Outi Sarpila, Anna Kuusela, Anna Grahn, Antti Kähäri & Lauri Mäkinen INVEST blog 2/2023 Kuinka paljon shampoota nelihenkinen perhe tarvitsee kuukaudessa? Entä vessapaperia? Entä kuinka monta vuotta aikuisen ihmisen talvitakin voi olettaa kestävän käytössä? Onko täikampa löydyttävä jokaisesta lapsiperheestä? Moniin tällaisiin kysymyksiin vastaaminen on osa niin sanottujen viitebudjettien laadintaa. Viitebudjetit ovat nimensä mukaisesti suuntaa antavia esimerkkilaskelmia ...
Katri Aaltonen INVEST blog 1/2023 Terveydenhuollon omavastuita ja asiakasmaksuja korotettiin Suomessa 2010-luvulla useita kertoja säästöjen aikaansaamiseksi. Säästötoimet olivat kovimmillaan pääministeri Juha Sipilän hallituskauden aikana (2015−2019), jolloin samanaikaisesti tehtiin myös perusturvan tasoa alentaneita lakimuutoksia. Kotitalouksien tuloihin ja terveysmenoihin vaikuttaneiden toimien vaikutuksia on pääsääntöisesti arvioitu erikseen. Tällöin tilanteet, joissa terveysmenojen kasvu ja maksukyvyn alentuminen kasautuvat samoihin kotitalouksiin, ...
Aleksi Seger INVEST Blog 4/2022 During the fall semester, we conducted ethnographic fieldwork for an ongoing project titled ‘Contexts of Youth’s Inclusion’. Our research sought to increase academic knowledge on how youth of linguistically and culturally diverse backgrounds understand ‘belonging’ and the ways through which they can work towards a ‘common good’. More specifically, we ...
Henri Salokangas ja Maria Vaalavuo INVEST Blog 3/2022 Perhevapaat ja hoitovastuu jakautuvat epätasaisesti äitien ja isien kesken, mikä selittää merkittävästi sukupuolten välisiä eroja ansioissa. Lapsensaannilla on havaittu olevan negatiivisia vaikutuksia naisten työuriin ja ansiokehitykseen myös Suomessa (Sieppi & Pehkonen 2019). Äitien ja isien välisiä eroja voi ylläpitää myös myöhemmät lastenhoitoon liittyvät tekijät, kuten huomattiin koronapandemian ...
Claire Garandeau, Jessica Trach, Sarah Malamut INVEST Blog 2/2022 As bullying episodes generally occur in the presence of other peers, encouraging all children to stand up for those being victimized – rather than watching or doing nothing – has become a key objective of many intervention programs. Anti-bullying programs like the KiVa program try to ...
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos · INVEST Podcast Jakso 8 Kuuntele podcast MARIA VAALAVUO: Oikein paljon tervetuloa kuunteleen INVESTin podcastia Samassa veneessä – matkalla hyvinvointivaltiossa. Jälleen kerran juontajana tässä Maria Vaalavuo. Tällä kertaa studiossa INVEST-hankkeen kapteeni, sosiologian professori Jani Erola Turun yliopistosta. Tervetuloa studioon. JANI EROLA: Kiitos ja kiitos kutsusta. MARIA VAALAVUO: No, on ehkä jo ...
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos · INVEST Podcast Jakso 7 Kuuntele podcast MARIA VAALAVUO: Tervetuloa kuuntelemaan INVEST-podcastia Samassa veneessä, matkalla hyvinvointivaltiossa. Mä oon Maria Vaalavuo ja vieraina studiossa on tutkimuspäällikkö Johanna Lammi-Taskula ja erikoistutkija Merita Mesiäislehto Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. Ja tänään keskustellaan lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnista, eli ollaan oikein INVEST-teemojen ytimessä. Ihan eka mä haluaisin ...
Katri Aaltonen, Mikko Niemelä, Irene Prix INVEST Blog 1/2022 Kriittiset näkemykset Kelan lääkekorvausten oikeudenmukaisuudesta vaikuttavat yleistyneen. Tuoreessa tutkimuksessamme selvitettiin kansalaisten kokemuksia ja mielipiteitä lääkekorvauksista vuosina 2015 ja 2017 kerättyjen väestökyselyjen avulla. Kyselyjen välissä vuosina 2016 ja 2017 toteutettiin säästösyistä lääkekorvausten leikkauksia, jotka johtivat omavastuiden korotuksiin. Diabeteslääkkeisiin kohdistui omavastuukorotuksia molempina vuosina, minkä vuoksi tarkastelimme diabetesta sairastavien ...
Tässä jaksossa keskustellaan syntyvyydestä. Vieraina ovat Marika Jalovaara Turun yliopistosta ja Anneli Miettinen Kelasta. Keskustelun kätilönä toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Maria Vaalavuo. Klikkaa yläpuolen kuvaa kuunnellaksesi podcastia. TEKSTIVERSIO Maria Vaalavuo: Oikein paljon tervetuloo kuunteleen INVEST-hankkeen podcastia Samassa veneessä – matkalla hyvinvointivaltiossa. Keskustelun kätilönä jälleen minä, Maria Vaalavuo, ja studiossa tällä kertaa Suomen Turussa ...
Podcastin viidennen jakson vieraina ovat tutkimuspäällikkö Timo Kauppinen THL:stä ja yliopistotutkija Aleksi Karhula Helsingin yliopistosta. Jaksossa keskustellaan asumiseen liittyvistä teemoista. TEKSTIVERSIO Maria Vaalavuo: Hei, kuuntelet Investin podcastia Samassa veneessä matkalla hyvinvointivaltiossa. Mä oon Maria Vaalavuo. Keskustelemassa kanssani tänään ovat tutkimuspäällikkö Timo Kauppinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ja yliopistotutkija Aleksi Karhula Helsingin yliopistosta. Tällä kertaa keskustelemma ...
Hannu Lehti & Markus Laaninen INVEST Blog 17/2021 Tausta Onko perhetaustan ja oppimistulosten yhteys vahvistunut Suomessa, kuten viimeaikainen kyselyaineistoihin pohjautuva tutkimus antaa olettaa (Leino ym. 2019; Salmela-Aro & Chmielewski 2019; Vettenranta ym. 2016)? Onko Suomen tasa-arvoinen koulujärjestelmä romuttumassa? Lähdimme selvittämään näitä kysymyksiä tarkastelemalla rekisteriaineistojen avulla, voidaanko kyselyaineistojen tuloksista vetää johtopäätöksiä Suomen koulujärjestelmän eriarvoistumisesta. Aikaisemmat tutkimustulokset ...
Miia Tuominen & Mariikka Whiteman INVEST Blog 16/2021 Mitä tämä käytännössä oikein tarkoittaa, on varmasti moni miettinyt kuultuaan Turun yliopiston Sote-akatemian, INVEST -lippulaivan ja Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ry:n (VSLJ) tiedekummi-yhteistyöstä. Ihan relevantti kysymys, jota me toiminnassa mukana olevat olemme miettineet paljon itsekin. Nyt parin vuoden kokemuksen jälkeen pystymme jo vastaamaan kysymykseen paremmin. Olemme löytäneet yhdessä ne kulmakivet, joiden varaan tiedekummitoimintaa ...