Viisi askelta vaikuttavampaan tutkimukseen

Milla Ikonen

Odotukset tutkimuksen yhteiskunnalliselle vaikuttavuudelle ovat kasvaneet sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tiede nähdään ratkaisujen lähteenä aikamme suuriin ongelmiin: ilmastonmuutokseen, terveyskriiseihin, teknologian murrokseen, väestön ikääntymiseen ja yhteiskunnan eriarvoistumiseen.

Yhteiskunta ja rahoittajat haluavat nähdä konkreettisia hyötyjä nopeasti, mielellään jo tutkimushankkeen aikana.

Tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on tietenkin tärkeää. Se varmistaa, että tieteellinen tieto päätyy päätöksentekijöiden, asiantuntijoiden, yritysten ja tavallisten ihmisten käyttöön ja auttaa rakentamaan parempaa yhteiskuntaa. Vaikuttavuuden ylikorostaminen voi kuitenkin kaventaa tieteen riippumattomuutta ja ohjata tutkimusta liikaa lyhyen aikavälin taloudellisten hyötyjen suuntaan.

Tässä kirjoituksessa esitän viisi askelta, joilla tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta voidaan vahvistaa niin, että se samalla kunnioittaa tieteellisen tiedon luonnetta ja palvelee myös tiedeyhteisön tavoitteita.

1. Tunnista vaikuttavuuden moninaisuus.

Kaikella tutkimuksella tieteenalasta riippumatta voi olla yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Sen muodot kuitenkin vaihtelevat.

Yhteiskunnallinen vaikuttavuus syntyy tutkimustulosten, koulutuksen ja vuorovaikutuksen kautta. Reittejä vaikuttavuuteen voivat olla tieteenalasta ja tutkimusaiheesta riippuen esimerkiksi

• yhteistyö yritysten, julkisen sektorin tai kansalaisjärjestöjen kanssa
• tiedon ja suositusten tuottaminen poliittisen päätöksenteon tueksi
• uusien innovaatioiden, tuotteiden, teknologioiden tai palveluiden kehittäminen
• osallistuminen julkiseen keskusteluun
• kansalaisten mielipiteisiin vaikuttaminen
• uuden ilmiön tunnistaminen ja käsitteellistäminen.

Tutkimustiedon yhteiskunnassa aikaansaamat muutokset näkyvät harvoin suoraan tai välittömästi. Vaikuttavuus riippuu monista samanaikaisista tekijöistä, ja se ilmenee usein vasta vuosien tai jopa vuosikymmenten kuluessa.

2. Vaikuttavuustyö ei saa jäädä yksittäisen tutkijan vastuulle.

Tutkimuksen vaikuttavuus ei toteudu itsestään, vaan se vaatii aktiivista ja pitkäjänteistä työtä. Tutkijan tärkein tehtävä on kuitenkin tutkimuksen tekeminen, ja hänen ammattitaitonsa ydintä on tutkimuksellinen osaaminen.

Vaikuttavuuden korostaminen voi kasata yksittäisten tutkijoiden harteille kohtuuttomia odotuksia: yhtä aikaa pitäisi hallita sekä tutkijan että viestijän ammattitaito.

Siksi tiedevälittäjätoimintaa pitää Suomessa vahvistaa. Tutkijoiden tueksi tarvitaan ammattimaisia tutkimusviestijöitä ja tiedevälittäjiä – ja tälle työlle pitää varata riittävästi aikaa ja rahaa.

Tiedevälittäjätoimintaa pitää Suomessa vahvistaa. Tutkijoiden tueksi tarvitaan ammattimaisia tutkimusviestijöitä ja tiedevälittäjiä.

3. Tiedeyhteisön on kyettävä reagoimaan nopeasti yhteiskunnan tietotarpeisiin.

Kaikkia yhteiskunnassa ilmeneviä tietotarpeita ei ole mahdollista ennakoida. Esimerkiksi globaalit kriisit, kuten pandemiat, voivat synnyttää nopeasti uusia tietotarpeita.

Tiedeyhteisön on pystyttävä vastaamaan näihin tietotarpeisiin entistä nopeammin. Tutkijoiden pitää kyetä reagoimaan yhteiskunnan muutoksiin ja tarjoamaan tietoa tutkimusaiheestaan silloin, kuin se nousee päätöksenteon tai julkisen keskustelun agendalle.

Reagointivalmius vaatii resursointia jo tutkimushankkeen suunnitteluvaiheessa. Myös tutkimushankkeiden ja -organisaatioiden viestintäsuunnitelmissa pitäisi varata aikaa yhteiskunnan tietotarpeisiin ja julkiseen keskusteluun reagoimiseen.

4. Tarvitsemme strategista tutkimusviestintää.

Tutkimustietoa julkaistaan valtavasti, ja se on hajallaan eri lähteissä. Päätöksenteon tueksi ei tarvita niinkään yksittäisten tutkimusjulkaisujen tuloksia, vaan kokonaiskuvaa. Tarvetta on siis olemassa olevan tiedon kokoamiselle ja tulkinnalle.

Liian usein tutkimusviestintä kuitenkin pelkistyy tarkoittamaan yksittäisten tutkimustulosten tiedottamista. Myöskään päivittäin vaihtuviin media- ja somekeskusteluihin reagoiminen ei välttämättä palvele tutkimushankkeen varsinaisia tavoitteita – ja parhaimmillaankin nämä keskustelut yleensä unohtuvat nopeasti.

Tällaisesta operatiivisesta päivittäisviestinnästä pitäisikin siirtyä suunnitelmallisempaan tiedevälittämiseen.

Strateginen tiedevälittäminen ja -viestintä perustuvat tutkimushankkeen tai -organisaation pitkän aikavälin tavoitteisiin: viestinnän ja vaikuttavuustyön tavoitteet johdetaan itse tutkimuksen tavoitteista, ja kohderyhmät ja toimenpiteet rajataan niiden perusteella.

Tavoitteiden kirkastaminen ja niihin keskittyminen auttaa kohdistamaan käytettävissä olevan työajan ja rahan järkevästi ja tehokkaasti.

Päätöksenteon tueksi ei tarvita niinkään yksittäisten tutkimusjulkaisujen tuloksia, vaan kokonaiskuvaa.

5. Tiedeyhteisön pitää pystyä perustelemaan tutkimuksen arvo myös silloin, kun sen hyödyt eivät ole suoran taloudellisia.

Tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on moniulotteinen ilmiö, joka ilmenee usein epäsuorasti ja vasta pitkällä aikavälillä. Siksi sen arviointi on hyvin vaikeaa. Eri tieteenalojen ja tutkimusaiheiden vaikuttavuuden yhteismitallinen vertailu on käytännössä mahdotonta, eikä yleensä edes tarpeellista.

Samalla vaikuttavuus on kuitenkin osa tieteen legitimiteetin perustaa. Julkisin varoin rahoitetulta tutkimukselta on lupa vaatia tuloksia ja niiden soveltamista yhteiseksi hyväksi.

Siksi on tärkeää, että tiedeyhteisö pystyy perustelemaan tutkimuksen hyödyt – silloinkin, kun ne eivät ole suoran taloudellisia.

Kirjoittaja

Milla Ikonen työskentelee INVESTissä viestinnän asiantuntijana.

Kirjoitus perustuu osittain INVESTin järjestämään pyöreän pöydän keskustelutilaisuuteen ja sen pohjalta koottuun keskustelupaperiin. Tilaisuuteen osallistui aihepiirin keskeisiä asiantuntijoita tutkimus-, tutkimusrahoitus- ja tiedevälittäjäorganisaatioista, elinkeinoelämästä ja valtionhallinnosta. Kirjoitus edustaa kuitenkin kirjoittajan omia näkemyksiä.

Lue lisää Keskustelupaperi: Tutkimus muuttaa yhteiskuntaa, mutta vaikutukset näkyvät usein hitaasti