Erika Lilja
Mistä oikein puhumme, kun puhumme julkaisemisen avoimuudesta ja Plan S -aloitteesta? Miten keskustelu liittyy tieteen vastuullisuuteen? Mistä oikeastaan kannattaisi keskustella ja mitä tietoa keskustelun pohjaksi tarvitaan?
Tässä kirjoituksessa nostetaan esiin keskeisimmiksi nousseita teemoja ja eri alojen tutkijoiden näkemyksiä aiheesta. Turun yliopiston tutkijoilta on kysytty myös erikseen kommentteja Plan S -keskusteluun liittyen tätä kirjoitusta varten.
Riitta Pyykkö
Laadun käsitteellä on yliopistossa monia ulottuvuuksia: se voi olla huippulaatua, yliopiston toiminta-ajatuksen mukaista ja sen strategiaa toteuttavaa korkeatasoista toimintaa yleensä tai esimerkiksi rahoittajien odotuksiin vastaamista. Voidaan tavoitella poikkeuksellista laatua, yhtäläisen kohtelun ja palvelut takaavaa tasalaatuisuutta, tai osoittaa laadukkaalla toiminnalla, että meihin tehdyt sijoitukset ovat olleet kannattavia.
Kun 2000-luvun alussa Bolognan prosessin myötä alettiin rakentaa yhteistä eurooppalaista korkeakoulutusaluetta, mukana olevat maat sitoutuivat myös jokainen rakentamaan oman kansallisen laadunarviointijärjestelmänsä, joka on yhteisesti sovittujen Euroopan tason kriteerien mukainen. Se toi laatujärjestelmien kehittämisen ja niiden auditoinnit suomalaisten korkeakoulujen elämään.
Parhaillaan on käynnistymässä kolmas kuuden vuoden välein toteutettavien korkeakoulutasoisten auditointien kierros. Kaikkien suomalaisten korkeakoulujen laatujärjestelmät on siis auditoitu jo kahteen kertaan.
Kalle-Antti Suominen
Turun yliopiston strategiassa ”Meri ja merenkulku” on yksi tutkimuksen kuudesta temaattisesta kokonaisuudesta, joilla pyritään edistämään monitieteistä tutkimusta. Vastaavasti Åbo Akademilla ”Havet” on yksi neljästä yliopiston vahvuusalueesta. Molemmat yliopistot ovat saaneet merkittävää profiloitumisrahoitusta tälle teemalle Suomen Akatemialta viime vuosina. Tätä rahoitusta haettaessa yliopistot ovatkin jo tehneet hyvää yhteistyötä.
Yliopistojen tekemä meren ja merenkulun nosto keskeiseksi teemaksi strategioihinsa on Suomessa ainutlaatuinen. Se perustuu yliopistojen monipuoliseen toimintaan mereen liittyvän tutkimuksen eri osa-alueilla sekä Länsirannikon vahvaan meriteollisuuden ja merenkulun toimintaan. Saaristomme ja rannikkoalueemme ovat aarreaitta niin luonnon kuin kulttuurin tutkimukselle. Yliopistojen tutkimusasemat, kuten Husö, Korpoström ja Seili, antavat lujan pohjan Itämeren tutkimukseen. Vahvan laivanrakennuksen ja satamatoiminnan ohella autonomisten laivojen kehittäminen ja siihen liittyvät moninaiset juridiset, liiketoiminnalliset ja tekniset haasteet ovat olleet hyvin esillä tulevaisuuteen tähtäävässä toiminnassa alueellamme.
Johanna Niemi
Olen keskustellut monen yliopistotutkijan puolison kanssa, ja tutkimustyöhön liittyvä jatkuva arviointi nousee usein esiin. He näkevät läheltä sen, miten tutkija ottaa vastaan palautteen, varsinkin negatiivisen. Lähes poikkeuksetta puolisoiden palaute on ihailun ja kritiikin yhdistelmä: Miten te jaksatte elää niin kovassa maailmassa? Arviointikulttuuri on tullut akateemiseen maailmaan jäädäkseen, ja me, jotka olemme täällä pysyneet, olemme oppineet elämään sen kanssa.
Olen saanut monenlaista palautetta viranhauissa, rahoitushauissa ja tieteellisissä lehdissä. Kuten tämän ikäiset yliopistoihmiset, olen myös arvioinut muita. Mutta melko vähän olen käynyt keskusteluja siitä, millaiset ovat ammattimaisen arvioinnin kriteerit, millainen on hyvä arvioitsija ja miten arviointeja tulisi tehdä.
Olen kuluneiden kolmen vuoden ajan ollut Suomen Akatemian yhteiskunnan ja kulttuurin tutkimuksen toimikunnan jäsen, ja sinä aikana paljonkin pohtinut arviointia. Kauden nyt lähestyessä loppuaan on aika aloittaa tilinpäätöksen tekeminen. Kuvaan tässä Akatemian päätöksentekoprosessia, sillä sitä ei edes tiedemaailmassa tunneta kovin hyvin. Toimikuntien arviointiprosessit ovat muuttumassa vuoden 2018 syyskuun haussa, ja avaan seuraavassa muutoksen päälinjoja ja pohdin hiukan sen vaikutuksia.
Lauri Keskinen
Huh! Turun yliopiston kampuksella huokaistiin joukolla helpotuksesta 1. lokakuuta klo 16.15, kun Suomen Akatemian syyskuun hakuaika päättyi ja 324 hakemusta oli lähtenyt matkaan. Samaten huokaisivat myös ne lukuisat hallinnon edustajat, jotka olivat auttaneet hakijoita. Yhtä suureen kertarypistykseen jouduttaisiin uudestaan vasta vuoden kuluttua, sillä Akatemian huhtikuun haku on hakijamäärältään huomattavasti pienempi.
Täydentävä rahoitus on yliopistolle elinehto, ja muun muassa tästä syystä hakijamääriä, onnistumisprosentteja ja myönnettyjä summia seurataan tarkasti.
Ulpukka Isopahkala-Bouret
Työllistettävyydessä on kyse siitä, onko henkilöllä sellaisia ominaisuuksia, tietoja ja taitoja, jotka auttavat häntä työllistymään ja kilpailemaan parhaista työpaikoista. Työllistettävyyspolitiikka rajaa korkeakoulutuksen tavoitteeksi yksilöiden henkilökohtaisen työmarkkina-aseman parantamisen. Valmistuneiden työllisyyden laadusta on tullut yksi keskeinen yliopistojen rahoituksen perusta.
Työllistettävyyttä voidaan tarkastella suhteiden näkökulmasta. Ensinnäkin hyvien työpaikkojen löytämistä edesautetaan hyvillä suhteilla. Korkeakoulut pyrkivät edistämään valmistuneiden työllistettävyyttä luomalla kontakteja työelämään harjoittelun, yritysvierailujen, työelämäasiantuntijoiden, alumnitoiminnan ja rekrytointimessujen muodossa. Oletetusti osa työpaikoista ei tule ollenkaan julkiseen hakuun, ja mahdollisesti osa avoimessa haussakin olevista paikoista annetaan työnantajien omista verkostoistaan ja omien tuttujensa kautta löytämilleen sopiville henkilöille. Niinpä yliopistosta valmistuvia kehotetaan luomaan hyviä suhteita ja ylläpitämään kontakteja mahdollisimman laajasti erilaisiin verkostoihin.
Tiina Raevaara
Päivystävä dosentti on alun perin pilkkanimeksi tarkoitettu heitto tutkijoista, jotka ”tyrkyttävät” itseään julkisuuteen päivänpolttavia asioita kommentoimaan.
Dosentit saivat vaivoikseen toisenkin leimakirveen, kun pääministeri Juha Sipilä parisen vuotta sitten valitti ”kaiken maailman dosenteista”, jotka kehtasivat arvostella hallituksen tekosia ja siten hidastaa politiikan toteuttamista.
Oikeasti tutkijaa ei voi pilkata siitä, että hän pyrkii oikomaan poliitikkojen tai muiden julkisuuden henkilöiden esittämiä väitteitä. Oikominen on hyvä teko, ei huono. Kaikki kunnia ja kiitokset dosenteille ja muille tieteentekijöille, jotka päivystävät tyhmyyksien varalta!
Journalisteista on puhuttu vallan vahtikoirina, joiden kriittisyys päätöksentekijöitä ja virkamiehiä kohtaan on yksi demokratian elinehto. Minusta on kuitenkin alkanut tuntua, että vahtimisvastuu on siirtynyt viime vuosina paljolti tieteentekijöille.
Jukka Westermarck
Vastoin entisen puoluejohtajan ja valtiovarainministerin luuloa, professoritkin työskentelevät kesäkuukausina. Allekirjoittanut istui kolme helteistä päivää kesä -ja heinäkuun vaihteessa Amsterdamissa Euroopan syöpätutkijoiden kokouksessa (25TH Biennial Congress Of The European Association For Cancer Research). Tässä kirjoituksessa esittelen valikoituja uusimpia edistysaskeleita syöpätutkimuksessa ja hoidoissa, sekä huomiota liittyen syöpätutkimuksen edellytyksiin meillä ja muualla.
Syövän hoito on haastavaa ja syöpätutkijat ovat yleisesti luopuneet käsityksestä, että löytyisi yksi hoitomuoto, joka toimisi kaikkiin syöpätyyppeihin. Valitettavasti myös monet kliiniset kokeet niin sanotuilla syövän täsmälääkkeillä ovat tuottaneet pettymyksen. Siitä huolimatta syövän ymmärtämisessä ja uusissa hoidoissa on viime aikoina saavutettu myös merkittäviä edistysaskeleita.
Markus Granlund
Ylen Ulkolinja esitti torstaina 30.8. dokumentin Yliopistoista rahasampoja? Vaikka olen itse mielestäni kokenut yliopistollinen eränkävijä, tuo dokumentti pysäytti minut. Dokumentin maalaama iso kuva kertoo melko tuttua tarinaa yliopistosektorille hiipineestä managerialismista ja tieteen instrumentalismista (vrt. uusi julkisjohtamisen oppi). Erityisen mielenkiinnon kohteena ohjelmassa on yliopistojen rahoitusrakenteen muutos ja etenkin lukukausimaksujen nousu keskeiseksi tai keskeisimmäksi tulorahoituksen lähteeksi myös Euroopassa.
Lukukausimaksuista väännettyä valttikorttia heitetään Suomessakin välillä todella helposti pöytään milloin kenenkin toimesta. Tämä tapahtuu nähdäkseni aivan liian kevein perustein ja heikon kokonaisymmärryksen saattelemana ja siinä korostuu ajatus koulutuksesta ja tiedosta ylipäätään kauppatavarana. Kuten dokumentti osoittaa, Yhdysvalloista alun perin liikkeelle lähtenyt kehitys sai sysäyksen Euroopassa, etenkin Iso-Britanniassa, juuri siitä, että valtiovalta päätti leikata yliopistojen perusrahoitusta.
Maija Jäske
Demokraattisen päätöksenteon ytimessä on jatkuva pohdinta siitä, mikä olisi meidän yhteiskunnallemme parasta nyt ja tulevaisuudessa. Eri päätösvaihtoehtoja tulisi ideaalitilanteessa puntaroida sen pohjalta, miten tasapuolisesti ne kohtelevat erilaisia väestöryhmiä. Tavoitteena on siis muodostaa kollektiivisia mielipiteitä, jotka ajavat koko yhteiskunnan asiaa, tai niin kutsuttua ‘yhteistä hyvää’. Lisäksi päätösten tulisi olla suotuisia myös tulevien sukupolvien kannalta.
Kuulostaako hankalalta? Sitä se onkin.
Tosielämän demokratioissa päätöksenteko ei useinkaan noudata ideaalimallia. Eduskunnassa ja muissa edustuslaitoksissa päätöksiin vaikuttavat myös vaalistrategiset seikat ja pyrkimykset säilyttää saavutetut edut. Esimerkiksi vaalijärjestelmän uudistuksissa puolueita edustavien poliitikkojen on todella vaikeaa asettua tavallisen kansalaisen asemaan, ja olla ajattelematta oman puolueen kannalta suotuisimpia ratkaisuja.
© 2019 Turun yliopiston blogi
Theme by Anders Noren — Up ↑
