Julkaisun ajastus

 

Äänitesarjaa tehdessä tietyt vaiheet seuraavat toisiaan, suunnittelu, valmistelu, äänitys, muokkaus ja viimeisenä julkaisu. Muokkausvaiheen jälkeen julkaisuaan odottaa todennäköisesti useampi äänite, koska erityisesti leikkaaminen on mukavampi tehdä useampaan tiedostoon peräkkäin, koska mitä usempaa muokkaa samana päivänä, sitä vähemmän tarvitsee muistella suoritustapaa seuraavana päivänä. Tämä tarkoittaa, että julkaisujen kirjoittaminenkin olisi mukava tehdä kerralla kaikkiin, jotta asian voisi hoitaa rutiinilla.

WordPressissä kirjoitelman julkaisuajankohdan voi ajastaa. Julkaisun päättymisajankohtaa sen sijaan ei voi ilman erillistä lisäosaa. Päättymisajankohdan automaattinen määrittely voi olla hyödyllistä, mikäli kyseessä on tämän viestintäkurssin tapainen järjestely.

Oletuksena julkaisu tapahtuu välittömästi. Aikaa voi kuitenkin muokata.

Muokatessa asetetaan haluttu päivämäärä ja kellonaika.

Julkaisuajan asettamisen jälkeen ”Julkaise”-painike muuttuu ”Schedule”-painikkeeksi, jota pitää muistaa painaa, jotta julkaisu tapahtuu haluttuna aikana.

Ajastus pitää vielä muistaa ottaa julkaisuajan määrittämisen jälkeen käyttöön painamalla ”Schedule”

 


1.4.2. Äänitteen lisääminen tekstiin |  1.4.3. Julkaisun ajastus  |  2.1. Podcastin tilaaminen

 

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *