Koronakokemusten jäljillä

Keväällä 2020 koronapandemian levitessä maailmalla ja lopulta Suomessakin myös me FinnBrain-tutkijat jouduimme miettimään työmme järjestelyt uudelleen. Päätimme peruuttaa perhetapahtuman ja keskeyttää tutkimuskäynnit toistaiseksi, ja siirryimme etätöihin henkilöstön ja tutkimukseen osallistuvien perheiden turvallisuuden takaamiseksi. Vaikka monilta osin toimintamme supistui, ymmärsimme kuitenkin pian, että vallitseva koronapandemia voi vaikuttaa perheisiin tavoilla, joista juuri meillä on valtavasti osaamista ja tietoa ja mitä voisimme hyödyntää kaikkien eduksi. FinnBrain-tutkimuksen tarkoitushan on selvittää ympäristön ja stressin vaikutuksia lasten ja lapsiperheiden hyvinvointiin. Tiedämme aikaisemmista tutkimuksista, että yksilöiden välillä on eroa siinä, miten he reagoivat stressitilanteisiin, jollainen pandemia mitä suurimmassa määrin on.

Niinpä suunnittelimme erittäin ripeällä aikataululla uuden osatutkimuksen, jonka tavoitteena on selvittää vanhempien, lasten ja perheiden psyykkistä oireilua ja hyvinvointia, selviytymiskeinoja ja stressihormonitasoja koronaviruspandemian ja poikkeustilan aikana. Lisäksi tietoa kerätään tautia koskevien ohjeistusten noudattamisesta ja rokoteasenteista. Vaikka maailmalla ja Suomessakin on käynnistetty monia koronapandemiaan liittyviä tutkimuksia, FinnBrain-tutkimuksen etuna on, että meillä on hurja määrä aikaisempaa tietoa perheistä ja lapsista aina raskaudesta lähtien ja voimme käyttää tätä tietoa sen arvioinnissa, mikä todella liittyy pandemiaan ja mikä perheiden aiempiin kokemuksiin. Tämän tiedon avulla voidaan vaikuttaa pandemian kielteisten vaikutusten ehkäisemiseen pidemmällä aikavälillä.

FinnBrain-tutkimuksessa mukana oleville äideille ja isille lähetettiin kutsu sähköiseen kyselyyn toukokuussa 2020. Lisäksi osa tiedoista otettiin 5-vuotiaiden lasten kyselyyn samana aikana vastanneiden perheiden kyselylomakkeista, jotta vanhempien ei tarvitsisi vastata samoihin kysymyksiin kahdesti. Toukokuun kyselyyn vastanneille on lähtenyt myös kesän ajan seurantakysely, jolla selvitetään, mitä perheille kuuluu poikkeustilan rauettua. Analysoimme ensin toukokuun kyselyssä kerättyä aineistoa vanhempien ja lasten psyykkisestä oireilusta verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan. Aikuisten oireilua koskeva tutkimus on parhaillaan vertaisarvioitavana ja tiedotamme siitä heti, kun se on mahdollista. Alustavasti näyttää kuitenkin siltä, että kyselyyn vastanneiden vanhempien joukossa pandemia-aikaan liittyy lisääntynyttä stressioireilua, kun tilannetta verrattiin pandemiaa edeltävään vaiheeseen.

Kyselyiden rinnalle kaivattiin myös jotain, mikä kertoisi perheenjäsenten reagoimisesta kevään tapahtumiin biologisesta näkökulmasta. Tutkimusten perusteella tiedämme, että se mitä ihmiset kokevat ja raportoivat kyselyissä omasta olotilastaan (esim. stressikokemukset) ei ole välttämättä yksiselitteisesti yhteydessä siihen, mitä heidän kehossaan tapahtuu (esim. stressihormonin määrä). Tähän on monia mahdollisia syitä kuten se, kuinka hyvin ihminen tunnistaa oman stressaantuneen olotilansa ja kykenee raportoimaan siitä. Stressi on myös ilmiönä hyvin moniulotteinen, joten voi olla, että stressiaiheiset kyselyt tavoittavat ilmiöstä eri puolia kuin biologiset näytteet. Lisäksi pienten lasten kohdalla heidän voinnistaan on yleensä kysyttävä vanhemmilta. Kukaan meistä ei kuitenkaan voi koskaan todella tietää, miltä toisesta tuntuu.

Yhdistämällä nämä kaksi eri tutkimusmenetelmää saamme kattavamman kuvan yksilöiden tilasta stressaavassa tilanteessa, kuten koronapandemian aikana. Olemme aiemmin omissa tutkimuksissamme osoittaneet, että ainakin raskauden aikana äidin korkeammat hiuskortisolipitoisuudet ovat yhteydessä äidin raportoimiin korkeampiin mielialaoireisiin, kunhan oireilusta kysytään yhtä pitkältä aikaväliltä mikä vastaa hiuskortisolinäytteen kattamaa noin kolmea kuukautta (1). Niinpä kolme kuukautta epidemian alkamisen jälkeen kesäkuussa halukkailta tutkittavilta kerättiin hiusnäyte, josta voidaan arvioida pitkäaikaisia stressihormonin tasoja ja yksilöiden välistä vaihtelua siinä.

Ihmiskontakteja välttääksemme ohjeistimme perheet ottamaan hiusnäytteet itse kotona ja lähettämään näytteet yliopistolle postitse. Niinpä vietimme toukokuun tekemällä hiusnäytteenotto- paketteja toimistollamme. Työntekijämme ja avuksi saadut opiskelijat muun muassa leikkasivat yli sata metriä foliota pienemmiksi paloiksi ja tekivät tuhat vetosolmua langasta, joilla perheet sitten sitoivat hiussuortuvansa ja paketoivat ne valolta suojaan kotonaan. Ja kaikki tämä piti saada tehtyä niin, ettei paikalla ollut kuin muutama työntekijä kerrallaan.

Jännitimme hiukan sitä, kuinka paljon näytteitä mahtaakaan palautua, koska perheillä oli sillä hetkellä elämässään varmasti ihan riittävästi muutakin ajateltavaa. Kuitenkin pitkin kesäkuuta lopulta päivittäin palautuvat kirjekuorikasat hiusnäytteineen ilahduttivat kovasti tutkijoitamme ja erityisen mukava oli saada muunkinlaista postia, kuten kukkaterveiset eräältä lapselta. Hiusnäytteen antoi kaiken kaikkiaan 185 perhettä: 166 äitiä, 51 isää ja 172 lasta. Useammat olisivat halunneet antaa näytteen, mutta olivat ehtineet jo leikata kesää varten lyhyemmät hiukset, jolloin varsinkin miehillä hiusten pituus ei ollut enää riittävä. Onneksi saamme kuitenkin paljon arvokasta tietoa myös kyselylomakkeista, joten hiusnäytteen puuttumista ei tarvitse harmitella.

Hiusnäytteet analysoidaan Saksassa yhteistyökumppanimme laboratoriossa ja saadut tulokset tullaan yhdistämään kyselylomakkeista saatuihin tietoihin ja kerromme niistä sitten ajallaan. Tässä kohdin haluamme sanoa, että olemme erittäin kiitollisia joka ikisestä kyselyvastauksesta ja hiusnäytteestä. Osatutkimuksessa on todellinen mahdollisuus ymmärtää erikoislaatuisen tilanteen merkitystä juuri perheissä, joissa pandemia asettaa arjen hallinnalle aikamoisia haasteita. Toisaalta saanemme myös tietoa siitä, ketkä ovat kokeneet pandemian normaalia helpompana ajanjaksona elämässään. Ilman tutkimukseen osallistuvien perheiden omistautumista näidenkään kysymysten selvittäminen ei olisi mahdollista.

Lähde:
1) Mustonen P, Karlsson L, Kataja E-L, Scheinin N M, Kortesluoma S, Coimbra B, Rodrigues A J, Sousa N, Karlsson H. Maternal prenatal hair cortisol is associated with prenatal depressive symptom trajectories. Psychoneuroendocrinology 2019; 109.

Saara Nolvi, tutkijatohtori, psykologi

Susanna Kortesluoma, biolääketieteilijä, väitöskirjatutkija

FinnBrainin Hammaskeijun tervehdys

FinnBrainin yksi tärkeä tavoite on selvittää, miten raskausajan ja varhaisen elämän altistukset vaikuttavat lapsen kasvuun ja kehitykseen. Yleensä näiden raskausajan altistusten mittaamiseen on käytetty äidistä saatavia näytteitä ja ympäristöä kuvaavia mittareita. Nämä eivät kuitenkaan ole suoria määrityksiä sikiön altistuksesta ja suorat määritykset ovat yleensä vaatineet kajoavia menetelmiä. New Yorkissa, Mt. Sinain yliopistossa on kuitenkin viime vuosina viety eteenpäin maitohampaista tehtäviä määrityksiä.

Maitohampaat alkavat kehittyä jo ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana ja kehityksen myötä niihin syntyy hammasluukerrostumia kuten puissa kasvurenkaita. Hammasluuhun kiinnittyy merkkejä sikiöaikaisesta ympäristöstä, esimerkiksi raskasmetalleista ja sikiön omasta immuunipuolustuksen toiminnasta. Maitohampaiden pudotessa nämä kerrokset tarjoavat oivan ikkunan menneisyyteen. Maitohampaiden kerrostumien avulla pystytään ajallisesti määrittämään tiettyjen kehitysvaiheiden raskasmetalleja, kemikaalipitoisuuksia ja immuunipuolustuksen toimintaa ilman, että täytyy luottaa äidin määrityksiin.

Me FinnBrainissä olemme kiinnostuneita tutkimaan, kuinka nämä kemialliset altistukset ja sikiön omasta raskaudenaikaisesta immuunipuolustuksesta kertovat merkit ovat yhteydessä myöhempään sairastuvuuteen ja kehitykseen. Lapsen maitohampaista tehtäviä immuunipuolustuksen merkkejä ei ole kukaan vielä tutkinut suhteessa lapsen kasvuun ja kehitykseen. FinnBrain-tutkimuksen ainutlaatuinen pitkäaikainen seuranta mahdollistaa tarkat määritykset, ja kiitos siitä kuuluu kaikille FinnBrain-perheille.

FinnBrainin Hammaskeijut ovat aloittaneet maitohampaiden keräämisen kaikilta FinnBrain-kohortissa mukana olevilta tämän vuoden alussa. Hammaskeiju tulee ottamaan kaikkiin FinnBrain-perheisiin yhteyttä, kunhan lapsi on riittävän vanha.

Anna Aatsinki, LL, väitöskirjatutkija

Linnea Karlsson, apulaisprofessori

Lasten temperamentti ja stressinsäätely kotihoidossa sekä varhaiskasvatuksessa – kortisolitasot fysiologisen stressitason mittareina

Stressistä ja sen haitallisista vaikutuksista puhutaan tänä päivänä paljon. Psyykkinen stressi voi tuntua esimerkiksi jännittyneisyytenä, levottomuutena, ahdistuneisuutena tai ärtymyksenä. Mieli valmistautuu koettuun haasteeseen ja samalla kehon stressinsäätelyjärjestelmä eli hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakseli (HPA-akseli) aktivoituu. Lisämunuaiskuori tuottaa kortisolia, jolloin keho saa käyttöönsä lisää energiaa ja pystyy valmistautumaan mahdolliseen uhkaan. Sopiva määrä stressiä saa meidät valpastumaan ja toimimaan keskittyneesti ja tehokkaasti. Sen sijaan pitkittynyt stressitila on haitallista ja lisää alttiutta useille eri sairauksille.

Stressinsäätelyssä on kysymys elimistön kyvystä palautua normaaliin tilaan stressaavaksi koetun tapahtuman jälkeen. Palautumiseen vaikuttavat ihmisen yksilölliset ominaisuudet ja stressinhallintakeinot. On hyvin yksilöllistä, mitkä asiat tuntuvat kuormittavilta. Myös kehon reaktiot ja palautumiskeinot ovat jokaisella erilaisia. Stressinhallinta on taito, joka alkaa kehittyä jo varhaislapsuudessa lapsen oppiessa tunnistamaan ja säätelemään tunteitaan vuorovaikutuksessa vanhempien ja muiden hoitajien kanssa. Stressistä puhuttaessa on hyvä huomioida, että kyseessä on sekä psykologinen tunne että kehon fysiologinen reaktio koettuun uhkaan tai haasteeseen.

FinnBrainin päivähoito-osatutkimuksessa on tarkasteltu stressiä nimenomaan fysiologisena reaktiona. Olemme mitanneet lasten kortisolitasoja sekä kotihoidossa olevilta että varhaiskasvatukseen osallistuvilta lapsilta. Lapsista on otettu useita sylkinäytteitä kortisolihormonitasojen määrittämiseksi. Ensimmäiset näytteet otettiin lasten ollessa noin 2-vuotiaita ja seurantanäytteet 3,5 ja 5 vuoden iässä. Lisäksi olemme keränneet vanhemmilta ja hoitajilta tietoa lapsen kehityksestä ja temperamentista. Tutkimuksemme on ainutlaatuinen, koska aiemmissa tutkimuksissa ei ole ollut mukana kotihoidossa olevien lasten vertailuryhmää.

Tutkimuksemme lähtökohtana ovat olleet kansainväliset tutkimukset, joissa on havaittu, että kodin ulkopuolinen päivähoito nostaa lasten kortisolitasoja. Päiväkodissa mitattuja kortisolitasoja on verrattu kotipäivinä otettuihin näytteisiin. Tutkimuksissa on havaittu myös, että temperamentiltaan ujot ja pelokkaat sekä toisaalta impulsiiviset ja heikot itsesäätelykeinot omaavat lapset ovat alttiimpia korkeammille stressitasoille päiväkodissa. Varhaiskasvatuksen laadussa ja toimintamuodoissa on kuitenkin suuria eroja eri maiden välillä, eivätkä tutkimukset ole välttämättä suoraan vertailukelpoisia keskenään. Suomessa varhaiskasvatuksen laatua pidetään erittäin hyvänä ja henkilökunta on korkeasti koulutettua. Lasten osallistuminen varhaiskasvatukseen on jonkin verran alhaisempaa kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa ja kotihoidon osuus on Suomessa korkeampi.

FinnBrainin päivähoito-osatutkimuksen ensimmäiset tulokset osoittivat, että 2-vuotiaiden lasten kortisolitasoissa ei ollut juurikaan eroa kotihoidossa olevien ja varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten kesken. Varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten kohdalla havaitsimme, että lasten iltapäivän kortisolitasot olivat hieman korkeammat päiväkotipäivänä kuin vastaavana ajankohtana kotona. Tulos on samansuuntainen mitä aiemmissa tutkimuksissa on havaittu. Onkin mahdollista, että iltapäivän tunnit ovat päiväkodissa hieman kuormittavampia kuin kotona oleminen. Lasten kortisolitasot kuitenkin laskivat iltaa kohti, mikä osoittaa, ettei kyseessä ollut pitkittynyt stressireaktio vaan osa normaalia reagointia päivän tilanteisiin.

Lasten reagointitavoissa on myös suuria eroja. Temperamentilla viitataan ihmisen luontaiseen tapaan reagoida ympäristön tekijöihin. Temperamentilla on vahva biologinen perusta, mutta se voi myös muuttua iän myötä ja on altis kasvuympäristön vaikutuksille. Tutkimuksissa on havaittu, että temperamenttipiirteet voivat olla yhteydessä ihmisen fysiologiaan. Myös päivähoitotutkimuksessa havaittiin, että kaikkein ulospäinsuuntautuneimmilla (ns. surgency/extraversion) lapsilla keskimääräiset kortisolitasot olivat korkeammat. Tämä ei kuitenkaan liittynyt tiettyyn ympäristöön vaan ilmeni sekä kotihoidossa että varhaiskasvatuksessa olevilla lapsilla. Saattaa siis olla, että ekstrovertit lapset reagoivat voimakkaammin ympäristön ärsykkeisiin ja se näkyy myös fysiologisena reaktiona HPA-akselin toiminnassa. Aiheesta tarvitaan lisää tutkimusta ja seurantatutkimuksemme voi antaa lisäselvyyttä siihen, miten lapsen ikä ja kehitys vaikuttavat näihin tekijöihin.

Olen erittäin kiitollinen kaikille perheille ja päiväkodeille, jotka ovat vuosien mittaan osallistuneet tähän osatutkimukseen. Sylkikortisolinäytteiden kerääminen aloitettiin vuonna 2014 ja viimeiset näytteet oli tarkoitus ottaa tänä keväänä. Koronatilanne muuttikin suunnitelmia ja tutkimuksen aineiston keruuseen tuli tauko. Uskon, että saamme loput näytteistä kerättyä viimeistään syksyllä.

Tutkimustyö jatkuu kuitenkin vielä pitkään. Tulokset käyvät aina läpi kansainvälisen vertaisarvioinnin ja usein kuluukin aikaa ennen kuin ne saadaan julkaistua. Tutkimus on parhaimmillaan monien eri alojen osaajien yhteistyötä. Päivähoitotutkimuksessakin on perheiden ja päiväkotien lisäksi mukana tutkimushoitajia, laboratoriohenkilökuntaa ja useita tutkijoita niin lääketieteen, biotieteen, psykologian, kasvatustieteen kuin tilastotieteenkin aloilta. Onkin mahtavaa tehdä työtä alan parhaimpien osaajien kanssa!

Lisäksi tarvitaan rahoitusta, jota ilman tutkimus ei olisi mahdollista. Yliopiston perusrahoituksen lisäksi tutkimustyötä rahoittavat useat eri säätiöt Suomessa. Olen erityisen kiitollinen Alli Paasikiven säätiölle, joka myönsi minulle väitöskirjatutkimukseni alkuvaiheessa kolmen vuoden rahoituksen. Lisäksi Suomen Aivosäätiö, Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö, Juho Vainion säätiö ja Maire Taposen säätiö ovat tukeneet minua.

Tätä kirjoittaessani olemme vähitellen palaamassa tavallisempaan arkeen koronakevään rajoitusten jälkeen. Lapset palasivat takaisin kouluun ja moni lapsi myös takaisin päiväkotiin. Yliopisto palauttaa toimintojaan vähitellen ja FinnBrainissäkin ollaan aloittamassa tutkimuskäynnit yli kahden kuukauden tauon jälkeen. Ulkona paistaa aurinko ja kesä on kauneimmillaan.

Hyvää kesää kaikille FinnBrain-perheille!

Katja Tervahartiala
Projektikoordinaattori, väitöskirjatutkija

Suolisto ja aivot yhteydessä – jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua?

Mikrobistotutkimus on ollut yksi lupaavimmista lääketieteen aloista viime vuosina. Mikrobistotutkimusten määrä on ollut huikeassa nousussa ja nykyään ajatellaan, että mikrobisto – ja erityisesti suolistomikrobisto – on yksi merkittävistä ihmisen terveyteen vaikuttavista tekijöistä. Vähemmän on kuitenkin huomioita, onko ajatus suoliston tai mikrobiston vaikutuksista terveyteen todellisuudessa niin uusi kuin annetaan ymmärtää.

Sekä tieteellisissä teksteissä että populaarikulttuurissa Hippokrateen suuhun on yritetty sovittaa lausahdusta ”olkoon ruoka lääkkeesi ja lääke ruokaasi”, erityisesti kun perustellaan ravinnon merkitystä ihmisen terveydelle. Valitettavasti tälle nimenomaiselle lausahdukselle ei ole juurikaan historiallista pohjaa, ja ei olisi ihme, jos kyseinen lausahdus olisi yksi eniten väärin viitatuista asioista lääketieteen saralla. Tästä huolimatta ruokavalio oli antiikissa yksi tärkeimmistä lääketieteellisten toimenpiteiden kohteista. Sen osoittaa muun muassa Hippokrateen valassa oleva ohje välttää vääriä ravitsemussuosituksia: ”Elintapoja koskevia ohjeita tulen käyttämään sairaiden hyväksi kykyni ja harkintani mukaan: tulen torjumaan kaiken, mikä voi olla vahingoksi ja vääryydeksi.” (1)

Hieman viimeaikaisempi väite on, että ”vasta nyt aletaan ymmärtää, miten tärkeä rooli suolistolla ja sen mikrobeilla on ihmisen hyvinvoinnissa” (2). Eurooppalaisissa tieteellisissä raporteissa suoliston hyvinvointi on kuitenkin liitetty aivojen toimintaan ainakin jo 1700-luvulla (3). Tällöin ajateltiin, että suolistossa on paljon hermopäätteitä, jotka omasivat runsaasti ”hermostollista energiaa” ja ”hermostollinen sympaattisuus” yhdisti sisäelimiä (3). Nämä termit vaikuttivat vahvasti aikansa holistiseen terveyskäsitykseen, ja vatsaa ja nimenomaan vatsalaukkua kutsuttiin aikalaisteoksissa muun muassa ”suureksi hermostolliseksi keskukseksi”. Tällöin osa lääketieteen harjoittajista puhuivat sen teorian puolesta, että kaikki kehon ja mielen ongelmat olivat johdettavissa vatsalaukkuun.

1700-luvulla suolistolliset sairaudet ja esimerkiksi närästysvaivat liitettiin usein paremmin voivan väestön fyysisesti epäaktiiviseen elämäntapaan ja liika-ajatteluun. Käänne tähän tuli Britannian teollistumisen aikaan, kun lääkärit havaitsivat, että suolisto-ongelmista oli tullut hälyttävän yleisiä (vaikkakaan tätä ei pystytä enää tieteellisesti varmistamaan) ja suolisto-ongelmista kärsittiin kaikissa yhteiskunnan kerroksissa. Tähän nähtiin syynä muun muassa muuttunut ruokavalio urbaanissa ympäristössä, joka koostui esimerkiksi heikommassa osassa olevilla naisilla pääsääntöisesti vahvasta teestä ja vaaleasta leivästä. Tästä seurasi runsaasti ylävatsavaivoja, henkistä ja tunteellista kuormitusta, hysteriaa ja maniaa, ja ratkaisuksi tarjottiin luonnonmukaista, yksinkertaista ruokaa, kohtuullista teen juontia, alkoholin välttelyä sekä tasaista ateriarytmiä (4).

Viktoriaaniseen aikaan ymmärrys bakteereista alkoi hiljalleen lisääntyä, vaikkakin Leeuwenhoek olikin havainnut ”pikkuoliot” jo 1600-luvun loppupuolella. Metchnikoff julkaisi 1900-luvun alussa kirjan, jossa käsiteltiin bulgarialaisten pitkäikäisyyden yhteyttä fermentoitujen maitotuotteiden käyttöön. Tämä johti päätelmään, että osa bakteereista voisi olla hyödyllisiä terveyden kannalta ja 1900-luvun alkupuolella vallitsi suolistomikrobiston osalta noususuhdanne. Jo vuonna 1910 probioottien, tarkemmin ottaen laktobasillien, raportoitiin hyödyttävän melankolisia potilaita (5). Osa alan ammattilaisista suosittelivatkin normaaliflooran muokkaamiseen hyvin radikaaleja toimenpiteitä, kuten suolen osapoistoja. Onneksi osa suositteli hellempiä keinoja mielialan ja elinvoimaisuuden parantamiseksi, kuten helposti tuotteistettavia maitohappobakteeripillereitä, -juomia ja -maitotuotteita. 1900-luvun alkuvaiheiden ”bakteerimania” taittui kuitenkin nopeasti antibioottien kehittämisen aikoihin, kun bakteereja alettiin nähdä yksinkertaisesti haitallisina taudinaiheuttajina (6).

1900-luvun alussa tutkimusta ja ymmärrystä haittasi mekanismien ymmärtämisen puute. Normaaliflooran tutkimus alkoi kuitenkin elpyä 1900-luvun puolivälissä, kun kokeelliset eläintyöt valottivat muun muassa äidin raskaudenaikaisen ravitsemuksen merkitystä jälkeläisten aivokemialle (6). Valitettavasti nämä tutkimukset ovat jääneet vähälle huomiolle samoin kuin Hegstrandin ja Hinen julkaisu vuodelta 1986, jossa osoitettiin mikrobivapaiden koe-eläinten hypotalamuksessa olevan vähemmän histamiinia, yhtä keskeistä välittäjäainetta (7). Vastaavanlaiset työt alkoivat yleistyä hurjalla tahdilla vasta 2000-luvun alkupuolella, kun vastikään kehitettyä rinnakkaissekvensointia (16s rRNA sekvensointi) alettiin hyödyntää myös suoli-aivoakselin tutkimuksessa.

Uusista ja uraauurtavista löydöksistä uutisoinnin yhteydessä on hyvä välillä pohtia, mikä on todella uusi ajatus tai käsitys. Osalla tieteellisistä teorioista on pitkä historia, mutta kaikkia teorioita ei heti pystytä todistamaan tai jalostamaan käyttökelpoisiksi. Tämä on nähtävissä esimerkiksi 1900-luvun alun mikrobistovillityksen yhteydessä. Parantuneilla menetelmillä ja mekanismien ymmärryksellä, 2000-luvulla on kehitetty lupaavia mikrobistoon kohdistuvia sovellutuksia, jotka toivottavasti jatkavat esiinmarssiaan ja siirtymistä teoriasta käytäntöön. Lupaavaa on muun muassa israelilaisten tutkijoiden löydökset liittyen yksilölliseen ruokavalioon (8). Mikrobiston koostumuksen perusteella tutkittaville oli pystytty suunnittelemaan ruokavalio, joka piti verensokerin tasaisena, mikä on erittäin tärkeää muun muassa diabeteksen hoidossa (8). Lisäksi viimeaikainen mikrobistotutkimus antaa toivoa uusista (tuki)hoitomuodoista tulehduksellisiin suolistosairauksiin, autoimmuunisairauksiin ja syöpään, vaikkakin tähän on vielä matkaa. Toivon mukaan lisääntyvä ymmärrys kaksisuuntaisesta suoli-aivoakselin toiminnasta auttaa meitä ymmärtämään aivoterveyden monimuotoisuutta paremmin kuin aiemmin.

Viimeaikaisimmista löydöksistä ja tämän vuosikymmenen käsityksestä suoliston ja aivojen tai mielenterveyden yhteydestä voi lukea esimerkiksi täältä: Suoli-aivoakseli – mikrobiston ja hermoston monimuotoinen yhteys

Lähteet:
1) Cardenas. Let not thy food be confused with thy medicine: The Hippocratic misquotation. e-SPEN Journal. 2013.
2) https://www.hs.fi/tiede/art-2000005887475.html
3) Whytt R. Observations on the nature, causes and cure of those disorders which have been commonly called nervous, hypochondriac or hysteric. Edinburgh: T. Becket; 1765.
4) Miller. The gut–brain axis: historical reflections. Microbial Ecology in Health and Disease. 2018.
5) J. George Porter Phillips. The Treatment of Melancholia by the Lactic Acid Bacillus. Journal of Mental Science. 1910.
6) Bested et al. Intestinal microbiota, probiotics and mental health: from Metchnikoff to modern advances: Part I – autointoxication revisited. Gut Pathogens. 2013.
Logan et al. The Microbiome and Mental Health: Looking Back, Moving Forward with Lessons from Allergic Diseases. Clinical Psychopharmacology and Neuroscience. 2016.
7) Hegstrand L.R., Hine R.J. Variations of brain histamine levels in germ-free and nephrectomized rats, Neurochemical Research. 1986.
8) Zeevi et al. Personalized Nutrition by Prediction of Glycemic Responses. Cell. 2015.

Anna Aatsinki, LL, väitöskirjatutkija

FinnBrain goes Åland

Aloitimme joulukuussa 2018 Ahvenanmaalle suuntautuvan 5-vuotiaiden lasten lastenlääkäriosatutkimuskäynnin suunnittelun. Vuosina 2011-2015 FinnBrain-tutkimuksen rekrytointivaiheessa Ahvenanmaalta lähti mukaan noin 200 perhettä, ja nyt halusimme tarjota perheille mahdollisuuden osallistua myös lasten tutkimuskäynteihin.

Maaliskuussa 2019 postitimme infokirjeen jo viisi vuotta täyttäneiden lasten vanhemmille ja huhtikuussa aloimme varata perheille aikoja kesäkuun tutkimuskäyntejä varten. Ensimmäinen Ahvenanmaa-viikko toteutettiin kesäkuussa 2019 ja saimme mukaan yli 40 perhettä!  Käynti oli sisällöltään samanlainen kuin lastenlääkärikäynti täällä Turussa; se sisälsi verinäytteenoton, kotona otetun kakkanäytteen palautuksen, käynnin jälkeen kotona tehtävän huonepölynäytekeräyksen infon sekä verikoetulosten valmistuttua lastenlääkärin haastattelu-/etävastaanottosoiton. Perheille postitettiin etukäteen puudutelaastarit verinäytteenottoa varten sekä kakkanäytteenottotarvikkeet. Käynnillä lapset saivat tietysti kiitospalkinnot. Ajatuksenamme on tehdä vielä kaksi samanlaista tutkimuskäyntiviikkoa, kesällä ja loppusyksyllä vuonna 2020, jotta myös loput viisi vuotta täyttäneet ahvenanmaalaislapset pääsisivät osallistumaan tutkimuskäynnille.

Yhteistyö Ahvenanmaan keskussairaalan kanssa sujui loistavasti! Saimme tutkimustilaksi lastenklinikan ylilääkärin huoneen ja laboratorio auttoi meitä tutkimusnäytteiden kanssa. Matkalla olimme kuusi päivää ja sen ajan asuimme sairaalan vuokra-asunnossa, joka oli aivan sairaalan vieressä. Työpäivät olivat pitkiä, mutta antoisia. Päivisin oli muutaman tunnin taukoja, jolloin ehdimme urheilemaan ja katselemaan Maarianhaminan elämää. Sairaalalta saimme lainaksi polkupyörät, joita käytimmekin ahkerasti. Maarianhaminan lisäksi tutustuimme myös muuhun Ahvenanmaahan.

Osatutkimuksesta kirjoitettiin hienot artikkelit kahteen ahvenanmaalaiseen paikallislehteen. Saimme lehtijuttuihin mukaan paikallisen perheen, joka osallistui tutkimuskäyntiin. Jutut pääsivät etusivulle asti!

Ahvenanmaa-viikko oli hieno kokemus ja erinomainen kielikurssi. Perheet olivat iloisia yhteydenotosta ja lähtivät hyvin mukaan tutkimukseen, mikä oli meille iloinen yllätys. Odotamme jo innolla ensi vuoden käyntejä!

Lisää tietoa 5-vuotiaiden tutkimuskäynneistä ja muista osatutkimuksista voi lukea FinnBrainin internetsivuilta.

Terkuin,
tutkimushoitajat Anna Takatupa ja Kaisu Kaistinen

 

FinnBrain goes Åland

I december 2018 började vi planera den åländska delen av de femåriga barnens barnläkardelstudie. I FinnBrain-studiens rekryteringsfas under åren 2011-2015 gick ca 200 Åländska familjer med i studien, och nu ville vi erbjuda familjerna en möjlighet att delta i ett undersökningsbesök för barnen.

I mars 2019 postade vi informationsbrev till föräldrar vars barn redan fyllt fem år, och i april började vi boka in undersökningstider i juni åt familjerna. Den första Ålands-veckan genomfördes i juni 2019, och över 40 familjer deltog! Besöket motsvarade innehållsmässigt barnläkarbesöken här i Åbo; det ingick ett blodprov, returnering av ett avföringsprov som samlats in hemma, information om ett rumsdammprov som samlas in hemma efter besöket, samt ett intervju-/distansmottagningssamtal med en barnläkare efter att blodprovsresultaten blivit färdiga. Familjerna fick via posten på förhand bedövningsplåster för blodprovet samt utrustning för avföringsprovet. Under besöket fick barnen naturligtvis priser som tack för sitt deltagande. Vi ämnar ännu genomföra två liknande undersökningsbesöksveckor under sommaren och senhösten 2020, så att också resten av de åländska barnen som fyllt fem år har en möjlighet att delta.

Samarbetet med Ålands centralsjukhus löpte utmärkt! Vi fick använda barnklinikens överläkares arbetsrum, och laboratoriet hjälpte oss med undersökningsproverna. Vår resa tog sex dagar, och under den tiden bodde vi i sjukhusets hyresbostad, som låg precis bredvid sjukhuset. Arbetsdagarna var långa, men givande. Under dagarna hade vi några timmar långa pauser, då vi hann motionera och bekanta oss med livet i Mariehamn. Vi fick låna cyklar av sjukhuset, som vi använde flitigt. Utöver Mariehamn bekantade vi oss också med andra delar av Åland.

Det skrevs fina artiklar om delstudien i två tidningar på Åland. I artiklarnas intervjuer deltog en åländsk familj, som kom på undersökningsbesök till oss. Artiklarna var rentav på första sidan!

Ålands-veckan var en fin upplevelse och en utmärkt språkkurs. Familjerna var glada för att vi kontaktat dem och deltog aktivt i studien, vilket var en glad överraskning för oss. Vi väntar redan ivrigt på nästa års besök!

Mera information om femåriga barns undersökningsbesök och andra delstudier hittar du på FinnBrains hemsida.

Hälsningar,
forskningssjukskötarna Anna Takatupa och Kaisu Kaistinen

Työharjoittelu Gut-Brain-osatutkimuksessa

Olen Peppi, neljännen vuoden biolääketieteen opiskelija Turun yliopistossa. Toimin kesäharjoittelijana FinnBrainin Gut-Brain-osatutkimuksessa kolmen kuukauden ajan. Kiinnostukseni suolistomikrobistoa ja erityisesti suolisto-aivoakselia kohtaan syveni kevään aikana, jolloin kirjoitin kanditutkielmaani. Tarkastelin tutkielmassani masennuksen ja suolistomikrobiston välistä yhteyttä. Kesäharjoittelu FinnBrainissä tuntui minulle mieluisalta jatkeelta työskennellä tämän mielenkiintoisen aiheen parissa. Olinkin siis erittäin otettu päästessäni mukaan Gut-Brain-osatutkimukseen!

Kolmessa kuukaudessa ehdin oppimaan paljon uutta sekä tapasin suuren joukon uusia ihmisiä. Kesäni alkoi tieteellisiin artikkeleihin perehtymisellä sekä osallistuin myös FinnBrainin näytteiden keräämiseen ja valmisteluun aivan niiden alkumetreiltä asti. Käsittelin myös runsaasti Excel-dataa ja pääsin oppimaan ohjelmointikielen perusteita.

Toisen puolikkaan kesästäni vietin laboratoriotöissä FinnBrainin tutkimusyhteistyön kautta. Olin mukana tutkimusryhmässä, jossa pääsin oppimaan paljon erityyppisiä metodeja sekä myös tekemään itse suolistomikrobistonäytteillä töitä alkaen niiden punnitsemisesta aina varsinaisiin tuloksiin asti tietokonegraafein.

Heti ensimmäisestä päivästä alkaen minulle tuli tervetullut olo FinnBrainin työyhteisöön ja olenkin erittäin kiitollinen saamastani harjoittelupaikasta ja antoisasta kesästä. Kiitos!

Peppi Raunioniemi
Biolääketieteen opiskelija, Turun yliopisto

3-vuotiaiden EEG-tutkimuskäynnit ovat päättyneet: kiitos perheille osallistumisesta!

FinnBrain-hankkeen 3-vuotiaiden aivosähkökäyrä- eli EEG-tutkimuskäynnit päättyivät viime lokakuussa. Vuosina 2016-2018 yhteensä 127 reipasta 3-vuotiasta osallistui EEG-käynnille. Osa heistä oli osallistunut EEG-käynnille myös aiemmin vastasyntyneenä.

Aivosähkökäyrä on maailman vanhin aivotutkimusmenetelmä, mutta se on myös tulevaisuuden menetelmä. Saksalainen tutkija Hans Berger pystyi 1920-luvulla Saksassa mittaamaan sähköä, joka tulee aivoista. Tätä pidettiin siihen aikaan todella hämmästyttävänä. Hän pystyi myös osoittamaan, että ihmisen toiminta vaikutti mitattuihin käyriin. Kun hän sulki silmänsä, aivosähkökäyrä voimistui ja alkoi näyttää kauniilta, hitaalta aallolta. Kun hän avasi silmänsä, käyrä vaimeni ja sisälsi paljon terävämpiä, epäsäännöllisempiä ja nopeampia aaltoja.

Aivosähkökäyrää voisi mitata periaatteessa vain parista kohdasta pään pinnalta, mutta FinnBrain-hankkeessa tahdomme tietää hyvin tarkasti, miten aivojen eri alueet reagoivat tutkimuksessa esitettyihin ääniin. Tästä syystä mittauspisteitä on 32 ja ne ovat kiinni huppumaisessa kankaassa pään joka puolella. Kiitämme reippaita koehenkilöitämme ja heidän perheitään, sillä tämä on mahdollisimman sotkuinen tapa mitata aivosähkökäyrää. Näin on kuitenkin toimittava, kun pyritään suureen tarkkuuteen. Ja suihkullahan siitä sotkusta onneksi selviää!

EEG-käynnillä lapset, ja samalla vanhemmatkin, pääsivät kuuntelemaan erilaisia äänisarjoja – tai tuttavallisemmin tata-laulua – videoiden katselemisen ohella. Käynnin aluksi päähän puettiin erityinen myssy, jonka avulla lapsen aivosähkökäyrää tutkimuksen aikana mitattiin. Ajatuspipo, avaruuskypärä, suihkumyssy… Tutkimusmyssy muovautui lasten suussa moneksi. Myssy saattoi tosin johtosekamelskoineen päivineen vaikuttaa joskus hieman jännältä. Tuolloin apuun astui EEG-tutkimuksen oma nalle, jonka pikkuruista myssyä pääsi myös moni lasten mukana ollut pehmokaveri päähänsä sovittelemaan.

FinnBrain-hankkeessa tutkimme erityisesti aivojen reaktioita äänille. Aivot käsittelevät kuultuja ääniä sekä tietoisesti että myös esitietoisella tasolla. Nämä esitietoiset prosessit ovat kiinnostuksen kohteenamme FinnBrain-lapsilla. Esitietoiset prosessit ovat nopeita ja usein hyvin automaattisia reaktioita ääniin. Lapsille soitettiin äänisarjoja, joissa tapahtui pientä vaihtelua – välillä ääni olikin pidempi tai korkeampi tai voimakkaampi kuin edellinen. Näiden pienten muutosten havaitseminen tapahtuu aivoissa esitietoisella tasolla ja on hyvin tärkeää esimerkiksi puheen ymmärtämisen kannalta. Osa äänistä oli todella yllättäviä, esimerkiksi hyvin iloisia tai vihaisia lyhyitä huudahduksia. Myös näitä ääniä aivot analysoivat automaattisesti, mutta silloin myös aivojen tunnekeskukset osallistuvat toimintaan. Automaattiset, nopeat reaktiot tunteita sisältäviin ääniin ovat FinnBrainissä tutkimuskohteena, sillä meitä kiinnostavat lapsen tunnetaidot ja niiden automaattiset osaprosessit.

Käyntien päättymisen myötä meille FinnBrain-hankkeessa on kertynyt varsin ainutlaatuinen aineisto: 3-vuotiaat saattavat toisinaan tarjota haasteita niin itse mittaajalle kuin vanhemmillekin. Siksi haluaisimme kiittää kaikkia perheitä: lapsia, sisaruksia, vanhempia ja isovanhempia ahkerasta osallistumisesta EEG-käynneille. Suurin kiitos kuuluu tietysti mittausten päätähdille, jotka reippaina tulivat jopa pitkän päiväkotipäivän päätteeksi käynnille ja jaksoivat uskomattoman kärsivällisesti istua aloillaan laulua kuunnellessa. Ilman teitä tämä ei luonnollisesti olisi ollut mahdollista.

Aivosähkökäyrä ja siitä erotellut kuulovasteet ovat yksi tapa lähestyä lasten välistä yksilöllisyyttä ja jokaisen lapsen omaa tapaa käsitellä ja havaita puheääniä ja tunnepitoisia ääniä. FinnBrain-hankkeessa tavoitteenamme on ymmärtää lasten terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja niiden vaihtelua. Toivomme, että kuulovasteista keräämämme tieto voi toimia yhtenä palapelin palana tuon ymmärryksen keräämisessä.

Minna Huotilainen, professori, Helsingin yliopisto
Silja Luotonen, LK, väitöskirjatutkija, Turun yliopisto

Vastasyntyneiden aivojen tutkijana: väitöskirjaprojektin vaiheita

Kiinnostuin raskaudenaikaisen stressin vaikutuksista lapsen kehitykseen lääketieteellisen opintojeni aikana viikonloppuseminaarissa, missä yksi FinnBrain-tutkimusryhmäläisistä piti esityksen aiheesta. Minua kiehtoi ajatus siitä, että psykologinen oireilu voisi välittyä ihmisestä toiseen ja että sillä voisi olla kauaskantoisiakin vaikutuksia yksilön hyvinvointiin. Taipaleeni FinnBrainin magneettiosatutkimuksen (MRI) parissa alkoi tutkimusperheiden kutsumisella kuvauskäynneille sekä MRI-käynteihin osallistumisella osana tutkimusryhmää. Oli hienoa päästä työskentelemään perheiden kanssa, joilla riitti yritystä saada pienokaisensa nukahtamaan, vaikka se ei aina ollut niin helppoa. Jokainen onnistunut kuvaus palkitsi, mutta epäonnistuneetkaan kuvaukset eivät harmittaneet, sillä joka kerran jälkeen huomasi kuinka hienosti perheet panostivat käyntiin. Ilman vanhempien aktiivista osallistumista emme olisikaan saaneet niin hyvää aineistoa kuin mitä heidän avullaan onnistuimme kuvaamaan.

Tutkimusaiheekseni muotoutui äidin raskaudenaikaisen stressin vaikutus lapsen aivojen rakenteeseen. Tarkemmin sanottuna keskityn tunteiden ja stressin säätelyyn osallistuvien rakenteiden, mantelitumakkeen ja aivoturson, tilavuuksien ja äidin ahdistuneisuus- ja masennusoireiden väliseen yhteyteen. Aiheesta valmistui ensin suomenkielinen katsaus ”Miten varhainen stressi vaikuttaa aivojen kehitykseen?”, joka julkaistiin Duodecim-julkaisusarjassa vuonna 2016. Julkaisu sai iloksemme yhden sinä vuonna jaetuista lehden kirjoituspalkinnoistakin (viite 1). Alustavia tutkimustuloksia stressin ja mielenkiintoalueiden yhteyksistä esittelimme ryhmämme kanssa Organization of Human Brain Mapping -konferenssissa kesällä 2016 Genevessä Sveitsissä. Omasta aiheestani minulla oli posteriesitys.
OHBM-konferenssi 2016, Geneve, Sveitsi

Vauvojen MRI-kuvaukset saatiin päätökseen myös vuonna 2016 ja sen jälkeen alkoi aivokuvantamismateriaalin analysointi. Aivokuvamateriaalin esikäsittelyn aikana tutkimme pienemmällä 68 vauvan aineistolla aivojen tavanomaiseen kehitykseen liittyen lohkotilavuuksia ja niiden erilaisuutta aivolohkojen välillä (viite 2). Kiinnostuksen kohteena olivat erityisesti iän ja sukupuolen vaikutukset aivolohkotilavuuksiin ja niiden puolieroihin (epäsymmetria). Tuloksista näimme, että molemmilla sukupuolilla aivolohkot olivat samalla tavalla epäsymmetriset: oikea ohimolohko ja vasen päälaki- ja takaraivolohko ovat isommat kuin vastapuolen lohkot. Erot sukupuolten välillä olivat pieniä ja painottuivat paikallisesti rajattuihin alueisiin harmaassa aineessa. Tulokset paljastivat myös sen, etteivät täysiaikaisena syntyneiden aivotilavuudet eroa merkittävästi toisistaan muutaman viikon ikähaitarissa.

Tällä hetkellä valmistelemme julkaisua varsinaisesta tutkimusaiheestani eli äitien raskaudenaikaisen ahdistuneisuus- ja masennusoireilun yhteydestä vauvojen aivojen mantelitumakkeen ja aivoturson tilavuuksiin. Mantelitumake ja aivoturso ovat osa aivojen limbistä järjestelmää, joka toimii mm. tunteiden ja stressin säätelyssä. Tarkoituksenamme on tutkia onko suurempi äidin ahdistuneisuus- tai masennusoireilu yhteydessä edellä mainittujen aivorakenteiden tilavuuksien muutoksiin. Jatkossa tuloksia hyödynnetään seurantakuvauksissa ja yhdistämällä kuvantamistietoa esimerkiksi erilaisiin psykologisiin mittareihin, jotta voitaisiin todentaa stressin, aivomuutoksien ja käyttäytymisen välistä yhteyttä. Äidin psyykkisiä oireita on mitattu raskauden joka kolmanneksessa yleisesti käytössä olevilla masennus- (Edinburgh Postnatal Depression Scale, EPDS) ja ahdistuneisuusoirekyselylomakkeilla (Symptom Checklist 90, SCL-90). Julkaisun työstäminen on loppusuoralla ja artikkeli julkaistaneen tämän vuoden aikana.

Seuraavassa osatyössä keskitymme raskausspesifisen ahdistuneisuuden ja vauvojen mantelitumakkeen ja aivoturson yhteyteen selvittämällä, miten raskaana oleville suunnatussa ahdistuneisuusoirekyselyssä (Preganancy-related anxiety, PRAQ) saadut pisteet ovat yhteydessä vauvojen aivorakenteiden kokoon. Molemmissa edellä kuvatuissa osatöissä erityisenä mielenkiinnon kohteena on vauvan sukupuolen osuus stressin aivovaikutuksissa, sillä aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu viitteitä varhaisen stressin vaikuttavan eri tavalla eri sukupuoliin, tyttöjen ja poikien ollen eri lailla alttiita stressin vaikutuksille. Vaikka stressin aivovaikutusten tulkitseminen ei ole yksioikoista ja asiaa pitää tutkia montaa tieteen alaa yhdistellen, minua motivoi suuresti ajatus siitä, että nämä erilaiset herkkyydet tai alttiit yksilöt olisi mahdollista tunnistaa jatkossa. Varhaiselle stressille herkkien yksilöiden tunnistaminen mahdollistaisi tarvittavien ennaltaehkäisevien tukitoimenpiteiden kohdistamisen ja aivojen kehitystä tukevan ympäristön takaamisen näille yksilöille.

Odotan innolla tutkimuksemme havaintojen julkaisuja, jotta tutkimusperheiden sekä ryhmämme panostus saavat ansaitsemansa tunnustuksen tutkimustyön edistämisestä aihealueella, josta on vielä varsin rajoitetusti tietoa. Julkaisut toimivat myös ponnistusalustana jo käynnistyneille ja tuleville seurantakuvauksille ja niistä tehtäville osatöille, jotka ovat kärkisijassa selvittämässä varhaisen stressin pitkäaikaisvaikutuksia lapsen aivojen rakenteeseen ja kehitykseen.

Satu Lehtola
LL, väitöskirjatutkija

Viitteet
1. Lehtola S, Tuulari J J, Karlsson L, Parkkola R, Karlsson H, Scheinin N M. Miten varhainen stressi vaikuttaa aivojen kehitykseen? Duodecim 2016.
2. Lehtola S J, Tuulari J J, Karlsson L, Parkkola R, Merisaari H, Saunavaara J, Lähdesmäki T, Scheinin N M, Karlsson H. Associations of age and sex with brain volumes and asymmetry in 2-5-week-old infants. Brain Structure and Function 2018.

Pienten lasten vanhempien rokoteasenteet

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan suurin osa vanhemmista ottaa lapsilleen kansalliseen rokotusohjelmaan sisältyvät rokotteet (THL; www.thl.fi). Rokotuskattavuus (toisin sanoen kuinka suuri osuus väestöstä on saanut rokotteen) Suomessa on siis lasten rokotteiden kannalta keskimäärin hyvä. Tilastot kuitenkin osoittavat, että rokotekattavuuden välillä on alueellista vaihtelua. Rokote, jonka rokotekattavuus on aiheuttanut runsaasti keskustelua viime aikoina, on MPR-rokote, joka suojaa tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan. MPR-rokotteeseen kuuluu kaksi annosta, joista ensimmäinen annetaan yhden vuoden ja toinen kuuden vuoden ikäisenä. Koska tuhkarokko on vaikea sairaus, joka tarttuu hyvin herkästi, molempien annosten saaneiden määrä väestöstä tulisi olla vähintään 95 %, jotta yksittäiset tautitapaukset eivät johtaisi epidemioihin.

Riittävän hyvä rokotekattavuus merkitsee laumasuojan syntymistä. Laumasuoja suojaa myös sellaisia henkilöitä, joilla on heikentynyt vastustuskyky tai jotka eivät jostain syystä voi ottaa rokotteita. Tilastojen mukaan 96 % kaikista vuonna 2016 syntyneistä lapsista on saanut MPR-rokotteen ensimmäisen annoksen. Vaikka rokotteen saaneiden lasten määrä Suomessa on keskimäärin hyvä, on olemassa sellaisia alueita, ns. rokotekattavuuden taskuja, joilla MPR-rokotteen kattavuus on huolestuttavan alhainen. Kolmessa sairaanhoitopiirissä vuonna 2016 syntyneiden lasten MPR-kattavuus on alle 95 % ja yli kymmenen terveyskeskuksen piirissä alle 90 %. Lisäksi tilastot osoittavat, että toisen annoksen saaneiden lasten määrä on pienempi kuin ensimmäisen annoksen saaneiden määrä. Esimerkiksi vuonna 2011 syntyneistä lapsista 95,4 % on saanut MPR-rokotteen ensimmäisen annoksen, mutta toinen annos on annettu vain 93 % lapsista.

Maailmanlaajuisesti rokotuksia pidetään ravinnon ja puhtaan veden lisäksi yhtenä tärkeimpänä terveyteen liittyvistä tekijöistä (www.thl.fi). Suomessa lasten rokotteet ovat lisäksi maksuttomia ja helposti saatavilla. Siitä huolimatta, edellä mainittujen tilastojen perusteella pieni osa väestöstä päätyy ratkaisuun olla rokottamatta lapsiaan. Tilastot eivät kuitenkaan paljasta kuinka moni kokee olevansa epävarma päättäessään lastensa rokotuksista. Muualla maailmassa tehdyn tieteellisen tutkimuksen mukaan myös sellaiset henkilöt, jotka päättävät ottaa rokotteen, saattavat epäröidä rokotetta. Kuinka vahvaa epäröinti on ja mitkä rokote-epäröinnin syyt ovat, vaihtelevat ihmisestä toiseen. Esimerkkejä sellaisista tekijöistä, jotka aiemmissa tutkimuksissa ovat osoittautuneet olevan rokote-epäröinnin taustalla, ovat huoli rokotteiden turvallisuudesta ja tehokkuudesta, sekä heikko luottamus terveydenhuollon ammattilaisiin ja niihin tahoihin, jotka tarjoavat ja suosittelevat rokotteita.

Vaikka rokote-epäröintiä on tutkittu melko paljon kansainvälisesti, suomalaisten rokoteasenteista on yllättävän vähän tietoa. Rokoteasenteiden tutkiminen myös kansallisella tasolla on tärkeää, koska eri tekijät voivat vaikuttaa ihmisten rokoteasenteisiin eri maissa. Sellaisia tekijöitä ovat esimerkiksi tuhkarokkotapauksien määrä tai millä tavalla rokotteisiin liittyviä kysymyksiä käsitellään mediassa. Viime vuonna käynnistyneen tutkimusprojektimme tarkoituksena on kartoittaa muun muassa, kuinka paljon Suomessa ilmenee rokote-epäröintiä ja mitä syitä epäröinnin taustalla on. Pienten lasten vanhemmat ovat tässä tärkeässä asemassa, koska heidän lapsillaan on mahdollisuus saada rokotuksia useita tauteja vastaan. Tämän vuoksi lähetimme rokotekyselyn viime vuonna kaikille niille FinnBrain-perheille, joiden lapset ovat alle 4,5-vuotiaita. Rokotekyselyn saivat myös kaikki pilottitutkimuksessamme mukana olevat perheet. Yli 800 vanhempaa vastasi kyselyymme. Vastaukset analysoidaan tulevan vuoden aikana ja raportoidaan sen jälkeen tieteellisissä lehdissä, konferensseissa ja seminaareissa. Parempi tietämys siitä, mitkä tekijät vaikuttavat pienten lasten vanhempien rokoteasenteisiin, auttaa kehittämään terveydenhuollon ammattilaisten ja potilaiden välistä kommunikaatiota rokotteisiin liittyen.

 

Anna Soveri
Kognitiivisen psykologian dosentti
Turun yliopisto
www.vaccineattitudes.fi

 

Vaccinattityder hos småbarnsföräldrar

Enligt Institutet för hälsa och välfärd (THL; www.thl.fi) låter de allra flesta föräldrar vaccinera sina barn med de barnvaccin som ingår i det nationella vaccinationsprogrammet i Finland. Det betyder att vaccinationstäckningen (dvs. en hur stor andel av befolkningen som är vaccinerad) för barnvaccinen i vårt land i det stora hela är god. Statistiken visar ändå att det finns en del variation både mellan de olika vaccinen och mellan olika regioner i Finland. Ett vaccin där vaccinationstäckningen har väckt diskussion under de senaste åren är MPR-vaccinet, som skyddar mot mässling, påssjuka och röda hund. MPR-vaccinet ges i två doser – den första vid 1-årsålder och den andra vid 6-årsålder. Eftersom mässlingen är en allvarlig och mycket smittosam sjukdom, krävs det att minst 95% av befolkningen har fått båda doserna av MPR-vaccinet för att sjukdomen inte ska kunna förorsaka epidemier även om enstaka fall av sjukdomen förekommer.

En tillräckligt hög vaccinationstäckning skapar så kallad flockimmunitet som skyddar också sådana personer som har försämrad immunitet eller som av olika anledningar inte själva kan ta vaccinationer. Statistiken över MPR-vaccinet visar att 96,1 % av alla barn födda 2016 i Finland har fått den första dosen av vaccinet. Samtidigt visar statistiken ändå att det finns så kallade regionala fickor där vaccinationstäckningen är oroväckande låg. För barn födda 2016 är vaccinationstäckningen lägre än 95 % i tre sjukhusdistrikt i landet och vid dryga tio hälsocentraler är täckningen lägre än 90 %. Dessutom visar statistiken att andelen vaccinerade barn är lägre för den andra dosen än den första. Till exempel har den första dosen av MPR-vaccinet getts till 95,4 % av alla barn födda 2011 och den andra dosen till 93 %.

Utöver mat och rent vatten anses vaccinerna vara en av de viktigaste faktorerna som påverkar hälsan på en global nivå (www.thl.fi). I Finland är barnvaccinen dessutom både lättillgängliga och avgiftsfria. Trots detta visar siffrorna ovan att en liten del av befolkningen låter bli att vaccinera sina barn. Något som sifforna ovan inte visar är hur stor del av befolkningen som känner sig osäkra i sina vaccinationsbeslut. Tidigare forskning gjord på annat håll i världen tyder på att det kan finnas vaccintveksamhet också bland en del av dem som väljer att ta vaccinen. Enligt dessa studier finns det variation mellan olika människor både när det gäller graden av tveksamhet gentemot vaccinen och orsakerna bakom tveksamheten. Exempel på faktorer som har visat sig påverka vaccinationsbeslutet är hur tryggt man anser vaccinet vara, hur effektivt skydd man anser vaccinet ge och i vilken grad man litar på hälsovårdspersonal och de instanser som erbjuder och rekommenderar vaccinen.

Även om vaccintveksamhet har undersökts i en stor mängd internationella studier, finns det överraskande lite information om vaccinattityder hos finländare. Att undersöka vaccinattityder också på en nationell nivå är viktigt, eftersom olika faktorer kan ligga bakom vaccinationsbeteende i olika länder. Sådana faktorer är till exempel vaccinrelaterade händelser, såsom mässlingsutbrott eller på vilket sätt vaccinfrågan behandlas i medierna. Viktiga forskningsfrågor är alltså dels att utreda hur vanligt vaccintveksamhet är i Finland och dels att förstå vad denna vaccintveksamhet handlar om. Syftet med vårt forskningsprojekt som startade ifjol är att samla information om vaccinattityder och vaccinationsbeteende i Finland. En del av detta forskningsprojekt är att undersöka hur småbarnsföräldrar förhåller sig till vaccin. Småbarnsföräldrar är en viktig grupp att ta i betraktande när man undersöker vaccinattityder, eftersom det är den grupp där vaccinationsbeslut är mest frekventa och aktuella. Ifjol fick därför alla familjer som är med i FinnBrain, och som har barn som är yngre än 4,5 år, ett frågeformulär om vaccinattityder. Frågeformuläret skickades också till alla familjer som är med i vår pilotundersökning. Mer än 800 föräldrar besvarade våra frågor. Under det kommande året ska svaren ur denna datainsamling analyseras och därefter rapporteras i vetenskapliga journaler och vid vetenskapliga konferenser och seminarier. En ökad förståelse om orsakerna bakom vaccintveksamheten kan hjälpa till att förbättra kommunikationen mellan patienter och hälsovårdspersonal och -myndigheter när det gäller vaccinfrågor.

Anna Soveri
Docent i kognitiv psykologi
Åbo universitet
www.vaccineattitudes.fi

MRI-tutkimus Turun Lääketiedepäivillä ja maailmalla

FinnBrainin tutkimuksia ja tuloksia esitellään ahkerasti alan tapahtumissa. Lateralization of the infant brain – a DTI study -posteri on ollut esillä Berliinissä FLUX-konferenssissa 30.8. – 1.9.2018 sekä Turun XXXV Lääketiedepäivillä 6.11. – 8.11.2018. Turussa se palkittiin myös posterikilpailun ensimmäisellä sijalla.

Tämä tutkimus kuuluu FinnBrainin kuvantamisosatutkimuksiin ja siinä on käytetty vuosina 2014-2016 kerättyä suurta vauvojen magneettikuvausaineistoa. Tutkimus on tarkoitus julkaista vuoden 2019 aikana.

Magneettikuvantaminen jatkuu yhä aktiivisena Tyksissä 5-vuotiaiden lasten kanssa ja toivottavasti näemmekin tuttuja perheitä ja reippaita lapsia uudelleen tutkimuskäynneillä.

Tuomas Lavonius, LL, väitöskirjatutkija