Filosofian yleistajuistaminen ja viestintä

 

Kevätlukukaudella 2019 toteutettiin “Filosofian tavoitettavuuden kehittäminen tuottamalla äänitesarja ja viestintään soveltuvan suunnitelman laatiminen” -hanke. Hankkeen toteutti VTM, insinööri (AMK) Jari Kärkkäinen. Rahoitus hankkeelle tuli yksikkökohtaisista henkilöstön ja opetuksen kehittämismäärärahoista ja filosofian oppiaineelta. Hanke toteutetiin pääosin tammi-helmikuun 2019 aikana.

Hankkeen loppuraportti on valmistunut ja on saatavissa lataamalla Faidros – viestinnänkehityshanke loppuraportti.

Hankkeen sisältö

Sanomaton määrä laadukasta filosofiaa on ihmisille täysin tuntematonta. Filosofian tiedeviestinnän kehittämiseen on selvää tarvetta. Tällä hankkeella tehtiin yhteistyössä opiskelijoiden kanssa toimiva konsepti filosofian yleistajuiseen tutkimusviestintään.

Tässä kehitysprojektissa opiskelijat tekivät seminaaritöidensä, tai muiden esseidensä pohjalta puhutuksi tekstiksi soveltuvan työn. Tämä työ äänitetiin ja julkaistiin tässä blogissa.

Kukin noin 10-15 minuutin äänite esitteli yksittäisen filosofin tekemää työtä tai jonkin tietyn käsitteen määrittelyä.

Lisäksi tammikuun alussa järjestetiin avoin seminaaripäivä elävästä filosofiasta ja filosofisen viestinnän tavoista.

Kehityshankkeen kokemuksia hyödynnetään jatkossa vastaavanlaisten viestintäkurssien järjestämiseen filosofiassa ja muissa oppiaineissa.

Lisäksi syntyvä ohjeistus soveltuu myös ammattilaisviestintään. Kertyneitä kokemuksia hyödynnetään ajankohtaisen filosofisen tutkimustyön yleistajuiseen viestintään.

Hankkeen tavoitteet

Hankkeelle asetettiin useita tavoitteita, jotka liittyvät erityisesti filosofian viestintään, mutta koskevat yleisemminkin yhteiskuntatieteitä.

  1. Annetaan opiskelijoille mahdollisuus käyttää ja kehittää asiantuntijuuttaan.
  2. Tuotetaan ohjeistus ja dokumentaatio yliopiston blogipalvelun käyttämiseksi äänitteiden julkaisualustana. Ohjeistusta voi soveltaa niin opiskelijoiden kurssitöissä kuin myös ammattilaisviestinnässä.
  3. Tuotetaan suurelle yleisölle helposti lähestyttävä väylä nykyaikaiseen filosofiaan.
  4. Annetaan yleiskuva filosofiassa mahdollisesti käsiteltävistä aiheista. Erityisesti filosofian opintoja harkitsevat hyötyvät tästä.