Pertti Grönholm
Yleisen historian pitkäaikainen professori Kalervo Hovi (1942–2021) poistui keskuudestamme viime kesänä. Vaikka hänen muistokseen on julkaistu useita kirjoituksia sanomalehdissä ja oman alamme julkaisuissa, on oppiaineen 85-vuotisen historiankin näkökulmasta tarpeen luoda lyhyt katsaus siihen, miten Kalervo luotsasi oppiaineensa väen ja opiskelijoiden yhteisöä kohti suomalaisillekin avartuvaa Eurooppaa ja kansainvälisen historiantutkijan identiteettiä, myös oman esimerkkinsä voimalla.
Kalervolle yleinen historia oli suuntautumista kohti ihmisten katsomuksia, päämääriä ja kokemuksia. Niitä oli mahdollista ymmärtää ja tulkita sekä heidän omista erityisistä lähtökohdistaan että osana ylirajaisia ilmiöitä. Niin politiikan ja diplomatian sfääreissä kuin arkielämän tasolla. Ulkomaisten ja kansainvälisten perspektiivien hän koki rikastuttavan myös Suomen historian tutkimusta.
Kalervon kurssien teemat liittyivät usein Itämeren piirin historiaan. Lisäksi hän luennoi muun muassa Ranskan Itä-Euroopan liittopolitiikasta, Puolan historiasta sekä ranskalaisen sosiaalihistoriallisen historiantutkimuksen vaiheista. Tälläkin hetkellä Euroopassa huomion keskipisteessä ovat Venäjän läntiset rajamaat ja niiden turvallisuushaasteet, joiden Kalervo näki vaikuttaneen vahvasti kokonaisten kansakuntien mentaliteettiin ja itseymmärrykseen. Kalervo oli kiinnostunut varsin monien valtioiden ja kansojen historiasta, johon ahkera matkailu sekä työn että vapaa-ajan merkeissä toi oman perspektiivinsä.
Kalervon rakkaimpia kohteita olivat Ranska, Puola, Saksa ja Romania sekä Viro, Latvia ja Liettua. Nämä maat olivatkin monin tavoin läsnä yleisen historian työyhteisössä. Henkilö- ja tutkijakunnan matkakohteet tulivat tutuiksi niin oppiaineeseen osoitettuina postikortteina kuin kahvipöydässä tarjoiltujen moninaisten tuliaisten muodossa. Juslenian ja Sirkkalan aamupalavereissa Kalervo paitsi kertoi matkojensa vaiheista, myös tarjoili konvehteja ja muuta naposteltavaa sekä sopivaa suun kostuketta. Yhtenä mieleen painuneena elämyksenä monet läsnäolleet muistavat latvialaisen Riga Balsam -yrttiliköörin.
Riianlahden taisteluissa vuonna 1916 kaatuneiden suomalaisten ja saksalaisten muistomerkki Klapkalnciemsin sotilashautausmaalla. Vuonna 1939 pystytettyä muistomerkkiä ovat tutkimassa Kari Alenius ja Kalervo Hovi.
Elämyksiä villissä ja vapaassa Virossa
Baltian maat ja erityisesti Viro tulivat henkilökunnalle, tutkijoille ja opiskelijoille tutuiksi Kalervon johtamilla matkoilla, joita tehtiin etenkin Baltian maiden vapautumisen jälkeen 1990-luvun alussa. Tallinna oli meille helppo kohde paitsi läheisyytensä vuoksi myös siksi, että matkanjohtajamme tunsi kaupungin hyvin ravintoloineen ja kujineen. Kalervon Tallinna-harrastus tiivistyi tutkimukseksi kaupungin rikkaasta ja monivaiheisesta ravintolakulttuurista, mikä tuotti sekä luentosarjan ekskursioineen että teoksen Viinasodasta kynttiläiltoihin. Tallinnan ravintolakulttuurin historiaa 1918–1940 (2002).
Viro ja muut Baltian maat olivat välittömästi Neuvostoliiton hajoamisen jäljiltä moni tavoin villejä ja vapaita, mikä tuotti mieleenpainuvia kokemuksia. Yksi näistä oli majoittuminen joulukuussa 1992 hotelli Tallinnaan, joka oli Stalinin ajalla rakennetussa kivitalossa Toompuiesteellä.
Ränsistyneen hotellin peliluola- ja baaripalveluita sekä muuta bisnestä pyörittivät aidon oloiset gangsterit. Kalervon luotsaaman opiskelijaryhmän lisäksi muita majoittujia ei hotellissa ollut. Huoneiden ikkunoita ei saanut kunnolla suljettua ja sisään joka raosta tunkenutta kylmyyttä vastaan kamppailimme pahanhajuisilla öljylämmittimillä. Yölliset koputukset huoneiden oviin loivat omanlaisensa tunnelman. Epäilimme, että Kalervo ei tiennyt etukäteen kovin tarkkaan, millainen hotelli oli kyseessä. Mitään pahaa ei kuitenkaan tapahtunut.
Professori Leila Koivunen muistaa, kuinka syyskuussa 2004 Kalervo johti oppiaineen väen yhteiselle Tallinnan matkalle. Tuolloin ryhmämme kierteli sadesäässä muun muassa Toompeanmäellä ja lämmitteli hehkuviinillä Pikk Hermannin kupeessa sijainneessa, yläkaupungin muurin sisään rakennetussa kahvilassa. Kalervo kertoi kaupungin historiallisista ravintoloista, joita hän oli juuri itse tutkinut ja joista muutamia pääsimme myös omakohtaisesti kokeilemaan.
Kun 1990-luvun alussa Tallinnan kahviloiden ja ravintoloiden historiallinen loisto oli paljolti matkanjohtajan elähdyttävien kuvausten varassa, mihin oman lisänsä toivat neuvostoajan aistittavissa olleet kerrostumat, niin 2000-luvulle tultaessa monesta tutuksi tulleista kohteesta oli jäljellä vain joko oma muisto tai Kalervon kertoma tarina. Vanhankaupungin nähtävyyksien, museoiden ja kirjakauppojen lisäksi matkaan kuuluivat usein myös vierailut keskustan ulkopuolella, kuten Maarjamäessä ja Piritassa.
Historiamatkailua Baltiaan ja kauemmas
Yleisen historian väki tutustui Kalervon johdolla myös muihin Baltian kaupunkeihin, kuten Riikaan ja Tarttoon, joka oli auennut matkailijoille laajemmin vasta neuvostovallan romahdettua. Yliopistotutkija Marko Lehti onkin todennut, että Kalervon luotsaamat Baltian-retket jättivät osallistujiin lähtemättömän jäljen. Tämän voin itsekin vahvistaa.
Vuoden 1995 kesäkuussa Kalervon vetämä tutkijaryhmä teki Turun yliopiston omalla pikkubussilla matkan Riian yliopistossa järjestettyyn Baltian-tutkijoiden eurooppalaiseen konferenssiin. Oma auto mahdollisti ekskursiot Riian ympäristöön, etenkin lumoaviin Semgalen ja Kuurinmaan pikkukaupunkeihin, maaseutuun ja Riianlahden hiekkarantaan. Rannalla saimme kuulla Kalervolta muun muassa suomalaisten jääkärien edesottamuksista samoilla seuduilla vuosina 1916–1918. Myös kuurinmaalainen olut jäi monien mieleen.
Nykyisin Glasgow’n yliopistossa professorina työskentelevä David Smith oli mukana, ensimmäisellä Baltian-kiertueellaan ja kansainvälisellä konferenssimatkallaan. Smith muistaa muun muassa sen, kuinka hän ja nykyinen Oulun yliopiston yleisen historian professori Kari Alenius pääsivät Latvian rajalla läpi toistensa passeilla, jotka olivat vaihtuneet hetkeä aiemmin Viron rajavartijoiden käsissä, passien omistajien tätä huomaamatta. Muodollisuudet olivat tuolloin jo huomattavasti rennommat kuin neuvostoaikana.
Automatkoja ulkomaille tehtiin oppiaineen piirissä jo 1980-luvulta lähtien. Retkikunnat suuntasivat vuokra-autolla milloin Berliinin, milloin Moskovaan. Asianomaisten edesottamuksia on kerrattu Kalervon johdolla usein niin oppiaineen kahvipöydässä kuin muissakin muisteluun sopivissa tilaisuuksissa.
Eurooppalaiseen Baltia-tutkijoiden konferenssiin kesäkuussa 1995 lähdettiin Turusta yliopiston pikkubussilla, jota ohjasti Marko Lehti. Hänen ja pelkääjän paikalla autossa istuvan Heikki Jokisen lisäksi ryhmään kuuluivat vasemmalta lukien Kari Alenius, Heikki Roiko-Jokela, Kalervo Hovi, Hannu Salmi, David Smith ja Pertti Grönholm sekä kuvan ottanut Merja-Liisa Hinkkanen.
Pariisi – aaltojen ravistelema, mutta uppoamaton
Kalervo edisti laaja-alaista Euroopan historian tutkimusta. Hän oli kiinnostunut monien maiden historiasta, joten hän vieraili mieluusti monissa eurooppalaisissa kaupungeissa. Yliopistonlehtori Janne Tunturin mukaan Pariisilla oli aivan erityinen merkitys Kalervolle, jota voi myös hyvällä syyllä kutsua frankofiiliksi. Pariisi oli mieluinen ja läheinen kaupunki, johon liittyi paljon muistoja hänen väitöskirjatyönsä ajoilta.
Professorimme tutki Ranskan Itä-Euroopan liittopolitiikkaa, josta hän julkaisi väitöskirjansa Cordon sanitaire or barriére de l’est? The Emergence of the New French Eastern European Alliance Policy 1917–1919 (1975). Teoksen jatko-osa Alliance de revers: Stabilization of France’s Alliance Policies in East Central Europe 1919–1921 ilmestyi vuonna 1984. Tutkimusten lisäksi hän oli rakentamassa Eurooppa-käsityksiä muun muassa Tuula Koskenniemen ja Tarmo Kunnaksen kanssa kirjoittamallaan teoksella Ranska; suurvallasta Euroopan rakentajaksi (1993).
Kalervon pitkäaikainen haave ekskursiosta Pariisiin toteutui marraskuussa 2002. Hänen vetämällään opintomatkalla oli sekä perustutkinto-opiskelijoita että tohtorikoulutettavia. Matkaan sisältyi niin päivittäisiä luentoja Suomen kulttuuri-instituutissa latinalaiskortteleissa kuin retkiä Pariisin historiallisten nähtävyyksien äärelle.
Professori Taina Syrjämaan mukaan Versailles ja Musée de Cluny kuuluivat itsestään selviin kohteisiin, sillä viiden päivän vierailun tarkoituksena oli ohjata osallistujia ymmärtämään Ranskaa. Lisäksi Kalervo halusi esitellä Pariisia ja pariisilaisuutta. Hän viitoitti tien Boulevard Saint-Michelin kirjakauppoihin, erityisesti Gibert Jeuneen, joka on nyt jo kadonnut. Hän kävelytti matkalaisia illalla Montmartrella 1900-luvun alun hengessä ja opasti nauttimaan bistrossa Monsieur Croque -leipiä. Ensimmäisellä aterialla Pariisiin saapumisen jälkeen muut tilasivat itselleen tuttuja ruokia, mikä kummastutti Kalervoa. Pariisissa piti syödä heti sipulikeittoa, Tunturi muistelee.
