Annaliina Niitamo

Teksti on julkaistu alunperin osana tämän vuoden New Performance Turku -festivaalia. Syyskuun 2020 alussa järjestetyn festivaalin teemana oli liikkuvuudet. Festivaalilla kävelyluennon “Kriittisellä kävelyllä” pitänyt Annaliina Niitamo pohti luennon yhteyteen kirjoittamassaan artikkelissa liikkuvuutta kriittisen kävelytutkimuksen näkökulmasta. Teksti julkaistaan nyt uudestaan KULTVAn blogissa osana KULTVAn ja New Performance Turku Festivalin kävelysarjaa. Annaliina Niitamo toimii oppaanamme kriittisillä kävelyillä 14.10. ja 28.10., ilmoittautuminen ja lisätiedot täältä.

“Mielisairaus on pyyhkäissyt planeetan ylitse: banalisaatio”, sanoi ranskalainen teoreetikko Ivan Chtcheglov vuonna 1953 kaupunkimanifestissaan “Formulaire pour un urbanisme nouveau” (“Formulary for a new urbanism”). Chtcheglov kuului Pariisin kahviloissa syntyneeseen vasemmistointellektullien ryhmittymään, Kansainvälisiin situationisteihin (Situationistes Internationales, SI), jotka kritisoivat ja haastoivat kapitalismin kyllästämää – ja kyllästyttämää – kaupunkitilaa 1950- ja 60-luvuilla.

Situationistien mukaan sodan jälkeisen, nopeasti modernisoituvan Pariisin kaupunkitilan oli vallannut ihmisiä toinen toisistaan vieraannuttava ja kulutukseen hypnotisoiva kapitalistinen kulttuuri, joka standardisoi myös kaupungin tylsäksi, itseään toistavaksi matoksi. Kaupunkeihin muutti paremman elämän toivossa valtava määrä uusia asukkaita, mikä edellytti uusia asuntoja nopeasti. Olemassa olevia naapurustoja jyrättiin tehokkaamman rakentamisen alta ja uusia rakennettiin nopeasti “periferiaan”. Situationistit näkivät, että katujen mysteeri ja runollisuus oli rutistettu kuiviin ja historiaa pyyhittiin tehostamalla ja suunnittelemalla hengiltä paikkojen muistot korkeamman tuoton ja modernismin nimissä. Kaupunkilaisten nähtiin olevan osa asumisen “konetta”, jossa elämän toiminnot ovat tilallisesti eroteltuina toinen toisistaan: työ, vapaa-aika, kulutus, koti.

*****************

“Sous les pavés, la plage!” (“Asfaltin alla, ranta!”), kuului situationistien motto vuoden 1968 Sorbonnen opiskelijamellakoissa. Situationistit kritisoivat modernistisen kaupunkisuunnittelun ja sen sankariarkkitehtien käsitystä kaupungista hallittavana kokonaisuutena. Missä on tilaa spontaanille ja yllättävälle, he kysyivät. Chtcheglovin visioissa aika, tila ja muisti kietoutuvat yhteen ja kaupunki kasvaa ihmisten mukana orgaanisesti, sen luontaisia rytmejä ja liikettä kunnioittaen, ihmisten ehdoilla.

Tavoitteena oli labyrinttimainen kaupunki, joka antaa vapauden improvisaatiolle, leikille ja luovuudelle. Koska pienen ryhmittymän vaikutusmahdollisuudet muuttaa Pariisin kadut tiukasta ruutukaavasta takaisin keskiaikaisen mutkitteleviksi olivat olemattomat, he halusivat keskeyttää modernin kaupungin yksitoikkoisuuden kaduilta löytyvillä situaatioilla eli tilanteilla, joiden ajateltiin vapauttavan ihmisten sisälle kätkeytyvän luovuuden. Filosofi Henri Lefebvre puhui jokapäiväisen elämän (everyday life) ja kaupunkitilan banaalisuuden katkaisevasta juhlasta, jonka tavoitteena ei ole tuotto vaan puhtaasti ilo, nautinto ja yllätyksellisyys. Situaatiot olivat taidetta ja performansseja, mutta myös kohtaamisia ja kiinnostavaa katseltavaa ja aistittavaa.

Mitä leikki kaupungissa tarkoittaa käytännössä, muuta kuin abstrakti vaatimus ja kapitalismin kritiikki seitsemän vuosikymmenen takaa? Mitä on juhla ja yllätyksellisyys 2020-luvun kaupungissa? Ketkä sitä luovat ja ketkä siihen osallistuvat? Vaikka situationisteja on kritisoitu epämääräistä toiveista ja vaikeaselkoisuudesta, olivat he nähdäkseni oikeilla jäljillä siinä, että kävely on oiva tapa tuottaa tietoa, analysoida ja kritisoida kaupunkitilaa havainnoinnin kautta.

*****************

Harhailu kritiikkinä?

Situationistit kehittivät vastarinnan muotoja heidän kokemansa “modernin yhteiskunnan yksilön luovuutta ja mielikuvitusta murskaavaa voimaa” vastaan. Yksi niistä oli kävely. Dérive-kävelyillä (engl. drifting) he ajautuivat ja ajelehtivat kaupungissa mielen liikkeiden mukana tehden havaintoja ympäristön ominaisuuksista ja omasta sisäisestä maailmasta. Teoreetikko Guy Debordin mukaan “dérive on tekniikka, jossa yksilö jättää aiemmat roolinsa, työn ja vapaa-ajan aktiviteetit, tavalliset motiivinsa liikkeelle ja toiminnalle kaupungissa, ja antautuvat maaperän vetovoimalle ja sieltä löytyville kohtaamisille.” Huomio dérive-kävelyissä on kävelijän tunnelmassa ja mielialassa erilaisissa kaupunkitiloissa kulkiessa. Tarkoituksena ei ole päästä minnekään, vaan havainnoida omaa suhdettaan kaupunkitilaan ja arkeen. Vallankumous alkaa yksilön omasta reflektoinnista.  

Kaupunkitutkija David Harvey muistuttaa, että olemme kaikki kriittisen kävelijän asemassa, ja pystymme purkamaan kaupunkien fetissejä havainnoimalla niitä. Havaintoja voi tehdä esimerkiksi analysoimalla kaupungin eri osien asumisen piirteitä: levähdyspaikat, melu, tila, viheralueet, kokoontumispaikat, kohtuuhintaiset palvelut, liikenneyhteydet, tunnelma, naapureiden väliset suhteet, ei-kaupalliset tilat..

Kävely tarjoaa mahdollisuuksia kohtaamisille, mutta kohtaamisten hyödyt ovat vaikeasti mitattavia, henkilökohtaisia ja häilyviä, eivätkä sovi kaupunkisuunnittelun mitattavissa olevaan tietokäsitykseen. Kaupunkiteoreetikkojen, kuten Jane Jacobsin ja Richard Sennettin, mukaan kävely ja spontaanit kohtaamiset kadulla ovat kaupungin määritelmän ytimessä ja tärkeitä myös demokratian ja sivistyksen kannalta. Kävely on tapa olla ja elää kaupungissa, mutta se näyttää olevan “piilossa silmiemme alla” suunnittelussa ja tutkimuksessa. Yhdysvaltalaisen kaupunkisuunnittelija Jeff Speckin mukaan vaikka suunnittelijat ovat jo vuosikymmeniä tunteneet hyvän kävely-ympäristön houkuttelevuus-, kilpailukyky- ja terveyshyödyt kaupungeille ja sen asukkaille, on ongelmana suunnittelun ja päätöksenteon kohtaamattomuus. Raamit rakentaa hyvää kävelykaupunkia ovat liian ahtaat.

Katujen leikkimielinen harhailu ei ole tasavertainen mahdollisuus: jos sinulla ei ole liikkumisrajoitteita ja sovit ympäristösi normatiiviseen keho-oletukseen, tuntuu seikkailu-havainnointi kaupungissa todennäköisesti mukavammalta kuin jos olet esimerkiksi rodullistettu, nuori, kuulut etniseen vähemmistöön tai ei-binääriseen sukupuolikäsitykseen. Kävely kaupungissa voi olla hyvin ahdistava kokemus ja katukritiikin tekeminen tuntua etuoikeutetulta. Kaupunkisuunnittelussa on paljon työtä siihen, että ihmisten välisiä eri valtadynamiikkoja tunnistetaan ja tasataan fyysisessä kaupunkitilassa ja sen arkkitehtuureissa.

Vaikka situationisteja on kritisoitu heidän epäjohdonmukaisuudesta, eksklusiivisuudesta, moralisoinnista ja hatarista menetelmistä, uskon että he ovat olleet oikeilla jäljillä kävelyn mahdollisuudessa tuottaa kehollista ja emotionaalista tietoa. Ajattelu on kehittynyt tänä päivänä siihen, että ei vain tarkkailla kävelijän tuntemuksia fyysisissä paikoissa, vaan analysoidaan näiden paikkojen syntymisen olosuhteita: ketkä ovat suunnittelijoita, millä tiedoin ja millä poliittisilla odotuksilla he suunnittelevat? 

Havaitseva kävely voi olla hyödyllinen kritiikin väline, koska sen avulla pyrimme irrottautumaan totutusta ja arkisesta, ja katsomme tuttua paikkaa uudella tavalla vastakarvaan. Kysy kävelijänä, mihin huomiosi suuntautuu ja minkälaisia mahdollisuuksia olemiseen kaupunkitila antaa? Mitä reittejä suosit, mitä vältät? Missä pelkäät, missä ärsyynnyt? Miksi? Mihin toistuvasti hakeudut ja mihin pysähdyt? Mitä yhteisiä ominaisuuksia hyvissä paikoissa on? Voisiko niitä saada elinympäristöösi lisää? Luotatko että näitä tärkeinä pitämiäsi asioita edistetään vai olisiko sinulla mahdollisuutta edistää niitä?

Lähteet:

Debord, Guy. 1958. Theory of the Dérive. Käännös englanniksi Ken Knabb. Internationale Situationniste.

Geronta, Antigoni. 2010. Psychogeography. Radical Movements and Contemporary Practices.

Haladyn, J. J. (2008). Psychogeographical boredom. Drain: Journal of Contemporary Art and Culture, 5(2).

Hancox, Simone. 2012. Contemporary walking practices and the Situationist International: The Politics of Perambulating the Boundaries Between Art and Life. Contemporary Theatre Review 22:2, Taylor & Francis.

Virnes, Antti. 2007. Kohti arjen vallankumousta. Lyhyt johdatus situationistiseen ajatteluun. Paatos 1/2007.