmistettiin porvarin tuvassa. Makuusija löytyi kylki kyljessä porvarin tuvan lattialta yhdessä muiden talonpoikien kanssa. Iltaa istuttiin porvarin luona tai jossakin kaupungin monista krouveista. Pitkään venähtänyt valvominen ja tavanomainen aamuryyppy tai kaksi saivat mielen rohkeaksi, ja aiheutti joillekin talonpojista ongelmia.
Liiallinen alkoholin käyttö kaikui toisinaan myös hovioikeuden tiloissa humalaisissa riidoissa. Esimerkiksi porvari Jöran Kuta tuli maaliskuussa 1669 talollinen Thomas Johansson Tiusasen kanssa hovioikeuteen humalassa toimittamaan joitakin papereita talollisen puolesta prokuraattori Daniel Wernbergille. Kun asia viivästyi, oli Kuta sanonut Wernbergin vaimolle, että hän antoi tälle huutia. Wernberg kuuli tämän ja meni ulos sekä antoi Kutalle kunnollisen korvapuustin. Jöran Kutan vaimo Valborg Henriksdotter esitti tätä väitettä vastaan talollinen Tiusasen antaman kirjallisen todistuksen. Sen mukaan Wernberg oli potkaissut Kutalle verisen silmän siitä syystä, että talollinen, joka oli pitkämatkainen, eikä voinut jäädä odottamaan hovioikeuden päätöstä, oli pyytänyt isäntäänsä Kutaa odottamaan sitä hovioikeudessa. Oikeuksiensa loukkaamisesta ja tulojen menetyksestä kiivastunut asianajaja Wernberg sai potkustaan 12 hopeamarkan sakon.[3]
Jotkin talonpojista ennättivät solmia odotusaikana lämpimiä suhteita kaupunkilaistyttöihin. Siten Ruovedellä syntynyt piika Valborg Henriksdotter kertoi kämnerissä lokakuussa 1695 palvelleensa kaksi vuotta porvari Jöran Leipälällä. Kesällä 1694 taloon tuli viisi savolaista miestä, joilla oli juttu käsiteltävänä hovioikeudessa. Valborg ei tiennyt miesten kotipitäjää, mutta yksi heistä, Krister, oli tehnyt tuttavuutta hänen kanssaan syysmarkkinoiden aikaan. Mies oli kertonut, että hänellä oli kotona vanha isä ja äiti, ja että hän naisi Valborgin ja veisi tämän kotiinsa. Hän oli antanut Valborgille messinkisormuksen ja kaksi kuparitaalaria ja maannut hänet sitten viikon ajan Leipälän saunassa, jonne piika hiipi yöllä tuvasta makuusijaltaan.[4]
Ruotsalainen kahden taalarin kupariraha vuodelta 1721.
Mies matkusti pois heti uudenvuoden 1695 jälkeen ja lupasi palata keväällä. Kun mies ei palannut ja Valborg tunsi pääsiäisen aikaan olevansa raskaana, matkusti hän Marttilan pitäjän Närpiön kylään, jossa hän synnytti poikalapsen torstaina Turun kesämarkkinoiden aikaan. Seuraavana lauantaina hän synnytti tyttölapsen, mutta molemmat syntyivät kuolleena. Tämän todistivat kirjallisesti viisi kunniallista vaimoa, jotka olivat olleet mukana hänen synnytyksissään. Leipälän vaimo Maria Jöransdotter sanoi ymmärtäneensä, että parilla oli touhunsa saunassa. Lisäksi Krister oli sanonut emännän kuullen aikovansa naida Valborgin ja tulevansa hakemaan tämän keväällä. Oikeus selvitti isäehdokkaan kotipaikan, sillä asian käsittely siirrettiin tässä vaiheessa maaseudun kihlakunnanoikeuteen.[5]
Turun hovioikeudessa on säilynyt pienikokoinen, kehystetty valokuva, joka esittää vuosina 1840-1858 hovioikeuden presidenttinä toiminutta Carl Fredrik Richteriä. Kuva on sikäli poikkeuksellinen, että hovioikeuden aiempien presidenttien muotokuvat ovat yleensä hieman persoonattomia maalauksia, kun taas tässä valokuvassa kohde lähes hymyilee. Hovioikeudella on toki Richteristä myös virallisen oloinen maalaus.
Kuvan historiaa selviteltiin 1970-luvun lopulla, jolloin Museoviraston tutkija Irma Savolainen arvioi, että alkuperäisen valokuvan on todennäköisesti ottanut valokuvaaja Friedrich Mebius syys-lokakuussa 1851. Savolainen päätteli tämän siitä, että kuvassa näkyvää ”pidestaalia”, johon Richter nojaa, käytti Suomessa tuohon aikaan vain Mebius. Kuva on Talbot-tyyppiä, mikä ilmenee Savolaisen mukaan takin napituksen ja kunniamerkin ulkonäöstä. Hovioikeuden kappale ei kuitenkaan ole alkuperäinen valokuva, vaan kopio, joka on valmistettu mahdollisesti vuonna 1859 tai myöhemmin 1860-luvulla.
Sama kuva löytyy kuitenkin myös Åbo Akademin kuvakokoelmista. Finna-hakupalveluun tehtyjen merkintöjen mukaan kuva olisikin otettu vasta 1858. Kuvaajaksi on merkitty Johan Jakob Reinberg.
Carl Fredrik Richteristä löytyy lisätietoja A. W. Westerlundin vuonna 1923 julkaistusta teoksesta ”Turun hovioikeuden presidentit, jäsenet ja virkamiehet 1623-1923”. Teoksen mukaan Richter syntyi Turussa 1782 nahkatehtailijan perheeseen. Hän opiskeli Turun yliopistossa ja ”sai todistuksen oikeusvirastoihin” vuonna 1798, jonka jälkeen aloitti auskultanttina Turun hovioikeudessa. Tämän jälkeen Richter eteni hovioikeuden tuolloin jokseenkin monimutkaisessa virkaportaikossa tasaiseen tahtiin. Hovioikeudenneuvokseksi hänet nimitettiin vuonna 1820, ja presidentiksi siis vuonna 1840.
Richter oli erinomaisten lainopillisten tietojensa lisäksi tunnettu ahkerana ja vaikutusvaltaisena virkamiehenä. Hän toimi Turun hovioikeuden lisäksi mm. senaatin oikeus- ja talousosastojen jäsenenä sekä erilaisissa komiteoissa. Westerlund mainitsee teoksessaan myös, että Richter määrättiin ”kenraalikuvernöörille tulevalla vallalla” tutkimaan Torniossa sattunutta kaupungin asukkaiden ja kaupunkiin sijoitetun donilaisen kasakkajoukon välistä tappelua, ja sen jälkeen huolehtimaan kulkutaudin ehkäisemisestä Sotkamon ja Paltamon pitäjissä 1833. Eläkepäivistä toimelias virkamies ei ilmeisesti ehtinyt nauttia, sillä muistosanojen mukaan ”harvalle kuolevaiselle on suotu niin pitkä toimikausi julkisessa palveluksessa”. Richter kuoli vuonna 1858.
Turun hovioikeuden presidentit, jäsenet ja virkamiehet 1623-1923 : elämäkerrallisia ja sukuhistoriallisia muistiinpanoja / koonnut A. W. Westerlund. Turku : Turun hovioikeus, 1923.
Hovioikeuksien käytännöistä 1900-luvun alussa Rainer von Fieandtin (Turku) ja Iivar Ahavan (Viipuri) muistelmissa
Rainer von Fieandt (1890–1972),[1] myöhempi Suomen Pankin pääjohtaja ja (pää)ministeri, työskenteli auskultointiaikanaan 1910-luvun puolivälissä myös kotikaupunkinsa Turun hovioikeudessa notaarina. Hänen mukaansa hovioikeuskokemus opetti loogista ajattelua ja kirjoittelua.[2] Mustelmissaan von Fieandt on kuitenkin kuvannut yksityiskohtaisemmin lähinnä hovioikeuden muodollisia ja hierarkkisia käytäntöjä.
Frakkia piti luonnollisesti käyttää virka-asuna hovioikeudessa. Tämä oli aikakaudelle tyypillistä. Monet siviilivirkamiehet käyttivät virkahännystakkeja ja –univormuja, ja näiden mallit sekä värit olivat säänneltyjä. Esimerkiksi Viipurin hovioikeudessa hieman ennen von Fieandtin aikaa työskennellyt Iivar Ahava[3] on muistellut ”kiiltonappista, viheriällä samettikauluksella varustettua virkafrakkiaan”. Hovioikeuden frakkipakko koski myös asianajajia, ja tätä kutyymiä uhmaavaa epäkunnioittavaa juristia uhkasivat sakot tuomioistuimen halventamisesta.[4]
Toiminta istuntosalissa oli tarkkaa ja seremoniallista. Kuten von Fieandt kuvasi, istuntosalissa liikuttaessa oli muistettava, että hovioikeudenneuvosten ja esittelijäasessorien pitkä pöytä piti kiertää oikein. Presidentin selän taakse oli kiellettyä mennä, olipa hän paikalla tai ei. Tämä tarkoitti, että pöydän päässä olevan presidentin tyhjänkään tuolin taakse ei saanut mennä, vaan pöytä piti kiertää toista kautta. Kun von Fieandt poistui salista istunnon aikana, oli hänen muistettava peruuttaa ulos, koska tuomareille ei saanut kääntää selkäänsä.[5]
Hovioikeudessa myös esiinhuuto, jutun esille ottaminen, oli juhlallinen ja tiukasti säännelty koreografia. Tuomioistuimen jäsenet, sihteerit ja pöytäkirjanpitäjät olivat omilla paikoillaan oikeuden näyttämöllä, istuntosalissa, kun vahtimestari avasi isot pariovet. Sisään pitkin punaista mattoa astelivat yleensä herrat advokaatit hännystakeissaan peräkanaa ottaen määrätyn määrän askelia ja tehden käännöksen. Ensimmäinen kunnioittava kumarrus presidentille. Vastaajan edustaja ojensi sihteerille kirjelmänsä. Toinen kunnioittava kumarrus. Käännös ja ulos.[6]
Syvään kumartaminen oli hovioikeuksissa yleistä, kuten esimerkki osoittaa. Ahavan mukaan kunnioittava kumarrus jokaiseen hovioikeuden istuntosaliin astuttaessa oli ensimmäinen neuvo, jonka hän sai kollegoiltaan aloittaessaan vihreänä ylimääräisenä virkamiehenä Viipurissa.[7]
Rainer von Fieandt. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.
Rainer von Fieandtia ei tuntunut peruuttaminen ja pokkurointi korpeavan eniten, vaan hänen suurin harmituksensa liittyi siihen työtehtävään, jossa hän vertasi tuomioita ja päätöksiä tuomiotaltioihin, eli arkistoitaviin alkuperäisiin tuomioihin. Tuomioistuimen presidentti – Rainer von Fieandtin aikana tämä oli suhteellisen nuori Aleksi Käpy (1871-1933)[8] – luki ja allekirjoitti itse kunkin päätöksen. Ja auta armias, jos niistä löytyi yksikään virhe. Presidentti palautti koko dokumentin ilman selityksiä, ja virkamiesten – kuten von Fieandtin – oli luettava pitkiäkin asiakirjoja rinnakkain vertaillen niitä koko ajan löytääkseen presidentin haukankatseen havaitseman virheellisyyden.[9]
Iivar Ahava väittikin, että maamme silloisista hovioikeuksista leukailtiin, että jutut ”Turussa kirjoitettiin hyvin, mutta ratkaistiin välistä niin ja näin, Wiipurissa ratkaistiin paremmin kuin kirjoitettiin, mutta Vaasassa ratkaistiin ja kirjoitettiin yhtä huonosti.”[10]
Onneksi nykypäivän hovioikeuksissa satsataan enemmän juridiikkaan ja vähemmän protokollaan.
Iivar Ahavan muistelmien kansikuva. Kuva: Mia Korpiola.
Venäjän keisari Aleksanteri II. Turun hovioikeuden kuvakokoelma.
Suurikokoinen muotokuva (4,30 m x 2,50 m kehyksineen) on saatu keisari Aleksanteri II:lta (hall. 1855-1881) muistoksi hänen vierailtuaan hovioikeudessa keväällä 1856. Aleksanteri II:n hallituskaudella Turun hovioikeuden presidentteinä toimivat Carl Fredrik Richter (1840–1858), joka isännöi keisarillista visiittiä, ja Karl Robert Procopé (1858–1868) sekä Gustaf Fredrik Rotkirch (1868–1884) hänen jälkeensä.
Lahjataulun ripustaminen täysistuntosalin seinälle edellytti tilan remontointia, koska se ei muuten mahtunut seinälle. Niinpä hovioikeus anoi keisarilta määrärahaa salin katon nostamiseksi 70 senttimetriä.
Taulun on maalannut lyypekkiläinen taiteilija Georg von Bothmann (1810–1891), joka maalasi keisarista useita vastaavia muotokuvia eri taustoilla. Tämän maalauksen taustalla on idealisoitu Turun kaupunki tuomiokirkkoineen ja Vartiovuoren vuonna 1819 rakennettuine tähtitorneineen. Keisarilla on myös yllään Suomen kaartin everstin univormu, mikä lienee toinen erityinen huomavaisuuden osoitus suomalaisille. Näin muotokuva olisi varta vasten personoitu muistoksi keisarin vierailusta Turkuun vuonna 1856.
Maalauksen historia hovioikeudessa on ollut vaiherikas. Esimerkiksi loppuvuonna 1917 taulua puhkottiin pistimillä Akatemiatalon valtauksen yhteydessä, kun Turussa mellakoitiin. Talvisodan aikana siihen puolestaan tuli vesivaurioita, kun Akatemiataloon osuneen pommin aiheuttamaa tulipaloa sammutettiin (Turun pommituksista mm. https://yle.fi/uutiset/3-11115037).
Aleksanteri II:n muotokuva joutui myös evakkotaipaleelle muutamia vuosia sitten, kun Akatemiatalo peruskorjattiin 200-vuotisjuhlien kynnyksellä. Kotiinpaluu hovioikeuden omiin tiloihin Akatemiatalon juhlasalista koitti 2017, kun maalaus nostettiin paikalleen hovioikeuden pääportaikkoon.
Akatemiatalon edellisen peruskorjauksen (2015-2017) jälkeen taulu kiinnitettiin nykyiselle paikalleen hovioikeuden pääportaikkoon. Turun hovioikeuden kuvakokoelma.
Teksti: Pauliina Ruusu ja Mia Korpiola
Lähde: Hilkka Karpela-Uusitalo, Tapahtuipa kerran: kertomuksia Turun hovioikeudesta. Turun hovioikeus, Turku 2017.
Johannes Svenonis Wassenius – vuodesta 1688 aateloituna Lagermarck – toimi vuodesta 1662 Turun hovioikeuden asessorina.[1] Hän rakennutti tilalleen Hirvensalon Kulkkilaan ja Aninkaisten korttelissa sillan läheisyydessä sijainneelle kaupunkitontilleen uusia rakennuksia 1660-luvun lopulla ja 1670-luvun alussa.
Johannes Svenonis Wassenius-Lagermarckin muotokuva lienee päätynyt koristamaan hänen uutta komeaa kaupunkitaloaan. Jochim Lang 1670-1690. Kuva: Kansallisgallerian arkistokokoelmat.
Hänen Turun kämnerinoikeudessa vahvistuttamansa sopimukset kirvesmiesten ja muurarimestareiden kanssa ovat ainutlaatuisia asiakirjoja, sillä muut turkulaiset rakennuttajat eivät tehneet näin. Lain ja oikeudenkäytön asiantuntijana asessori halusi kaupungin tuomiovallan alaisten käsityöläisten kanssa solmimansa sopimukset merkittäväksi myös kaupungin oikeuspöytäkirjaan mahdollisten sopimusrikkomusten varalta. Vaikka asiakirjoista ei saakaan kokonaiskuvaa rakennuksista, antavat ne silti viitteitä edustavasta turkulaisesta kodista 1600-luvun jälkipuoliskolla.
Asessori Wassenius sopi helmikuussa 1667 seitsemän kirvesmiehen kanssa, että nämä pystyttäisivät hänelle Kulkkilaan 106 kuparitaalarilla 14-nurkkaisen hirsirakennuksen. Summaan kuului pystytyksen lisäksi seinähirsien veistäminen molemmilta puolilta, välikaton parrujen veistäminen ja ulkokaton täysin valmiiksi tekeminen. Kirvesmiehet ilmoittivat 22. kesäkuuta, että työ valmistuisi tulevana maanantaina ilman enempiä viivytyksiä.[2]
Vuonna 1670 asessori Wassenius solmi seuraavan sopimuksen kaupunkitalonsa ajanmukaistamisesta:
Me allekirjoittaneet muurarimestarit Erik Johansson ja Jöran Thomasson teemme tiettäväksi, että olemme sopineet seuraavaa kuninkaallisen hovioikeuden herra asessori Johannes Wasseniuksen talonrakennuksesta, joka aloitetaan tulevana keväänä ja koko vanha rakennus ruokakamarista kadulle pormestari Johan Schefferin kivimuuriin saakka tulee purettavaksi ja rakennettavaksi uudelleen:
1. Herra asessori purkaa vanhat lastenkamarin, tuvan ja pakarituvan muurit omalla kustannuksellaan ja puhdistaa uudisrakennuksen pohjan.
2. Hänen tulee osallistua salin vasemmanpuoleisen seinän perustuksen kaivamiseen kahden päivän ajan kahdella miehellä ja lopusta perustuksen kaivamisesta vastaamme me.
3. Asessorin tulee hankkia meille kaikki rakennusaineet, harmaakivet, tiilet ja kalkki. Kivet tulee kasata kadulle rakennuspaikan eteen ja tiilet sekä kalkki lähistölle.
4. Kun ensimmäisen perustan kaivanto on valmis, tulee asessorin paaluttaa se omalla työväellään. Meidän tulee kuitenkin olla paikalla katsomassa, että se tulee tehtyä oikein.
5. Kun ensimmäistä muuria aletaan rakentaa, tulee meidän muurarimestareiden tehdä siitä yhtä korkea, kuin se on nykyisen salin kohdalla. Meidän tulee muurata myös molemmat päädyt ja kannattaa rakennusaineet omalla työvoimallamme. Salin tulee yltää asessorin makuukamarista toisessa päässä olevaan ruokakamariin ja koko tontin mitalta kadulle päin. Lisäksi meidän tulee muurata uuni keskelle takapäätyä ja portaat alas kellariin.
6. Kun asessorin työkamari muutetaan eteiseksi, tulee meidän puhkaista ovi nykyisen ikkunan paikalle ja puhkaista ja muurata ovia umpeen asessorin tahdon mukaan. Meidän tulee lisäksi muurata eteisen portaat.
7. Meidän muurarimestarien tulee muurata nykyisen salin keskelle seinä ja kaksi uunia, joiden piippu tulee keskelle katonharjaa, sekä puhkaista näiden kahden yhtä suuren kamarin välille ovi. Lisäksi meidän tulee tehdä ikkuna pihan puolimmaiseen kamariin.
8. Lisäksi meidän tulee tehdä asessorin poikien kamarista suuri keittiö, jonka savupiippu on muurattava kooltaan ja malliltaan samanlaiseksi, kuin asessorin tilalla Kulkkilassa on muurattu. Tämä työ meidän tulee alkaa heti ensimmäisellä avovedellä asessorin määräyksen mukaan ja meidän on tehtävä töitä rakennuksella keskeytyksettä kaikkina arkipäivinä, kunnes rakennus on valmis.
9. Minä asessori Johannes Wassenius maksan muurarimestareille yhteensä 250 kuparitaalaria. Ensimmäiset 50 nyt heti, toiset 50, kun työ alkaa, kolmannen 50, kun työ on puolivälissä ja loput sata, kun työ on valmis. Jos meidän rakennusmestareiden tähden aiheutuu keskeytystä, korvaamme me aiheuttamamme kulut asessorille. Niin kauan kuin muurarimestarit ovat työssään, annan minä asessori Wassenius heille aamulla viinaryypyn ja päivällä kannullisen olutta [=2,617 litraa]. Että me olemme sopineet näin, pyydämme me kaupunginnotaari Jacobus Jacobia vahvistamaan tämän sopimuksen ja allekirjoitamme sen omakätisesti. Turussa 15. marraskuuta 1670.[3]
1700-luvun puolivälistä säilynyt olutkannu. Kuva: Turun museokeskus, Esinekokoelma.
Asessori Johannes Lagermarck syntyi 10.6.1622 Ruotsin Vänersborgissa, jossa hänen isänsä oli kirkkoherrana. Hänet kirjattiin syksyllä 1641 Turun akatemiaan ylioppilaana. Turun hovioikeudessa hän toimi kanneviskaalina vuosina 1650–1662 ja asessorina vuosina 1662–1685. Lagermarck kuoli vuonna 1691 Ulvilassa. Asessori Lagermarck – rakennushankkeidensa aikaan vielä aatelittoman luokan asessori Wassenius – edusti Turussa kaupunkilaisten yläkerrosta ja onnistui 1600-luvun virkamiehen korkeimmassa tavoitteessa, eli saamaan itselleen aatelisarvon.
Asema hovioikeuden asessorina edellytti säädynmukaisia asuintiloja perheelle, sillä kodin avaaminen seurapiireille oli hänen aikanaan keskeisessä asemassa. Edustava koti nosti omistajansa statusta. Asessorin ensimmäinen puoliso oli vuodesta 1652 Turun hovioikeuden aatelisen asessorin Pehr Ekenbergin – ennen aatelointia vuonna 1649 Wigelius – tytär Maria ja toinen puoliso vuodesta 1667 Sigrid Henriksdotter. Asessori Lagermarck kiinnittyi myös Turun porvariston yläkerrokseen kolmannessa vuonna 1675 solmitussa avioliitossaan pormestari Sven Rydeniuksen tyttären Elisabetin kanssa.[4]
Asessorin ensimmäiseksi vaimoksi Maria Ekenbergiksi mahdollisesti identifioidun naisen muotokuva muodosti näyttävän parin aviomiehen potretin kanssa. Kuva: Turun museokeskus, Valokuva-arkisto.
Teksti: Veli Pekka Toropainen
Lähteet:
Kansallisarkisto KA z:185 ja KA z:187, Turun kämnerinoikeuden pöytäkirjat 1667 ja 1670.
Kotivuori, Yrjö 2005: Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Johan Lagermarck. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=212>. Luettu 17.3.2021.
Entisaikaan hovioikeuden vahtimestarin tehtäviin kuului asiakirjojen kuljettaminen hovioikeudenneuvosten koteihin ja kodeista hovioikeuteen. Perimätieto kertoo, että 1940-luvulla hovioikeuden presidentti Albert von Hellensille (1879-1950) kuljetettiin kesäisin asiakirjoja hänen tilalleen soutaen pitkin Kuusiston salmea. Etätyöt eivät siis ole hovioikeudessa uusi ilmiö.
Vapaaherra Albert von Hellens toimi monipuolisen uransa aikana Turun hovioikeuden presidenttinä (1930–1949), kuten hänen isänsä Lars Theodor von Hellens (1826-1896) ja veljensä Valde Hirvikanta (1863-1911) ennen häntä. Kansallisbiografia-artikkelissaan Albert von Hellensistä Timo Kautto on luonnehtinut häntä tehokkaaksi hallintomieheksi, jonka pitkä kausi alkuepäilyistä huolimatta muodostui siunaukselliseksi.[1] Presidenttiä kiiteltiin innostavasta työilmapiiristä ja diplomaattisesta esimiestyöstä. Samalla toimintarutiineja kehittämällä ja tehostamalla saatiin jutturuuhka purettua. Sai siinä vahtimestari kesäisinkin soudella.
Albert von Hellens vuonna 1928. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma.
Teksti: Turun hovioikeus ja Mia Korpiola.
[1] Viite: Kautto, Timo: Hellens, Albert von. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 16.3.2021), artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-001989.
Turun hovioikeus on Suomen vanhin ja Pohjoismaiden toiseksi vanhin hovioikeus. Turun hovioikeuden ensimmäisestä istunnosta tulee kuluneeksi 400 vuotta 31.10.2023. Hovioikeuden perustaminen Turkuun vuonna 1623 oli merkittävä tapahtuma. Siitä lähtien Turun hovioikeus on palvellut suomalaista oikeudenhoitoa ja on tänään maan tehokkain hovioikeus. Vaikka juhlapäivään on vielä aikaa, on juhlavalmistelut jo syytä aloittaa.
Yhteiskunta, kansalaisten elinolosuhteet ja oikeudenhoito ovat muuttuneet ja kehittyneet huomattavasti 400 vuoden aikana. Jos tänään yritän yhteen lauseeseen vetää yhteen hovioikeuden ulkoiset toimintaolosuhteet kuluneen pian 400 vuoden aikana, se voisi olla: Ruttoepidemiasta koronaepidemiaan. Matkan varrella on toki ollut rauhallisempiakin mutta myös värikkäämpiä ajanjaksoja, jonka aikana Turun hovioikeus on työskennellyt ja kehittänyt suomalaista oikeudenhoitoa.
Olen hyvin iloinen siitä, että Turun hovioikeuden tulevaa 400-vuotista taivalta juhlistamaan on syntynyt tutkimushanke, jonka puitteissa arvostetut tieteenharjoittajat ovat päättäneet antaa panoksensa Turun hovioikeuden historian tutkimiseen. Toivotan tutkimushankkeelle menestystä ja odotan innolla tutkimushankkeen tuottamia tutkimustuloksia.
Åbo hovrätt är Finlands äldsta och Nordens nästäldsta hovrätt. Från Åbo hovrätts första session har det 31.10.2023 förflutit 400 år. Grundandet av en hovrätt i Åbo år 1623 var en betydelsefull händelse. Ända sedan dess har Åbo hovrätt tjänat rättsvården i Finland och är idag landets mest effektiva hovrätt. Fastän jubileumsdagen ännu är avlägsen, är det dags att börja festförberedelserna.
Samhället, medborgarnas levnadsförhållanden och rättsvården har under 400 år i betydande utsträckning förändrats och utvecklats. Om jag idag i en mening försöker summera hovrättens yttre verksamhetsomgivning under de snart 400 åren, skulle den kunna vara: Från pestepidemi till Corona-epidemi. Under resans gång har det naturligtvis också funnits lugnare om än också mer färggranna perioder under vilka Åbo hovrätt arbetat och utvecklat den finska rättsvården.
Jag är mycket glad för att det, för att högakta Åbo hovrätts snart 400 år långa resa, har uppkommit ett forskningsprojekt inom vilket erkända forskare har beslutat ge sitt bidrag till att forska i Åbo hovrätts historia. Jag tillönskar forskningsprojektet all framgång och väntar med stort intresse på de forskningsresultat som projektet ger.
