Pasi Liljeberg

Terveystietojen kerääminen, tallentaminen ja hyödyntäminen ovat vuodesta toiseen kestopuheenaiheita julkisuudessa. Kuka saa kerätä näitä tietoja, mitä tietoja saa kerätä ja miten kerättyä tietoa saa hyödyntää? Samaan aikaan puhutaan sähköisistä potilasrekistereistä, sairaanhoitopiirien tietoaltaista, geenitiedoista, potilastietojärjestelmistä, biopankeista, big datasta, Kanta-palvelusta, toiminnanohjausjärjestelmistä, Apotti-hankkeesta, jne.. Ei ihme, että tämä voi synnyttää hämmennystä monissa ihmisissä.

Digitalisaatio on integroitunut kiinteästi sosiaali- ja terveysalaan. Paluu menneeseen aikaan on käytännössä mahdoton, hyvin harva edes enää suostuisi hoitamaan asioita erilaisten paperisten lomakkeiden avulla sekä viemään näitä papereita paikasta toiseen ja arkistoimaan niitä. Digitalisaation taustalla oleva tietotekniikka tuottaa jatkuvasti uusia innovaatiota, jotka antavat huimia mahdollisuuksia sosiaali- ja terveysalalle.

Varmasti voidaan sanoa, että teknologian kehityksellä ja sen soveltamisella tulee olemaan huomattava vaikutus sosiaali- ja terveysalaan tulevaisuudessa: lähtien siitä, miten yhteiskunta tuottaa näitä palveluita aina siihen, miten yksilö voi eri tavoin hyödyntää saatavilla olevia palveluita teknologian avulla. Perinteinen sosiaali- ja terveysala tulee kokemaan huomattavia muutoksia teknologian kehityksen ja digitalisaation ansiosta. Tällä hetkellä olemme vasta ottamassa ensimmäisiä, haparoivia askeleita tähän suuntaan.

Digitalisaatioon ja terveyspalveluihin liittyvän keskustelun yhteydessä mainitaan usein etelänaapurimme Viro, tai siis se, miten Virossa on pystytty järjestämään moni asia huomattavasti kustannustehokkaammin kuin Suomessa. Samassa yhteydessä usein myös tarjotaan selityksiä tähän kustannustehokkuuteen. Selitykseksi on annettu muun muassa se, että Virossa on ollut helpompi lähteä liikkeelle niin sanotusti puhtaalta pöydältä, ilman menneisyyden painolastina olevia moninaisten sähköisten järjestelmien viidakkoa. Tai se, että Viron väkiluku on huomattavasti Suomea alhaisempi. Mutta ovatko nämä kattavia selityksiä?

Virossa on tänä vuonna aloitettu huomattavan laaja tutkimus, jossa miltei 200 000 henkilöltä kerätään verinäyte. Tämän verinäytteen avulla tehdään geenianalyysi, jonka tuloksiin yhdistetään kaikki henkilöstä saatavilla oleva tieto Viron terveydenhuoltorekistereistä. Tutkimuksen avulla on tarkoitus saavuttaa parempi ymmärrys eri sairauksien syistä ja esiintymistodennäköisyyksistä. Jos kaikki menee hyvin, tämän avulla voi olla mahdollista löytää piileviä sairauksia, ohjata tutkimukseen osallistuvat henkilöt aikaisemmin oikeanlaisen hoidon piiriin tai jopa ennaltaehkäistä monien sairauksin puhkeamista. Tutkimuksesta arvellaan olevan hyötyä myös erilaisia täsmälääkkeitä kehitettäessä.

Tämä onnistuu Virossa helposti, kaikki tieto kulkee samassa kanavassa digitaalisesti. Monesti Viroa pidetään esimerkkinä yhteiskunnasta joka kulkee digitalisaation kärjessä kansalaisille tarjottavissa julkisissa verkkopalveluissa. Jokaisella virolaisella on digitaalinen henkilökortti, jonka avulla onnistuu niin äänestäminen verkossa kuin pääsy omiin terveystietoihin.

Suomessa tämän kaltainen tutkimus ei onnistu ihan näin helposti. Toki Suomessakin on meneillään samankaltaisia tutkimuksia, mutta ei tässä laajuudessa, jossa geenitiedot, sairauskertomukset ja lääkehoidot kootaan yhteen rekisteriin näin suuressa mittakaavassa. Suomessa on huomattavasti hankalampaa saada koottua tietoja yhteen eri rekistereistä ja tieto onkin monesti pirstaloitunut eri paikkoihin

Onko se sitten hyvä vai huonoa asia, että tämän kaltaiseen eri tietojen yhdistämiseen, jossa geenitiedot, sairauskertomukset ja lääkehoidot on koottu yhteen rekisteriin, ei ole vielä mahdollisuuksia Suomessa? Voimmeko ajatella, että tietomme ovat paremmassa turvassa, kun niitä ei ole koottu kaikkia samaan paikkaan? Sosiaali- ja terveystietoja käsiteltäessä tulee luonnollisesti varmistua siitä, ettei yksilökohtaista tietoja pääse vuotamaan vääriin käsiin. Tänä päivänä tämän kaltaisten tietojen hallitseminen on hyvin luotettavaa, on erittäin epätodennäköistä että tietovuotoja voisi tapahtua. Tosin mikään digitaalinen järjestelmä ei ole täysin varma, joku voi aina löytää jonkin aukon.

Toisaalta, jos aina olisi odotettu, että jokin asia on täysin varmaa, eivät Wrightin veljeksetkään olisi koskaan suorittaneet ensimmäistä lentoaan lentokoneella ja moni muukin nykyään arkipäiväinen keksintö olisi jäänyt tekemättä.

Hyvinvointi, terveys ja digitalisaatio – tällä kolmikolla  on kansantaloudellista merkitystä. Terveysteknologian ala on edelleen Suomessa kasvussa. Liikevaihto oli viime vuonna 2,5 miljardia euroa, josta viennin osuus oli 2,1 miljardia. Kasvun edellytykset tulee myös turvata tulevaisuudessa luomalla hedelmällinen kasvualusta suomalaisille hyvinvointi- ja terveysalan startup-yrityksille sekä kansainvälisten yritysten houkuttelemiseksi Suomeen. Katse tulee olla ennakkoluulottomasti tulevaisuudessa, erilaisten ajatusmallien ja lähtökohtien yhdistämisessä uudella tavalla tieteen osa-alueiden rajat rikkovan lähestymistavan tukemana.

Pasi Liljeberg
Kirjoittaja on terveysteknologiaan keskittynyt tietotekniikan professori ja Turun yliopiston Sote-akatemian ohjausryhmän jäsen



FacebooktwitterFacebooktwitter