Elsa Hietala
Työnsä tiimoilta 1800-luvun käräjätuomarit jättivät jälkeensä suuren määrän kirjallista aineistoa. Heidän toiminnastaan oikeussalien ulkopuolella ja henkilökohtaisesta elämästään tietoa on kuitenkin vähemmän. Lähteinä voidaan käyttää elämäkertoja, muistelmia tai muistitietoaineistoja, jotka monet ovat syntyneet henkilöiden varsinaisen vaikutusajan jälkeen.[1] Tutkimuksen lähteenä on myös mahdollista käyttää tuomareiden pitämiä päiväkirjoja tai heidän kirjoittamiaan kirjeitä.[2] Tämän tyyppisiä aineistoja on kuitenkin tutkimuksessa toistaiseksi hyödynnetty vähemmän.
Hattulassa sijaitsevan Pelkolan kartanon arkisto on talletettu Kansallisarkiston Hämeenlinnan yksikköön. Se pitää sisällään kartanon toimintaan 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkupuolelle saakka liittyviä asiakirjoja sekä suuren, noin 5000 kirjettä sisältävän perhekirjeiden kokoelman. Kirjeet ovat pääosin kartanon kahden peräkkäisen emännän, Emma ja Helena Wegeliuksen keräämiä ja kirjoitettu noin sadan vuoden aikana 1830-luvulta 1920-luvulle.
Pelkolan kartanon kirjekokoelma kertoo ainutlaatuista tarinaa laajan perheverkoston elämästä ja toiminnasta usean sukupolven ajan. Keskiössä ovat pappistaustaisten Wegeliusten ja Wirzeniusten aatelittomat säätyläissuvut, joiden pojat kouluttautuivat 1800-luvun alussa tuomareiksi ja toimivat käräjätuomareina sekä muissa toimissa Maskun, Sääksmäen ja Jämsän kihlakuntien alueella 1800-luvun jälkipuoliskolle saakka. Sukujen välinen yhteistyö sinetöitiin niiden välisin avioliitoin.
Alun perin Virttaalta kotoisin oleva Wirzeniusten suku yhdistyi Rungiusten pappissukuun Loimaalla Ryngön rusthollissa 1700-luvun lopulla ja syntyi Aittamäen kartano.[3] Wegeliusten suku oli lähtöisin Seinäjoelta, Pohjanmaalta. Pelkolan kartano syntyi 1700-luvun lopulla assessori David Wegeliuksen ostettua ja yhdistettyä kolme Lehijärven rannalla sijaitsevan Pelkolan kylän tilaa.[4]
Aittamäessä ensimmäinen oikeustieteellisen koulutuksen saanut poika oli Carl Daniel Wirzenius 1779–1846, joka auskultoi Turun hovioikeudessa ja sai varatuomarin arvonimen vuonna 1808. Hän toimi maanjako-oikeuden puheenjohtajana 12 pitäjässä vuosina 1810–1821 sekä Mynämäen tuomiokunnan vt. tuomarina. Turun kunnallispormestarina Wirzenius toimi vuosina 1825–1830 sekä Maskun tuomiokunnan tuomarina vuodesta 1833 vuoteen 1846.[5]
Carl Daniel Wirzeniuksen pojista kaksi, Paul Enok Wirzenius 1813–1874 ja Knut Engelbrekt Wirzenius 1819–1862, opiskelivat oikeustiedettä. Paul Enok Wirzenius suoritti tuomarintutkinnon vuonna 1838, auskultoi Turun hovioikeudessa ja sai varatuomarin arvonimen vuonna 1841. Hän toimi Maskun tuomiokunnan vt. tuomarina isänsä virkavapauksien aikana vuosina 1840–1841 sekä useiden pitäjien maanjako-oikeuden puheenjohtajana 1848–1860.[6] Knut Engelbrekt suoritti tuomarintutkinnon vuonna 1843 ja sai varatuomarin arvonimen 1845. Hän toimi Turun ja Porin läänin varalääninsihteerinä vuodesta 1849 sekä Helsingin oikeusraatimiehenä s.y. maistraatinsihteerinä sekä julkisena notaarina vuodesta 1851.[7]
Pelkolan kartanon poika Gabriel Wegelius 1803–1861 auskultoi Turun hovioikeudessa vuonna 1824 ja sai varatuomarin arvon 1829. Hän hoiti Ylä-Satakunnan ylisen kihlakunnan tuomarinvirkaa useita kertoja vuosien 1828–1834 välillä sekä Ylä-Sääksmäen kihlakunnan tuomarinvirkaa vuosina 1834–1847. Kihlakunnantuomarin arvonimen hän sai vuonna 1842.[8]
Kihlakunnantuomari Gabriel Wegelius oli ensimmäisen kerran naimisissa serkkunsa Sofia Katarina Wegeliuksen kanssa. Avioliitosta syntyi kuusi lasta, joista nuorin oli äitinsä kuollessa vuonna 1843 vain kahden vuoden ikäinen. Vuonna 1845 Gabriel Wegelius meni naimisiin Carl Daniel Wirzeniuksen tyttären Emma Catharinan 1811–1876 kanssa.[9] Vuonna 1847 Gabriel Wegelius valittiin kihlakunnantuomariksi vastaperustettuun Jämsän tuomiokuntaan.[10] Valinnan edellytyksenä oli, että tuomari myös asuisi kihlakuntansa alueella. Niinpä Gabriel Wegelius osti Koukanniemen tilan Kuhmoisista jättäen vaimonsa Emman vastuuseen Hattulassa sijaitsevasta Pelkolan kartanosta.
Kuva: Keski-Suomen museo, Finna.fi.
Gabriel Wegelius istui käräjiä ahkerasti kolmeen käräjäkuntaan jaetun tuomiokuntansa alueella. Käräjiä istuttiin Jämsässä, Längelmäellä sekä Padasjoella ja Kuhmoisissa. Wegelius vietti suurimman osan vuotta tilallaan Kuhmoisissa sekä käräjätöissään ja yhteyttä kotiin pidettiin kirjeenvaihdon avulla. Gabriel Wegeliuksen vaimolleen Hattulaan vuosina 1847–1861 kirjoittamia kirjeitä on säilynyt noin 300 kappaletta ja ne sisältävät valtavasti paitsi kotiväelle annettuja ohjeita, myös tietoa tuomarin ja hänen kirjureidensa työskentelystä tuohon aikaan.[11]
Kuva: Elsa Hietala.
Varsinaisten käräjien lisäksi tuomarit hoitivat myös tarvittaessa järjestettyjä ylimääräisiä käräjiä.[12] Tuomarin palkka muodostui suureksi osaksi tuomiopiirin alueelta tarkoitusta varten kerätyistä veroista, käräjäkapoista, joiden kokoamiseen hän myös itse osallistui. Veroja maksettiin omavaraistalouden vielä ollessa voimissaan suureksi osaksi erilaisina luontaistuotteina – viljana, voina ja talina. Viljalaaduista tai eri luontaistuotteiden keskinäisistä määristä ei kantajilla ollut etukäteen tietoa. Verohinnat määriteltiin lääneittäin ja julkaistiin vuosittain senaatin vahvistamassa verohintaluettelossa.[13] Maksujen keräämisen perusteena tuomari käytti käräjäkunnan alueelta vuosittain kerättyä savulukuluetteloa.[14]
Käräjillä päätöksiä ja muistiinpanoja kirjasivat ylös kirjurit, joita oli tuomarilla mukanaan yksi tai kaksi. Välillä hänen piti tehdä muistiinpanonsa itse. Tilallaan Kuhmoisissa Wegeliuksen kanssa työskenteli ennen käräjiä ja niiden jälkeen useampi kirjuri. Tilapäisenä työvoimana käytetyt, usein alaa opiskelevat nuoret miehet vaativat tehokkaasti työskennelläkseen jatkuvaa silmälläpitoa, sillä tuomarin poissa ollessa työnteko vaihtui usein juhlimiseen. Asiakirjojen puhtaaksikirjoittajia asui myös Hattulassa yhdestä kahteen ja lisäksi työtä tekivät emännän veli Knut Wirzenius sekä satunnaisesti myös Gabrielin nuoret pojat Vilhelm ja Verner. Vanhimman Adolf -poikansa hän olisi mielellään suonut oppivan työhön tarvittavan kauniin käsialan, mutta näin ei ilmeisesti koskaan käynyt.
Kirjeistä voi lukea tuomarin työn vaativuudesta ja ennakoimattomuudesta. Lähes poikkeuksetta kirjeissä kerrotaan kiireestä ja väsymyksestä, ikävästä ja tylsistymisestä. Satojen juttujen mittaisiksi venyneet käräjät kestivät helposti kaksikin viikkoa ja koko käräjäkierros syyskäräjien osalta syyskuulta marraskuun loppuun, talvikäräjät joulukuulta huhtikuulle ja välikäräjät jälleen vapusta jopa juhannukseen. Jouluksi kotiin ehtiessään Gabriel Wegelius otti mukaan jopa kaikki kolme kirjuriaan ja pyhien sosiaalinen kanssakäyminen oli tarkkaan ajoitettu työnteon lomaan. Kun kirjurit olivat mukana perheen joulunvietossa, ohjeistettiin Emma-vaimo hankkimaan heille myös lahjat.
Kiireinen työ esti Wegeliusta hoitamasta omia asioitaan eri oikeusasteissa muilla paikkakunnilla ja tätä varten palkattiin asianajajiksi vaikutusvaltaisia ja hyväksi tunnettuja lainoppineita. Arvovaltaisten advokaattien läsnäolo käräjillä oli kiinnitetty tiettyihin päiviin ja etukäteen nimismiehen kanssa ”keskustelemalla” oli mahdollista saada juttujärjestys muokattua heidän aikatauluihinsa sopivaksi.
Henkilökohtaisten kirjeiden avulla on mahdollisuus kurkistaa tuomariperheen arkeen ja elämään, mutta myös löytää uutta tietoa käräjäoikeuden käytännön toiminnasta. Pienien vihjausten ja kirjoittajien mielipiteiden perusteella päätelmien tekeminen vaatii kuitenkin erityistä lähdekriittisyyttä. Pelkolan kartanon arkistossa, samoin kuin Wirzenius -suvun arkistossa on kirjeiden lisäksi säilynyt lainoppineiden isäntien oikeudelliseen toimintaan liittyvää materiaalia. Tämä tarkemmin järjestämätön materiaali odottaa vielä arkistossa tarkempaa tutkimusta.
Arkistolähteet:
Kansallisarkisto
Hämeenlinna : Pelkolan kartanon arkisto
Turku : Wirzenius -suvun arkisto
Kirjallisuus:
Holmberg, Håkon 1959. Suomen tuomiokunnat ja kihlakunnantuomarit. Helsinki.
Jutikkala, Eino & Nikander, Gabriel 1941. Suomen kartanot ja suurtilat II.
Jutikkala, Eino & Nikander, Gabriel 1946. Suomen kartanot ja suurtilat III.
Laakso, Veikko 1994. Suur-Loimaan historia II. Loimaa.
Leskelä-Kärki & Sjö & Lalu 2020. Päiväkirjojen jäljillä: historiantutkimus ja omasta elämästä kirjoittaminen. Tallinna.
Leskelä-Kärki & Lahtinen & Vainio-Korhonen 2011. Kirjeet ja historiantutkimus. Hist. Ark. 134. Saarijärvi.
Söderhjelm, Alma 1929. Min värld I. Stockholm.
Vuoden 1734 laki: Sveriges Rikes Lag, Gillad och Antagen på Riksdagen Åhr 1734. Rättshistoriskt bibliotek, 37. Lund, 1984 [1780].
[1] Esim. Söderhjelm 1929.
[2] Henkilökohtaisten dokumenttien käytöstä historiantutkimuksen lähteenä esim. Leskelä-Kärki & Sjö & Lalu 2020 ja Leskelä-Kärki & Lahtinen & Vainio-Korhonen 2011.
[3] Laakso 1994, 49; Jutikkala & Nikander 1941, 668.
[4] Jutikkala & Nikander 1946, 362; https://www.hamewiki.fi/wiki/Pelkolan_kartano .
[5] Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=11024 (luettu 15.3.2021)
[6] Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=15075 (luettu 15.3.2021)
[7] Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=15675 (luettu 15.3.2021)
[8] Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=13394 (luettu 15.3.2021)
[9] Paul Styrbörn Wirzeniuksen käsikirjoitus Min Släkt, Pelkolan kartanon arkisto, KA, Hämeenlinna.
[10] Holmberg 1959, 71.
[11] Gabriel Wegeliuksen kirjeet Emma Wegeliukselle. Pelkolan kartanon arkisto. KA, Hämeenlinna.
[12] Vuoden 1734 laki, Oikeudenkäymiskaari, 4 luku (Urtima ting).
[13] Esimerkiksi Sanomia Turusta No 48 /1856. Kansalliskirjasto.fi, digitaaliset aineistot.
[14] Gabriel Wegeliuksen kirjeet Emma Wegeliukselle. Pelkolan kartanon arkisto. KA, Hämeenlinna.
Vastaa