Presidentinvaalien voittajat ja häviäjät

Istuvan tasavallan presidentti Sauli Niinistön etumatka suhteessa kilpakumppaneihin on ollut vaalikampanjoinnin aikana verrattain musertava. Niinistön haastajat tulevat kaukana gallupkärjen takana,…

Pelkkää utopiaa?

Nyt meneillään olevan oikean elämän ohella useimmat meistä elävät myös toisen elämän, joka tapahtuu vain haavekuvissa ja unelmissa. Merkittävä osa…

Julkisuus ja rangaistuksen mittaaminen

Käsittelin edellisessä blogikirjoituksessani rangaistuksen ankaruutta koskevaa keskustelua ja siihen liittyviä väärinkäsitysten mahdollisuuksia. Jatkan saman aihepiirin parissa tarkastelemalla julkisuuden merkitystä rangaistuksen…

Seuraavat sata vuotta

Itsenäinen Suomi täyttää tänä vuonna sata vuotta ja sitä on juhlistettu monin tavoin jo tammikuusta lähtien. Menneiden vuosien tapahtumien ja…

Opiskelijakulttuuria tulee vaalia

Viime viikonloppuna Tampereella käytiin Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous, jossa ylioppilaskuntien aktiivit kokoontuivat päättämään liikkeen suunnasta taas seuraavan vuoden ajaksi. Liiton…

Tekoälyllä tulevaisuuteen

A.I. – tekoäly, siis älyn teko, on ihmiskunnan haave, jonka historia ulottuu yhtä kauas kuin tietokoneidenkin. Jo 1600-luvulla Descartes esitti…

Mitä tapahtuu, kun humanisti saa olla rauhassa?

Tutkimuksen yhteiskunnallinen vuorovaikutus on monimuotoista. Humanistisilla ja muillakin tieteillä on muutamia tavanomaisia vuorovaikutuksen muotoja, jotka liittyvät muun muassa kirjoittamiseen ja…

Yksityisyyden arvo

Vain harva sanoo, ettei arvosta yksityisyyttä. Jos yritämme nimetä asioita, joita melkein kaikki pitävät hyvänä, yksityisyys ja yksityisyyden suoja kuuluvat…