Analyysi: Mitä korona opetti B2B-alan pk-yrityksille ja pk-yrityksistä?

Liiketoiminnan suunta ja markkinat  Kesäkuussa 2021, eli 15 kuukautta sen jälkeen, kun koronapandemia hyökyi Suomeen, seuraamissamme yrityksissä on varsin erilaisia kokemuksia siitä miten pandemia on vaikuttanut niiden liiketoiminnan suuntaan. Kolmessa yrityksessä koetaan, että pandemian vaikutus liiketoimintaan on ollut pieni tai olematon. Viidessä yrityksessä pandemialla on kuitenkin ollut vaikutusta liiketoiminnan suuntaan. Näissä yrityksissä pandemia on joko…

Kahdeksan yrityskertomusta kriisiajasta

Saavutimme maaliskuun lopussa kahdeksan pk-yrityksen seurannassamme yhden vuoden merkkipaalun. Tähän 12 kuukauteen mahtuu kriisin käynnistyminen ja alun epätietoisuus, tilanteiden ja näkymien vaihteluita, useampia korona-aaltoja, niin helpottuneita hetkiä kuin epätoivoakin. Iloisena toteamme, ettei kuitenkaan yhtään konkurssia.   Tapahtumia ja mielenkiintoista seurattavaa on kertynyt vuoden jaksolla paljon työn tekemisen murroksesta strategisiin uudelleenlinjauksiin, riskienhallinnasta kansainvälisen liiketoiminnan uudelleenmäärittelyyn, talouden hallinnan kehittämisestä…

Viikot 38-39 (30.11.-13.12.): Siivouksen vuosi

Vuosi 2020 lähestyy loppuaan. Tämä vuosi muistetaan varmaan vielä pitkään, ja vuoden tapahtumilla tulee olemaan kauas kantavia vaikutuksia. Taistelu koronan selättämiseksi ei ole kuitenkaan missään nimessä vielä ohi. Tartuntatilanne Suomessa ja maailmalla on edelleen pahenemassa, ja valtioiden johtajat pohtivat kiivaasti miten saada tilanne haltuun. Monessa maassa joulurauha tulee olemaan melkeinpä totaalinen. Vain välttämättömät toiminnot ja kaupat saavat olla auki.  Tartuntatilanteesta huolimatta yhteiskuntamme on kuitenkin pysynyt varsin toimintakykyisenä, ja seurattavien yritysten liiketoiminnassa on syksyn aikana ollut hyvin vähän häiriöitä koronasta johtuen. Seurattavissa yrityksissä ei ole toistaiseksi esimerkiksi todettu yhtäkään koronatartuntaa. Yritysten markkinat ovat syksyn mittaan vilkastuneet, kansainvälinen kauppa näyttänyt elpymisen merkkejä ja monessa yrityksessä valmistaudutaan jo uuteen nousuun. Joidenkin arvioiden mukaan nousu alkaa jo ensi vuonna, toisten nousukäyrät tähyävät vasta vuoteen 2022. Uutiset lähestyvästä rokotuksesta nostattavat lisäksi uskoa tulevaan ja putken päässä nähdään jo valonpilkahduksia.   ”Enemmän jengin uskaltaa kattoo tulevaisuuteen”  Pyysimmekin haastateltaviltamme tiivistystä vuoden 2020 tapahtumista. Ennakoimattomuus ja epävarmuus ovat selkeimmin haastateltujen vastauksia yhdistäviä teemoja. Kaikilla seuraamillamme yrityksillä vuosi 2020 alkoi hyvissä merkeissä. Pandemia toi kuitenkin totaalisen muutoksen ja rajun alkushokin jälkeen yritysten tilanne on kehittynyt hieman erialisia polkuja. Yli puolet haastateltavista toteaa tässä kohtaa, että koronakriisi…