Saudiarabialaisia kollegoita ja oppimiskokemuksia

”Teillä on Educariumilla ja Norssissa kovin hiljaista, kun me olemme lähteneet” vitsailivat pari saudi-naista marraskuussa Educariumilla. Naiset muistelivat kokemuksiaan valmistautuessaan lähtöön pois Suomesta, jossa he olivat asuneet viimeisen puolen vuoden ajan. Naiset kertoivat, kuinka Varissuon yleensä hiljainen bussimatka oli aina ollut täynnä meteliä heidän matkustaessaan Turun normaalikoululle. He olivat oikeassa. 24 saudiarabialaisen Turun yliopistossa täydennyskouluttautuvan opetusalan asiantuntijan lähdettyä ainakin Educarium tuntuu hiljaiselta.

Täydennyskoulutus, johon naiset osallistuivat, oli osa Finland Universityn ohjelmaa, jota toteutettiin Turun yliopiston kasvatustieteiden laitoksen, kielikeskuksen ja normaalikoulun yhteistyönä kesän ja syksyn aikana. Ohjelman osallistujien joukossa oli saudiarabialaisia opettajia ja rehtoreita, sekä koulutarkastajia. Saudi-Arabian opetusministeriö oli valinnut ohjelmaan eri-ikäisiä opetusalan ammattilaisia hyvin erilaisista kouluista ympäri maata.

Osallistujat eivät tunteneet toisiaan, lähes kukaan ei ollut koskaan käynyt pohjoismaissa, moni puhui vain hieman englantia ja suurin osa toi koko perheensä mukanaan. He saapuivat Suomeen täynnä intoa ja uteliaisuutta. He halusivat tietää missä on kauppahalli, miten polkupyörällä ajetaan, mitä on ilmiöpohjainen oppiminen ja koska niitä revontulia näkee. Alkuhämmennyksestä toivuttuaan osallistujat viettivät kesänsä englantia kielikeskuksen opettajien johdolla opiskellen. Aamut alkoivat yliopistolla pitkillä yhteisöllisillä kahvihetkillä, joiden aikana keskusteltiin lasten kuulumisista, ruokaresepteistä tai siitä miten bussit kulkevat.

Kielijakson päätyttyä osallistujat aloittivat kasvatustieteelliset opinnot, joita he suorittivat yliopiston tutoropettajien ja normaalikoulun mentoriopettajien ohjauksessa. He opiskelivat sekä kasvatustieteiden tiedekunnassa, että Turun normaalikoululla joissa heidät otettiin innostuneina ja kannustaen vastaan. Moni asia oli uutta ja hämmennystä aiheutti esimerkiksi se, että on niin kylmä, lapsilla ei ole luokassa kenkiä jalassa tai, että kouluissa ei ole koulutarkastajia. Joku oli nähnyt Varissuolla suden, joka olikin lopulta kettu. Keskustelua käytiin siitä, miten hyvä olisi jos Saudi-Arabiassakin olisi lapsille yhtä paljon välitunteja tai siitä, milloin lunta sataa, kuinka paljon sitä sataa, minne pitää mennä, että sen näkee, ja milloin se satoi ensi kerran viime vuonna. Ensilumen tullessa lokakuiseen Turkuun osallistujat eivät meinanneet malttaa palata takaisin sisälle omalta välitunniltaan.

Syksyn edetessä pimeyden ja ikuisen marraskuun nujertaessa suomalaisten mielet saudit tulivat kouluun kuvaten Snap Chat -videoita loskamöhjöstä ja päivitellen sitä miten upea ilma on. He pohtivat tutoreiden ja mentoreiden opastamana suomalaisen koulutusjärjestelmän etuja ja niiden sovellettavuutta Saudi-Arabiassa sekä arkisempia asioita, kuten sitä millainen aikakäsitys suomalaisessa kulttuurissa vallitsee. Saudilapset totuttelivat koulussa tekemään yhteistyötä tyttö-poika-sekaryhmissä ja opettelivat lätkämatsissa TPS:n kannatushuudot. Hyvä niin, sillä TPS voitti 5 – 0.

Saudiarabialaiset vieraat eivät kuitenkaan olleet ainoita, jotka pääsivät projektin aikana oppimaan uutta. ”Kohtaaminen on aina keskeistä. Kun ei tiedä, voi aina kysyä. Tämä osoittautui jälleen kullanarvoiseksi ajatukseksi, kun kulttuurisesti ymmärsimme asioita eri tavoin.” kertoo projektissa mentorina toiminut Tuija Niemi. ”Kysymisen lisäksi opin jälleen sanoittamaan, miten meidän toimintakulttuurimme rakentuu: minkä koemme kohteliaana, miten toimintatapamme ovat rakentuneet. Koulukulttuurista keskustelemisen lisäksi työskentelytapojen avaaminen nousi keskeiseksi, mutta myös puhuminen ruokailutottumuksista (mitä se karjalanpiirakka sisältääkään?), säästä tai vaikkapa häätraditioistamme. Pilvisinä, harmaina päivinä yritänkin nyt aina muistaa saudikollegani ihastuksen pilviin: miten levollista, kun aina ei paista aurinko!”

Ilmoja ja suomalaista kulttuuria ehdittiin toki kovasti ihmetellä, mutta pääasiassa osallistujat ahkeroivat opintojensa parissa koko syksyn. Kovan työn tulokset olivat loistossaan, kun marraskuun lopulla saudit esittelivät täydennyskoulutuksensa aikana tehdyt lopputyöt. Jokainen oli tehnyt suunnitelman valitsemastaan kouluja, koulutusta tai opettajuutta kehittävästä aiheesta, jonka halusi esitellä kehitysehdotuksena Saudi-Arabiassa. Osallistujat olivat oppineet paljon suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, sen vahvuuksista, heikkouksista ja siitä, mitä apua heidän oppimistaan asioista voisi olla kotimaahan palattaessa.

Projektin henkilökunta on viimeisen puolen vuoden aikana kerännyt ainutlaatuisia kokemuksia ja päässyt haastamaan itsensä uudella tavalla. Eikä kukaan ole varmaan hetkeen keskustellut päivittäin näin paljon lumesta, ilmiöpohjaisesta oppimisesta tai revontulista. Nyt joulun lähestyessä jokainen on päässyt ottamaan pienen hengähdystauon ja pohtimaan sitä, mitä tämä erilainen, vaihteleva ja jännittävä työ tekijälleen antaa.

Tuijan mukaan uuden koulutuksen ja mentorointiprosessin suunnittelu ja toteutus toivat uutta haastetta ja erilaisuutta opettajan työhön. Tukea haasteisiin sai onneksi aina tiimiltä. Projektissa työskentely tarjosikin myös uudenlaisia tiimityötaitoja; ”Mentoriryhmän tiivis yhteistyö oli arvokasta ja keskusteluja käytiin tiiviisti kollegiaalisessa ryhmässä. Harvoin olen opettajana toiminut näin tiiviisti tiimissä, vaikka olisinkin tehnyt yhteistyötä kollegojen kanssa. Tiimityö on voimavara, jos kohta joskus toki myös haaste – miten saada kaikki neljä samalle kartalle tuhraamatta aivan valtavasti aikaa?” hän kertoo.

Opettajan työssä ammatillinen kehittyminen on usein tehtävän sisällä tapahtuvaa. ”Mentorin työ avasi hetkeksi uuden työtehtävän, uudet haasteet ja kirkasti hyvällä tapaa omia ajatuksia niin suomalaisesta koulusta kuin omasta luokkatyöskentelystä. Kun toisesta, hyvin erilaisesta kulttuurista tuleva kollega kysyy ja pohtii meidän koulullemme ja itselle kovin itsestään selviksi muotoutuneita asioita, tulee itsekin väkisinkin pohdittua perusteluita ja uusia näkökulmia. Minkä ihmeen takia esimerkiksi englannin oppikirjoissamme on sanasto, jossa on englanninkielisen sanan lisäksi suomennos?” Tuija pohtii.

Puolenvuoden yhteistyö sai haikean päätöksen todistustenjakojuhlissa, joissa osallistujat kertoivat saaneensa ammatillisen kehityksen lisäksi koulutuksesta paljon muutakin. Suomessa asuessaan kukaan ei ehtinyt näkemään revontulia, mutta kaikki olivat oppineet uudesta kulttuurista, saaneet tärkeitä ystäviä ja koetelleet omia äärirajojaan haastamalla itsensä uudella tavalla. Juhlaseremonia päättyi halauksiin sekä spontaaniin arabialaiseen juhlatanssiin.

Vaikka syksy saattoi välillä olla hullunmyllyä ja projekti asetti haasteita, olivat jäähyväiset kaikille hyvin haikeat. ”Yhteiskunnat ovat erilaisia, mutta ihmiset kohtaavat toisensa aina yksilötasolla.” tiivistää Tuija.

”Opin syksyn aikana tuntemaan lämminhenkisiä kollegoja toiselta puolen päiväntasaajaa, jotka olivat valtavan kiinnostuneita ja innokkaita kehittämään oman maansa koulutusta. Monta kertaa pohdin heidän toimintamahdollisuuksiaan kotimaassaan ja etenkin naisten asemaan liittyvät kysymykset nousivat mietteisiin. Toivon hartaasti, että kollegoillani on voimia ja sinnikkyyttä yrittää ja jaksaa. Askel kerrallaan maailma voidaan muuttaa paremmaksi paikaksi kaikille ja koulutus on tässä vahvassa roolissa. Itse sain tästä projektista paljon uutta virtaa omaan työhöni, mutta myös ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa toiseen maailmaan.” perustelee Tuija, kun häneltä kysytään, miksi projektiin kannatti lähteä mukaan.

Kuvat: Finland University

Teksti:
Lyydia Mäkinen
Kasvatustieteiden tiedekunta
Kirjoittaja työskentelee projektikoordinaattorina koulutusviennissä