Sanni Kotimäki, Simon Chapman & Satu Helske
INVEST Blog 13/2021
Vuonna 2022 on tarkoitus tulla voimaan perhevapaauudistus, jonka tavoitteena on lisätä mahdollisuuksia, valinnanvapautta ja joustavuutta perhevapaiden pitämiseen. Perhevapaat ovat poliittinen kysymys, sillä niiden vaikutus voi ulottua niin naisten ja miesten sosioekonomiseen asemaan kuin lapsiin, perheisiin ja yhteiskuntaan laajemminkin ja pitkällä aikavälillä. Myös tuleva uudistus tavoittelee perhevapaiden ja hoitovastuun tasaisempaa jakautumista vanhempien kesken ja sitä kautta yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa työelämään ja palkkaukseen. Uudistuksessa isillä ja äideillä tulee olemaan oikeus yhtä pitkään päivärahakauteen.
Perhevapaauudistusten ja perhevapaiden toteutuneet vaikutukset perheisiin sekä mekanismit, joiden välityksellä nämä vaikutukset tapahtuvat, on tärkeä ymmärtää mahdollisimman hyvin. Politiikan vaikutusten arviointia tehdään yhä niukasti, vaikka se on yhteiskunnallisesti monin tavoin tärkeää. Hyvinvointivaltiossa uudistukset ovat usein kalliita, joten tehottomia järjestelmiä ei kannata resurssien rajallisuuden takia ylläpitää, mikä on myös yksi INVESTissä tehtävän tutkimuksen lähtökohdista.
Monimutkaisten sosiaalisten ilmiöiden ja vaikutussuhteiden tutkiminen on kuitenkin – kuten arvata saattaa – monimutkaista. Isyysvapaiden käytössä on valikoitumista taustatekijöiden mukaan, jolloin vaikutussuhteita on vaikea paikantaa havainnoivilla, ei-kokeellisilla tutkimusasetelmilla, kuten kyselytutkimuksilla, joissa on myös tyypillisesti käytössä hyvin rajallinen ja ainakin jossain määrin vinoutunut otos (esimerkiksi pääasiassa korkeasti koulutettuja isiä, jotka ovat pitäneet enemmän perhevapaita).
INVESTiin kuuluvassa alkuvuodesta käynnistyneessä PREDLIFE-hankkeessa selvitämme kattavien kokonaisväestörekisterien avulla, miten interventiot ja lakiuudistukset (erityisesti perhevapaauudistukset) muokkaavat yksilöiden ja perheiden elinkaarta. Elinkaaret koostuvat erillisistä mutta rinnakkaisista ja toisiinsa kytkeytyvistä kehityspoluista, kuten muutoksista perherakenteessa sekä naisten ja miesten työllisyys-, ura- ja palkkakehityksestä. Tietoa lakiuudistusten vaikutuksista ihmisten elämänkaareen voidaan hyödyntää yhteiskunnallisesti poliittisten uudistusten vaikuttavuuden arvioinnissa. Lisäksi on tieteellisesti tärkeää ymmärtää paremmin perhe- ja urasiirtymien dynamiikkaa, mikä taas osaltaan auttaa ennustamaan paremmin tulevien lakimuutosten vaikutuksia.
Isien perhevapaiden käyttö
Perhevapaiden vaikutuksia on tutkittu aiemmin jonkin verran ns. näennäiskokeellisilla tutkimusasetelmilla, joissa verrataan juuri ennen uudistusta syntyneiden lasten perheitä juuri uudistuksen jälkeen syntyneiden perheisiin. Tutkimustiedon perusteella useimmilla perhevapaauudistuksilla on ollut vaikutusta isyysvapaiden käyttöön, muttei kuitenkaan kaikilla (Lassen 2020). Asiaa on tutkittu eniten Ruotsissa, jossa isäkiintiön eli vain isälle tarkoitetun vapaan lisäämisen on havaittu lisäävän selvästi vapaiden käyttöä, mutta niin kutsutulla tasa-arvobonuksella, jolla tavoiteltiin vapaiden tasaista jakautumista vanhempien kesken, ei ollut vaikutusta (esim. Duvander & Johansson 2012).
Uudistukset ovat lisänneet isäkiintiön hyödyntämistä myös Suomessa, joskin viimeisimmässä vuoden 2013 uudistuksessa tämä vaikuttaa johtuneen enimmäkseen vapaajaksojen pitenemisestä eikä niinkään siitä, että useampi isä olisi alkanut hyödyntää kiintiötä (Saarikallio-Torp & Miettinen 2021).
Valtaosa isistä hyödyntää perhevapaita ainakin jonkin verran, mutta vapaita pitämättömien isien osuus on uudistuksista huolimatta pysytellyt noin 25 prosentissa. Isät käyttävät pääasiassa heille korvamerkittyjä vapaita: noin 70 % kaikista isistä on hyödyntänyt syntymän yhteydessä käytettävää kolmen viikon isyysvapaata ja noin 50 % ns. itsenäistä isyysvapaata, kun taas vanhempainvapaan jakaminen on suhteellisen harvinaista.
Isyysvapaan käyttö ei kaikissa perheissä tarkoita sitä, että isä olisi pääasiallisesti itsenäisesti vastuussa lapsen hoidosta: vuonna 2011 syntyneiden lasten tuolloin tarjolla ollutta isäkuukautta hyödyntäneistä perheissä 64 prosentissa äiti oli ollut ainakin osittain samaan aikaan kotona (esimerkiksi vuosilomalla tai työttömänä), ja vain kolmannes isistä raportoi kyselytutkimuksessa olleensa vapaansa aikana pääosin itsenäisesti vastuussa lapsen hoidosta; tavallisempaa oli jakaa hoivavastuu äidin kanssa (Salmi & Närvi 2017). Vuodesta 2013 tarjolla olleiden pidempien isyysvapaiden osalta vastaavaa tutkimusta ei valitettavasti ole tehty.
Suomessa isyysvapaita käyttävät useammin korkeammin koulutetut ja parempituloiset, kun taas alemmissa sosioekonomisissa ryhmissä on todennäköisempää olla hyödyntämättä isyysvapaita lainkaan tai käyttää vain äidin kanssa yhteinen jakso heti syntymän jälkeen (Miettinen & Saarikallio-Torp 2020; Saarikallio-Torp & Miettinen 2021). Kyselytutkimuksissa keskeiset motivaatiotekijät isän perhevapaan pitämiseen tai pitämättömyyteen ovat liittyneet isän työhön, äidin koulutukseen tai työhön paluuseen, perheen tulotasoon sekä isän haluun hoitaa lasta (Eerola et al. 2019).
Isät käyttävät pääasiassa heille korvamerkittyjä vapaita, kun vapaasti jaettavan vapaan käyttävät pääasiassa äidit. Suomessa ja Ruotsissa asuvia suomalais- ja ruotsalaissyntyisiä isiä vertailevassa tutkimuksessa pääteltiin, että erot isien perhevapaiden käytössä Suomen ja Ruotsin välillä liittyisivät merkittävämmin eroihin lainsäädännössä kuin kulttuurissa, mutta myös kulttuuriset seikat selittivät eroja jonkin verran (Mussino ym. 2019).
Kulttuuriset normit kuitenkin muuttuvat ajan mittaan: nykyisät käyttävät jatkuvasti enemmän perhevapaita ja myös viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa. Myös työssäkäyvien isien lastenhoitoon käyttämä aika on kasvanut huomattavasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Pienten lasten isillä kasvua vuodesta 1988 vuoteen 2010 oli jopa 60 %, niin että isien osuus vanhempien lastenhoitoon käyttämästä ajasta oli vuonna 2010 jo 41 % (Miettinen & Rotkirch 2012). Oletettavaa on, että osuus on ennestään kasvanut 2010-luvulla, mistä tullaan saamaan tietoa vuoden 2020 ajankäyttötutkimuksen myötä.
Isien perhevapaiden moninaiset vaikutukset ja mekanismit
Koska vapaita käyttävät ja käyttämättömät isät eroavat toisistaan taustatekijöiden, kuten koulutuksen ja työmarkkinatilanteen suhteen, ei isyysvapaiden käytön seurauksia pysty tarkastelemaan suoraan vertailemalla eri määrän vapaita käyttäneitä isiä. Isyysvapaiden käyttöä lisänneitä lakimuutoksia tarkastelemalla saadaan luotettavampaa tietoa paitsi vapaiden käytöstä, myös niiden seurauksista.
Muissa maissa tehdyillä isien perhevapaiden käyttöä kasvattaneilla lakiuudistuksilla on havaittu erilaisia vaikutuksia perheenjäsenten elämään. Pohjoismaissa uudistukset ovat mm. parantaneet äitien työllisyyttä, lisänneet seuraavan lapsen syntymän todennäköisyyttä, pienentäneet vanhempien eroriskiä ja parantaneet lasten koulumenestystä (Cools ym. 2015, Dunatchik & Özcan 2021, Duvander ym. 2019, Lappegård ym. 2020). Isyysvapaata hyödyntäneillä isillä on ollut keskimäärin tiiviimpi kontakti lapsiin myös mahdollisen eron jälkeen (Duvander & Jans 2009).
Isyysvapaiden pitkäaikaisvaikutukset ovat todennäköisesti pääosin epäsuoria ja selittyvät esimerkiksi vanhempien tasaisemmalla työnjaolla, kuten havaittiin Ruotsissa (Evertsson et al. 2018). Toisaalta tutkimustulokset ovat tältä osin vielä olleet jossain määrin ristiriitaisia (Ekberg et al. 2013; Hosking et al. 2010).
Vaikuttaako työyhteisö isien vapaiden pitämiseen?
Suurin osa perhevapaiden käytön tutkimuksesta on toistaiseksi keskittynyt joko isän tai perheen taustatekijöihin tai toisaalta maavertailuihin ja lainsäädännön erojen tarkasteluun. Kunkin maan kulttuuriset tekijät muodostavat kuitenkin vain yhden isyysvapaiden pitämiseen mahdollisesti vaikuttavan sosiaalisen ympäristön, vaikka käytännössä maiden sisällä isät voivat elää ja toimia hyvin erityyppisissä ympäristöissä. Parhaillaan työn alla olevassa artikkelissamme lähestymme kysymystä eri sosiaalisten kontekstien näkökulmasta, joista tarkastelemme erityisesti työyhteisön merkitystä.
Aiemman tutkimuksen perusteella Suomessa isyysvapaita pidetään useammin julkisella sektorilla, suurilla työnantajilla, naisvaltaisissa ammateissa, koulutuksen, sosiaalityön, ja terveydenhuollon tehtävissä, ja työyhteisöissä, joissa kollegat ovat korkeammin koulutettuja (Saarikallio-Torp & Haataja 2016). Myös ruotsalaistutkimuksessa esikoisten isistä vapaita pitivät useammin ne, jotka työskentelivät isommissa työpaikoissa ja julkisella sektorilla (Bygren & Duvander 2006). Osuus oli suurempi myös naisvaltaisilla aloilla, mutta tämä näytti liittyvän ennemminkin julkisen sektorin rooliin. Isät pitivät jonkin verran enemmän vapaita työpaikoissa, joissa suurempi osuus muista isistä oli pitänyt vapaita. Toisessa ruotsalaistutkimuksessa työelämän epävarmuus tai joustavuus selittivät vain vähän vaihtelusta isien välillä, ja isän perhevapaan pitämistä ennusti parhaiten ammattiasema, siten että korkeammassa asemassa olevat pitivät enemmän vapaita (Eriksson 2018).
Omassa tutkimusartikkelissamme tutkimme toimialan ja työyhteisön merkitystä vapaiden pitämisessä erityisesti siitä näkökulmasta, millainen rooli toimialan ja työpaikan sukupuolijakaumalla on. Lisäksi tulemme tarkastelemaan puolisoiden tuloerojen sekä muiden perheenjäsenten ja lähisukulaisten hoivaratkaisujen yhteyttä isyysvapaiden pitämiseen. Keskitämme tarkastelun vuosina 2007–2016 syntyneiden lasten isiin, joihin olemme linkittäneet tietoja heidän sosiaalisista ympäristöistään (perheestä, suvusta ja työpaikasta).
Artikkelimme on vielä keskeneräinen, mutta isänpäivän kunniaksi esitämme tässä muutamia tilastotietoja työllisten isien perhevapaiden käytöstä. Käytössämme olevassa suomalaisessa rekisteriaineistossa ei ole valitettavasti tällä hetkellä suoraa tietoa isyysvapaiden kestosta, joten päättelemme sen isälle kunakin vuonna maksetun päivärahan määrän ja perhe-etuuksia edeltävien tulojen avulla.
Isyysvapaita koskevat säädökset ovat muuttuneet 2000-luvulla lukuisia kertoja (mm. Kellokumpu 2007, Miettinen ja Saarikallio-Torp 2020). Vuonna 2007 syntyneiden lasten isien tuli käyttää heille korvamerkitty isyysvapaa kuuden kuukauden sisään vanhempainvapaan päättymisestä, kun vuonna 2016 syntyneiden lasten tapauksessa isyysvapaata sai hyödyntää lapsen kaksivuotissyntymäpäivään saakka.
Kuviossa 1 on esitetty isyys- ja / tai vanhempainvapaata (jatkossa lyhyesti perhevapaita) pitäneiden miesten osuus näihin vapaisiin oikeutetuista isistä eri työmarkkinatilanteen (lapsen syntymävuonna) mukaisissa ryhmissä. Kaiken kaikkiaan vuonna 2007 lapsen saaneista työllisistä isistä noin 84 % ja vuonna 2016 syntyneiden lasten isistä 87 % oli perhevapaalla. Perhevapaita pitäneiden isien osuus oli selvästi suurempi työllisten joukossa kuin kaikkien isien joukossa (noin 75 %).
Yksinyrittäjistä perhevapaita piti kaikkia työllisiä pienempi osuus: 73 % vuonna 2007 ja 77 % vuonna 2016 syntyneiden lasten isistä. Myös yksinyrittäjäisistä selvä enemmistö kuitenkin hyödynsi perhevapaita. Työttömillä (virallisten) perhevapaiden pitäminen oli sen sijaan selvästi harvinaisempaa: 33 % vuonna 2007 lapsen saaneista ja 40 % vuonna 2016 lapsen saaneista työttömistä isistä. Vanhempainvapaata pitäneiden työttömien osuus oli suurin vuonna 2009 talouskriisin aikaan.
Kuviossa 2 esitetään perhevapaita eli isyys- tai vanhempainvapaita pitäneiden osuus miehistä, jotka olivat kunakin vuonna oikeutettuja vapaaseen. Mukana ovat vain työpaikat, joissa oli vähintään viisi vapaaseen oikeutettua isää. Suurin osa Suomen työpaikoista on pieniä, eikä niissä ei ole yhtään perhevapaisiin oikeutettua isää (79 % työpaikoista vuonna 2007 ja 85 % vuonna 2016). 92 prosentissa niistäkin työpaikoista, joissa ylipäätään oli vapaisiin oikeutettuja isiä, oli alle viisi tällaista isää, eikä pienten lukumäärien osalta ole mielekästä vertailla osuuksia. Kuvio kertoo siis lähinnä keskisuurten ja suurten työpaikkojen tilanteesta: työntekijöiden määrän mediaani eli koon mukaan järjestettyjen työpaikkojen työntekijämäärien keskimmäinen luku oli 120 vuonna 2007 ja 102 vuonna 2016, kun kaikissa työpaikoissa yritysten mediaanikoko oli vain noin kolme työntekijää. Vaikka tutkimuksessa mukana olevien yritysten osuus kaikista yrityksistä on pieni, yhteensä näissä työpaikoissa työskentelee noin puolet kaikista isyysvapaisiin oikeutetuista isistä.
Kuvion 2 yläosassa verrataan vapaata pitäneiden isien osuuksia vuosina 2007 (vaaleanvihreä jakauma) ja 2016 (tummanvihreä jakauma) työpaikoilla, joilla oli vähintään viisi vapaisiin oikeutettua isää. Kuvion alaosassa näytetään erikseen vapaita pitäneiden miesten osuus vuosina 2007, 2012 ja 2016. Kuviossa luku 1 tarkoittaa, että kaikki vapaaseen oikeutetut miehet pitivät vapaita, ja luku 0, että kukaan ei pitänyt. Jo vuonna 2007 vain pienessä osassa työpaikoista isät eivät pitäneet lainkaan vapaita. Vapaita pitäneiden miesten osuus kasvoi kuitenkin selvästi vuoteen 2016 mennessä niin, että selvässä enemmistössä työpaikoista suurin osa isistä piti perhevapaita. Vuonna 2007 vapaita pitäneiden mediaani oli näissä työpaikoissa 57 %, kun vuonna 2016 se oli jo 67 %. Kaikissa työpaikoissa vastaavat osuudet olivat jonkin verran pienemmät, 51 % ja 60 %, mutta kasvu samansuuntaista.
Isyysvapaisiin oikeutetuista kaksi prosenttia oli yksinyrittäjiä vuonna 2007 ja viisi prosenttia vuonna 2016. Heidän joukossaan isyysvapaita pitäneiden vuosittaiset osuudet olivat selvästi muita pienempiä: 38 % vuonna 2007 ja 45 % vuonna 2016. Lukuja tulkitessa on hyvä huomata, että isät olivat oikeutettuja vapaisiin useamman kalenterivuoden aikana ja vuosikohtaiset osuudet ovat siksi matalampia kuin isyysvapaata ylipäätään pitäneiden isien osuudet.
Vapaiden pitämisessä on jonkin verran eroja sen suhteen, miten mies- tai naisvaltaisessa työpaikassa isät työskentelevät. Kuviossa 3 on esitetty vapaita pitämättömien isien osuus sen suhteen, mikä osuus työpaikan työntekijöistä on miehiä. Naisvaltaisilla työpaikoilla (alle 33 % työntekijöistä miehiä) työskentelevät miehet hyödynsivät vapaita hieman useammin. Heistä vain 12 % ei ollut hyödyntänyt perhevapaita vuonna 2007 ja 10 % vuonna 2016, kun taas miesvaltaisten sekä tasaisemman sukupuolijakauman työpaikoilla osuudet olivat 2–4 prosenttiyksikköä suuremmat.
Kuviossa 4 esitetään perhevapaiden keston mediaani (valkoisella), keskimmäiset 50 % (mustalla) sekä tasoitettu kestojen jakauma vuosina 2007 ja 2016 syntyneiden lasten isillä suhteessa miesten osuuteen työpaikan työntekijöistä. Värillisen kuvion leveys viittaa summittaisesti tietyn mittaisen vapaan pitäneiden osuuteen: mitä leveämpi, sitä enemmän kyseisen mittaisia vapaita. Jakaumat ovat leveitä alaosastaan, joten suurin osa miehistä piti suhteellisen lyhyitä vapaita. Kuvioissa erottuvat kohoumat äidin kanssa pidettävän 18 arkipäivän (kolmen viikon) isyysvapaan kohdalla sekä isälle korvamerkityn ns. itsenäisen isyysvapaan tuntumassa (24 arkipäivää vuonna 2007 ja 54 arkipäivää vuonna 2016).
Keskimäärin pisimpiä vapaita pitivät kumpanakin vuonna isät, jotka työskentelivät selkeästi naisenemmistöisillä työpaikoilla, tyypillisimmin terveys- ja sosiaalipalveluissa, koulutuksessa ja kaupan alalla. Tässä ryhmässä myös ajallinen kasvu oli suurinta, keskimäärin noin 28 päivästä 44 päivään. Selkeästi miesenemmistöisillä työpaikoilla (yleisimmin teollisuudessa, rakennusalalla ja kaupan alalla) kasvua oli noin 26 päivästä 34 päivään, ja suunnilleen tasaisen sukupuolijakauman työpaikoilla (tyypillisimmin teollisuudessa, kaupan alalla sekä tieteen ja tekniikan alalla) noin 25 päivästä 36 päivään.
On selvää, että naisvaltaisilla toimialoilla on pitkä kokemus perhevapaiden järjestelyistä, mikä saattaa osaltaan madaltaa kynnystä myös isyysvapaiden pitämiseen. Toisaalta näiden yksinkertaisten tilastojen perusteella emme kuitenkaan pysty sanomaan missä määrin työpaikka tai toimiala mahdollisesti vaikuttavat isyysvapaiden pitämiseen vai onko kyse siitä, että erityyppiset isät suuntautuvat (valikoituvat) tietynlaisille toimialoille ja työpaikkoihin.
Seuraavat vaiheet
PREDLIFE-hankkeen keskeisenä tavoitteena on paitsi saada tietoa (erityisesti miesten) perhevapaiden elinkaarivaikutuksista, myös kehittää malli lakiuudistusten ja interventioiden sosiaalisten vaikutusten tilastollista mallinnusta, ennustamista ja visualisointia varten. Tavoitetta lähestytään monitieteisesti, sillä hanke koostuu Turun yliopistossa tehtävän sosiologian osatutkimuksen lisäksi Jyväskylän yliopistossa toimivasta tilastotieteen osatutkimuksesta. Kehitettävät menetelmät tulevat avoimesti saataville ja tulevat siten hyödyttämään laajempaakin tutkimusyhteisöä.
Kirjoittajat
Sanni Kotimäki työskentelee erikoistutkijana INVEST sosiologiassa ja PREDLIFEssa. Hänen aikaisempi tutkimuksensa keskittyy ylisukupolvisiin prosesseihin, elinkaareen ja terveyseroihin, keskittyen varhaisten kokemusten merkitykseen ja sosioekonomisiin resursseihin. Hänen väitöskirjansa tarkastetaan pian julkisesti.
Simon Chapman työskentelee erikoistutkijana INVEST sosiologiassa ja PREDLIFEssa, ja on väitellyt tohtoriksi evoluutiobiologiasta. Hänen aikaisempi tutkimuksensa keskittyi isoäitien läsnäolon rooliin lisääntymisen jälkeisen eliniän evoluutiossa sekä ihmisten ja Aasian norsujen elinkaareen.
Satu Helske on erikoistutkija INVEST sosiologiassa ja FLUX-konsortiossa, PREDLIFE-akatemiahankkeen johtaja ja koulutukseltaan tilastotieteen tohtori. Hänen tutkimuksensa käsittelee eriarvoisuutta ja ylisukupolvista periytymistä, työuran ja perhe-elämän muodostumista elämänkaaren aikana sekä vanhempainvapaiden käyttöä ja seurauksia eri elämänalueilla.
Lähteitä
Bygren, M., & Duvander, A.-Z. (2006). Parents’ workplace situation and fathers’ parental leave use. Journal of Marriage and Family, 68(2), 363–372.
Cools, S., Fiva, J. H., & Kirkebøen, L. J. (2015). Causal effects of paternity leave on children and parents. The Scandinavian Journal of Economics, 117(3), 801–828. https://doi.org/https://doi.org/10.1111/sjoe.12113.
Dunatchik, A., & Özcan, B. (2021). Reducing mommy penalties with daddy quotas. Journal of European Social Policy, 31(2), 175–191. https://doi.org/10.1177/0958928720963324
Duvander, A.-Z., & Jans, A.-C. (2009). Consequences of Father’s Parental Leave Use: Evidence from Sweden. Finnish Yearbook of Population Research, 44, 49–62. https://doi.org/10.23979/fypr.45044
Duvander, A.-Z., & Johansson, M. (2012). What are the effects of reforms promoting fathers’ parental leave use? Journal of European Social Policy, 22(3), 319–330.
Duvander, A.-Z., Lappegård, T., Andersen, S. N., Garðarsdóttir, Ó., Neyer, G., & Viklund, I. (2019). Parental leave policies and continued childbearing in Iceland, Norway, and Sweden. Demographic Research, 40, 1501–1528.
Eerola, P., Lammi-Taskula, J., O’Brien, M., Hietamäki, J., & Räikkönen, E. (2019). Fathers’ leave take-up in Finland: Motivations and barriers in a complex Nordic leave scheme. SAGE Open, 9(4), 2158244019885389.
Ekberg, J., Eriksson, R., & Friebel, G. (2013). Parental Leave – A Policy Evaluation of the Swedish “Daddy-Month” Reform. Journal of Public Economics, 97(1), 131–143.
Eriksson, H. (2018). Fathers and Mothers Taking Leave from Paid Work to Care for a Child: Economic Considerations and Occupational Conditions of Work. In Stockholm Research Reports in Demography: Vol. 2018:12.
Evertsson, M., Boye, K., & Erman, J. (2018). Fathers on Call? A Study on the Sharing of Care Work between Parents in Sweden. Demographic Research, 39(1), 33–60.
Hosking, A., Whitehouse, G., & Baxter, J. (2010). Duration of leave and resident fathers’ involvement in infant care in Australia. Journal of Marriage and Family, 72(5), 1301–1316.
Kellokumpu, J. (2007). Perhevapaiden kehitys 1990–2005: Isillä päärooli uudistuksissa, sivurooli käyttäjinä. Helsinki: Palkansaajien tutkimuslaitoksen raportteja, 10.
Lappegård, T., Duvander, A.-Z., Neyer, G., Viklund, I., Andersen, S. N., & Garðarsdóttir, Ó. (2020). Fathers’ use of parental leave and union dissolution. European Journal of Population, 36(1), 1–25.
Lassen, A. S., & others. (2020). Gender Norms and Specialization in Household Production: Evidence from a Danish Parental Leave Reform. Copenhagen Business School [wp]. Working Paper / Department of Economics. Copenhagen Business School No. 04-2021.
Miettinen, A., & Saarikallio-Torp, M. (2020). Trends and socioeconomic differences in the use of father’s parental leave quota [Isälle kiintiöidyn vanhempainvapaan käyttö ja sen taustatekijät]. English summary in the end. Yhteiskuntapolitiikka, 85(4), 345–357. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140463/YP2004_Miettinen&Saarikallio-Torp.pdf?sequenc8e=2
Miettinen, A. & Rotkirch, A. (2012). Yhteistä aikaa etsimässä. Lapsiperheiden ajankäyttö 2000-luvulla. Perhebarometri 2011. Väestöntutkimuslaitos – Katsauksia E 42/2012. https://www.vaestoliitto.fi/uploads/2020/12/34c6d1e0-perhebarometri-2011.pdf
Mussino, E., Tervola, J., & Duvander, A.-Z. (2019). Decomposing the determinants of fathers’ parental leave use: Evidence from migration between Finland and Sweden. Journal of European Social Policy, 29(2), 197–212.
Saarikallio-Torp, M., & Miettinen, A. (2021). Family leaves for fathers: Non-users as a test for parental leave reforms. Journal of European Social Policy, 31(2), 161–174.
Salmi, M., & Närvi, J. (2017). Perhevapaat, talouskriisi ja sukupuolten tasa-arvo. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 4/2017. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-884-5
Tietoa perhevapaauudistuksesta: https://www.kela.fi/perhevapaauudistus
