Onko soveltuvuudella sijaa opiskelijavalinnoissa?

Turun yliopistosta koordinoitava OVET-hanke kehittää valtakunnallista opettajankoulutuksen soveltuvuuskoetta. Soveltuvuuskoe voi toimia todistusarvosanojen rinnalla ei-tiedollisen osaamisen arviointivälineenä. Soveltuvuuden tarkastelulla on merkitystä yleisemminkin asiantuntija-ammatin osaamisen teoreettiselle ymmärrykselle.

Lukuvuoden aikana on yliopistoväelle tullut tutuksi korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämistyö. Monilla aloilla, joilla valintakoe on ollut aiemmin keskeisessä asemassa, valintojen painopiste siirtyy vuonna 2020 ylioppilastodistusarvosanoihin. Tilanteessa on hyötynsä ja haittansa. Yhtenä haasteena voi olla, että joitakin keskeisiä opinnoissa sekä myöhemmin ammatissa tarvittavia taitoja ei mitata ylioppilastutkinnossa. Meillä on tähän haasteeseen tarjolla yksi mahdollinen ratkaisuvaihtoehto – soveltuvuuskoe.

Ylioppilastutkintoarvosanat mittaavat tiedollista substanssiosaamista eri oppiaineissa. On tärkeää, että opettaja hallitsee opetettavien aineiden sisällöt, eikä opettajankoulutuksessa voida lähteä sisältöosaamisessa nollapisteestä, vaan rakentaa asiantuntijuutta lukio-opinnoista eteenpäin. Tämä tiedollinen osaaminen ei kuitenkaan riitä opettajalle. Kuka haluaisi lapselleen opettajan, joka hallitsee oppiaineiden sisällöt suvereenisti, mutta joka ei esimerkiksi osaa toimia ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa?

Opetus- ja kulttuuriministeriö on linjannut, että ”todistusvalinnassa valituille tai pääsykokeen osana voidaan lisäksi järjestää soveltuvuuskoe, jos se on kyseisessä koulutuksessa tutkimustiedon pohjalta perusteltua”. Opettajankoulutuksessa soveltuvuuskoetta pidetään tärkeänä. Sitä kehitetään sekä sisällöllisesti että menetelmällisesti. Turun yliopiston koordinoimassa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa ”Opettajankoulutuksen valinnat – ennakoivaa tulevaisuustyötä” (OVET) -kehittämishankkeessa teemme laajassa kansallisessa yhteistyössä opettajankoulutuksen soveltuvuuskokeen kehittämistyötä. Mukana ovat kaikki suomalaiset opettajankoulutusyksiköt. Tavoitteenamme on yhtenäinen soveltuvuuskoe suomalaisessa opettajankoulutuksessa vuonna 2020. Kehittämistyöllä pyrimme erityisesti vahvistamaan soveltuvuuskokeen tutkimusperustaisuutta sekä tasapuolisuutta, mikä palvelee hakijoiden etua.

Opettajankoulutus on yksi akateemisista hakupainealoista. Tänä vuonna kevään luokanopettajan koulutuksen yhteisvalinnassa hakijoita oli yhteensä kahdella kampuksella, Turussa ja Raumalla 2200, joista sisään pääsee 145 (6,6 prosenttia hakijoista). Valinnanvaraa siis on. Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä opettajankoulutuksen opiskelijavalinnalla on erityisen suuri merkitys kahdesta syystä. Ensinnäkin meillä ei ole – toisin kuin monissa muissa maissa – käytössä opintojen lopussa tai niiden jälkeen erillistä sertifiointia tai loppukoetta opettajan pätevyyden saamiseksi. Tällöin opiskelijavalinta on se vaihe, jossa käytännössä päätetään, kenestä tulee opettaja ja kenestä ei. Toiseksi meillä opettajan rooli on erilainen verrattuna kansainvälisesti: meillä opettaja toimii ammatissaan erittäin itsenäisesti. Suomessa korostetaan opettajan pedagogista vapautta ulkopuolisen kontrollin ja tarkan ohjeistuksen sijaan. Valintakoe on keskeisin niistä tilanteista, jolloin jokaista tulevaa opettajaa tarkastellaan arvioiden.

Tällä hetkellä opettajankoulutuksessa on käytössä kaksivaiheinen valintamenettely. Ensimmäinen vaihe on kasvatusalalla valtakunnallinen (VAKAVA-koe), mistä on jo pitkät, toimiviksi todetut perinteet.  Sen sijaan haun toinen vaihe (erilaiset soveltuvuuskokeet) on paikallisesti järjestetty, ja jokaiselle koulutukselle on usein erillinen soveltuvuuskokeensa. Poikkeuksen muodostavat Itä-Suomen yliopisto ja Helsingin yliopisto, joissa on jo käytössä pitkälti yhtenäinen soveltuvuuskoe opettajankoulutuksessa.

Soveltuvuus, asiantuntijuus ja osaaminen

Opettajan ammatissa ihmisten välinen vuorovaikutus on keskiössä. Silloin kun vuorovaikutuksella on keskeinen merkitys ammatissa toimimisessa, pelkkä substanssiosaamisen mittaaminen ei riitä valintavaiheessa. Tutkinto-ohjelmaan valittaessa myös tietyillä ei-tiedollisilla taidoilla, esimerkiksi vuorovaikutustaidoilla, tulisi olla merkitystä. Yliopisto-opinnoissa pääpainotus on tiedollisen, tutkimusperusteisen osaamisen lisäämisessä. Toki vuorovaikutustaidot kehittyvät yliopisto-opintojenkin aikana, mutta vuorovaikutustaitojen oppiminen on ajallisesti pitkä prosessi: yhden opintojakson aikana ei vielä välttämättä ehdi tapahtua osaamisessa suurta muutosta. Siksi on hyvä, että näissä ei-tiedollisissa osaamisalueissa tietty osaamisen lähtötaso olisi jo olemassa tutkinto-ohjelmaan valittaessa. Soveltuvuuden käsitteessä juuri nämä ei-tiedollisesti painottuvat osaamisalueet korostuvat.

Soveltuvuuden käsitteen määrittely ei ole helppo tehtävä. Jotta se on mahdollista, on ymmärrettävä kyseisen asiantuntija-ammatin työnkuva ja siihen liittyvät erilaiset osaamisvaatimukset muuttuvassa yhteiskunnassamme. Mitä asiantuntijuus tällä alalla on? Minkälaista osaamista se vaatii? Mitä se on nyt ja mitä se on tulevaisuudessa? Vasta tämän teoreettisen, tutkimusperustaisen työn pohjalta voidaan saada käsitys siitä, mitä soveltuvuus on. Soveltuvuuden määrittelyn jälkeen voidaan päättää, mitä asioita valintavaiheessa tulisi nostaa esiin.

OVET-hankkeessa olemme tehneet tänä lukuvuotena runsaasti työtä opettajan työn ja osaamisen käsitteiden kanssa. Olemme luoneet tutkimusperustaisen opettajan osaamisen mallin. Tämän osahankkeen johtajina ovat toimineet Riitta-Leena Metsäpelto ja Anna-Maija Poikkeus Jyväskylän yliopistosta. Esittelemme opettajan osaamisen mallia tulevana lukuvuotena laajasti eri foorumeilla. Mallin avulla meillä on nyt käsitys siitä, mitä käsitteitä opettajankoulutuksen soveltuvuuskokeessa tulee mitata.

Lisäksi olemme pohtineet, millä menetelmillä mittaaminen luotettavimmin tehtäisiin. Menetelmällistä, tutkimusperustaista kehittämistyötä on tehty jo useamman vuoden ajan Jyväskylän yliopistossa. Olemme tutustuneet myös lukuisiin kansainvälisiin soveltuvuuskoemenetelmiin. Tätä aiempaa tutkimustietoa on olemassa runsaasti erityisesti lääketieteen opiskelijavalintojen soveltuvuuskokeesta muun muassa Kanadasta. Opettajankoulutuksen soveltuvuuskokeen menetelmällinen kehittämistyö jatkuu erityisesti ensi lukuvuonna. OVET-hankkeessa valintakokeen tutkimusperusteisuutta lisää myös kolmas osahanke, joka tutkii valintojen vaikutusta opintomenestykseen ja asiantuntijuuden kehittymiseen koulutuksen aikana. Näin opettajan osaamisen mallia ja valittuja käsitteitä varmennetaan vielä hankkeen aikana.

Haluamme esittää seuraavia pohdintakysymyksiä: Onko muilla aloilla, joissa valmistutaan tiettyyn ammattiin, pohdittu systemaattisesti ja tutkimusperustaisesti ammatin vaatimaa osaamista? Olisiko jollakin muulla alalla tarvetta lisätä tiedollisen osaamisen lisäksi ei-tiedollisen osaamisen arviointia hakuvaiheessa, toisin sanoen ottaa käyttöön soveltuvuuskoe?

Jos ammatillisen osaamisen ja soveltuvuuden asiat kiinnostavat, olemme halukkaita pohtimaan näitä asioita eri koulutusaloilla yhdessä.  OVET-hankkeen OVET ovat avoinna myös opettajankoulutuksen ulkopuolelle!

OVET-hanketiimi
Anu Warinowski, Mirva Heikkilä, Marko Lähteenmäki ja Mirjamaija Mikkilä-Erdmann