Tuomas Jussila
Kamarineuvos Herman Rosenberg (1798–1874) kulki elämässään kirjaimellisesti ryysyistä rikkauksiin. Samalla Rosenbergin elämäntarina on myös erinomainen esimerkki siitä, että tieto todellakin on valtaa. Vaikka tiedon ja vallan kontekstit ovat sidoksissa aikaansa, on väite itsessään yliajallinen ja pätee myös tämän päivän rosenbergeihin. Kamarineuvoksen tapauksessa hänen valtansa oli kiinteästi sidoksissa oikeudelliseen tietoon ja taitoon. Toisaalta Rosenbergin erittäin kahtiajakoinen jälkimaine on myös hyvä muistutus historiankirjoituksen perustaidon eli lähdekritiikin tarpeellisuudesta.
Herman Rosenberg oli syntynyt avioliiton ulkopuolella. Hänen isänsä oli ollut everstiluutnantti Per Herman Rósen von Rosenstein (1763–1799), joka vaiherikkaan elämänsä aikana toimi muun muassa monilahjakkuus Carl August Ehrensvärdin (1745–1800) adjutanttina ja Ruotsin siirtomaan Saint-Barthélemyn saaren kuvernöörinä.[1] Perimätiedon mukaan Rosenberg vastasi isäänsä koskeviin kysymyksiin ”Saatana sen tietää, […] äpäriä me olemme niin pitkälle kuin muistetaan.”[2] Isäänsä verrattuna Herman Rosenberg eli maantieteellisesti hyvin pienen piirin sisällä, sillä hän asui käytännössä koko ikänsä Vaasassa ja liikkui pääasiassa kihlakuntansa alueella.
Rosenbergin äiti oli nimeltään Anna Beata Spångberg, jonka isä toimi Vaasan hovioikeuden seppänä (Hofrättssmed). Aspelin-Haapkylän mukaan sepän tyttäriä yhdisti kaksi asiaa – he olivat kauniita ja joutuivat huonoille teille. Hermanin syntymän jälkeen Anna Beata solmi avioliiton Oravaisista kotoisin olevan työmiehen kanssa.[3] Avioliiton myötä isätön poika sai isäpuolen, joten lähtökohdat elämälle eivät olleet täysin toivottomat, mutta eivät ne myöskään antaneet mitään viitteitä siitä, että pikku-Herman kuolisi kamarineuvoksena.
Koulunkäynnin suhteen Rosenbergiä voi hyvällä syyllä pitää itseoppineena. Aspelin-Haapkylän mukaan hän itse kertoi ”[…] erään vanhan akan opettaneen häntä lukemaan ja koko koulusivistyksensä maksaneen neljä plootua […].”[4] Koulusivistyksen puutteista huolimatta Rosenberg toimi kihlakunnan kirjurin sijaisena jo 17-vuotiaana. Vuonna 1818 Rosenbergistä tehtiin Korsholman eteläisen kihlakunnan kruununvouti. Rosenberg oli tuolloin vain 20 vuoden ikäinen. Tehtävän vakinainen viranhaltija Rosenbergistä tuli vuonna 1824 ja hän hoiti virkaa käytännössä koko uransa ajan eli vuoteen 1858 saakka.[5]
Myöhemmin kruununvoudin tasoisten virkojen haltijoilla oli takanaan yliopisto-opinnot, mutta vielä 1800-luvun alussa pelkällä hyvällä onnella ja kyvykkyydellä uralla eteneminen oli mahdollista myös ilman tutkintoja. Tosin Rosenbergin lähtökohdat ja urakehitys huomioiden hänen tapauksensa oli täysin poikkeuksellinen.
Eri lähteiden perusteella Rosenbergistä muodostuu hyvin ristiriitainen kuva. Professori Aulis J. Alasen kirjoittama Ilmajoki vuoden 1809 jälkeen – Tiennäyttäjänä maakunnalle maamiesseura-aikana (1953) on suomalaisten paikallishistorioiden parhaimmistoa. Tosin Alanen ei edes pyrkinyt välttämään aikansa historiankirjoituksen tendenssejä, sillä teoksessa aihetta tarkastellaan pääosin isojen talojen isäntien ja säätyläisten näkökulmasta. Rosenbergin henkilöhistorian kannalta teos on erityisen mielenkiintoinen, sillä Alasen kamarineuvoksesta antama kuva on lähes ylevä:
Hän toimi harvinaisella innolla ja antaumuksella, saadenkin paljon tunnustusta: kollegiasessorin arvon v. 1834, useita ritarimerkkejä, jopa vihdoin kamarineuvoksen arvonimen 1858. […] Kansa tunsi voutiaan kohtaan suurta luottamusta. Tämä olikin todellinen kansanmies, kookas ja leveäharteinen, kansanomaisesti pukeutunut ja murretta käyttävä.[6]
Alanen käytti usein muulloinkin Rosenbergistä kirjoittaessaan erilaisia mainesanoja, kuten ”suurta luottamusta nauttiva” tai ”harvinaisen esikuvallinen”.[7] Alanen painotti, että Rosenbergiä kohtaan tunnettiin erityistä luottamusta sen tähden, että hän osasi puhua suomen kieltä.
Rosenbergin vaikutus ulottui myös hänen oman kihlakuntansa ulkopuolelle, sillä häntä käytettiin asiantuntijana hengillepanon eli väestökirjanpidon uudistamista käsittelevässä komiteassa (1844) sekä kyydityskysymyksen käsittelyssä valtiopäivillä (1864).[8] Mikäli Rosenbergin virkauraan perehtyy hänen ansioluettelonsa perusteella, näyttää se menestystarinalta, jossa kunniamerkit ja arvonimet seurasivat nopealla tahdilla toisiaan. Rosenbergin uran huipentumana oli nimitys kamarineuvokseksi vuonna 1858.[9]
Kruununvouti kuului 1800-luvun yhteiskunnassa jo lähtökohtaisesti yhteiskunnan parhaiten toimeentulevaan osaan. Virkansa ohella Rosenberg kuitenkin onnistui hankkimaan lähes satumaisen omaisuuden. Rosenbergin rahojen alkuperä oli vuoden 1840 rahanvaihdoksessa. Vaikka Suomi oli jo vuodesta 1809 saakka kuulunut osaksi Venäjän keisarikuntaa oli maassa yhä käytössä paljon vanhaa Ruotsin aikaista rahaa, joka ei kuitenkaan kelvannut viranomaisille. Esimerkiksi Ilmajoen rahakannasta vuonna 1835 Venäjän hopearahaa oli vain noin 0,1 prosenttia, eikä Venäjän kuparirahankaan osuus noussut suureksi. Rosenberg osti tavalliselta rahvaalta suuret määrät vanhaa Ruotsin rahaa, jotka hän sitten lunasti Venäjän rahaksi itselleen edullisella kurssilla. Näin kertynyt pääoma mahdollisti tuottavan lainananto- ja kaupankäyntitoiminnan, joka yhä edelleen kasvatti Rosenbergin omaisuutta. Alanen antaa Rosenbergille täyden tunnustuksen, jonka mukaan Rosenberg onnistui toiminnallaan ratkaisemaan Ilmajoen valuuttaongelman: ”Kruununvouti Rosenbergin hyväntahtoisuutta saivat ilmajokelaiset omien sanojensa mukaan kiittää siitä, että selvisivät joten kuten veroasioissaan.”[10]
Täysin päinvastainen kuva Rosenbergistä syntyy kaunokirjallisuuden ja sitä käsittelevän tutkimuksen kautta. Kirjailija Jac. Ahrenbergin (1847–1914) postuumisti julkaistu fragmentti Kronofogdens pengar (1917) kertoo kuvitteellisesta kruununvouti Carl Rupert Tollstadiuksesta, joka on saanut vahvoja vaikutteita Rosenbergin hahmosta.[11] Ahrenbergiä tutkineen Erik Ekelundin mukaan romaanin Tollstadius ei ollut missään muodossa miellyttävä mies. Nuoruuden vaikeudet olivat kasvattaneet hänestä kovan ja sydämettömän miehen, jolle raha oli kaikki kaikessa. Ekelundin mukaan romaanin todellisuustausta on Rosenbergin harjoittamassa taloudellisessa keinottelussa, jolla kamarineuvos onnistui kokoamaan valtavan omaisuutensa.[12]
Molemmat kuvaukset Rosenbergin persoonallisuuden piirteistä jäävät lähteiden puutteiden vuoksi ainoastaan kirjoittajiensa mielipiteiksi. Ilmeistä kuitenkin on, että Rosenbergin mittava omaisuus oli alkanut kasvaa tilanteessa, jossa hän oli asemansa turvin voinut käyttää hyväkseen kihlakuntalaistensa vaikeuksia. Rosenbergin toiminta ei ollut rikollista, mutta ainakin nykynäkökulmasta katsottuna moraalisesti tuomittavaa.
Myöhemmin Rosenbergin keinottelu jatkui kruununmakasiinin avulla. Perimätiedon mukaan hän oli vuoden 1850-luvun jälkipuoliskolla myynyt kruununmakasiinin viljat omaan laskuunsa. Kun viljoja yhtäkkiä tarvittiin, niin Rosenberg onnistui pelastamaan itsensä täpärästi tilaamalla uutta viljaa Tanskasta. Tieto Rosenbergin kavalluksesta on peräisin Aspelin-Haapkylältä ja se toistuu myös Ekelundin tutkimuksessa.[13] Samaan ajankohtaan Rosenbergin elämässä mahtui paljon. Hän luopui virastaan ja sai nimityksen kamarineuvokseksi. Lisäksi hänen vaimonsa kuoli. Lähteiden puutteiden vuoksi on mahdotonta sanoa enempää, mutta joka tapauksessa näiden kaikkien tapahtumien välillä oli selkeä ajallinen yhteys.
Rosenberg onnistui jo nuorena hankkimaan viran ja aseman, josta useimmat hänen lähtökohdillaan varustetut nuoret miehet tuskin edes uneksivat. Sosiaalisen nousunsa vuoksi Rosenberg eli koko elämänsä ikään kuin kahdessa maailmassa. Toisaalta hän eli ”vertaistensa” parissa, vaasalaisena ruotsia puhuvana korkeahkona hallintovirkamiehenä. Toisaalta syntyperänsä vuoksi hänellä oli sellaista kulttuurista ja sosiaalista pääomaa, joka mahdollisti suoran ja mutkattoman yhteyden tavalliseen rahvaaseen.
Rosenbergin sosiaalisen nousun takana oli kirjoitustaito, joka nopeasti kasvoi sellaiseksi oikeudelliseksi tietotaidoksi, että hänet katsottiin kaksikymmenvuotiaana päteväksi hoitamaan vaativaa kruununvoudin virkaa. Oikeudellinen tietotaito myös mahdollisti Rosenbergille sellaisen sosiaalisen nousun, joka ei muuten olisi ollut mahdollista. Toisaalta sama kulttuurinen pääoma yhdessä kruununvoudin viran kanssa mahdollisti myös taloudellisen keinottelun.
Rosenbergin rahojen kohtalo on jo täysin toinen tarina, joka tosin liittyy Rosenbergin oletettuun kruununmakasiinien viljojen kavallukseen. Pelko rikoksen sairastumisesta oli sairastuttanut Rosenbergin vakavasti. Kuolemanpelko sai hänet kiinnostumaan avioliiton ulkopuolella syntyneen poikansa Herman Frithiof Antellin (1847–1893) elämästä. Kun Rosenberg oli vuonna 1859 jäänyt leskeksi, ei mikään estänyt häntä ottamasta Antellia kasvattilapsekseen, jolle kamarineuvos myös myöhemmin myös testamenttasi pääosan valtavasta omaisuudestaan. Perinnönsaannin ehtona oli ollut, että Antell olisi ottanut kasvatti-isänsä nimen, mutta poika oli pitänyt päänsä ja saanut pitää sekä äidiltään peräisin olevan sukunimen että perinnön.[14]
Herman Frithiof Antell oli aloittanut opinnot jo ennen miljoonaperintöään. Kasvatti-isänsä kuolinvuotena hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi ja erikoistui silmäsairauksiin. Vaikka Antellia kaavailtiinkin hoitamaan Helsingin yliopiston silmätautien professuuria, vei elämä hänet toisaalle. Antell eli elämänsä pääosin ulkomailla, ja hänen pysyvin asemapaikkansa oli Pariisi. Lääketiedettä enemmän Antell keskittyi perintönsä suomin mahdollisuuksin taiteeseen. Hän oli sekä keräilijä että mesenaatti. Hänen ystäviinsä kuului aikakauden taide-elämän tunnetuimpia henkilöitä, kuten Albert Edelfelt (1854–1905) ja Ville Vallgren (1855–1940). Myös kuvanveistäjä Auguste Rodinin (1840–1917) mainitaan olleen hänen tuttavansa.[15]
Jos Antellin isä kamarineuvos Rosenberg oli suhtautunut pakkomielteisesti rahaan, oli hänen pojallaan kaksi addiktiota. Taiteen ohella Antell oli myös viinin suurkuluttaja ja hän kuoli verrattain nuorella iällä vuonna 1893. Tuntuu käsittämättömältä, että kuluttavasta elämäntyylistään ja keräilijän ja mesenaatin roolistaan huolimatta Antellin onnistui ilmeisesti entisestään kasvattaa haltuunsa saamaa perintöä. Sanomalehtitietojen mukaan Antellin jälkeensä jättämä omaisuus oli noin 2,5 miljoonaa markkaa. Nykyrahaksi muutettuna summa olisi todennäköisesti monikymmenkertainen. Testamentissaan vainaja lahjoitti omaisuutensa eri tahoille. Merkittävämmän osan eli taidekokoelma ja miljoona Suomen markkaa oli testamentissa määrätty ”Suomen kansalle”. Lahjoituksesta perustettiin vainajan toivomuksen mukaisesti ”Kamarineuvos Herman Rosenbergin rahasto”. Antellin lahjoituksen korkovarat mahdollistivat sen, että Kansallismuseo, nykyinen Valtion taidemuseo ja Taideteollisuusmuseo saattoivat 1900-luvun alussa tehdä useat merkittävimmät hankintansa.[16] Lopulta Rosenbergin miljoonat päätyivät siis yleiseksi hyödyksi – kruununvouti itse tuskin olisi arvostanut rahojensa käyttökohteita kovin korkealle.
LÄHTEET
Adelsvapen-Wiki, Rosén von Rosenstein nr 2055, https://www.adelsvapen.com/genealogi/Rosén_von_Rosenstein_nr_2055, luettu 27.9.2020.
Ahrenberg, Jac. 1917. Kronofogdens pengar. Helsingfors: Söderström & Co.
Alanen, Aulis J. 1953. Ilmajoki vuoden 1809 jälkeen – Tiennäyttäjänä maakunnalle maamiesseura-aikana. Vaasa: Ilmajoen kunta.
Anrep, Gabriel 1862. Svenska Adelns Ättar-Taflor. Tredje afdelningen. Stockholm: P. A. Norstedt & Söner. [Projekt Runeberg, http://runeberg.org/anrep/3/0460.html, luettu 25.9.2020.]
Aspelin-Haapkylä, Eliel 1911. Muoto- ja muistikuvia 1. Helsinki: Otava.
Autio, Veli-Matti. Ylioppilasmatrikkeli 1853 – 1899, Antell Herman Frithiof, https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/1853-1899/henkilo.php?id=18499, luettu 27.9.2020.
Ekelund, Erik 1943. Jac. Ahrenberg och Östra Finland. En litteraturhistorisk studie med politisk bakgrund. Helsingfors: Svenska Litteratursällskapets.
Ekelund, Erik 1943. Jac. Ahrenberg och Östra Finland. Svenska Litteratursällskapet i Finland CCXCV. Helsingfors: Svenska Litteratursällskapet i Finland.
Kyläkoski, Kaisa 2014. Huonoille teille joutuneet tyttäret [21.5.2014], Sukututkijan loppuvuosi -blogi, http://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/2014/05/huonoille-teille-joutuneet-tyttaret.html, luettu 25.9.2020.
Talvio, Tuukka 1997. Antell, Herman Frithiof. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-005843, luettu 25.9.2020.
Tynilä, Eeva Maija Viljo & Tyynilä, Markku 2002. Ahrenberg, Johan Jacob. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-003106, luettu 25.9.2020.
[1] Anrep 1862, 456; Adelsvapen-Wiki, Rosén von Rosenstein nr 2055, https://www.adelsvapen.com/genealogi/Rosén_von_Rosenstein_nr_2055, luettu 27.9.2020.
[2] Aspelin-Haapkylä 1911, 233.
[3] Aspelin-Haapkylä 1911, 182 – 219. Hovioikeuden sepän muiden kauniiden tyttärien kohtaloa on pohtinut Kaisa Kyläkoski verkosta löytyvässä blogipostauksessaan: http://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/2014/05/huonoille-teille-joutuneet-tyttaret.html [Sukututkijan loppuvuosi: Huoneille teille joutuneet tyttäret, 21.5.2014.].
[4] Aspelin-Haapkylä 1911, 220.
[5] Aspelin-Haapkylä 1911, 220; KA, Ansioluettelokokoelma, Luettelot R, Rosenberg, Herman (133), http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2465376, luettu 25.9.2020
[6] Alanen 1953, 605.
[7] Alanen 1953, 488, 605.
[8] Alanen 1953, 605 – 606.
[9] Rosenbergin ansioluettelo: KA, Ansioluettelokokoelma, Luettelot R, Rosenberg, Herman (133), http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2465376, luettu 25.9.2020; Finlands Allmänna Tidning, 07.05.1858, nro 104, s. 2
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/405153?page=2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, luettu 26.9.2020.
[10] Alanen 1953, 463, 488, 605.
[11] Ks. Tynilä & Tyynilä 2002; Talvio 1997.
[12] Ekelund 1943, 321. Ekelund kirjoittaa lisäksi: ”Detta sakläge begagnade sig Rosenberg av och tillämpade vid skatteuppbörderna en växelkurs, som han godtyckligt bestämde.” Ibid.
[13] Aspelin-Haapkylä 1911, 228; Ekelund 1943, 321.
[14] Aspelin-Haapkylä 1911, 228, 232. Rosenbergin testamentti on luettavissa esimerkiksi tässä: Suomalainen Wirallinen Lehti, 21.02.1874, nro 22, s. 6, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/420654?page=6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, luettu 25.9.2020.
[15] Autio; Talvio 1997.
[16] Talvio 1997; Aspelin-Haapkylä 1911, Waasan Lehti, 08.04.1893, nro 28, s. 2, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/591688?page=2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, luettu 25.9.2020.
Vastaa