Kannustaako hyvinvointivaltio auttamaan?

 

Hans Hämäläinen

INVEST Blog 4/2020

Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa suuri osa aiemmin perheen ja lähiyhteisön tarjoamasta tuesta, avusta ja hoivasta on siirretty julkisen vallan vastuulle. Kehityksellä on ollut tasa-arvoistava vaikutus, sillä yksilöiden hyvinvointi ei ole niin vahvasti sidoksissa heidän perhetaustaansa kuin esimerkiksi maissa, joissa julkiset palvelu- ja etuusjärjestelmät ovat heikommilla kantimilla. Onko hyvinvointivaltio vähentänyt perheen ja lähiyhteisöjen merkitystä? Onko lähipiiriltä saatavalle epäviralliselle avulle enää lainkaan tarvetta nykypäivän Suomessa?

Uudessa Suomalainen auttaminen -kirjassa (Danielsbacka, Hämäläinen & Tanskanen (toim.) 2020) tarkastellaan sukulaisten ja ystävien sekä tuntemattomien auttamista Suomessa. Teoksessa esitetyt tulokset pohjautuvat suurelta osin Sukupolvien ketju -tutkimushankkeessa suurilta ikäluokilta ja heidän aikuisilta lapsiltaan kerättyihin kyselyaineistoihin.

Varmin turva perheessä

Vaikka hyvinvointivaltio on vähentänyt yksilöiden riippuvuutta lähiyhteisöjen tarjoamasta tuesta, on epävirallinen auttaminen yhä keskeinen osa ihmisten sosiaalisia suhteita myös Suomessa. Epävirallinen auttaminen on varsin vireää ja monimuotoista. Erityisesti käytännön apu ja lastenhoitoapu ovat yleisiä tuen muotoja Suomessa. Rahaa suomalaiset taas antavat lähinnä omille lapsilleen ja lapsenlapsilleen.

Auttamissuhteisiin liittyy muutamia lainalaisuuksia. Omat sukulaiset ovat selvästi tärkein epävirallisen avun lähde ja kohde. Auttaminen ei rajoitu yksinomaan sukulaisiin, mutta muiden kuin sukulaisten auttaminen on yleensä valinnaisempaa sekä enemmän sidoksissa auttamisen mahdollistaviin tekijöihin. Ystäviä ja tuntemattomia autetaan pääasiassa silloin, kun omat resurssit – kuten aika, taloudellinen tilanne tai terveydentila – sen kivuttomasti sallivat. Sitä vastoin omia sukulaisia autetaan, vaikka edellytykset auttamiseen olisivat vähäisemmät.

Lisäksi eri sukulaisryhmien väliset auttamissuhteet poikkeavat toisistaan ja niillä on omat erityispiirteensä. Mitä läheisempää sukua henkilöt ovat, sitä merkittävämpää auttaminen tavallisesti on heidän välillään. Lähisukulaisten auttaminen, etenkin kohdistuessaan nuoremmille sukupolville, pohjautuu usein pyyteettömyydelle, kun taas etäisempien sukulaisten ja ystävien auttamisessa korostuu vastavuoroisuus.

Hyvinvointivaltio mahdollistaa auttamista

Suomalainen auttaminen -kirja osoittaa, ettei hyvinvointivaltio ole suinkaan hävittänyt epävirallista auttamista Suomessa. Vertailevissa tutkimuksissa on havaittu, että hyvinvointivaltio saattaa peräti kannustaa auttamaan: esimerkiksi pohjoismaissa omia läheisiä ja tuntemattomia autetaan yleisemmin kuin vaikkapa Etelä-Euroopan maissa, joissa julkisen vallan vastuu on suppeampi ja läheisten auttaminen kasautuu harvojen hoidettavaksi. Vaikka kattavat etuus- ja palvelujärjestelmät vähentävät epävirallisen tuen tarvetta, ne samalla parantavat ihmisten mahdollisuuksia auttaa toisiaan. Ihmisillä on vahva taipumus yhteistyöhön ja erityisesti omien sukulaisten tukemiseen, minkä myötä paremmat auttamismahdollisuudet luultavasti lisäävät avun antamista, vaikka varsinaiset avuntarpeet olisivat vähäiset. Tukiessaan yksilöitä hyvinvointivaltio tulee siis vahvistaneeksi myös epävirallisen avun verkostoja.

Kirjoitus perustuu tuoreeseen teokseen:

Danielsbacka, M., Hämäläinen H. & Tanskanen, A. O. (toim.) (2020). Suomalainen auttaminen. Tukiverkostot suurten ikäluokkien ja heidän lastensa elämässä. Helsinki: Gaudeamus.

Kirjoittaja

Hans Hämäläinen, VTT, työskentelee erikoistutkijana INVEST-lippulaivahankkeessa (Turun yliopisto) ja vierailevana tutkijana Väestöliitossa.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *